Alvajärven Lotta-yhdistyksen toiminnan jälki näkyy yhä

Yhdistyksen perustamisesta 70 vuotta

Osansa itsenäisen Suomen alkumatkalla oli Lotta Svärd järjestöllä. Alvajärven Lotta Svärd -yhdistys perustettiin 70 vuotta sitten, 13.11.1922. Yhdistys toimi erittäin aktiivisesti, josta on osoituksena yhdistyksen rakentama talokin, nykyinen Alvajärven maamiesseuran talo. Yhdistys lakkautettiin muiden Lotta-yhdistysten tavoin valvontakomission komennosta marraskuussa 1944.

- Yhdistyksen ihan alkuajoista minulla ei ole paljon muistikuvia, mutta sen muistan, kuinka olin talon vihkiäisissä tiskarina 13-vuotiaana, muisteli Vieno Pasanen. Lottalan vihkiäiset on pidetty 8 - 9. kesäkuuta 1930.

Talon lisäksi yhdistyksen toiminnasta ei ole jäänyt paljon näkyviä merkkejä jälkipolville, mutta yhdistyksen kokouspöytäkirja vuosilta 1922–1931 on säilynyt tallessa Honka-ahon vintillä ja se valottaa yhdistyksen alkuaikojen toimintaa. Pöytäkirja on Pihtipudas-seuran kotiseutuarkistossa. Pöytäkirjan mukaan perustavassa kokouksessa Huitilassa on ollut yhdeksän jäsentä. Muuta pöytäkirja ei kerro perustavasta kokouksesta, mutta tammikuun 14. päivänä 1923 pidetyssä kokouksessa on puheenjohtajaksi valittu edelleen rouva Elin Mäklin ja varalle
rouva Lempi Tossavainen, sekä sihteeriksi neiti Hanna Nerg ja varalle E. Vuojoki. Rahaston hoitajaksi valittiin emäntä Hanna Kinnunen ja varastonhoitajaksi emäntä Siiri Kananen.
Ompeluiltoja oli tuolloin päätetty pitää kahdesti kuukaudessa. Jäsenmaksuksi kokous päätti kolme markkaa. Lisäksi kokous päätti Kuljuun menosta, suojeluskunnan taisteluharjoituksiin 20. tammikuuta.

Iltamilla kerättiin varoja toimintaan

Iltamia yhdistys järjesti usein rahaston kartuttamiseksi. Myös arpajaisia järjestettiin.
— Iltamia pidettiin taloissa, meilläkin tässä Uus-Paanalassa monet kerrat, Vieno
Pasanen kertoi. Iltamien lisäksi järjestettiin muun muassa juhlia ja suojeluskunnan harjoituksia, joissa lotat olivat muonittajina.
Miehienkin päätettiin saavan liittyä "kannattaviksi jäseniksi 5 mk jäsenmaksulla" 13.1.1924.

Talohankkeesta päätettiin 1927

Omien tilojen hankinnasta yhdistys päätti 13.3.1927. Talon hankintaa varten asetettiin toimikunta, johon valittiin lottien avustajat Heikki Kinnunen, Eenokki Nerg, Johan Kananen, Jalmar Tammelin, Matti Herranen ja Vihtori Vuojoki.
Vuoden -28 maaliskuussa yhdistys on päättänyt ostaa talolle paikan Kymi Oy:ltä. Samalla on valittu rakennustoimikunta: herrat Eenok Nerg, Arvo Mäkliin, Otto Nerg, Martti Heikkilä, Juho Kananen, Heikki Kinnunen, neiti Hanna Nerg, emännät Hanna Kinnunen, Iida Tiainen ja Maria Herranen. Samaisessa kokouksessa on päätetty ajaa talkoilla Karangalla olevat hirret rakennuspaikalle ja laittaa lista lahjoituspuita varten. Pikkuhiljaa talo alkoi kohota.
Päreiden höyläyksessä olin mukana. Talon kattoivat päreillä Yrjö Kinnunen ja Antti Anttila. Talkoilla tehtiin kaikkea, Vieno Pasanen muisteli. Ensimmäinen lottain kokous on pidetty Lottalassa palmusunnuntaina 13.4.1930 kello 20. Kokouksessa on päätetty talon vihkiäiset helluntaiksi, jolloin ne pidettiin kaksipäiväisenä juhlana. Sen yhteydessä oli lottalupauksen antaminen.

Talolla oli monenlaista toimintaa

— En tiedä tarkalleen, kuinka oman talon hankintaan päädyttiin, mutta muita kokoontumistiloja ei ollut kuin koulu. "Honka-ahon tyttäret olivat käsittääkseni ahkerimpia puuhanaisia talon hankinnassa, Vieno Pasanen selvitti.Helatorstaisin oli aina isommat juhlat, joissa oli puhujia etempää. Tuloja tehtiin varsinkin talon ravintolan pidolla. Lotta-yhdistyksen talolla piti myös urheiluseura ja raittiusseura toimintojaan. Kun koulu paloi, Lottalassa pidettiin koulua.
Vieno Pasasta naurattaa muisto pullanäpistyksestä. Lottalassa oli ollut kokous, josta oli jäänyt pullia talolle. Kun talo oli vielä keskeneräinen, sinne pääsi helposti. Kokousta seuraavana päivänä huomattiin, että pullat olivat poissa. Asia tutkittiin ja koululaiset saivat sapiskaa. He olivat popsineet herkut parempiin suihin.
Lotta-yhdistyksellä oli myös oma astiasto, kahvikupit ja mukit. Ne ovat hävinneet samassa vaiheessa kun yhdistys piti lakkauttaa. Yksi tarina kertoo, että astiasto olisi haudattu Kokkomäkeen, mutta tarinan todenperäisyyttä ei tiedetä.

Lotat päivystivät puhelinkeskuksessa

Alvajärven Lotta Svärd -yhdistys oli tavallista aktiivisempi. Vieno Pasanen ei tiedä, että muualla olisi lottien tekemiä taloja. Muutenkin Alvajärven lotat avustajineen saivat paljon aikaan. Osansa yhdistyksen vilkkaaseen toimintaan voi sillä, että kylällä ei ollut omaa suojeluskunnan osastoa.
Alvajärven lottia oli rintamalla ainakin varuskorjaamossa ja muonituksessa. Täällä omalla kylällä me lotat hoidimme puhelinkeskusta. Meitä oli kuusi, ja teimme töitä vuoroissa. Siitä kulki hälytykset ja muut tiedotukset. Ja mitä vapaa-aikaa jäi, käytiin niissä paikoissa, jossa oli vaikeinta. Veimme Punaisen Ristin vaatetavaraa. Muistan yhdenkin paikan, jossa oli äiti lasten kanssa saunarakennuksessa asumassa.
Vieno Pasanen sanoo, että lottajärjestössä sai myös koulutusta. Järjestön lakkauttamista ja siitä vaikenemista hän pitää valitettavana, sillä se on osa tämän maan historiaa.
Maamiesseuraa Vieno Pasanen kiittelee siitä, että se on nyt kunnostanut talon, etupäässä talkoilla talon rakentajien esimerkin mukaan. Se on mainio paikka pitää juhlia ja muita tapahtumia edelleen.

Tuija Siidorow
Kotiseudun Sanomat
Keskiviikkona joulukuun 2. päivänä 1992

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Muurasjärven ja Pihtiputaan kirkonkylän välillä, Alvajärven kylässä, järven ja maantien välissä seisoo tukevasti hirsirakenteinen, myöhemmin laudoilla vuorattu talo. Muutamissa kokouksissa ja opetustilaisuuksissa olen siinä talossa ollut osallistujana. Ylle tallensin mainitun talon, lottajärjestön paikalliselle Maamiesseuralle luovuttaman talon alkuvaiheista kertoneen jutun.

Pioneerit tekivät sillan Saarensalmeen

Ajokunnossa viimeistään perjantaina

Saarensalmen yli ei ole jäätien sulamisen jälkeen autoilla päässyt. Viimeistään perjantaina liikenne saadaan jälleen käyntiin, kun Keuruun Pioneeripataljoonan I komppanian varusmiesten tekemä väliaikainen ponttoonisilta valmistuu. Pioneerit ovat rakentaneet yli 68 metriä pitkää siltaa kohta viikon päivät.

Siltatyöt aloitettiin viime torstaina, jolloin 34 varusmiehen ja viiden henkilökuntaan kuuluvan miehen osasto tuli Keuruulta Saarensalmelle. Ensimmäisenä työnä oli 2,5 tonnia painavien ponttoonien nostaminen nosturilla veteen ja 14 ponttoonin yhdistäminen sillan uivaksi perustaksi. Siltatyötä johtava kapteeni Martti Makkonen kertoi Bailey- Uniflote -tyyppisen teräksisen varasillan ominaisuuksista ja totesi, että Saarensalmen sillan kantavuudeksi tulee 27 tonnia. Periaatteessa samasta siltamateriaalista voitaisiin rakentaa tarpeen vaatiessa vaikka rautatiesilta. Pituudellakaan ei ole määrää. Pisin silta, jonka pioneerit ovat tehneet, on Jännevirralle rakennettu 220 metriä pitkä luomus.
Sillan ponttooniosa on uudempaa kotimaista tuotantoa, mutta tukirakenteiksi tarkoitettu Bailey-osa on peräisin toisen maailmansodan ajalta. Se on englantilaisen insinöörin kehitelmä, jonka käyttökelpoisuutta vuodet eivät ole vähentäneet.

