Kajahteli meillekki kamalia ääniä kaukaiselta pohjan perältä

Kajahteli meillekki kamalia ääniä kaukaiselta
pohjan perältä ilmaantuneesta uskon-opista

Muistitietoa Paavolassa vierailleista sanan julistajista

Tammikuussa 1875 paavolalainen kynämies J. Ranginen – tuolloin vielä epäuskoisena -- kirjoitteli pitäjänsä kuulumisia Oulun Wiikko-Sanomiin. Hän toteaa, että 2. loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina jumalanpalvelusta ei pidetty, koska pastori oli matkoilla. Hän jatkaa: "Luulis siis, että seurakuntamme sai tänä pyhänä olla ilman Jumalan palveluksetta, saarnatta ja neuvotta. Mutta, kuuleppas, kuultuani Turulassa, Luohuan kylässä olevan hengelliset seurat, läksin minä sinne. Täällä oli noita mokomia propheetoita usiampia, jotka väkevillä saarnoillaan koettivat osottaa syntien anteeksi saamista Jesuksessa Kristuksessa, mutta heidän kauttansa, sillä sanovat he, me olemme Jumalan suu, ja ainoasti meidän kauttamme saadaan synnit anteeksi ja ijankaikkinen elämä. Ranginen kirjoittaa olevansa tietämätön, mistä "propheetat" olivat kotoisin, ja sanoo heidän retkeilleen Paavolassa ja Vihannissa useammat viikot.

Runsaan vuoden kuluttua Ranginen saman lehden palstoilla panee tyytyväisenä merkille, että kiertokoulu on saatu perustetuksi pitäjään. Viriävää sivistyselämää vasten näkyy häiritsevänä eräs ilmiö. – „Mokomia veli-Kristuksia kulkeepi täällä saarnaamassa. Heitä on toisinaan monta yhdessä joukossa, ja harvoin heitä on muualta kuin Oulun puolesta. Minkälainen Kristuksien ja Kristusten veljien pesä siellä sitten lienee?" Ranginen kummastelee. Hän mainitsee edelleen, että "hihhulien" liikkeellä on ollut menestystä.

Saman vuoden syksyllä Ranginen kirjoittaa, että kansan sivistämiseksi ei ole tehty mitään, "uskonlahko" vain raivoaa pitäjässä. Hän toteaa: "Muutama pari vuosikymmentä taaksepäin kajahteli meillekki kamalia ääniä kaukaiselta pohjan perältä ilmaantuneesta uskon-opista. Kauhulla kuuntelimme silloin. Vaikka "Paavolan pakanat," Rangisen mukaan olivat taipumattomampia kuin muut, kiertävien saarnaajien puheille. „Vuosi takaperin, ” hän kirjoittaa, ”löysi se kuitenkin siansa muutamain sydämissä, jotka sitten innolla koettivat levittää saatuansa autuutta kaikille."

Vuosikymmenien aikana Paavolassa on vieraillut lukuisia puhujia. Varhaisimpien lehtien palstoilla parjattujen nimet ovat painuneet unhoon. Meitä lohduttaa kuitenkin tietoisuus siitä, että heidän nimensä ovat Jumalan tiedossa. Suurena palkanmaksupäivänä vähienkin leiviskäin uskollinen haltija saa käydä Herransa valmistamaan iloon.
Ruukissa vierailleista vanhemman polven puhujista voidaan nimeltä mainita mm. seuraavat: Mattila, Kampman, Juho ja Jaakko Kanniainen, Matti Suo, Juuso Runtti, Pauli Rantala, Ville Kaikkonen, Leonard Typpö, Kaaperi Halonen, Pekka Koskela, Nestori Kananen, Mikko Pääkkönen, Pekka Niva, Parpala, Tauriainen, Back, Tallgren, Matti Tilus, Janne Halttu (ks, Päivämies 5/1964). Luohualainen Aadolf Eilola (1901) muistaa kotonaan Yrjänällä olleen seuranpidossa seuraavia: Tilus, Ville Kaikkonen, Kraft, Juuso Runtti, Aadolf Suoraniemi, Pekka Koskela, Aukusti Jokinen ja Juuso Kettunen Vihannin Alpuasta. Luetelluista Kanniaiset, Halonen, Kananen Haapajärveltä sekä Suo, (k. 1927) ovat olleet seuranpidossa paitsi Ruukissa, myös Luohualla, samoin Pauli Rantala. Muista puhujista kertojiemme mieleen palautuvat Sakari Ainala Himangalta ja Timlin.


