Jeesuksen etsijät eksyksissä

Jeesuksen etsijät eksyksissä


Koska siis Jeesus oli syntynyt Betlehemissä Juudean maassa kuningas Herodeksen aikana, jotkut tietäjät tulivat idästä Jerusalemiin ja sanoivat: Kussa on se syntynyt Juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä, ja tulimme häntä kumartaen rukoilemaan. Matt. 2: 1, 2.

Maailman Vapahtaja oli syntynyt pienessä Betlehemin kaupungissa. Idän viisaat häntä etsiessään kuitenkin eksyivät Jerusalemiin. Sieltä eivät he häntä löytäneet, vaan saivat kokea onnettomasti eksyneensä.

Mistä idän viisaat osasivat kaivata Vapahtajaa? Kaiketi heillä oli jotakin tietoa Israelin profeettain ennustuksista. Olihan vain vähäinen osa Baabelin vankeuteen viedyistä israelilaisista palannut sieltä takaisin maahansa. Varmaankin heidän kauttaan oli idän maista levinnyt tieto Israelin
messiasodotuksesta. Elävän Jumalan jano oli syttynyt niin polttavana muutamien tähtien tutkijain povessa, että kun he näkivät kuningastähden, ei mikään voinut pidättää heitä kuningasta etsimästä. Äärettömien, mittaamattomien aavikkojen halki olivat he näin saapuneet Pyhään maahan.

Mutta sitten he eksyivät. Jerusalem, kuninkaan, temppelin, pappien ja kirjanoppineiden kaupunki heidät eksytti.

Ihmisen ajatukset menevät hengellisissä asioista Jumalan ajatuksia ja neuvoja vastaan. Jokaisella Jumalaa etsivälläkin, on oma pelastussuunnitelmansa ja mielipiteensä siitä, miten ja mistä Vapahtaja on löydettävissä. Vastasyntynyt kuningas on tietenkin Jerusalemista, se oli idän viisaiden mielestä selvä asia. Miten olisivat he tulleet ajatelleeksikaan, ettei hän olisi siellä, mihin Israelin setä maallinen että hengellinen hallitus oli keskitetty. Siellähän oli temppeli, siellä papit, siellä pyhät kirjat ja niiden tuntijat. Niin olikin. Mutta Jeesus ei ollut siellä. Hän oli halvassa Betlehemissä. Turhaan idän viisaat etsivät Jerusalemista. Heidän oli sieltä lähdettävä, ja kuljettava alas halpaan Daavidin kaupunkiin, ja siellä alennuttava menemään köyhään ja matalan majaan, ennen kuin he Jeesuksen löysivät.

Eivät siis idän viisaat löytäneet Jeesusta Jerusalemista. Siellä päinvastoin vihattiin häntä. Jeesusta pidettiin siellä vaarallisena, Jerusalemin hallitus oli Kristukselle vihamielinen. Herodes, kuultuaan Jeesuksen syntyneen, etsi häntä, tappaakseen hänet. Ei ole Jeesuksen etsijöillä silloin rauhan aika, kun hallitus on kristillisyyden julkinen vihaaja. Mutta Jerusalemhan oli myös täynnä pappeja ja kirjanoppineita. Voi kuitenkin aikaa, jolloin ihmispelko on tehnyt sananjulistajat mykiksi koiriksi, jotka eivät hauku.

Jerusalemin papeilla oli tärkeämpää säilyttää vallanpitäjäin tuomio ja huolettomat päivät, kuin seurata totuutta. He saivat kuulla Vapahtajan syntyneen, he tiesivät, ettei Hän ollut Jerusalemista. Tiesivät vielä pyhästä kirjasta, että Betlehemin pieni kaupunki oli hänen syntymäsijansa. He kohtasivat Jeesuksen etsijöitä, mutta ei yksikään heistä lähtenyt tietäjien mukaan. He eivät aikoneetkaan lähteä Jeesusta etsimään. Rauha, vanha levollinen, häiriintymätön elämän kulku oli hinnalla millä tahansa säilytettävä. Kunhan vain ympäristön ja kanssaihmisten kanssa asiat pysyivät hiljaisessa, tasaisessa levossa, olisi se tärkeämpää kuin Jeesuksen etsiminen. Mitä hälinä mahtoikaan syntyä Jerusalemissa, kun kuului sanoma: Vapahtaja on syntynyt! Ei se levottomuus tullut siitä, että olisi kilvan kiiruhdettu maailman Vapahtajan luo, saamaan armoa ja syntien anteeksiantamusta, vaan siitä, ettei tuo uusi sanoma vain saisi sekaannusta aikaan.

Näin on aina käynyt, ja käy suruttomuuden suuressa kaupungissa, kun Jeesus on syntynyt elävänä ihmisten sydämiin. Se on tunnettua kaikilta suurten herätysten ajoilta. Herodes etsii äsken syntynyttä, tappaakseen hänet. Heräämättömien keskuudessa on uskottomuus uskontona, ja kaikki hengellinen, esiin puhkeava uusi elämä, joka järkyttää suruttoman rauhaa, koetetaan tukahduttaa kohta sen syntyessä. Miten monet vanhemmat ovat olleet kauhuissaan, kun Herran tuli on tarttunut lapsiin, niin kuin esimerkiksi suurten herätysten syttyessä palamaan. Lapissa eräskin äiti sitoi huivin lastensa suun eteen, ettei "villitauti" heihin tarttuisi herätyksen saarnaajien sattuessa tulemaan taloon.

