Puhe Jaakobin petoksesta ei ole oikeutettua

Jumala itse toteutti valitsemisensa


Usein kuulee puhuttavan Jaakobin petoksesta, kun tahdotaan selittää, se ulkonainen menettely, mitä oli käytettävä Iisakin siunauksen saattamiseksi Jaakobille, vaikka se perimyssäännön mukaan olisi kuulunut esikoiselle Eesaulle.
Raamatun valossa tuollaiselta puheelta puuttuu oikeutus. Saarnaaja Hannes Karjalainen Muhoksen Kylmälänkylästä kajoaa seuraavassa tähän mielenkiintoiseen raamatulliseen ongelmaan.

Lähtökohta tämän kysymyksen selvittelylle on mielestäni siinä, jumallista valintaa koskevassa Herran Sanassa, joka annetaan Rebekalle kahden vielä syntymättömän pojan riidellessä hänen kohdussaan. Hänestä ennustetaan lähtevän kaksi kansaa, joista suuremman on palveltava vähempäänsä. (1. Moos. 25: 23)

Vastaavanlaisen toisen valinta siunauksen kansaksi ja toisen hylkääminen kirouksen kansaksi ilmeni jo Aabrahamin historiassa. Selvästi se näkyy toteuttamaan, hänelle annettiin Jesajalle, (Jes. 54). ja Paavalille, (Gal. 4: 27)

Kun äiti Rebekka sitten ryhtyi toteuttamaan hänelle annettua Jumalan aivoitusta, neuvoen poikaansa Jaakobia menemään laumaan ja tuomaan vohlat hänelle, sitten Iisakille valmistettavaa mieliruokaa varten. Tulee Jaakobin vanhurskauden ja pyhyyden kunnioittaminen esille siinä kuuliaisuudessa, millä hän tottelee äitiänsä.

Henkilökohtaisesti hän pelkää kirousta, kuten aina herännyt ja valvova sielu. Mutta hänen on noudatettava äidin neuvoa, tietäessään itse Jumalan toimivan äidin kautta. Äidille ei Eesaun syntielämä ole salassa, Isä taas on sokea, ja hän arvostelee asioita vain inhimillisten aistiensa nojalla. Eesaun langenneen vaelluksen hedelmiä hän ei näe.

Jaakobin mieskohtaisesta petoksesta ei voida näin ollen puhua. Sen torjuu jo se arka ja epäröivä mieliala, jonka vuoksi äidin on aivan erityisesti poikaansa neuvottava kuuliaisuuteen.

Koko siunauskertomuksen läpi kiintyy huomio siihen tosiasiaan, että toimivana ja samalla vanhimman oikeudella, pojalleen tehtäviä antavana osapuolena on äiti Rebekka. Näin oli myös Aabrahamin häädellessä pois kotoaan palkkavaimo Haagaria ja tämän poikaa Ismaelia. Oikean äidin kautta Jumala toteuttaa valtaansa, kun on siunauksen perillisestä kysymys.

Äiti puetti esikoisen parhailla vaatteilla, ja aterioimaan alkava Iisak tunsi tutun lauman hajun, keskustellessaan Jaakobin kanssa. Siinä hänen sydämensä suopui siunaamaan häntä, jonka itse Jumala oli siunattavaksi valinnut. Älkäämme puhuko Jaakobin petoksesta, kun me tässä näemme, miten Jumala taivutti iäkkään Iisakin elämään ja toimimaan uskosta silloin, kun hän oli herkistänyt lihalliset aistinsa, oppiakseen hengellisissä asioissa. Eikö juuri tästä syystä Heprealaiskirje korosta Iisakin ratkaisua Jaakobin hyväksi uskon tekona? (Hebr. 11:20)

Usko ja siveellisyys ovat tässä kertomuksessa vain näennäisesti ristiriidassa. keskenään. Tuo ristiriita näet johtuu langenneesta ihmisluonnosta, joka erityisesti Jumalan vanhurskaita arvostellessa „katsoo muotoon, kun taas Jumala katsoo sydämeen." Ilmankos Kristusta hänen halvan näköisessä seurakunnassaan vielä tänäänkin vihataan.

Liikuttavaa on se, ettei äiti enempää kuin veli Jaakobkaan, ryhdy kantelemaan Eesaun lankeemusta isälle. Se olisi ollut lyhin tie Eesaun kiroamiseen, mutta sitä eivät omaiset toivoneet, joskaan eivät myös voineet nähdä, että siihen tilaan olisi siunauksen perintä jätetty. Oliko Eesaun vioista vaikeneminen heissä salattua hänen nousemisensa toivoa?

Hannes Karjalainen
Päivämies 14.6.1956