Kertomus elävän kristillisyyden vaiheista Vaasan seudulla

Vääpeli Matti Kuula:

Kertomus elävän kristillisyyden
vaiheista Vaasan seudulla

Vuonna 1872 tuli Mustasaaren pitäjään Jacob Berts vaimonsa Fredrikan kanssa, jotka Oulussa olivat kristityiksi tulleet. Ne vaikuttivat syntymäseudullaan jonkun vuoden, että useat ruotsinkielisistä olivat Kristuksen oppia vastaanottaneet, ja niin löysivät Jumalan valtakunnan maan päällä, josta eivät vainoin eikä vastoinkäymisten tähden luopuneet. (5 heistä oli uskomassa v. 1881). Kaksi kertaa särettiin akkunatkin heidän asunnostansa ja esivallan miehet pitivät silmällä tuota pientä majaa, jossa löytyi taivaan valtakunnan avaimet.

Vuonna 1881 asevelvollisuuden alkaessa tuli Helsingistä Vaasaan vääpeli Matti Kuula ja v. 1882 Pietarisia suutari A. Andersson. Nämä alkoivat kaupungissa ja ympäristöllä vainoja ja vastuksia pelkäämättä saarnaamaan evankeliumia taivaan valtakunnasta. Maa oli aluksi kovaa, mutta Jumalan sanan terävät nuolet sen pehmittivät ja elävä saarna parannuksesta ja syntien anteeksi saamisesta Jeesuksen nimeen alkoi hedelmää kantamaan. Vainot kohtasivat erittäinkin Kuulaa päällystönsä puolelta, mutta se Korkein, joka oli hänet asiallensa lähettänyt, vahvisti häntä pelkäämättömäksi Jeesuksen sotamieheksi, että uhkaukset ja rangaistukset vain virkistivät alkavaa kristillisyyttä. Palmupuu kasvoi painon alla, että noin 10 vuoden kuluttua oli toista kymmentä alipäällikköä ja sotilasta, ja liki 200 sielua pimeydestä valkeuteen kääntynyt. Neljä kertaa täytyi sillä ajalla vuokrata isomman huoneen seurain pitoa varten, jolla ajalla veljet Niilo Rapp, Henrik Kaivola, Juuso Runtti, A, Isotalo, G. A. Sundström, Karl Karllund, A. Koks, J. Punsar, P. Holmlund, 0. Puljula, J. Kieksi ja Kalle Heliste sekä monet muut kävivät meitä Jumalan sanalla ohjaamassa, neuvomassa ja vahvistamassa.

Eipä saanut tämä ihana ja kallis lauma sen suuremmaksi kasvaa, kun alkoi eriseuran mato kalvamaan seurakunnnan sydänjuuria, joten monet lehdet kellastuivat, kuivivat ja varisivat pois. Kristillisyys tuli siksi kun apostoli sanoo: Teidän seassanne pitää eriseurat oleman, että ne valitut koeteltaisiin. Tämän olemme surulla koetelleet, jopa niin, ettei ole tuskin sataakaan elämässä elämänpuun oksilla voitosta laulamassa. Kiitos kuitenkin Herralle, että Hän on meille siemenen jättänyt, muuten olisimme niin kuin Sodoma ja niin kuin Gomorra. Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa täydellisyys asuu aina ja iankaikkisesti.

Muisteli "velj. Matti Kuula
Veli Oskari (O. H. Jussilan kokoelma OMA). Olen tässä pyynnöstäsi vähän
muistellut Vaasan kristillisyyden riennoista ja pyydän samalla sanoa lämpimät terveiset sinulle ja koko isäsi huoneelle. Veljesi Matti.
Jos yllä oleva kirjoitukseni tulee yleiseen historiaan, niin silloinhan sopii jättää allekirjoittajan nimi pois, jos tahtoo, (Kirjoituksessa ei ole päiväystä).
Jäljennöksen teki
U. Kallunki

Päivämies syyskuun 11.päivä 1968

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Vaasasta Kuusamoon

Vaasa 7.9.1911

Rakkaalle veljelle Herrassa. Adolf K. Suoraniemelle perheenne ja ympärillä olevan Herran lauman kanssa, toivotan Jumalan rauhaa ja terveyttä!