Miten monet seurakunnan opettajat ovat olleet kauhuissaan, herätysten tuulen puhaltaessa heidän seurakunnissaan, ovat saarnanneet ja pauhanneet, "lahkolaisuutta" vastaan, ja tehneet kaikkensa, saadakseen sen asettumaan! Kuoleman rauhaa on kaikin keinoin koetettu säilyttää häiritsemättömänä.

Sellaisia olivat Jeesuksen etsijät Jerusalemissa. Siunattu asia oli sentään, että kirjoitettu Jumalan sana oli paikallaan suruttomassa seurakunnassakin, vaikka sen hengellinen johto ei sitä seurannut. "Meillä on vahva profeetallinen sana, ja te teette hyvin, että te siitä vaarin otatte, niin kuin kynttilästä, joka pimeässä, valaisee, siksi kun päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." 2. Piet. l:. 19. Kirjoitettu Jumalan sana osoitti tietäjille, että heidän oli mentävä Jerusalemista halpaan Betlehemiin, jossa Jeesus oli syntynyt. Matkattuaan sinne tähden johtaessa, saivat he siellä langeta maailman Vapahtajan eteen, löysivät Hänet, jota heidän kuolematon henkensä ikävöitsi, ja kantoivat lahjansa Hänelle.

Harvassa on nyt niitä Jeesuksen etsijöitä, jotka eivät mitään vaivannäköä pidä liian suurena, kunhan vain löytävät Hänet, jota heidän sielunsa kaipaa, jotka eivät anna minkään esteen seisahduttaa heitä, kun he Jeesusta etsivät. Eivät monet vaivaudu liikkeelle, lähtemään sielunsa pelastuksen tähden. Ja miten monet niistä, joille jotakin kysymystä on tullut Jeesuksen löytämisestä, eksyvät tieltä, ja jäävät suruttomuuden kaupungin humuun. Mikä sen kuolleen uskon temppeliin, mikä sen iloihin ja hekumaan.

Mikä teidät, pitkän ijäisyyden matkan vaeltajat, sai selkänne Jerusalemille kääntämään ja leiristä ulos lähtemään? Eikö polttanutkin sieluanne tuli niin palava, ettei sitä tämä maailma voinut sammuttaa? Eikö ollutkin hengessänne ikävä niin sanomaton, että Vapahtaja, Hän yksin, taisi sen tyydyttää? Ja sitten lupauksen sana "jos te etsitte minua kaikesta sydämestänne, niin minä annan teidät löytää minut," (Jer. 29: 13). oli kuin kirkas tähti tiellänne. Ylön katsotusta Betlehemistä olette Jeesuksen löytäneet, halvasta majasta, köyhän Joosefin ja Marian luota. Taivaan valtakunta on halpa ihmisten mielestä, mutta siellä on se äsken syntynyt Kuningas, joka oli verellään lunastava kansan sen synneistä. Kanna nyt tämän kuninkaan eteen uskosi tulta, rukouksesi pyhä savu ja itsesi kieltämisen mirha. Vaikka antimesi onkin vain köyhän lahja, niin ei Hän niitä hylkää, vaan ottaa ne vastaan. Ja kun olet Jeesuksen löytänyt, mene ja julista Hänestä hyvää sanomaa paikkakunnallasi, ympäristössäsi ja kodissasi.

O. H. Jussila
Päivämies 6.10.1976

Anteeksiantamuksen mitta

"Silloin Pietari tuli hänen tykönsä ja sanoi: Herra, kuinka usein minun pitää veljelleni, joka rikkoo minua vastaan, antaman anteeksi? Onko seitsemässä kerrassa kyllä? sanoi Jeesus hänelle: en minä sano sinulle ainoastaan seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän" (Matt.l8: 21–22).


Tässä näkyy anteeksiantamuksen mitta, joka on pieni verrattuna Jumalan anteeksiantamukseen. Pietari olisi antanut anteeksi seitsemän kertaa, ja Herra Jeesus Seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Ainahan meitä tyydyttää ajallisestikin enemmän suuri anti kuin pieni. Ei meille Pietarin mitta riittäisikään. Jumalan armo on mittaamaton. "Herra, sinun laupiutes ulottuu niin leviältä kuin taivas on ja sinun totuutes niin avaralta kuin pilvet juoksevat" (Ps. 36:.6). "Sillä niin korkia kuin taivas on maasta; antaa hän armonsa lisääntyä niille, jotka häntä pelkäävät" (Ps. 103: 11). Tätä mittaamatonta armoa annettiin profeetta Hesekielin mitata: Kun hän neljännen kerran tuhannen kyynärää mittasi, ei hän enää pohjaan ylettänyt, vaan siinä täytyi uida. (Hes. 47: 3-5). Jeesus itse sanoo: hän antaa teille täyden, sullotun ja ylitsevuotavan mitan teidän helmaanne. – Armossa on varaa ja veressä on voimaa!