Tiukka tahti

Jokainen muistaa varusmiesajoiltaan, ettei päivän pituutta määritellä armeijan leivissä kellon avulla. Saarensalmella työssä olevat pioneeritkin tekevät työtä tiukkaan tahtiin. Taukoja pidetään vaiheittain. Emme me voi katsoa kellosta, ja päättää, että teemme 10-tuntisia tai 12 -tuntisia päiviä. Kun työ on saatu sopivaan vaiheeseen, pidetään tauko, ja kun tarve vaatii, jatketaan pitempään, kapteeni Makkonen sanoo. Kyllä työpäivästä tulee helposti kymmentuntisia, joskus pitempiäkin. Ja tiedän, että todella pitkiäkin päiviä on tehty... Työtahtia ei aiota kuitenkaan kiristää niin, että varusmiesten turvallisuudesta tingittäisiin, Makkonen vakuuttaa.


Koulutusta ja apua

Siltatyö on varusmiehille ja kantahenkilökuntaankin kuuluville tehokas koulutustilaisuus. Kapteeni Makkosen mukaan vain hän itse ja mukana oleva sotilasmestari ovat olleet rakentamassa vastaavanlaista siltaa aikaisemmin.

Varusmiehille tällainen työ on ainutkertainen tehtävä ja pojille hyvin haluttu. Valitettavasti vain yhtään Kinnulan poikaa ei mukaan mahtunut. Koulutuksellinen puoli on tietenkin tärkeä, mutta sillan tuoma hyöty on Saarenkylän asukkaille ja tien käyttäjille varmasti vielä merkittävämpi asia.
Kevään tulon jälkeen salmen ylitys on onnistunut vain veneellä. Tilanne on vaikeuttanut ihmisten jokapäiväisiä toimia. Haittaa sillan puuttuminen on tuonut myös koululaiskuljetuksiin.

Töitä riittää

Keuruun pioneerien työ on haluttua. Pataljoona tekee vuosittain 10—20 työvoima-apusopimusta pääasiassa yksityisten tiekuntien tai yhdistysten kanssa. Noin 35 prosenttia sopimuksista laaditaan TVL:n, kuntien tai muiden vastaavien laitosten kanssa. Työvoima-aputöistä on siltatöitä noin 60 prosenttia. Viime vuonna pataljoona sopi 12 sillan tekemisestä. Näistä Saarensalmen yli tehtävän kalustosillan kaltaisia oli neljä.

Saarensalmen silta on ajokunnossa viimeistään perjantaina. Makkonen uskoo kuitenkin, että yli päästään jo torstaina, jos työt sujuvat ongelmitta. Varasilta palvelee Saarensalmen asukkaita runsaan vuoden. Varsinaisen sillan rakentaminen aloitetaan lokakuun puolivälissä. Valmiina uusi silta on vuoden päästä juhannuksena. Silloin pioneereja tarvitaan taas. Tällä kertaa tosin purkutyöhön.

Kotiseudun Sanomat toukokuun 23 päivä 1986
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Muutaman kerran tulin ajaneeksi yli tätä tilapäistä siltaa pitkin. Yksi kerta oli, kun ajoin perheeni kanssa veljeni luokse Seinäjoelle.

'''''''''''''''''''''''''''''''

Saaninkosken koulun historiikki

Saaninkosken koulu aloitti toimintansa syksyllä vuonna 1931. Kunnan suunnitelmien mukaan koulu piti rakentaa vasta seitsemän vuotta myöhemmin.
Jo useita vuosia kyläläiset olivat toivoneet omaa koulua, koska tiet olivat huonoja ja varsinkin kuljunperäläisillä oli pitkä matka kirkolle.
Koulun puuhamiehinä toimivat Kuljun isäntä Juho Jääskeläinen, Tuliniemen isäntä Matti Pasanen ja silloinen Jokelan isäntä Juho Närhi. He ottivat yhteyttä kunnan johtomiehiin. Kunnan kanta koulun rakentamiseen oli kuitenkin kielteinen. Kantaa perusteltiin sillä, että kylässä ei ollut tarpeeksi lapsia eivätkä vanhahkot isännät enää koulua tarvinneet. Asiasta tuohtuneena isännät tuumasivat, "että ei tässä vielä liian vanhoja olla perettä lisäämään", ja nuoria parejakin kylästä löytyi.
Niinpä hankittiin oppivelvollisten luettelo ja koulupiiristä tarvittavat paperit ja toimitettiin ne kunnankirjuri Vilho Hämäläiselle. Kunnan puolta pitäessään hän ei lähettänyt niitä kouluhallitukselle, vaan ne hävisivät.
Vilho Närhi tomerana miehenä hankki uudet paperit, jotka toimitettiin asianmukaisesti eteenpäin. Kouluhallitukselta tuli aikanaan kunnalle määräys rakentaa koulu Saaninkoskelle.
Rakennusvaiheessa mukaan tuli kolmas Jussi, Myllyahon pappilan vuokraaja, Juho Ruuska. Saaninkosken koulua onkin kutsuttu "Kolmen Jussin kouluksi": Rakennustoimikuntaan valittiin lisäksi Viljam Lindroos, suks-Eeminä tunnettu Eemil Paananen ja opettaja Tammivuori.

Nyt oli aika ruveta kiistelemään koulun rakentamispaikasta. Ensimmäinen ehdotettu paikka oli Äijälän tienhaara. Sieltä siirryttiin Lumiahoon. Eemil Paananen ehdotti Kuljun tienhaaraa ja perusteli ehdotustaan sillä, että koululaiset tulisivat olemaan sieltä päin. Muut jäsenet pelkäsivät joutuvansa liian kauas kirkonkylästä, ja niin päädyttiin Lumiahon tonttiin. Koulu oli saaninkoskelaisille niin tärkeä, että rakennusvaiheessa sitä vartioitiin yölläkin. Yövahtina toimi Matti Hakulinen.
Ensimmäinen johtokunnan kokous pidettiin Kuljun talossa 8. päivänä maaliskuuta 1931. Puhetta johti Juho Ruuska ja pöytäkirjaa piti Artturi Närhi. Näiden lisäksi paikalla olivat Veikko Hämäläinen, Juho Jääskeläinen ja Juho Närhi. Poissa oli Eemil Paananen, joka oli vielä nyreissään koulun paikasta. Kolme seuraavaa kokousta pidettiin Myllyahon pappilassa. Tämän jälkeen päästiin omalle koululle.
Tuohon aikaan johtokunta päätti niin opettajien ja keittäjän valinnasta, kuin lamppuöljyn ostostakin. Pitkäaikaisia puheenjohtajia olivat rouva Meri Teräsmaa, Vilho Paananen, Artturi Närhi ja Kalevi Kivivuori.
Johtokunta valitsi 36 hakijan joukosta yksimielisesti ensimmäiseksi opettajaksi Anna Katri Lehtisen, joka tunnetaan paremmin nimellä Kaisa Lehtinen. Hän viihtyi Saaninkosken koulun opettajana 15 vuotta. Herra Lehtinen oli nimismiehenä, ja hän sai luvan pitää kansliaansa koulun yläkerrassa, mikä lisäsi liikettä siellä.
Toinen pitkäaikainen opettaja koululla oli Elina Kinnunen. Hän siirtyi Seläntauksen koululta Saaninkoskelle ja 10 opettajavuoden jälkeen pääsi eläkkeelle.

Saaninkosken koululla on ollut noin 40 opettajaa. Monet heistä ovat olleet väliaikaisia tai viransijaisia. Peruskoulun aikana Saaninkoskella ovat pisimpään opettaneet Merja Ryynänen, 9 vuotta; ja Heimo Kupsu 10 vuotta.
Koulun ensimmäisenä keittäjänä palveli Alma Arnberg. Hänen, jälkeensä on koululla ollut useita keittäjiä. Nykyinen yhdistelmätyöntekijä Helli Pasanen on ollut pisimpään. Hän ajoitti vuonna 1971. Kahtena ensimmäisenä kouluvuonna tarjottiin voileipää ja maitoa. Vuonna 1933 saatiin lämmin ruoka, josta varakkaampien piti maksaa 50 penniä aterialta.