"Se on vakava asia"

A. Eilola muistelee, että Pekka Koskela tapasi sanoa saarnatessaan: "Se on vakava asia." Tällä pienikokoisella, kemiläisellä puhujalla oli erikoinen tapa. Johan Väyrynen (1906) Luohualta kertoo, että Koskela kysyi seurakunnalta, mistä teksti otetaan. Monet kuulijat pitivät tästä. Kerran uusherännyt Aabram Autio ehdotti Pekalle tekstin. Hänenkin täytyi myöntää: "Oikein se tulkitsi." Luohualaiset Mikko ja Kaisa (1886, 1888) Junnila muistavat olleensa oululaisen Tiluksen (k. 1913) pitämissä seuroissa 1910 Luohuan kansakoululla. Tällä seuramatkalla nuori pari sai parannuksen armon.

Ville Kaikkonen Kajaanista jäi Heikki Kinnusen (1893) mieleen. Hän oli voimakashenkinen ja teräväpuheinen saarnaaja. Pienestä koosta huolimatta hänellä oli niin kantava ääni, että se kuulu ympäri pirtin varmasti," Kinnunen muistelee. Erään kertojamme mukaan Juuso Runtti oli Luohuan ensimmäisissä isoissa seuroissa 1920. Näissä seuroissa olisi ollut eräänä puhujana myös Matti Saarikoski. Eino Lukinmaa (1895) muistaa olleensa 6-7 vuoden ikäisenä vuosisadan alussa naapurinsa, Mattilan isännän Juho Vilmusen kanssa Luohuan Mäkitalossa Pauli Rantalan (k. 1936) pitämissä seuroissa. Tilaisuudessa oli ollut paljon väkeä.

Saarnaaja Otto Luokkala on ollut seuranpidossa Paavolassa ainakin Karhunperällä, Luohualla, Rankisenperällä ja Saarikoskella Ammunet-Saarella. Erään tiedon , mukaan hän olisi ollut kotoisin Kalajoelta tai Merijärveltä, toisen mukaan taas Sievistä. Pitkäviiksinen Otto oli herätyspuhuja. Hänellä oli kiivas, puuskittainen saarnatyyli. Eräs kertojamme muistaa Matti Ojalan Oulusta. Hän liikkui aluksi uusheränneitten puhujana, ja kävi tuolloin seuranpidossa Saarikaskella Hyrylässä. Tässä talossa hän oli puhumassa 1918 sinä iltana, jota seuranneena yönä puhkesi vapaussota. Hätääntyneitä ihmisiä oli kokoontunut ison pirtin täydeltä. Joukossa oli myös sotaan lähteviä miehiä, aseet ja hevoset odottivat ulkona. Myöhemmin Ojala teki parannuksen vanhalestadiolaisuuteen ja piti seuroja mm. Saarikoskella. Ennen kuolemaansa hänen kerrotaan menneen "maailmaan" ja menehtyneen onnettomuudessa kiven alle.


"Nyt tuli kirkkoherra

Saarnaaja Juho Leppioja oli kotoisin Rantsilan, Savalojalta. Kansan keskuudessa hänet tunnettiin nimellä Honkala. Hänen tiedetään saarnanneen Paavolassa ainakin Karhunperällä, Luohualla ja Paavolan Ylipäässä. Leander Ammunet (1899) muistaa hänen palvelleen yhteen aikaan aina isoissa seuroissa. Saarikoskella.