Näin suurella anteeksiantamuksen mitalla mittasi Herra Jeesus syntiselle vaimolle, että antoi hänelle kaikki synnit anteeksi. Samoin Hän sanoi halvatulle: poikani, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Sanommehan, veljet ja sisaret, että näin suurella mitalla meillekin mitattiin, kun Jumala sai tehdä meidät nöyriksi ja armoa anoviksi. Saimme uskoa Jeesuksen veressä kaikki syntimme anteeksi.

Näin tulee meidänkin olla veljellisessä anteeksiantamisessa. Apostoli sanoo: olkoon teillä sama mieli, kuin Jeesuksella oli, siis sydämellinen ja unhoittava anteeksiantamus. Tähän sopinee Joosefin esimerkki, kun hän antoi veljilleen anteeksi. Tästä puhuu 1. Moos. 45:1, 50:15 ja 4. Moos. 12:10. Meillä ei saa olla anteeksiantamaton sydän. Jeesus puhuu armottomasta palvelijasta, joka sai kymmenen tuhannen leiviskän velan anteeksi. Kun hän meni sitten ulos ja löysi yhden kanssapalvelijansa, joka oli hänelle velkaa sata penninkiä, tarttui hän hänen kurkkuunsa ja sanoi: maksa velkasi. Tämä tarkoittaa sitä, että kun Jumalanlapsi joutuu ulos Jumalan valtakunnasta, hän joutuu lain alle, armottoman palvelijan paikalle, jolla ei ole anteeksiantamusta. Uusheräyksen eriseura alkoi ajatella, että kun aina vaan saarnataan syntejä anteeksi Jeesuksen veressä, niin tulee liian höllä kristillisyys. Laki oli heidän mielestään otettava mukaan. Eräs näistä saarnaajista, joka vielä silloin oli Jumalan valtakunnassa mukana, otti seuraavan vertauksen: ajatelkaapa, kuulijat, jos te veneellä soudatte ja vetelette vain yhdellä airolla. Ette näin pääse eteenpäin, vaan vene pyörii yhdessä paikassa.
Silloin joku kaulijoista huudahti: jos olisit evankeliumin armoneuvoja totellut, sinä olisit Jumalan valtakunnassa. Mutta kun otit lain toiseksi airoksi, vedit itsesi ulos Jumalan valtakunnasta. Jumalan lasta ei siis laki opeta, vaan häntä opettaa armo. Apostoli sanoo: emme ole lain, vaan armon alla. "Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään" (Tiit. 2:11–12).

mutta vaikka armo on näin avara, ei Jumalan lapsen sovi ajatella, että minä saan synnissä elää. Apostoli neuvoo: pitäisikö meidän synnissä elää, pois se.
Vaikka Jumalan lapsi evankeliumin voimalla taistelee maailmaa, perkelettä ja omaa lihaa vastaan, tappioita sittenkin tulee. Apostoli sanoo: synti ja kuorma meihin aina tarttuu. Luther sanoo: me teemme syntiä joka päivä monella tavoin. Vanhan liiton matkamies tunsi samoin: jos Herra, käskisit tuomiolle töidemme mukaan, kuka voisi seistä sinun edessäsi. Mutta sinulla on anteeksiantamus. Tähän mekin, veljet ja sisaret, yhdymme, että ei meillä ole sellainen ylimmäinen Pappi, joka ei taitaisi meidän heikkouttamme armahtaa, vaan joka on kaikessa ollut kiusattu niin kuin mekin, mutta kuitenkin ilman syntiä. Meitä aina kutsutaankin: käykäämme edes uskalluksella armoistuimen tykö silloin, kun armoa ja apua tarvitsemme.

Armoistuimelta kuulutetaan: kaikki synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Annamme mekin, veljet ja sisaret, anteeksi samalla mitalla, jolla itsekin olemme saaneet. Anteeksiantamuksen pitää olla sydämellinen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei anteeksi annettuja syntejä enää muistella. Sinullekin, epäuskoinen, sanoisin: etsi ensin Jumalan valtakunta, sieltä löydät vanhurskauden, rauhan ja ilon, jonka mittaamaton armo Herran Jeesuksen veressä sinulle tuo. Nöyrry Jumalan väkevän käden alle.

Eino Rouvinen
Päivämies 20.3.1974

Kahdenlaista Jumalan pelkoa

"Että me siis tiedämme, että Herraa pitää pelättämän, niin me neuvomme ihmisiä, mutta Jumalalle olemme me julkiset: kuitenkin minä toivon, että me olemme myös julki teidänkin omassatunnossanne." 2. Kor. 5: 11.


Raamattu puhuu kahdenlaisesta pelosta, Jumalan lapsen pelosta, joka tulee evankeliumista ja sen lohdutuksesta, orjan pelosta, joka tulee laista, ja sen vihasta ja kirouksesta.