Saaninkosken koulun vaiheita

Saaninkosken koulu aloitti toimintansa supistettuna kansakouluna. Syksyllä 1940 se muuttui ns. täydelliseksi kansakouluksi. Koska pätevää opettajaa ei saatu, K.J. Arinperä aloitti alakansakoulun. Alkuvuosina joitakin oppilaita piti patistella kouluun, mutta vuonna 1946 kaikki oppivelvolliset olivat paikalla. Osa Saaninkosken koulupiiriläisistä halusi käydä kirkonkylän koulua. Heitä kehotettiin käymään omaa koulua, ja myöhemmin se oppilasmäärän kannalta oli välttämätöntä.
Talvisodan aikana koulu oli suljettuna noin neljä ja puoli kuukautta. Sodan jälkeen koulunkäynnin olosuhteet paranivat, kun koululle saatiin sähköt. Kuljunperän tiekin valmistui vuonna 1959. Vuonna 1967 kansakoulu muuttui kuusivuotiseksi ja 7. luokasta tuli osa kansalaiskoulua. Uutena
oppiaineena kansakouluun tuli kansalaistaito. Englanninkielen opiskelu aloitettiin vuonna 1970.

Peruskouluun siirryttiin Pihtiputaalla vuonna 1973. Pyrittiin siihen, että yhdellä opettajalla oli enintään kaksi luokkaa. Tästä syystä 5. ja 6. luokka siirtyivät kirkolle. Kymmenen vuotta myöhemmin nämä luokat palautettiin takaisin Saaninkosken kouluun. Erityisopetus alkoi peruskouluun siirtymisen yhteydessä. Johtokuntien tilalle tulivat kouluneuvostot, jolloin päätös-
valtaa siirrettiin koululautakunnalle: Vuonna 1986 luovuttiin kouluneuvostoista ja perustettiin johtokunnat. Samalla päätöksenteko-oikeutta lisättiin.

Alkuvuosina eniten oppilaita

Alkuvaiheessa Saaninkosken koulupiirin rajana etelässä oli vanha nelostie. Oppilasmäärän lisäämiseksi Myllyahon pappilan alue liitettiin mukaan. Nykyinen raja kulkee Ruukinjoessa. Pohjoisessa koulupiiri ulottuu Särkilahteen saakka.
Oppilasmäärä oli suurimmillaan koulun ensimmäisinä vuosina, noin 45 oppilasta. 60-luvun lopulla oppilasmäärä laski alle 30:n. Tällöin pelättiin koulun lakkautuvan. Peruskouluun siirryttäessä Saanille jäivät vain vuosiluokat 1. — 4. ja oppilasmäärä putosi 16:een. Alimmillaan se oli lukuvuonna 1982 — 83, jolloin koulussa oli 12 oppilasta. Tilanne alkoi korjaantua, kun 5. ja 6. luokka jäivät omaan kouluun. Nykyään oppilaita on 19.

Tulevaisuuden näkymät valoisat

Saanin kylällä ollaan varsin optimistisia. Ennusteiden mukaan seuraavan 8 vuoden aikana oppilasmäärä vaihtelee 14 — 19. Vuonna 1981 kouluneuvosto esitti toivomuksen, että kunta ohjaisi asutustoiminnan leviämistä Saanin kylälle. Kunta omistaa kylällä tontteja, joita toivottiin tarjottavan lapsiperheille. Jos toiveet toteutuvat, koulun oppilasmäärä nousee. Syntyvyys kylässä on kasvamassa. Tänä vuonna on syntynyt jo viisi uutta saaninkyläläistä.

Peruskorjaus odotettua aikaisemmin

Kouluneuvosto teki vuonna 1984 aloitteen koulun peruskorjauksesta. Asian käsittely oli ripeää ja peruskorjaustyö saatiin päätökseen jopa odotettua aikaisemmin. Koulun tiloissa toimivat edelleen 4H-kerho ja kansalaisopisto. Perinteisesti kylän väki on kokoontunut koulun juhliin runsaslukuisena. Kyläläiset tuntevat koulun läheiseksi. Kunnalta on riittänyt määrärahoja uusien välineiden, laitteiden ja materiaalien hankintaan, mikä osoittaa kunnan koulumyönteisyyttä. Uusituissa ja viihtyisissä tiloissa on kaikkien ilo työskennellä.

Johtokunnan puheenjohtajat: 931-33 Juho Ruuska, 1933-34 Eemil Paananen, 1934-39 Meri Teräsmaa, 1939-40 Otto Hämäläinen, 1940-41 Eemil Paananen, Artturi Närhi, 1944-46 Eemil Paananen, 1946-54 Vilho Paananen, 1954-60 Artturi Närhi, 1960-61 Iisakki Ranto, 1961-64 Mikko Pasanen, 1964-65 Matti Pasanen, 1965- 73 Kalevi Kivivuori.
Kouluneuvoston puheenjohtajat: 1973–80 Tuula Jääskeläinen, 1981- 85 Tapani Korpi. Johtokunnan puheenjohtajat: 1986- Kalle Juutinen.

Opettaja Raili Pynnönen:
Kotiseudun Sanomat lokakuun 21 päivä 1987

’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’

Saaninkosken korjattu koulu
tupaantuliaisten kynnyksellä


Peruskorjattu Saaninkosken koulurakennus hohtaa uutuuttaan. Vanhat arvokkaat kakluunit seisovat luokissa muistona menneiltä ajoilta, nyt kun koulun lämmitys hoidetaan sähköisesti.
Sunnuntaina Saaninkosken koulu viettää tupaantuliaisiaan. Ensimmäisistä tupaantuliaisista on ehtinytkin kulua pitkälti yli 50 vuotta.

Kaksiopettajainen Saaninkosken koulu on peruskorjattu lattiasta harjalle saakka. Luokkahuoneiden peruskorjauksen lisäksi yläkerran asuinhuoneista on tehty opettajainhuone, tekninen käsityötila ja ryhmäluokka. WC-tilat sijaitsevat koulun molemmissa päätyosissa. Keittola on saanut uusia koneita ja uuden lieden. Vanha hella ja leivinuuni ovat poissa. Näin syntyneeseen tilaan on rakennettu tarpeellinen säilytyskomero.
Keittäjä-siivooja Helli Pasanen loisti tyytyväisyyttä uuden keittiön hellan ääressä. — Kyllä nämä uudistukset, koneet ja laitteet helpottavat suuresti, mutta työtä näyttää silti riittävän. Suuri helpotus Helli Pasaselle oli lämmityksen muuttuminen sähkölle. Siinäpä sitä muiden töiden ohella oli puuhaa kantaa puut ja lämmittää kymmenkunta kakluunia lämpimäksi. Lämmintä kyllä riitti, koskapa eivät milloinkaan valittaneet kylmyyttä. Tyytyväisiä olivat myös koulun johtaja Matti Liuska, joka on muuttanut kirkonkylältä Saaninkosken koululle vuonna 1983, että luokanopettaja Raili Pynnönen. Koululla on 19 oppilasta, joista ykkös-kakkos- luokilla on kuusi ja kolmos-kuutosluokilla 13 oppilasta.

Rakentamiskustannukset 880 000 markkaa

Saaninkosken koululla on tehty perusteellista korjaustyötä. Mm lattioita jouduttiin purkamaan ja perustamaan uudestaan. Eikä ihme sillä vuonna 1931 valmistunutta koulua ei ole sen jälkeen peruskorjattu, kertoi koulun johtaja Matti Liuska.
Korjauskustannukset olivat 880 000 markkaa, josta valtionavustus 500 000 markkaa. Korjattua pinta-alaa oli kaikkiaan 449 neliömetriä ja laajennusosaa 15,5 neliömetriä.
Vertailtaessa vanhan korjausta ja uuden rakentamista erot ovat melkoiset. Saaninkosken koulun korjauskustannukset olivat teknisen toimiston laskelman mukaan 1895 markkaa neliömetriltä, kun uuden vastaavan rakentaminen olisi maksanut 3 930 markkaa neliöltä vuoden 1986 kustannuksien mukaan. Korjaustyöt tehtiin kunnan työnä teknisen toimiston alaisuudessa.

Oppilasennusteet hyvät

Koulun johtajan Matti Liuskan mukaan Saaninkosken oppilasennusteet ovat hyvät. Koulu säilyttää nykyisen oppilasmääränsä monia vuosia eteenpäin ja näköpiirissä on hienoista lisäystä. Tässäkin mielessä koulun korjaaminen oli täysin paikallaan, ja missäpä parempi koulun paikka kuin täällä luonnon helmassa, Liuska jatkaa. Täällä ovat lähellä monet luonnon havaintopaikat, eikä kyläkoulun ilmapiiriä voita mikään. Mikä vielä parasta meillä on erittäin myönteinen ilmapiiri koulun ja koulutoimen johdon välillä.