Sain kalliin ja lohduttavaisen kirjeen veljeltä, josta kiitän: siitä myöskin näin, että veli muistaa minuakin elämäntien matkamiehenä. Se tahdon ollakin, vaikka tosin virren tekijän kanssa saan valittaa: "ah, ei minusta mitään hyvää löydy, sitä valitan" jne. Mutta kun myöskin virren tekijän kanssa katselen lunastustani: "Koska viimein kasvosi näen taivaan kuorissa kauniissa, soivan pitää harpun äänen Sinun pyhäisi parissa", niin löydän lohdutuksen matkan vaivoissa. Tämän maan matka ei ole minullekaan hupaisaa; sen tähden on usein kanteleeni ripustettu pajuihin, nähdessäni ja tuntiessani synnin voimaa ja sotiessani kolmea väkevää vihollista vastaan.
Olen vanha sotilas, koeteltu luonnollisessakin sodassa, mutta sen täytyy tunnustaa, ettei luonnollinen sota, eikä sen tuliset nuolet ole mitään tämän hengellisen sodan suhteen, kun vihollinen on aina vastassa, yöllä niin kuin päivälläkin. Luonnollisesta sodasta oppii piankin vihollisen juonet, ja myöskin kaikki ne seikat, kuinka vihollisia vastustetaan, väijytään ja vihdoin voitetaan. Mutta tästä hengellisestä sodasta näkyy ja tuntuu alati oma heikkous ja oppimattomuus, pienimmästäkin syystä ja synnistä käy vihollinen hengen päälle, ottaen minun vangiksi synnin laissa, joka jäsenissä on. Ei lupaa kertaakaan vapautta uskomiseen. Tämä on sotaa, jota kestää loppuun asti. Mutta sen kuitenkin voin sanoa, että tässäkin harjaantuu, jos ei muuhun niin hyvää ja pahaa erottamaan, sekä sen tuntemaan ja uskomaan, että minun täytyy joka hetki pysyä sen suuren Sotasankarin suojassa, joka on sotinut ja voiton voittanut ja minunkin väkevältä ryöstänyt, majaansa, korjannut, kaikki syntihaavani pessyt omalla pyhällä verellänsä, vieläpä käskenyt korjata kahden kalliin penningin varoilla. Onpa vielä palatessaan luvannut hyvän maksonkin. Ja, kyllä se tosi on, veljeni rakas, että tämän sodan loputtua, kun matkan vaivat päättyvät, matkamies
kruunataan, ja tämä rukoilija, joka rukoilee vielä hedelmää kantamattomankin viikunapuun edessä, että peltomies kaivaisi sen ympäriinsä ja maan sonnittaisi (voimistuttaisi), on näkevä, että Hän on suuren lauman maasta verellänsä ostanut Isänsä, itsensä, koko taivaan sotajoukon ja meidän syntisten iki-iloksi. Näitä muistellessa haihtuu surut ja monet murheet, ja sydän alkaa Daavidin kanssa sanoa: Kiitä Herraa minun sieluni ja älä unohda, mitä hyvää Hän minulle tehnyt on, joka sinun syntisi anteeksi antanut on, ja kaikki sinun vikasi pyyhkinyt pois! Kiitä sieluni Herraa!

Ah, rakas veljeni! Lohduttakaamme täällä vieraan maan päällä toisiamme, että` kaikki – jaa kaikki – synnit ovat anteeksi annetut, ja siirretyt kauemmaksi kuin itä on lännestä. Niin kuin Isä armahtaa poikaansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä. Pyydän muistamaan minuakin rukouksissanne! Jääkää taas Jumalan rauhaan!

Muisteli heikko veljesi Matti Kuula
Siionin Lähetyslehti 1912
Päivämies 18.11.1964

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Meidän uskomme voitto


Rakkaat veljeni ja sisareni Jeesuksen uskossa. Toivotan teille loppuun asti armoa ja rauhaa Jumalalta, valkeuden Isältä, jota itsekin olen nauttimassa suuresta armosta. Tuntemisen jälkeen köyhä, mutta uskossa rikas on Jeesuksen morsian tässä elämässä, sillä elävällä uskolla on suuri voima ja voitto, josta Hebr. epistolan 11 ja koko pyhässä Raamatussa puhutaan. Erityisesti tahdon tässä esittää Johanneksen sanoja 1. Joh. 5: 1. Jokainen kuin uskoo, että Jeesus on Kristus, hän on Jumalasta syntynyt, ja jokainen kuin rakastaa sitä, joka synnytti, hän rakastaa myös sitä, joka Hänestä syntynyt on.