Honkalan pitämistä seuroista Karhunperän Tolpalla on kuvaus Päivämiehessä 10.3. 1971. Tolpan nykyinen isäntä, Vilja Ojamaa (1911) muistelee, että Honkala alkoi pitää heillä seuroja 1924. Tuona vuonna hänen isänsä Frans Ojamaa oli saanut parannuksen armon, nöyrtyessään keuhkokuumeen kourissa ottamaan siunauksen uskovaisilta mummuilta. Honkala saapui mustalla hevosellaan seuranpitoon ja sanoi: "Nyt tuli kirkkoherra," tai Helinä Väyrysen (s. Ojamaa, 1921) muistaman mukaan: „Nyt tuli pappi, joka ei paa saatavijjaan hakemukseen."
Honkalan saarnat eivät olleet pitkiä. Hän lainasi usein "Vepeliusta," (tarkoittanee Svebeliuksen katekismusta), mistä syystä muutamat uskovaiset alkoivat kutsua häntä Vepeliukseksi. Iida Kinnusen (1910) mieleen on jäänyt, että Honkala tapasi puhua maailmanlopusta ja sanoa: "Meidät muutetaan ajan rahdussa ja silmänräpäyksessä tuuliin ja pilviin Herraa vastaan yläilmoihin." Juho oli isokokoinen mies. Ainakin vanhempana hänellä oli toinen käsi viallinen, sormia poissa. Tämä pitkäpartainen, punaposkinen ukko oli kuin joulupukki, "aina hän höllötteli naurussa suin." Seurojen väliajalla hän muisteli nuoruuttaan, ja kertoi satuja ja tarinoita, jotka olivat mieluista kuultavaa lapsista ja aikuisista, uskovaisista ja uskottomista. Martta Ek (1893) kertoo, että Juho oli mukava mies, "osas puhua muutaki kansalaisten kanssa, oli vähän semmonen leikkinenki." Myös uskottomat tulivat joukolla Honkalan seuroihin. Hänellä oli harvinaisen hyvä lauluääni. Tästä syystä myös epäuskoiset veisasivat mielellään hänen johdollaan. Honkala oli kansanparantaja, "jäsentohtori." Karhuperällä hän liikkui seuranpidossa erikoisen ahkerasti 1924-luvulla.



"Taisinpa tokasta liika aikusin"

Toinen Rantsilan Savalojalta kotoisin oleva puhuja oli Laatikais-Pekka eli Pietari Juho Laatikainen. [k. 1955). Hän tapasi liikkua myös Paavolan puolella. Naapurikylään Karhunperälle hän tuli talvisaikaan hiihtämällä. Pekka puhui jonkin verran nenäänsä, ja höysti saarnojaan huumorilla. Innostuessaan joskus mielestään puhumaan hätäisesti, hän lausahti: "Taisinpa taas tokasta liika aikusin." Mainittakoon, että juuri Laatikaisen pitämissä seuroissa Ruukissa 1930-luvun pula-aikana paikallisen rauhanyhdistyksen huoneistotila nähtiin riittämättömäksi, ja niin taloa laajennettiin. Pekka oli lahjakas sananselittäjä.

Kaaperi (Gabriel) Halonen, eli Halos-Kaaperi,(k. 1936) oli "vanhan kansan puhujia, ” hän ei ”osannut" juuri hienostella saarnatessaan, "se tuli hyvin rohkiasti„ niinku se pittääki tulla." Eräs kertojamme tietää mainita hänestä seuraavaa. Halonen oli kuullut pitäjänsä papilta, että lapsi syntyy pakanana, ja oli ilmeisesti eri mieltä. Kun hänelle keskellä yötä syntyi lapsi, hän välittömästi lähti kirkolle noutamaan kastajaa. Kun kirkkoherra esteli, Kaaperi totesi: „Jos se nyt kuolee, se mennee helevettiin, ite oot sanonu." Niin papin ei auttanut muu kuin karistaa unet silmistään ja työntyä Kaaperin matkaan.

Paavolan pitäjän alueella on asunut runsaasti sananpalvelijoita. Jos tilaisuutta tarjoutuu, muistelemme heitä lähemmin toisessa yhteydessä. Tämä artikkeli perustuu mainittujen henkilöiden antamien tietojen lisäksi Maria Kankaan (s. Ojamaa, 1894) ja Olga Taskilan (s. Pelttari, 1899) haastatteluihin.

Leo Väyrynen
Päivämies 16.6.1971