Kotiseudun Sanomat
Keskiviikkona lokakuun 7. päivä 1987

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Tämä Saaninkosken koulu jouduttiin kuitenkin ennen pitkää lopettamaan. Se oli useita vuosia tyhjillään, niiden vuosien aikana sinne oli tarkoitus saada yritystoimintaa. Kunta neuvotteli ainakin teollisuuden tai hoitokotitoiminnan saannista tiloihin. Jonkin kerran sopimus saatiin allekirjoitusta vaille valmiiksi, mutta toivottu yrittäjä ei saapunutkaan allekirjoitustilaisuuteen ja hanke raukesi.
Lopulta syntyi sopimus ja kauppa tontista ja rakennuksista kunnan ja paikallisen, Pihtiputaan Rauhanyhdistyksen kesken. Talkoilla koulun ostanut yhdistys kunnosti siihen nätit toimitilat, joita Rauhanyhdistyksen lisäksi ovat jossakin määrin käyttäneet ainakin kyläseura juhlissaan ja hirviseurue peijaisissaan. Näin kylällä rakastettu koulurakennus palvelee vieläkin myös kylän asukkaita, vaikka enimmät käyttäjät tulevat muilta kyliltä.

Muurasjärvi maanhankintalain valossa

Luvattu ja lunastettu maa... Kirjasella on todella kaunis nimi, joka sopii asiaan. Onnitellaan tekijää heti ensimmäiseksi nimen keksimisestä! Nimi jatkuu selventävästi: Vuoden 1945 maanhankintalain vaikutus Pihtiputaan Muurasjärven kylään. Kysymys on Kirsi Kohvakan pro gradu-tutkielmasta. Jyväskylän yliopisto, etnologian laitos, 1989: Julkaistu laitoksen tutkimussarjassa numerolla 23.

Äskettäisellä työpöydän vaihtamisella oli enemmän siunausta kuin luulinkaan. Tämäkin teos nousi pintaan. Sain sen jo varhain syksyllä.
: Piti jotain kirjoittamani ja myös lupasin sen oitis tutkittavaksi Saarijärvellä rouva Pirjo Patamaalle, jonka tiedän Muurasjärveltä syntyisin olevaksi. Hän on varmaan jo ehtinyt ihmetellä löysiä puheitani. Olen kirjaa kovin etsiskellyt. En ollenkaan hoksinut penkoa sitä työpöydän korista, johon olen tekstannut sanat "Jutun aiheita". En yleensä säilytä siinä jutun aiheita.
Vaikuttaa jotenkin tutulta... Olemme varmaan keskustelleet tekijän kanssa vuosia sitten tästä aiheesta puhelimessa. Luulen, että tutkimuksen aloitusvaihetta on selostettu lehdessä. Nyttemmin se on siis valmistunut.

000

Tutkimuksessa on kysymys sen saman lain toteuttamisesta, jonka yksi jos toinenkin joululahjan saanut on viime viikkoina kohdannut. Lain säätämisestä on mainittu Sakari Virkkusen presidenttikirjasarjan uusimmassa eli Mannerheim-osassa. Kirjan sivulle ilmestyi kesken presidentin juhlapyhien vieton muuan Veikko Vennamo asutusasioineen. Ikimuistoiseen maanomistusoikeuteen kajonnut lakiesitys ei miellyttänyt Mannerheimia, mutta jotenkuten hän nieli sen pienellä omalla täydennyksellään.
Pääministeri J.K. Paasikivi puolestaan pitkitti lain lopullista hyväksymistä iltakouluistunnoin ja asiantuntijalausunnoin.

Nyt takaisin Kirsi Kohvakkaan.
Uskokaa, että piti käydä näin: Päätin avata kirjan summamutikassa joistakin kohdin, ottaa niiltä sivuilta siteeraukset ja kommentoida vähäsen. Viattoman tuurilla satuin ensimmäiseksi aukeaman 42–43 kohdalla ja siinä kappaleeseen: "Ensimmäinen moottoripyörä Muurasjärvellä ja Pihtiputaalla oli Hannes Sevonin omistama sivuvaunullinen Harley Davidson, joka rekisteröitiin vuonna 1923. Autot ilmestyivät Muurasjärvelle 1920-luvulla, ensimmäiset Markkulaan ja Salmelaan. Molemmat olivat T-mallin Fordeja."
Mobiiliasioihin tässä siis ensimmäiseksi tömäytettiin. Toivottavasti eräät naislukijani eivät tässä vaiheessa vielä irrottautuneet palstalta! Kyseinen luku Luvatussa ja lunastetussa maassa on alkuverryttelyä itse asutusasioihin, eli selostusta ajasta ennen sotia. Samassa yhteydessä muuten sanotaan: "Muurasjärvelle tulleista lehdistä mainittakoon Jyväskylässä ilmestyneet Sorretun Voima (p. 1906) ja Saarijärven Paavo, Oulussa ilmestynyt Liitto-niminen lehti, kylään tuli myös Kurikka-niminen lehti".
Ensin mainittu oli tulisieluinen sosialistilehti, Jyväskylän suurilevikkisin ajallaan 1906–1918. "Paavo" oli kova julistaja sekin, maalaisliiton äänenkannattaja 1918–1932. Samaa maata oli myös Liitto. Muistelijat eivät näemmä ole maininneet Jyväskylän kahta muuta lehteä, Suomalaista eikä Keski-Suomea. Tähänastisten tietojeni mukaan ainakin Suomalainen tunnettiin Kivijärven Risuperällä asti.

Edelleen Kirsi Kohvakka on tutkinut, että puhelin tuli Muurasjärvelle venäläisten sotilaitten mukana elokuussa 1917, ja suomalaiset vetivät oman linjansa kylään myöhemmin samana syksynä. Vilkasta toimintaa yhteiskunnallisten tapahtumien suurena ajankohtana on siis riittänyt sinne Herran kukkaroon asti.
Tässä kohdin en malttanut olla katsomatta kaapistani vuoden 1934 puhelinluetteloa. Anteeksi, irrottaudun taas hetkeksi Kohvakasta. "Muurasjärven keskusasema" löytyi luettelosta vaivatta. Ollaan ajankohdassa 17 vuotta puhelimen tulon jälkeen. Virka-aika on näemmä ollut klo 7-21, mutta niin luulen, että muinakin vuorokauden hetkinä on voitu soitella, jos nyt niin soiteltavaa on ollut. Nimiä on ollut kuusi ja numeroita viisi: Haapajärven Osuuskauppa 5, Kokkonen Ville maanviljelijä 7, Mielityinen Vilho maanviljelijä 8, Mielityinen Onni johtaja 6, Muurajärven Kauppa Oy 6 ja Sevon Ville maanviljelijä 3.
Siinä kaikki. Tuo Muurajärvi ilman t:tä on kiintoisa. Voi olla tietysti puhelinluettelon painovirhekin. Pohjanmaan vaikutuksen ulottuminen Pihtiputaalle asti on yksi havainto, muttei mitenkään yllättävä, ja luonnollisista maantieteellisistä syistä sitä on olemassa edelleenkin. Sitten tämä seikka, että yritteliäitä Mielityisiä on siellä päin aina ollut ja, että pienellä tutkimisella olemme tavanneet jo kaksi Sevonia.

O0O

Sodanedellisistä vanhoista hyvistä ajoista Muurasjärvellä olisi paljonkin kerrottavaa kuten se, että "syksyisin kerääntyivät pojat tyttöjen kanssa mallassaunaan sekä liikkuivat yöjalkalaisina", mutta mikä minä olen Kohvakan gradua kaikilta jännimmittä osittaan tähän kopioimaan.

Enimmäkseen asutustilalliset Muurasjärvellä olivat lähtöjään siirtolaisia Sortavalan mlk:n pohjoisosista ja toisaalta rintamamiehiä, Etelä-Pohjanmaan Alajärveltä eritoten. Niin siinä vaan sopeuduttiin! Sopeutumisen ongelmista ainakin yksi on perin tuttu, vaikkei olisi oltu muuttajiakaan. Eräs haastatettava rintamamieskodista on muistellut tutkijalle; "Kyllä ne kahto
vähän kieroon meikäläistä. Aina sai nokkiinsa, kun meni tanssipaikoille, iltamiin, niin sitten koottiin porukka ja sitten aina oli nujakka." No, tuohan on tuttua kylien välisistä jännitteistä tanssipaikoilla vähän kaikkialla. Muuan entinen Äänekosken tyttö vastikään minulle muisteli, kuinka Suolahden pojat saivat Äänekosken pojilta köniinsä, jos Äänekosken tyttöjä tanssittivat kauppaloiden puolivälissä olleella tanssilavalla.
Suhteellisen vaatimaton huvittelu on ollut suomenmiehille tyypillistä eri aikakausina: turpiin veto huvihuoneiden liepeillä.
Ettei tulisi yksipuolinen vaikutelma tästä Muurasjärvi-kirjan pintaraapaisustani, niin laitetaan lainaksi toinen muurasjärveläisen haastattelurepliikki: "Kyllä minusta on aivan myönteistä se, että se on piristäny vaan paikkakuntaa.” Tämä oli eräs kannanotto asutustoiminnan vaikutuksista kylässä.