Tarkkailemme ensin ihmisiä, joka on lain, eli kirouksen alla. Jumalan todistus ihmisestä: "Kirottu olkoon, joka ei kaikkia näitä lain sanoja täytä, että hän niiden jälkeen tekisi." 5. Moos. 27: 26. "Sillä niin monta, jotka lain töissä riippuvat, ovat kirouksen alla. Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikissa, mitä lakiraamatussa kirjoitettu on." Gal. 3: 10. "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: kirottu oloon se, joka ei tottele näitä liiton sanoja." Jer. 11: 3. Jumala on pannut kaikki ihmiset lain alle, että armosta tulee autuus uskon kautta Herrassa Jeesuksessa, lain täyttäjässä. Apostoli sanoo: "Laki ei ole uskosta, vaan ihminen, joka ne tekee, hän elää niissä." Gal 3:1. Mutta ihminen ei voi lakia täyttää. Laki ottaa jo himoista kiinni. Laki tekee murhaajaksi jo vihastumisesta. Laki siis tappaa.
Paavali sanoo: laki tappoi minut. Laista sanotaan, että se on synnin voima. Laki kirkastaa synnin. Mutta ennen kuin usko tuli, olimme me lain alle kätketyt. Laki on opettaja, se ajaa Kristuksen tykö, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Gal. 3: 23 – 24. Juuri tämän tähden apostoli sanoo: Me neuvomme ihmisiä, että ihminen pääsee siitä kauheasta tilasta, Jumalan lapsen vapauteen. Laki kurittaa Kristuksen tykö. Missä Kristus löydetään?
Apostoli sanoo: "Ei ylös taivaaseen, se on Kristusta tuoda alas, ei myöskään syvyyteen, se on Kristusta kuolleista jälleen tuoda." Room. 10: 6 – 7. Jos sinä suullasi tunnustat Herran Jeesuksen, ja sydämelläsi uskot, niin sinä tulet autuaaksi. Room. 10: 10 - 11. Usko syntyy ja sikiää evankeliumista. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt. 2. Kor. 5: 19. Sovintosaarna, joka Jumalan valtakunnasta saarnataan Herran Jeesuksen veressä, vapauttaa lain kirouksesta.

"Jos siis Poika teidät vapaiksi tekee, niin te totisesti olette vapaat." Joh. 8: 38. Nyt muuttuu opettajaksi Herra Jeesus. Näin ihminen pääsee lain alta armon alle. Häntä lähtee kuljettamaan Jumalan henki: "Sillä kaikki, jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset." Room. 8: 14. Nyt alkaa Jumalan lapsen pelko, eli kuuliaisuuden pelko. Tämä tulee evankeliumista ja sen lohdutuksesta.

Kun me täällä maassa elämme, meidän tulee valita seuramme. "Ole hyvänlaisten ihmisten seurassa, ja ole iloinen, mutta kuitenkin Jumalan pelvossa." Siir. 9: 3. Se, jolla on Jumalan pelko sydämellä, ei vaella jumalattomien neuvoissa, eikä seiso syntisten tiellä, eikä istu kussa pilkkaajat istuvat. Ps. l: l. Herran pelko on oikea Jumalanpalvelus. "Herran pelko on kunnia ja ylistys, riemu ja kaunis kruunu. Herran pelko ilahduttaa sydämen, ja antaa ilon ja riemun. Joka Herraa pelkää, hänelle käy hyvin viimeisessä hädässä, ja hän saa lopulla siunauksen." Siir. 9: 11 - 13. Tätä Herran pelkoa tulee opettaa lapsille ja lasten lapsille. Lapsen kuuliaisuus edellyttää syntiä vihaamaan. Apostoli sanoo: Älkää maailmaa rakastako, älkää mitään, mitä maailmassa on. Tähän meitä Jumalan Pyhä Henki opettaakin. Vaikka meillä Jumalan lapsina kaikkeen tähän tahto onkin, niin sittenkin aina Jumalan, Isämme mielen saatamme murheelliseksi, kun jäsenillämme palvelemme synnin lakia. Se on myös lapsen pelkoa, eli kuuliaisuutta. Kun johonkin vikaan joudumme, niin otamme Jumalan valtakunnan neuvoista vaarin. Jos Saul olisi ottanut Samuelin neuvoista vaarin, kun Jumala Samuelin kautta neuvoi, se olisi ollut lapsen pelkoa.
Jos Jumalan lapsella olisi Jumalan pelko rintansa alla, niin tottelisi Jumalan seurakunnan neuvoja kaikessa. Ei menisi avioliittoonkaan uskottoman kanssa. Siitä saa paljon kärsiä, ja siitä Jumalan sana kieltää. Eikä hän ostaisi televisiota, jonka Jumalan valtakunta on nähnyt vaaralliseksi. Se olisi oikeaa Jumalan pelkoa, että hävittäisi sen pois. Se olisi oikeaa lapsen pelkoa, kun hän pukeutuisi säädyllisesti. Eivät olisi eriseuraiset lähteneet Jumalan valtakunnasta, jos heillä olisi ollut Jumalan pelko, kun Jumalan valtakunnasta neuvottiin parannukseen. Jumalan lapsi, jolla on Herran pelko rintain alla, ei oleskele baareissa, ei istu siellä, missä pilkkaajat istuvat. Ei hän vietä aikaansa roskaromaanien lukemisessa. Hän rakastaa Herran lakia. Kun Jumalan lapsella on Herran pelko, hän ei maalaile itseään, kelvatakseen maailmalle. Jospa tuntisimme itsemme niin kuin virsirunoilija sanoo: "Nöyränä sun vaietessas, Orjantappuroissa pää, Hävettää mua ylpeää. Alastonna riisuessas Tunnen, että syyllinen, Olen koreutehen." V. 48: 5. Maailma on viettelysten maailma. Jeesuskin huudahtaa: "Voi maailmaa pahennusten tähden, ja pahennukset kuitenkin tulevat, että ne kietovat joskus Jumalan lapsenkin. Mutta Jumala on armahtava Jumala. "Niin kuin isä armahtaa lapsia, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä." Ps. 103: 13. Oikeaa Herran pelkoa on sekin, kun viasta nöyrrymme parannukseen. Me saamme Herran Jeesuksen täyteydestä, ja armon armosta, kun Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. "Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt, joka meidät opettaa." Tiit 2: 11 -- 12.

