Eino Rimpiläinen:

Kristuksen lunastuksen kalleudesta


Vaan sinä sait minun työtä tekemään sinun synneissäsi, ja olet tehnyt
minulle vaivaa sinun pahoissa teoissasi." Jes. 43: 24

Näin valittaa Kristuksen henki jo vuosisatoja ennen Hänen lihaan tulemistaan. Ihmisen tosin oli Jumala alun pitäen onnelliseen ja viattomaan tilaan tehnyt, mutta kuitenkin hän kuunteli käärmeen houkutusta, söi kielletyn puun hedelmästä, lankesi syntiin, kadotti sielunsa rauhan ja taivaan, tuon iankaikkisesti parhaimman aarteen. Hän tuli tämän tähden kokonaan voimattomaksi ja kyvyttömäksi kaikkeen hyvään, niin kuin Raamattu sanoo: "Kaikki ovat poikenneet pois ja kelvottomaksi tulleet, ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei ainoaakaan." (Room. 3:12). Siis ansionsa perustuksella ihminen on helvetin oma.

Mutta Jumala ei lastansa jättänyt tällaiseen tilaan. Hän rakasti langennutta lastaan, ja niin Hän "rakkaudesta" lupasi hänelle Lunastajan helvetin kadotuksesta ja perkeleen vallasta. Ei kultaa eikä hopeaa, eikä mitään maan tavaraa Hän ihmisen lunastukseksi antanut, vaan rakkaan poikansa Jeesuksen Kristuksen.

Tämä lunastustyö ei tapahtunut vaivatta, niin kuin hän profeetan kautta sanookin: "Sinä, sinä sait minut työtä tekemään sinun synneissäsi, ja saatit minulle paljon vaivaa pahoilla teoillasi." Sinä ja minä, me ihmislapset, me saatamme Hänelle paljon vaivaa ja työtä. Me olimme niitä, joita Hänen täytyi maksaa, vaikka ei hän ryövännyt ollut. Meidän tähtemme Hän vajosi syviin vesiin, joissa ei pohjaa ollut. Meidän tähtemme Hän väsyi paljosta itkusta ja huutamisesta. Meidän tähtemme Hänen kurkkunsa kuivettui ja näkönsä vaipui, toivoessa Jumalan päälle. (Ps. 63). Meidän tähtemme Hän yrttitarhan maalla valitti: "Virta upottaa minun!" Meidän tähtemme Hän rukoilee taivaallista, rakasta Isäänsä, ettei vuo Häntä upottaisi, eikä syvyys Häntä lainaisi, eikä kaivon suu suljettaisi Hänen päällensä.

Siis syvässä oli ihmislapsi, kovin syvään oli synti hänet painanut! Ei ollut ainoatakaan pelastuksen mahdollisuutta ilman Jeesusta. Oi, kuinka suuri rakkaus oli, että Hän viattomana kärsi viallisen edestä niin suuren vaivan! Täytyy sanoa, että todella suuri rakkaus oli Jeesuksella langenneeseen lapseen, kun Häntä ei pidättänyt taivaan kunnia eikä enkelein seura, vaan alentui kirotun maan päälle kirouksen alle joutuneen ihmislapsen edestä kirouksen alle tulemaan. Senpä tähden sanookin Johannes: "Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden on Isä meille osoittanut!" (1. Joh. 3:1)

Mutta ei moni välitä tästä rakkaudesta, jonka rakkauden ja armon kautta ihmislapsi autuaaksi tulisi. Voi, kuinka vähän on niitä, jotka uskovat Jeesuksen päälle Raamattujen mukaan. Paljon on suukristityitä, paljon on "Herra, Herra" huutajia, mutta vähän Jumalan tahdon tekijöitä. Ei Herran Jeesuksen viaton kärsiminen ja sanomaton vaiva ole saanut särkeä ja ympärileikata ihmisten kivikovaa sydäntä. Kovempi saattaa kuolevaisen ihmisen sydän olla, kuin kova Golgatan kallio, Joka vapisi ja halkeili, kun Herrain Herra ja Kuningasten Kuningas antoi henkensä, ja vuodatti verensä langenneitten Aadamin lasten ja koreitten Eevan tyttärien edestä, että langennut, ylpeä ja kova ihmislapsi lunastettaisiin taivaaseen, jos häntä sinne päästä haluttaisi. Älkää enää, kalliit sielut, ristiinnaulitko synneillänne Jeesusta. Se tuntuu Hänestä liian kipeältä, kun saa nähdä lunastetut lapsensa murhaajien leirissä.

Älkää enää kantako tämän maailman muotivaatteita päällänne, sillä Jeesuksen piti kantaa purppuraista kaapua ja orjantappuraista kruunua tähtemme. Älä juokse kevein askelin ilosta iloon synnin tiellä, sillä kovin raskaat olivat Jeesuksen askeleet tämän maan päällä. Sanon, kovin raskaat. Voi, langennut lapsi: Millä tunnolla sinä astunet kerran Hänen eteensä tilinteolle töistäsi, kun Tuomarin silmät ovat niin kuin tulen liekki ja äänikin kuin paljon veden kuohina, jonka kasvojen edessä maa ja taivaskin pakenee. Voi, voi, silloin tulee sinulle huuto vuorille ja kukkuloille: "Langetkaa meidän päällemme, ja peittäkää meitä sen kasvojen edestä, joka istuimella istuu. Ja Karitsan vihan edestä, sillä Hänen suuri ja hirmuinen päivänsä on tullut, ja kuka vai pysyä." Sen tähden, tee parannus, kallis sielu.

Vielä on anteeksi antamus sinulle Jeesuksen veressä. Vielä kuulutetaan kaikille katuvaisille ja vaivatuille: "Poikani ja tyttäreni, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan anteeksi sinulle." Ota se vastaan, ja usko, niin tulet autuaaksi. Eikö olisi kallista tehdä matkaa täällä vieraalla maalla taivasta kohti? Ja silmänsä viimeisen kerran kiinni painaa siinä tietoisuudessa, että taivaan juhlavaunut tulevat taivaallisen saattoväen kanssa noutamaan monesti suuren murheen ja kiusausten alla kulkevan sieluraukan, tuon Karitsan emännän, ja pääsisit Rakastajaasi Jeesusta kasvoista kasvoihin katselemaan iankaikkisesti. Amen.

Eino Rimpiläinen
Siionin Lähetyslehti n:o 4 huhtikuulta 1922
Päivämies 20.1.1971