000

Voimakas kylä se siis oli jo ennen sotia ja vielä paremmaksi tuli. Jos paikallismaantietoon huonosti perehtynyt turismo Reisjärven tai Haapajärven reitiltä sukeltautuupi sisään Keski-Suomeen aivan läänin pohjoisimmasta kolkasta, niin haksahtaapi hän kukaties luulemaan Muurasjärven kylää oikeaksi Pihtiputaan kirkonkyläksi. Se on melkoinen liikeasuintaajama, on hautausmaa, kirkko ja sen sellaiset tunnusmerkit. Sitten vasta, kun on muutamia kymmeniä kilometrejä jatkanut matkaa etelään ja ohittanut Alvajärven komean kylän, alkaa vähitellen saapua pitäjän varsinaiseen keskuspaikkaan, Pihtiputaan kirkolle. Kannattaa pitää kaasujalka kovassa kurissa. Erinomainen tie houkuttelee ylinopeuteen.

Tulin tuota tietä viime kesän lopulla koti-Suomeen ihan maakuntahenkistä uteliaisuuttani. Oudommalta olisi lääninrajan ja Muurasjärven välinen tietyömaa ottanut luulot pois. Mutta ei työmaita pidä säikkyä. Nehän merkitsevät tulevaisuutta ja kehityksen säilyvyyttä. Kyllä sieltä läpi pääsi. Toivottavasti Reisjärven ja Pihtiputaan rajakilpi on jo nostettu pystyyn. Tieten etsien löysin sen lepäämästä levikkeen takaa maastosta, työmaan alta pois heitettynä.

OOO

Muurasjärven — Alvajärven — Pihtipudas kk:n tienvarsinäkymät ovat rauhallisia, maa- ja metsätalouteen uskoa vahvistavia maisemia. Laajahkoilla peltoaukeilla on vanhan kulttuurimaiseman vaikutelma. Uudisraivioista todistavat merkit ovat jo vuosien peittämät, ja olihan siellä vanhoja peltoaukeita jo ennen asutustoimintaa. Paikan- nimet ovat veikeästi sointuvia: Junganjärvi, Kelkkämä, Saukkopuro, Savijärvi. Niitä helposti alkaa makustella. Ovat muuten Muurasjärven asutusalueita nuo kaikki neljä.

OOO

Luvattu ja lunastettu maa kannattaa hankkia Jyväskylän yliopistosta. Kirsi Kohvakka on nähnyt paljon vaivaa tutkimuksensa eteen. Lopputulos kertoo asutustoiminnan iloista ja suruista yleisesti. Se ei ole pelkästään kurkistus yhteen Pihtiputaan kylään. Kulukoon teos asutusasiainosaisten ja varsinkin muurasjärveläisten käsissä.

HEIKKI MARTTILA
Keskisuomalainen 14.1.1990

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Rohkenin kopioida tämän vanhan jutun tällaisenaan, kun siinä oli melkoisesti kyläni menneisyyden avaintietoa.

Kojolan koulun historiikki

Kojolan koulun 50-vuotisen historian on laittanut paperille koulunjohtaja Erkki Erkkilä. Koska historiikki ei mahtunut kokonaisuudessaan viime lehteen, julkaisemme sen tässä.

Koulu aloittaa toimintansa

Vuonna 1935 valittiin koululle: ensimmäinen johtokunta, johon kuuluivat Taavi ja Tuomas Toivonen, Esa Parkkonen, Ilmari Sevon Juho Turpeinen ja Ville Turpeinen. Johtokunta oli koolla ensimmäisen kerran 25. 8. 35, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Taavi Toivonen, varapuheenjohtajaksi Ilmari Sevon ja taloudenhoitajaksi Tuomas Toivonen. Johtokunnan ulkopuolelta oli kirjuriksi pyydetty Urpo Hyvärinen. Tämän johtokunnan ensimmäinen konkreettinen saavutus oli, että taas pidettiin 2 kuukautta tuota kiertokoulun tapaista koulua.
Koulun alkaminen seuraavana syksynä oli kuitenkin jo tiedossa, sillä 25.3. 36 tehtiin jo kalustotilaus paikkakuntalaiselta, joka oli luvannut toimittaa kaluston huomattavasti alle tehtaan hintojen. Supistetun koulun opettajan virka julistettiin auki koevuosille 16. 5., mutta asiassa tapahtuneen muotovirheen takia se piti peruuttaa ja uudelleen se tuli auki va.na. Siitä huolimatta virkaan oli 23 hakijaa (opettajien työllisyys taisi olla silloin heikko), joista valittiin Väinö Verronen Sievistä, varalle Oiva Raita Vahdosta. Tämä tapahtui 5. 7. 36, ja loppujen lopuksi näistä ei kumpikaan ottanut virkaa vastaan. Virkaan saatiin Onni Ilmari Marjasalo, Viipurin poika, joka edellisen vuoden oli ollut virassa Kuusjärvellä Pohjois-Karjalassa. Koulu aloitettiin 12. 8.36 Anttilassa, jonka Toivoset rakensivat ja vuokrasivat koulun käyttöön. Anttilassa koulu toimi uuden koulun valmistumiseen saakka.

Marjasalosta saatiin tarmokas ja tiukka opettaja, joka reippaasti pani alulle koulutyön Kojolassa. Hän sai tuekseen myös Viitasaaren piirin kansakoulujen tarkastajan Juuso Tammisen, joka vaikutti muun muassa tarpeellisten opetusvälineitten hankkimiseen aloittelevaan kouluun. Kun Pihtiputaan kunnanvaltuusto ei myöntänyt anottuja varoja, asiasta valitettiin aina KHO:ta myöten ja valtuuston oli taivuttava.
Jo seuraavan vuoden alussa, eli 31.1.1937 opettajan virka julistettiin auki koevuosille. Valituksi tuli Marjasalo, varalle - Toivo Vuorinen.

Tuon ajan oppilashuollosta voisi kertoa, että kouluruokailun järjestämisestä on keskusteltu useissa kokouksissa ja useaan kertaan todettu, että ahtaitten tilojen vuoksi ei keittolatoimintaa voida järjestää. Tuossa kokouksessa on kyllä kirjattu pöytäkirjaan, että johtokunnan mielestä "kaikki oppilaat ovat niin varakkaista kodeista, että ruoka-avustusta enempää kuin vaatetusavustustakaan ei tarvita." Myöhemmin kyllä vaateavustuksiakin jaettiin ja osalle oppilaista myös ruokatunnilla voileipää ja maitoa, jotka tietenkin hankittiin kylän taloista.
Johtokunta oli myös hyvin aktiivinen, ei kuitenkaan ainakaan taloudellisista syistä, sillä kokouspalkkioita ei tuohon aikaan tunnettu. Vuoden 1936 aikana se kokoontui yli 10 kertaa, ja sama tahti jatkui seuraavinakin vuosina. Useissa kokouksissa on kirjattu vain yksi pykälä. Vaikeuksia oli varsinkin tyttöjen käsityönopettajan saannissa; tätä asiaa on käsitelty hyvin monissa johtokunnan kokouksissa.
Lokakuussa 1939 Marjasalo, kuten muutkin nuoret miehet, joutui YH:hon ja sijaiseksi tuli Anna Paananen. Koulu keskeytyi Talvisodan ajaksi kuten muuallakin. Sota-aikana koulun toimintaa haittasivat monet vaikeudet, opettajat vaihtuivat ja niin edelleen. Monessa johtokunnan kokouksessa käsiteltiin valopetrolin saantia, sillä sen puute esti jatkokurssien pitämistä. Tuota kallisarvoista nestettä on saatu milloin kansanhuollosta, milloin tarkastajalta litra, kaksi tai kolme kerrallaan. Koulunpidossakin oli keskeytyksiä, koska muun muassa 17. 1.43 on valittu Taavi Toivonen ottamaan yhteyttä tarkastajaan, että saataisiin koulu käyntiin kevätlukukaudella.
Onni Marjasalo erosi opettajanvirasta 1943 ja sen jälkeen koulua pitivät väliaikaisina muun muassa Aili Aarnio. Monet valitut eivät virkaan koskaan tulleet. 1. 8. 44 valittiin va:ksi ja samalla 1. 8. 45 lähtien koevuosille Elvi Jutila, joka jo 13. 8. 44 pyysi virkavapautta. Sijaiseksi tuli Orvokki Leppänen, joka sitten seuraavana kesänä valittiin koevuosille. Hän oli hyvin pidetty opettaja ja menetyksenä koettiin, kun hän jo 1946 "purjehti avioliittoon'', kuten edellisen historiikin tekijä runollisesti toteaa. Väliaikaisina opettajina sotien jälkivuosina toimivat muiden muassa Alli Löytynoja, Hellevi Kallio ja Rauha Plathån, viimeksi mainittu neljä lukuvuotta 1948-52.