Veljet ja sisaret, nuoret ja vanhat, kuuntelemme Jumalan armon opetusta, kun pyhä Henki meitä opettaa välttämään syntiä. Mutta jos syntiin joudumme, niin teemme siitä parannuksen. Se on oikeaa Jumialan pelkoa. Nöyrille Jumala antaa armon, mutta ylpeitä vastaan hän on.

Eino Rouvinen
Päivämies 9.6.1971

Kuninkaan, Herran Jeesuksen valtaistuinpuhe

Matt. 25: 31–46.
Tässä raamatunpaikassa on kysymys siitä kuninkaasta, jonka eteen on ajallistenkin kuninkaitten, ja kaiken kansan tultava. Mutta kun Ihmisen poika tulee kunniassansa, ja kaikki pyhät enkelit hänen kanssansa, silloin hän istuu kunniansa istuimella. Huomatkaa, ettei ole kysymys armoistuimesta. Kunnian istuimelta hän, kuningas, ei ketään siunaa, eikä ketään kiroa. Kuningas asettaa lampaat eli siunatut istuimensa oikealle puolelle, ja vuohet eli kirotut, istuimensa vasemmalle puolelle. Ei ole kuin kaksi joukkoa. Ei ole tämän maan päällä, kuin kahden tien kulkijoita. Kaidan elämän tien kulkijat, jotka ovat tulleet ahtaan portin kautta sisälle Jumalan valtakuntaan. Toiset ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella, sen tähden he ovat kirottuja. Tätä kuningasta, herraa Jeesusta, on maailma vihannut hänen syntymästään saakka, ja olisi syössyt hänet vallastaan.

Mutta hän on kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta. Isämeidän rukouksessa sanotaan, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Herra Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Kun maailma vihaa Jumalan valtakuntaa ja sen lapsia, silloin se vihaa Herraa Jeesusta. Luulisi tämänkin puheen käyvän ihmisten tuntoihin, että he rupeaisivat ajattelemaan, olenko siunattu vai kirottu, lammas vai vuohi. Silloinkaan, kun kuningas, Herra Jeesus oli ristillä ja luonto antoi merkit, kun hän antoi henkensä, aurinko pimeni ja kalliot halkesivat, eivät ylimmäisten omattunnot särkyneet. Ristinryövärin silmät avautuivat.

Hänen omatuntonsa murtui, hän näki kuninkaan, joka hänen, suuren syntisen armahtaa ja vie taivaaseen. Hän tunnisti tekonsa ja pyysi armoa. Herra Jeesus sanoi: tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa. Siellä ryöväri ja kaikki syntinsä anteeksi saaneet ovat siunattujen puolella. He ovat Jumalan valtakunnassa, Herran Jeesuksen veressä uskoneet syntinsä anteeksi. Kuningas kutsuu valaistuimeltaan siunattuja. Ajatelkaa, epäuskoiset tätäkin, ettei kuningas kutsu siunattavaksi, vaan hän kutsuu vain ennen siunattuja. Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikealla puolellansa ovat: tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta. Veljet ja sisaret, kun tämän kutsun kuulemme, silloin emme enää epäile, tulemmeko autuaaksi, sillä olemme jo autuaita.

Kuningas alkaa luetella uskosta vuotavia töitä. Sanotaan, että usko ilman töitä on kuollut. Jeesus sanoo: minä isosin ja te minun ruokitte, janosin, ja te minun juotitte. Autuaita ovat, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Tuhlaajapojan vertauksella Jeesus osoittaa Isän huoneen, jossa on ruokapöytä. Palvelijat antavat ruokaa ja juomaa, saarnaavat evankeliumia Jeesus sanoo; minun lihani on tosi ruoka ja vereni on tosi juoma. Tätä ruokaa syödessä ja juodessa orjan mieli katoaa. Orjasta tulee vapaa. Jeesus sanoi: kun Poika teidät tekee vapaiksi, niin te totisesti olette vapaat.