Herran apostoli Johannes uuden liiton alusta, tuo esille aikanansa, elävän uskon tuntomerkkiä, mistä väärät henget tuntea taidetaan. Silloin on jo ollut Herra, Herra huutaja, niin kuin niitä aina on, mutta eivät kuitenkaan kuule, eivätkä usko meitä Jumalasta syntyneiksi. Eivät usko Jeesusta meistä niin lähelle, että Hän on syntymisessä tullut lihaamme, eivät usko Herran omia sanoja: "Me tulemme hänen tykönsä ja asumme hänen tykönänsä.” Eikä Johanneksen sanoja: ”Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, hän pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä." Jeesus Kristus on heillä ainoastaan kuulona ja luulona ihmisessä, vaan ei elävänä totuutena.

Tämä tulee pian ja selkeästi näkösälle, kun alamme heitä puhutella omantunnon äänellä. Silloin löydämme heistä vastustajan eli antikristuksen hengen. Mutta Jumalan lapsi uskoo, että Jeesus Kristus on minun Herrani, joka minun kadotetun ja tuomitun ihmisen lunasti ja vapahti, ja päästi synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, että minä Hänen omansa olisin iankaikkisesti, ja että Hän nousi kuolleista, perusti maan päälle valtakuntansa, jossa alati omainsa keskellä elää, asuu ja vaikuttaa.

Tämä uskominen vaikuttaa hedelmänä rakkauden Jumalaan, joka synnytti, ja myöskin rakkauden sitä kohtaan, joka on syntynyt Jumalasta. Hänellä on se tunto, että koska Jumala niin suuresti rakasti häntä itseään, että tempasi syliinsä, armohelmaansa, eli seurakuntaansa, keskeltä helvettiä, niin kuin palavan kekäleen, sammutti helvetin tulen tunnolta, pesi, puhdisti ja vaatetti puhtaalla armovaatteilla ja antoi synnit anteeksi Poikansa Jeesuksen veressä jne. Niin hänkin nyt tekee samoin. Hän ottaa aina vaaria omantuntonsa äänestä, joka on Jumalan ääni puhtaassa sydämessä. Mitä Jumala teki minulle, sen teen myös tuolle rakkaalle veljelleni ja sisarelleni, joka Jumalasta syntynyt on. Sillä rakkaus ei suo eikä tee lähimmäiselle mitään pahaa. Jumala on rakkaus. Ja koska me rakkaudessa pysymme Jumalasta syntyneitten kanssa, niin voitamme maailman. Ja silloin on meidän uskomme se voitto, joka maailman voitti.

Tiedämme sen, että koko maailma ilman Jumalaa, elää hengellisessä pimeydessä, joka on väkevä meitäkin eksyttämään. Ja jos ei meillä olisi Jumalan sota-aseita, joista Paavali sanoo Efes. 6:sta, niin emme voisi pahana päivänä seisoa maailmaa vastaan, ja kaikissa asioissa pysyväisiä olla. Mutta kun ahkeroimme sitä vastaan seisoa totuudella, ja vanhurskauden rintaraudalla puettuna, uskon kilvellä ja
autuuden rautalakilla sekä Hengen miekalla varustettuna, joka on Jumalan sana. Silloin vasta voimme sammuttaa kaikki ruman tuliset nuolet, ja niin ovat jalat valmiiksi kengitettynä saarnaamaan rauhan evankeliumia. Kiitos Jumalan, että Hän on meille, veljet ja sisaret mielen ja ymmärryksen, sekä Jumalan sota-aseet antanut, ja että me sen Totisen tunnemme ja siinä pysyä tahdomme, Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Pyydän muistamaan minuakin aina rukouksissanne, että siinä Totisessa pysyisin loppuun asti.

Muistelee heikko veljenne, Matti Kuula
Siionin Lähetyslehti
Päivämies 4.1.1967