Oman koulutalon rakentaminen

1930 hyväksytyn piirijaon yhteydessä oli jo päätetty rakentaa koulu vuoteen 1937 mennessä. Rakentaminen lykkääntyi, mutta sitä ei unohdettu, koska valtuusto 11. 7. 38 "kiireellisenä asiana päätti valita Nestori Tiaisen tekemään Kojosperän koulun tontin kaupat." Silloin asia kuitenkin jostain syystä lykkääntyi ja sota-aika lykkäsi sitä edelleen. Kun kylään tuli Karjalan siirtolaisia jo 1945–46, ja varsinkin kun 1950 -luvun taitteessa perustettiin kolme suurehkoa asutusaluetta, yhteensä yli 40 rintamamiestilaa, kasvoi koulun oppilasmäärä suorastaan räjähdysmäisesti. Tilanne oli sama monella muullakin koululla, kasvoihan Pihtiputaan kunnan asukasluku sodan jälkeen muutamassa vuodessa runsaasta 5OOO:sta lähes 9000:een. Uusia komeita kivikouluja kohosi eri puolille pitäjää, yksi niistä oli tämä talo, joka tuli kuuluisaksi siitä, että keväällä 1951 rakennuksen toinen pää sortui. Urakoitsijakin meni konkurssiin ja koulut valmistuivat lopulta kunnan omana työnä, tämä talo aivan vuoden 1952 lopussa.

Sattuipa ennen koulun muuttoa uuteen taloon muuan episodi: Oppilaitten vanhemmat kieltäytyivät lähettämästä lapsiaan kouluun, ennen kuin kunta antaa takeet talon kestämisestä. Sinänsä aivan ymmärrettävä lakko kuivui onneksi kokoon sangen nopeasti, ja vuoden 1953 alkupäivinä työ lähti käyntiin uudessa talossa, joka tuli kipeään tarpeeseen: oppilasmäärä oli kasvanut jo 85:een.
Rakentamiseen liittyy tavallaan koulun vesihuolto: 1956 tehtiin pihaan peräti 64 metriä syvä porakaivo, joka maksoi silloin huikean summan: yli 1,5 miljoonaa markkaa. Muistan omakohtaisesti, kuinka vakiokysymyksiä tuohon aikaan oli: Mitenkäs se Kojolan koulun porakaivo, joka maksoi niin hirveästi?
Viimeinen huomattava rakennustyö koululla tehtiin viime syksynä, jolloin valmistuivat uudet, ajanmukaiset saniteettitilat. Yleensäkin on todettava, että Pihtiputaalla koulukiinteistöjä on hoidettu hyvin ja rahaa uhrattu riittävästi.


Oppilasmäärän kehitys koulussa


Kun koulu supistettuna alkoi syksyllä 1936, oli alakoulussa 15 ja yläkoulussa 19 oppilasta. Alakoulu toimi sekä syksyllä että keväällä kuutisen viikkoa, yläkoulu ajalla 21.9.–10.5, eli lomat pois luettuina noin 30 viikkoa. Työpäiviä tuli lukuvuoteen yhteensä 228.
Oppilasmäärä pysytteli tämän jälkeen suunnilleen samalla tasolla, kunnes sotien jälkeen kasvu alkoi. Lukuvuoden 1951 — 52 alusta kouluun tuli jo toinen opettajanvirka; koulu muuttui täydelliseksi, kuten sanonta kuului. Vuokratilojen tarve kasvoi ja niitä saatiin Virkkusen ja Rimminahon taloista. Uuden koulurakennuksen valmistuttua perustettiin, välittömästi kesken lukuvuoden kolmas opettajanvirka helmikuun alusta 1953, tarkastaja Toivo Mäkisen suosiollisella avustuksella. Tarpeen se olikin, sillä kun uuden koulutalon vihkiäisiä vietettiin syksyllä 1953, oli oppilasmäärä noussut jo 85:een. 1956 ylitettiin sadan oppilaan raja, silloin luokilla 1-2. oli yhteensä 38 oppilasta. Neljäs opettajanvirka perustettiin lukuvuoden 1957–58 alusta ja lukuvuosina 1960-61 saavutettiin oppilasmäärän huippu eli 123. Sen jälkeen oppilasmäärä alkoi laskea ja vaikka koulupiiri laajeni hieman vuonna 1963, kun osa Seppälän lakkautetusta piiristä liitettiin Kojolaan, putosi määrä 1967 alle 90:n. Tämä tiesi samalla neljännen opettajanviran lakkauttamista. Lasku jatkui 1970-luvulla ja tällä hetkellä koulussamme opiskelee vain 21 oppilasta. Oppilaita ollut yhteensä noin 660.

Opettajat ja muu henkilökunta


Aikaisemmin tulikin jo kerrotuksi alkuvuosien opettajista. Kun kouluun perustettiin toinen opettajanvirka, siihen valittiin Elin Metsola, joka sitten palvelikin ansiokkaasti virassaan aina eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen i973 saakka. Muut 1950-luvun alkupuolen opettajat olivat sitten väliaikaisia tai muuten lyhytaikaisia. Kun neljäs virka perustettiin 1957, kouluun tuli kerralla kolme uutta opettajaa: Kaarna ja Erkki Erkkilä sekä Aino Kumpulainen, joka palveli tässä virassaan kolme vuotta. 1962–64 oli vakinaisena Taija Rantio, muuten neljännen viran haltijat vaihtuivat vuosittain.

Peruskouluun siirtyminen v.1973 ei oikeastaan merkinnyt tällaisella pikku koululla mitään suurta mullistusta. Muutos tapahtui vähitellen uusien oppikirjojen ja opetusvälineitten myötä. Kolmanteen opettajanvirkaan tuli peruskoulun myötä Esko Ovaska, joka hoiti sitä kaksi vuotta ja siirtyi sitten kiertävän englanninopettajan toimeen. Hänen jälkeensä virkaa hoitivat monet henkilöt vuoden kerrallaan, lähes kaikki olivat kuitenkin muodollisestikin päteviä. Tällä vuosikymmenellä tilanne on vakiintunut, kun Kaisa Vuorinen tuli vakinaiseen virkaan 1982.
Koulun toimiessa Anttilassa, ei henkilökuntaa paljon tarvittu. Lämmityksestä ja siivouksesta huolehtimaan on valittu ainakin rouva Tyyne Marjasalo, myöhemmin muun muassa Helvi Toivonen. Kun keittolatoiminta sotien jälkeen käynnistyi, sitä näyttää hoitaneen yleensä opettaja. Tänä tasa-arvon aikana kannattanee mainita, että Kojolassa on oltu jo yli 30 vuotta sitten ennakkoluulottomia työnjaon suhteen. 15.8.1950 johtokunta on nimittäin valinnut Olavi Plathånin keittäjä-vahtimestariksi ja veistonohjaajaksi. Uudessa koulutalossa oli aluksi talonmiehenä Verneri Pirttiaho ja keittäjä-siivoojana Helvi Pirttiaho. 1956 Pirttiahon siirryttyä kauppiaaksi, vahtimestariksi tuli Yrjö Kautiainen, keittäjä-siivoojaksi Laimi Parkkonen, myöhemmin Kerttu Kautiainen. 1962 nykyistä yhdistelmätointa alkoikin sitten hoitaa Elli Ekman, joka jatkaa edelleen.
Ensimmäinen johtokunta tulikin jo alkupuolella mainituksi. Puheenjohtajana jatkoi aina vuoteen 1949 Taavi Toivonen, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Aarne Määttänen, joka oli toimessa aina vuoteen 1965, jolloin valituksi tuli Paavo Turpeinen aina vuoteen 1972 asti. Viimeisenä johtokunnan (kansakoulun) puheenjohtajana toimi Inkeri Palokangas 1973. Pitkäaikaisia johtokunnan jäseniä
olivat edellisten lisäksi ainakin Arvo Kautiainen, Väinö Ruotonen, Alpo Toivonen, Erkki Toivonen, Hilja Ruotonen, Veikko Parkkonen ja Eemil Niskanen.
Peruskouluaikana kouluneuvoston puheenjohtajina ovat toimineet Lauri Syrjä, Marketta Toivonen ja Vilho Paananen, jäseninä ainakin Simo Lehtomäki, Eila Parkkonen, Irma Haapa-aho ja Annikki Toivainen.

Tulevaisuuden näkymiä

Vaikka koulun oppilasmäärä onkin laskenut näin alas, ei koulun tulevaisuudella Kojolassa ole nykynäkymin huolia. Vuosittain syntyneiden lasten määrä on vakiintunut tuonne kolmesta viiden tienoille, ja se takaa koulun säilymisen kaksiopettajaisena. Meillä on nimittäin nyt menossa ensimmäinen "armovuosi" kolmannen opettajanviran kohdalla, kun oppilasmäärä on pysyvästi laskenut alle 27:n. Ulkoiset edellytykset ovat nyt hyvät, paremmat kuin koskaan ennen. Asianmukaisten koulutilojen lisäksi on valaistu hiihtolatu, luistinrata. (Uimahalli ja keinojäärata saanevat odottaa vielä melko pitkään.)
Näin ollen Kojolan kylä voi ainakin kouluolojen puolesta suhtautua tulevaisuuteen hyvin luottavasti.