Sitten kuningas sanoo: minä olin outo ja te minun huoneeseen otitte. Varmaan on kysymys sydämen huoneesta. Jeesus sanoi: kun minä ovella kolkutan, jos joku kuulee minun ääneni, ja avaa oven, niin minä ja Isä teemme sinne asumuksen. Kuningas, Herra Jeesus on epäuskoiselle outo ja tuntematon. Kun ottaa vastaan evankeliumin Jumalan valtakunnasta, silloin Herra Jeesus tulee tutuksi. Kaikille niille, jotka hänen vastaanottavat, antaa hän voiman Jumalan lapseksi tulla. Silloin avautuvat ajallisenkin kodin ovet Jumalan lapsille. Näin Filipissäkin tapahtui vanginvartijan kohdalla, kun hän otti Paavalin ja Siilaan kotiinsa. Sitten Jeesus sanoi, oli alasti ja te vaatetitte minut. Kun synti herää omassa tunnossa, se riisuu alastomaksi. Näin kävi Eevalle ja Aadamille, kun he söivät kielletyn puun hedelmästä. Jumala puki lupauksen sanalla: vaimon siemen on rikki polkeva käärmeen pään. Jumalalla ei silloin ollut palvelijoita, kun molemmat olivat langenneet. Nyt pukevat palvelijat alastoman. Isä sanoi palvelijoilleen: ottakaa parhaat vaatteet. Tuhlaajapojan vertaus osoittaa, että Jumalan valtakunnassa Jeesuksen käskystä saarnataan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Silloin on taivaaseen kelpaava puku päällä. Herättele sinä, Jumala, kaikkia vääriä vanhurskaita, joilla on saastaiset vaatteet, kuten ylimmäisellä papilla, Joosualla oli, ja myös julkisissa synneissä eläviä. Johdata heitä pukuhuoneeseen, Jumalan valtakuntaan, jossa palvelijat pukevat parhaan puvun ylle. Silloin saa laulella: on puku puhdas yllä, ei tarvitse hävetä. Silloin on hyvä ilmestyä kuninkaan valtaistuimen eteen.

Sitten Jeesus sanoo: olin sairaana ja te opitte minua. Kun Jumalan seurakunta on Kristuksen ruumis, ja hän on päänä, niin kyllä pää tietää, jos ruumiissa on sairautta. Tähän sairauteen on lääkkeet. Jumalan sanassa on neuvo: jos joku sairastaa teidän seassanne, hän kutsukoon tykönsä seurakunnan papin: (Pyhän Hengen pappeus) ja hän rukoilkoon hänen edestänsä voidellen öljyllä Herran nimeen. Jos hän on syntiä tehnyt, niin ne hänelle anteeksi annetaan. Synti haavoittaa. Herran Jeesuksen veri tekee terveeksi. On kirjoitettu: Jumalan armo, terveellinen, on ilmestynyt. Veljet ja sisaret, emme kanna sairasta omaatuntoa, kun on lääkäri ja lääkkeet, jotka parantavat. Kun omatunto on terve ja puhdas, silloin jaksaa mennä sairaiden luokse. Jumalan sanassa on neuvo: lohduta, älä väsy sairaita oppimasta, sillä näiden tähden sinä rakastetaan.

Sitten Jeesus sanoo: olin vankina, ja te tulitte minun tyköni. Ihmisessä on Jumalan henki. Jumala puhalsi elävän hengen. Kun ihminen joutuu syntiin, synti vangitsee. Syntiä ovat julkiset synnit ja väärä vanhurskaus, silloin ihminen on epäuskon kahleissa.

Tulitte minun tyköni. On kysymys Jumalan lapsista, joilla on taivasten valtakunnan avaimet. Näillä avaimilla päästetään vanki vapauteen. Jeesus sanoi: mitä te päästätte maan päällä, se on päästetty taivaassa. Tähän evankeliumin työhön Jumalan rakkaus vaatii meitä, kun olemme saaneet itse suurina syntisinä uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Nämä työt, joita Jeesus, kuninkaamme, luettelee valtaistuimeltaan, on taivaassa muistiin kirjoitettu. Jumalan lapset tosin eivät muista, milloin he ovat näitä tehneet. Kuningas vastaa sanoen heille: totisesti sanon minä teille: sen, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te teitte minulle. Jumala vielä todistaa, ettei hän ole väärä, että hän unohtaisi teidän tekonne ja työnne rakkaudessa, jonka te hänen nimellensä osoititte, koska te pyhiä palvelitte ja vielä palvelette. Jumala, suo se armo, että me kaiken tekisimme ilolla, koska palkkamme on suuri taivaassa.

