Oikealla kylämme urheilu ja kokoontumispaikka, Harjulinna, joka valmistui vuonna 1963. Käytön aktiivisuus on ollut vaihtelevaa, mutta missään vaiheessa talo ei ole käyttämättömänä seissyt. Normaalien kokoustilojen lisäksi talossa on vuosien myötä toiminut ainakin yksi koulun luokka, Hankkijan myymälä takimmaisen päädyn yläkerrassa ja autojen huoltoasema sen alla näkyvässä osassa. Etupäässä toimi vuosikaudet eri yrittäjien vuorollaan hoitama baari ja matkahuolto, nykyisin siinä tilassa on lasten päiväkoti.
Punainen talo tunnetaan nykyisin perinnetalo Kaitalana. Kaitala se on ollut niin kauan kuin muistan. Vuoden 1948 syksyllä ja muutama vuosi sen jälkeen talon oikeassa päädyssä oli kylän postitoimisto, josta lehdet ja muu posti jaettiin asiakkaille oveen tehdyn avattavan luukun kautta. Muistan miten pienenä ja ujona poikana yritin hyppien saada pääni luukun tasolle, en uskaltanut esittää asiaani, mutta onneksi ystävällinen postineiti tai -rouva tunsi minut ja ojensi luukusta meille tulleet lehdot ja muun postin.
Talon vasemmassa päädyssä sijaitsi kylämme K-kauppa, kauppiaan rouva opetti ensimmäisen tai toisen luokankoululaisia, siis alakoulua kulkevia lapsia. Eräänä aprillipäivänä hän oli lähettänyt joitakin oppilaitaan hakemaan kaupasta huopatossun siemeniä. Oli mahtanut kauppias hämmästellä vaimonsa asian laatua. Sen jälkeen parinkymmen vuoden ajan muistettiin asiaa puintipaikoilla, kun eroon seuloutuneita rikkaruohon siemeniä vietiin pois, joku muisti vitsailla, että nämä ovat niitä huopatossun siemeniä.
Vasemmalla rauhoitetun puun runko Kelkkämän tien varrella. Kun vanhaa tietä oltiin aikeissa kunnostaa, puun naapurit pelkäsivät puun kaatamista ja hakivat sille rauhoituspäätöksen, ja niin varmistivat vanhan männyn säilymisen tulevaisuuteen.
Viimeisessä kuvassa Kelkkämäjoen suu, taustalta näkyy lumen peittämää pientä Kelkkämäjärven selkää. Kuvaajan selän takana muutaman sadan metrin päässä on pieni Koskelan koskena tunnettu virtaamapaikka, jossa on joskus ennen sotia toiminut pieni sähkövoimalaitos, Koskelan silloisten omistajien ylläpitämänä. Kylän muutamiin taloihin ja kauppoihin siitä saivat valovirtaa, jonka muistot eivät kuitenkaan kovin valaisseet heitä, jotka sen ajan muistivat. Kun kyläämme 1950 -luvun alussa puuhattiin sähköistystä, halveksivat eräät hanketta väittäen, että parempi valo saadaan, jos sian läskin pala ripustetaan narun päässä talon kattoon. Kun sähkö sitten ajallaan tuli ja osoittautui hyväksi, lähtivät epäilijätkin jälkijoukkona mukaan. Kaupat toki olivat mukana ensimmäisten joukossa, jopa minulle kummallinen loisteputkivalo, vilkkuvine syttymisineen hämmästytti minua kerran Osuuskaupassa. Arvelin valossa olevan jotakin vikaa, kun se syttyi kovin epävarmasti.
Kun Koskelan sähkölaitos oli toiminnassa, oli Kelkkämäjärvi luonnollinen veden varasto ja joen suulla oli ilmeisesti pato, joka suljettiin päiviksi, jolloin valoa ei tarvittu. Kelkkämä on nimenä askarruttanut, opettajamme arveli sen johtuvan läheisistä suuresta mäestä, jossa olisi laskettu kelkalla mäkeä. Kielen tutkijat ovat kuitenkin toista mieltä, kenties nimi on perua saamelaisten ajalta, kuten kylämme monet muutkin niomet, kuten Vuohto- Jungan, Ollovejärvet ja Ollovelahti, sekä useat Kotajärvet.
Tässä kuva uudenluonto ja vaelluspolun erkaantumisesta Jonnisen talon tiestä, Erkaannuttuaan pihatiestä, jatkaa peltotietä noudattava vaelluspolku sukeltaa kuusimetsään pienen peltotaipaleen ylitettyään.
Mänty uudistuu kunnolla vain suurehkoissa aukeissa paikoissa, siksi meil näkeekin aukeaksi hakattuja alueita, jotka uudistetaan männylle tavallisesti pottiitaimilla istuttaen, joskus muilakin menetelmillä.