Erkki Erkkilä
Kotiseudun Sanomat huhtikuun 8 päivä 1987

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Oma kommenttini:
Vaikka tulevaisuuden näkymät olivat kirjoitushetkellä hyvät, joutui Kojolankin koulu lopetettavien listalle 1990 – luvulla. Muuten oli kiintoisaa lukea tämä naapurikoulupiirin historia, olenhan itse kuitenkin työskennellyt paljon erilaisissa metsätehtävissä Kojolan kylän alueella. Eräänä tässä mainitsemattomana seikkana haluan kertoa, että junien kulkiessa läheisellä rautatiellä 1960 – luvulla, tässä koulussa kulkivat junakyydillä serkkuni Pyhäjärven puolelta Rajahoikasta. He kävelivät tai hiihtivät vajaan kahden kilometrin matkan Karhunpiilo seisakkeelle, ajoivat lättähatun kyydissä Muuraksen laiturivaihteelle tai Penttilän seisakkeelle, josta taas kävelivät tai hiihtivät koululle. Kävely, hiihto tai mahdollisesti pyörämatkaa heille siis kertyi kaikkiaan nelisen kilometriä. Se oli kuitenkin kohtuullisen kuntoista maatietä, kun suoraan olisi joutunut kävelemään huonokuntoista, kivistä ja paikoin pehmeää suomaata parisen kilometriä enemmän. Oman piirinsä koululle Pyhäjärven Hiidenkylän Pitäjänmäelle, matkaa olisi kertynyt yli kymmenen kilometriä vanhaa metsäpolkua kulkien.

Muurasjärven koulu 100 vuota vuonna 1986

Keskiviikkona lokakuun 15. päivä 1986

— Vaikka mänis venneet ja verkotkin, niin koulu tehhään, tiedetään talollinen Matti Turpeisen sanoneen runsas sata vuotta sitten koulun perustamisesta Muurasjärvelle. Kymmenen vuotta aikaisemmin oli perustettu Pihtiputaan koululaitos, joten Muurasjärvellä oltiin hyvin alkavassa kansansivistämisen vauhdissa mukana.

Muurasjärven koulun 100- vuotista opetustyötä juhlitaan sunnuntaina 26. 10. Vuosijuhlaan on lupautunut puhujaksi maaherra Kalevi Kivistö.
Koulun perustaminen Muurasjärvelle ei ollut sata vuotta sitten itsestään selvää. Innokkain koulun puuhamies ali` Viitasaarelta Muurasjärvelle asettunut talollinen Herman Heikkilä, joka sai muutkin kyläläiset koulun perustamisajatuksen taakse. Itse koulua ei kukaan liene vastustanut, mutta sen ensimmäisiin opettajavoimiin ei kaikkialla luotettu.
Yksi epäilijöistä oli silloinen kirkkoherra Alexander Gummerus, joka ei hyväksynyt entisen "juopon lukkarin" Matti Nykäsen ottamista kouluun opettajaksi. Gummeruksen mielessä iti ilmeisesti huoli siitä, kuinka lukkari, jolta oli seurakunnan viranhoito kielletty, pystyisi valistamaan Muurasjärven lapsia.

Liikkeelle Jokiniemen talossa


Jokiniemen talo sai osakseen kunnian jäädä historiaan Muurasjärven koulun perustamispaikkana ja ensimmäisenä kouluna. Koulua kokoonnuttiin perustamaan lokakuun `18. päivänä vuonna 1886, joten 100-vuotisjuhla osuu hyvin lähelle perustamispäivää. Korkean tahon epäilyistä huolimatta kokous valitsi ensimmäiseksi opettajaksi lukkari Matti Nykäsen, joka tosin hoiti tehtäväänsä vain vuoden. Epäilyistä huolimatta Nykänen selvisi koulun käynnistäjänä hyvin. Hän opetti päivin lapsia ja vielä iltaisin vapaaehtoisesti vanhempia. Koulu aloitettiin vielä samana syksynä Jokiniemessä. Samaan aikaan ryhdyttiin valmistelemaan oman koulurakennuksen tekemistä. Vuonna 1889 muurasjärvisten voimainnäyttö oli valmis. Kaunis puurakenteinen koulu, josta on säilynyt valokuviakin.

Enimmillään yli 200 oppilasta

Muurasjärven koulu ei ole koskaan kärsinyt oppilaiden puutteesta, päinvastoin tilat eivät tahtoneet aina riittää. Koulun pitkäaikaisin opettaja, vuosina 1930 – 1972 alakoulua opettanut Aino Mielityinen tuli Muurasjärvelle, ensimmäiseen työpaikkaansa vain 20-vuotiaana. Hän löysi Muurasjärveltä työn lisäksi aviomiehen ja kasvatti 12-lapsisen perheen.

Aino Mielityisen aloittaessa koulua johti opettaja Heikki Jalmari Salo. Alakoulua pidettiin silloin Lamminmäen talolta vuokratussa puurakennuksessa, jossa luokkana toimineen tuvan lisäksi oli opettajaa varten huone ja keittiö.
Nuori opettaja joutui heti alussa tosi työhön. Kahta ensimmäistä luokkaa kävi 42 oppilasta. Parhaimmillaan oppilaita oli 227 vuonna 1949. Vuonna 1954 tilanne muuttui, kun Särkiharjun koulu saatiin käyttöön.

Tulipalo tuhosi yläkoulun

Ahtaus hellitti hetkeksi, kun koulun nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1938 ja alakoulu siirrettiin vanhaan yläkouluun. Onnea ei kestänyt pitkään, sillä pian talvisodan sytyttyä vanha koulurakennus paloi.

— Talvisota alkoi 30. 11. ja koulu paloi 4. 12. Kylällä uskottiin, että kouluun putosi pommi, joka sytytti tulipalon. Todellinen syy oli kuitenkin koulun suuri leivinuuni, jonka päällä kuivattiin villoja. Uunin edessä oli vielä puulaatikko, jonka kipinä saattoi sytyttää, Aino Mielityinen kertoo. Päiväsaikaan syttynyt palo tuhosi koulun perustuksiaan myöten. Sammutusyritykset olivat toivottomia ja niinpä vettä viskottiinkin uuden koulurakennuksen seinille sen suojelemiseksi tulelta.
Kaksi ensimmäistä luokkaa ehtivät toimia vanhassa yläkoulussa vain vuoden. Koulun uusi lisärakennus valmistui vuonna 1950 ja ennen sitä koulua pidettiin mm. opettaja Hyväriseltä vuokratussa olohuoneessa — taas hyvin ahtaissa tiloissa.


Koulu on vielä elinvoimainen

Monelle kyläkoululle tyypillinen oppilaspula ei vaivaa Muurasjärven koulua. Tällä hetkellä oppilaita on 59 ja opettajia kolme.

— Tämä on vieläkin sivukylän kouluksi iso. Ennusteissa oppilasmäärä pysyy jatkossakin 50 rajan yläpuolella, koulun nykyinen johtaja Antti Heikkinen sanoo.
Muurasjärven koulun 100- vuotisjuhla aloitetaan jumalanpalveluksella Muurasjärven kirkossa. Varsinainen pääjuhla alkaa klo 12.30 Harjulinnassa. Maaherra Kalevi Kivistön puheen lisäksi kuullaan koulun- johtaja Antti Heikkisen laatima historiikki. Oppilaiden ohjelmaa on tietenkin mukana, mutta myös opettajat esiintyvät. Juhlan yhteydessä voi yleisö tutustua koulun historiasta ja nykyisyydestä kertovaan näyttelyyn 1 — 2 -luokassa. Näyttelyä varten Antti Heikkinen toivoo saavansa vielä lisää vanhoja valokuvia, oppikirjoja, vihkoja, käsitöitä, todistuksia ja muuta kouluun liittyvää aineistoa.
Juhla on koko kylän yhteinen. Koulunjohtaja toivottaa tervetulleeksi kaikki koulun entiset ja nykyiset oppilaat, työntekijät ja kyläläiset.

Kotiseudun Sanomat lokakuun 15 päivä 1986

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Kommentoin taas omilla muistoillani.
Vuoden 1948 syksyllä astelin ensi kerran 6 -vuotiaana koltiaisena tämän koulun oppilaaksi. Opettajana oli nuori ylioppilastyttö naapurikunnasta, Reisjärveltä. Polkupyörällä kotoaan kulkien hän hoiti sen talven opettajan tehtävää. Mukava ja rauhallinen opettajan muisto hänestä jäi. Kaksi ensimmäistä talveani oli luokkana koulun keittola, ensimmäisenä niistä suuri hellakin yhdessä nurkassa. Ensi viikkojen aikana oli pulpetteja liian vähän, ja kolme oppilasta istui kahden oppilaan pulpetissa. Kun uusia pulpetteja lopulta tuli, pääsivät kavereiden keskellä istuneet niihin. Kaksi pulpettia mahtui hellan taaksekin, seinän ja hellan väliin. Vanhoihin ja rähjäisiin pulpetteihin jääneet olivat tietysti kateellisia uusien pulpettien istujille, mutta ei se mitään auttanut, opettajan päätös piti.