Sitten kuningas sanoo vasemmalla puolella olijoille: menkää pois minun tyköäni, te kirotut, iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleille ja hänen enkeleilleen. Missä oli vika, että näin sanottiin vasemmalla puolella olijoille. He eivät ruokkineet nälkäistä, eivät juottaneet janoista, eivät vaatettaneet alastonta, eivät päästäneet vapaaksi synnin vankia. He alkavat sanoa: koska emme näitä tehneet. Silloin vastasi kuningas: totisesti sanon minä teille: mitä ette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sitä ette tehneet minulle. He siis ovat väärintekijöitä. Kun he eivät ole itse menneet sisälle Jumalan valtakuntaan, he eivät voi toisiakaan sinne johdattaa. Ja näiden pitää mennä iankaikkiseen vaivaan, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään. (Matt. 25: 46)

"Ja heidän pitää menemän ulos, ja katseleman niiden ihmisten raatoja, jotka minua vastaan väärin tekivät, sillä ei heidän matonsa pidä kuoleman, eikä heidän tulensa sammuman." (Jes. 66: 24).
"Mutta pelkureille ja uskottomille ja hirmuisille ja murhaajille ja salavuoteisille ja velhoille ja epäjumalisille ja kaikille valehtelijoille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema." (Ilm. 21: 8).

Ajattele, sinä väärintekijä, näitä Kuninkaan, Herran Jeesuksen sanoja, ennen kuin myöhäinen saavuttaa.

Eino Rouvinen
Päivämies 6.10.1976

Sydämen priiskoittaminen

Sydämen priiskoittaminen


Sydänten tutkija Jumala antoi syntiin langenneille lapsille neuvon ja välikappaleen, jonka kautta häijy ja pahanilkinen sydämemme puhdistetaan ja puhtaana säilytetään. Tätä korkeaa Jumalan neuvoa on aina hänen huoneessaan tarvittu ja käytetty. Sieltä sitä on myös ulkona oleville julistettu. Heitä on Isän rakkaalla äänellä kutsuttu saamaan puhdistusta synneistään, ja päästöä pahasta omastatunnosta.

Raamattu kertoo meille, miten vihaisina Kainin päivistä asti omalle tielleen kääntyneet, ja Herran tien hyljänneet ovat nousseet priiskoitusveren ääntä vastaan. Tämän maailman päämies on heistä tehnyt taitavia kanteleen soittajia, joiden kautta pahat omattunnot vaiennetaan hetki hetkeltä, kunnes ihmiset saavat taidon ja tunnon paatumisen, ja kuivuvat ja kaatuvat tulipuina sammumattomaan tuleen.

Armon ja laupeuden Jumala on oman huoneensa varjellut, ja tallella pitänyt kallioperustuksella kaikkein aikain myrskyjen keskellä. Hän on sen rakentanut elävistä kivistä, jotta omat saumalleen sovitetut, ja liitetyt pyhäksi yhteydeksi, jonka toinen puoli on kunniassa. Tässä hänen huoneessaan uhrataan hengellisiä uhreja, ja priiskoitetaan sydämet Jumalan Karitsan pyhällä verellä. Se puhdistaa omantunnon. Kun se on Jumalan Pojan veri, on sillä Jumalan voima, puhdistamaan meidät kaikista synneistä.

Ajallamme on paljon herätetyllä omallatunnolla olevia ihmisiä, jotka tahtoisivat tulla päästetyksi pahasta omastatunnosta ja etsivät tunnon rauhaa, mutta eivät sitä käsitä. Mutta he ovat eksytetyt ulkona seisomaan ja oven päälle kolkuttamaan ja huutamaani Herra, Herra, avaa meille. Kun heitä Kristuksen palvelijat ja Jumalan salaisuuden huoneenhaltijat kutsuvat, niin he hylkäävät syntein päästön sanan vääränä oppina. He eivät anna katkoa maailman ja omanvanhurskauden siteitä ja epäuskon kahleita, eivätkä he ota vastaan päästöä pahasta omastatunnosta. Eivät he alenna itseänsä armoistuimen eteen kuulemaan priiskoitusveren ääntä.

"Autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan", sanoo Herramme Jeesus. Todella ne ovat onnellisia. Niin myös Daavid sanoo: "Autuaat
ovat ne, joiden pahat teot ovat anteeksi annettu, ja joiden synnit peitetyt ovat." Paljon on raamatussa todistuksia, että Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meitä kaikista synneistä. Ne onnelliset, jotka sen ovat kokeneet, tietävät, miten se tapahtuu, miten siihen tullaan ja miten siinä pysytään. Mutta niitä onnellisia on aina ollut vähän maan päällä. Älä pelkää piiskuinen lauma, sillä teidän Isällänne on hyvä tahto antaa teille valtakunnan.

Sydämen priiskoittamisen esikuvasta sanotaan 2. Moos. 2. luvussa, että iisoppikimppu kastettiin tapetun karitsan vereen, ja sillä sivuttiin oven päällinen ja molemmat pihtipielet. Karitsa, jota tapettu on, ja on meitä verellään Jumalalle lunastanut, on mahdollinen ottamaan kunnian ja kiitoksen. Hänelle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä. Hän antoi Pyhän Hengen ja evankeliumin opetuslapsilleen. Sen Herran lauma on käynyt priiskoitusveren tykö, Jumala on sen kautta kansansa puhdistanut. Jeesus on verellään kansansa pyhittänyt. Meillä on runsas lunastus hänen verensä kautta, nimittäin syntien anteeksiantamus. Sen kautta olemme päästetyt pahasta omastatunnosta, ja samalla saaneet vapaan ja hyvän omantunnon.
Tämä on se Jumalan lasten kunniallinen vapaus, josta Daavid sanoo: "Autuas on se mies, jolle Jumala ei lue syntiä." Ja Paavali sanoo: "Emme ole lain, vaan armon alla."