Toisenkin vuoden kuljin yläkerran keittolassa, josta hella oli purettu pois. Koulun ruoat valmistettiin niinä vuosina koulun kellarin saunan tiloissa. Keittäjänä alussa Inkerin siirtolainen, Anna Vesalainen, hänen jälkeensä Sanni Paananen, myöhemmin Ruuska. Aino Mielityinen piti koulua Hyvärisen olohuoneessa, kuten lehtijutussa on kerrottu. Minä en ollut siinä luokassa, enkä Ainon koulussa yhtään tuntia. Toisen luokan opettajaksi ilmaantui Liisa Kinnunen, kolmannelle luokalle ei alkuun tullut opettajaa lainkaan, kun valittu opettaja jäi saapumatta. Muutaman viikon odotuksen jälkeen pääsimme alkamaan koulutyön, kun opettajaksemme saapui Kirsti Kankimäki Rautalammilta, kuntamme alkuperäisestä emäpitäjästä.

Muurasjärven hautausmaan historiasta arvokasta tietoa

Vuoden 1930 vihkiäisiä seurasi 1 500 ihmistä

Sisä-Suomi-lehti otsikoi kahden palstan uutisessaan vuonna 1930: "Pihtiputaan
Muurasjärven hautausmaa vihitty. Vakava juhlatilaisuus viime sunnuntaina." Tämä lehtileike on vain yksi osa entisen suntion Kalle Karvosen jälkeensä jättämistä papereista, jotka antavat Muurasjärven hautausmaan historiasta arvokasta, ja jo unohduksissa ollutta tietoa. Karvosen kotoa löytyi mm. pöytäkirja vuodelta
1927, jolloin päätettiin hautausmaan perustamisesta.

Muurasjärven kirkon emäntänä pitkään toiminut Liisa Tiitinen ryhtyi selvittämään kylän kirkon ja hautausmaan menneisyyttä, kun kirkkohallituksen
arkkitehti kyseli viime keväänä, mistä kirkon rakentaminen Muurasjärvelle oikein sai alkunsa. Liisaa asia rupesi askarruttamaan ja hän löysi osuuspankin tallelokerosta vanhoja papereita, jotka selvittivät menneisyyttä kuitenkin vain vuoteen 1943 saakka. Sitä aikaisemmat tapahtumat olivat hukassa.
Liisa kysäisi, tietäisikö nykyinen suntio Pentti Kokkonen enemmän. Tämä ohjasi Liisan entisen suntion, Kalle Karvosen lasten luo ja hänen kotoaan löytyikin luistinlaatikko, joka sisälsi Muurasjärven hautausmaan ja kirkon historian ihan alusta asti.

— Nämä ovat ihan korvaamattomia tietoja. Ennen papereiden löytymistä oli varmassa tiedossa vain hautausmaan vihkiminen vuonna 1930, mutta sitä aikaisempi historia kyläkokouksineen oli jo arvailujen varassa. Hautausmaan menneisyydestä on ollut paljon väärää tietoa ja huhujakin liikkeellä, Liisa Tiitinen kertoo huomanneensa papereita tutkiessaan.


Hautausmaa- yhdistys ajamaan asiaa

Muurasjärven miehet kokoontuivat kyläkokoukseen kansakoululle joulukuun 18.
päivänä vuonna 1927 vakaana aikomuksena perustaa kylälle hautausmaayhdistys, jonka ainoaksi tehtäväksi annettiin oman hautausmaan puuhaaminen.
Työhön ryhdyttiin, mutta aivan heti ei saatu tuloksia aikaan. Ilmeisesti seurakunta ei pitänyt hautausmaan tarvetta Muurasjärvelle aivan yhtä kiireellisenä, kuin kylällä nähtiin, ja niin kului runsas kaksi vuotta ennen kuin hautausmaa voitiin vihkiä. Vihkiminen tapahtui 25.5.1930.
Perustavan kokouksen puheenjohtajana oli Hannes Sevon ja sihteerinä Jalmari Salo. Hautausmaatoimikuntaan valittiin Hanneksen ja Jalmarin lisäksi Onni Mielityinen, Heikki Paananen ja Evert Herranen (Järventaus).
Hautausmaan paikaksi kaavailtiin vanhastaan Ristinmäeksi kutsuttua aluetta, joka sitten ostettiinkin erilleen Ahon tilan maista. Myyjänä olivat Ville ja Ida Sevon. Ensimmäisen maanhankinnan jälkeen hautausmaata on laajennettu kahdesti.


Perustajille ilmaiset hautapaikat

Hautausmaa saatiin Muurasjärvelle, mutta se piti ylläpitää omin voimin. Niinpä hautausmaayhdistys oli samalla jäsenyhdistys, joka keräsi jäseniltään maksun hautausmaan ylläpitämiseksi. Kuluihin hankittiin varoja myös lainajyvästöllä.
Yhdistyksen jäsenet sitoutuivat tuossa joulukuun kyläkokouksessa perustamaan hautausmaan omalla kustannuksellaan ilman seurakunnan tukea. Ei olekaan ihme, jos noin 30 perustajajäsenelle luvattiin ilmaiset hautapaikat.

Hautausmaa syntyi talkoilla. Talkoista on asianmukaiset merkinnät jokaisen mukana olleen kohdalla. Mikä sitten sai muurasjärviset perustamaan oman hautausmaan? Liisa Tiitisen mukaan asia on selvä.
— Etäisyys kirkolle oli pitkä, ja sen aikaisilla kulkuvälineillä eli hevosilla yli 30 kilometrin matka oli vaikea.

Haave omasta kirkosta

Oma hautausmaa ja ruumis huone tyydyttivät muurasjärveläisten tarpeita yli 20 vuoden ajan. Vuonna 1953 (Vai 1933?)esitti Vilho Mielityinen kyläkokouksessa keskusteltavaksi ajatuksen oman kirkon rakentamisesta ja toivoi samalla hankkeelle seurakunnan myötämielisyyttä.
Väliin tuli sota ja pula-aika. Kirkkohanke viivästyi. Puuhaan kuitenkin ryhdyttiin ja asiaa ajettiin monissa yhteyksissä, kunnes oma kirkko oli totta
vuonna 1963.
Kirkon rakentamiseen Muurasjärven kyläläiset saivat seurakunnan tuen, mutta yhdellä ehdolla: muurasjärveläisten piti luvata, etteivät he lähde perustamaan omaa seurakuntaa. Pelko ei ehkä ollut ihan aiheeton, sillä joskus hautausmaan puuhaamisen aikana jossain kyläkokouksessa esitettiin ajatus oman pitäjän perustamisesta. Siihen olisi Muurasjärven lisäksi otettu mukaan osa Alvajärveä. Olisikohan pitäjähankkeen syynä ollut työlääntyminen hautausmaan perustamisvaikeuksiin?
Muurasjärven hautausmaayhdistys sai kirkon myötä uusia tehtäviä. Sen nimi muutettiinkin hautaus- ja rukous- huoneyhdistykseksi, joka toimi aina 1960-luvulle saakka, jolloin hautausmaan luovutus seurakunnalle hyväksyttiin lopullisesti. Ensimmäinen päätös hautausmaan luovuttamisesta tehtiin vuonna 1963 ehdolla, että yhdistyksen tilalle perustetaan kirkon kaunistamisrahasto, joka toimii vieläkin.
Muurasjärven kirkko on palvellut 23 vuotta kylän iloissa ja suruissa. Nyt Muurasjärvellä odotetaan kirkon kunnostamista.

Kotiseudun Sanomat joulukuun 3 päivä 1986

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Kommenttini:
Yksi lapsena kuollut veljeni haudattiin Muurasjärvelle, vaikka asuimme silloin Pyhäjärven puolella Rajahoikassa. Muurasjärvellä oli kuitenkin lähin hautausmaa, niin oli luonnollista sodan riehuessa ja talven pakkasten paukkuessa haudata lapsi lähimpään mahdolliseen paikkaan. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, koska saman vuoden syksyllä muutimme itsekin Muurasjärven kylälle. Samaan perhehautaan laskettiin isämme reilun kymmenen vuotta myöhemmin, sekä kaksoisveljeni 1965 ja 1995, tosin viimeksi eri hautaan. Perhehaudassa odottaa paikat ainakin äidilleni, sekä minulle ja vaimolleni.

Kirkon haaveesta muistan sen verran, että ennen sen rakentamista täällä myytiin adresseja kirkon rakennusrahaston hyväksi, kirkon valmistuttua sen kaunistamisrahaston kartuttamiseksi. Noin kymmenen vuotta sitten kirkko remontoitiin ja uudistettiin perusteellisesti, ja se on muurasjärvisille rakas kotikirkko.