Ou1u, 10. 1. 27.
Heikki Jussila
Siionin Lähetyslehti 1927
Päivämies 6.10.1976

Enkelit kantavat sinua käsissään

"Ei sinua pidä mikään paha kohtaaman, ja ei yhtään vaivaa pidä sinun majaas lähestymän. Sillä hän on antanut käskyn enkeleillensä sinusta, että he kätkevät sinua kaikissa teissäsi, että he kantavat sinua käsissä, ettes jalkaas kiveen loukkais." (Ps.91:10–12)

Armotaivaan enkeleiden s.o. uskovaisten lisäksi Jumalan lapsella ovat tukena myös "palvelevaiset henget, palvelukseen lähetetyt niille, jotka autuuden perimän pitää." (Hebr. 1:14). Tällaisen on Jumala }okaiselle uskovaiselle lähettänyt. Enkeli on suomennettuna lähetetty tai lähettiläs. Paavali oli kumppaneineen kerran ollut merihädässä näkemättä aurinkoa ja tähtiä moneen päivään ja heidän elämänsä toivokin oli jo kaikki pois. Sillä Paavali kertoo kanssamatkustajilleen: "Olkaat hyvässä turvassa, ei teistä yksikään huku, vaan ainoastaan haaksi. Sillä minun tykönäni seisoi tänä yönä Jumalan enkeli, jonka oma minä olen, jota minä myös palvelen. Ja sanoi: älä pelkää, Paavali, sillä sinä pitää keisarin eteen asetettaman, ja katso, Jumala on sinulle lahjoittanut ne kaikki, jotka sinun kanssas purjehtivat." (Apt. 27: 22–24).

Tuossa Paavalin tapauksessa näemme Jumalan enkelin olemuksen. Hän uskollisena lähettäjälleen, ei estä kovaakaan uskon koettelemusta, mutta auttaa aina tarvittaessa, jopa pieniä yksityiskohtia myöten. Paavali tiesi, miten heille tulee käymään. Suuri joukko muita pelastettiin Paavalin ohella.

Enkeliasia on muiden uskonasioiden tavoin täysin uskon varassa. Profeetta Elisa oli palvelijoineen kerran syyrialaisten sotajoukon piirittämänä. Hänen epäilevä palvelijansa hätäili: "Voi, herrani, mitä me nyt teemme? Ja hän sanoi: älä pelkää, sillä niitä on enempi, jotka meidän kanssamme ovat kuin niitä, jotka heidän kanssaan ovat. Ja Elisa rukoili ja sanoi: Herra avaa nyt hänen silmänsä, että hän näkis! Niin avasi Herra palvelian silmät, että hän näki, ja katso vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja Elisan ympärillä." (2. Kun. 6:15–17).

Se on tälläkin ajalla vain uskonsilmä, joka avaa nämäkin asiat. Sinä veljeni ja sisareni olet arkikilvoituksessasi epäuskoisen maailman, oman lihasi ja sielunvihollisen piirittämä. Mutta epäilyksestäsi huolimatta sinua piirittävät Jumalan enkelit, ja kaikki hänen hyvyytensä, paljon suuremmalla voimalla, kuin kuoleman voimat ovat. Tämän lisäksi sinä saat nytkin turvallisesti uskoa kaikki sinun syntisi Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi.

Meillä uskovaisilla on tässä enkeliasiassa myös lankeamisen mahdollisuus.
Ensinnäkin, niin kuin koko uskomisen asiakin, voi tämä tuntua synnin pilaamalle järjellemme liian lapselliselta. Jeesuskin yhdisti enkeliasian lapsen järkkymättömään, vailla epäilyksiä olevaan uskoon: "Katsokaa, ettette katso ylön yhtäkään näistä pienimmistä, sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun isäni kasvot, joka on taivaissa." (Matt. 18:10). Onhan suora yhteys Jumalan lapsella taivaalliseen Isään!

Mutta isot miehet saattavat pitää enkeliasian naisten höpötyksenä, niin kuin oli käynyt kahdelle Emmauksen tien matkaajalle. Tosin messiasuskokin oli luuloksi kalvennut, ja vaimojen sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta jopa peljätti, mutta ei tämä: "Että he enkeleinkin näyn nähneet olivat." (Luuk. 24:23). Mutta kun miehet kävivät samalla paikalla, ei näitä akkain hömpötyksiä ollut näkynyt. Ilmankos Jeesus soimaa näitä miehiä: "Oi te tomppelit ja hitaat sydämestä, uskomaan niitä kaikkia, mitä profeetat puhuneet ovat."

Mutta toisaalta on tosiasia, ettei Paavali, eivätkä Jeesusta seuranneet naiset olleet irti maasta, eivätkä nähneet jatkuvasti enkelinäkyjä. Toisilla uskovaisilla ei ole parempaa yhteyttä enkeleihin, kuin toisilla. Enkelimme ovat aina olemassa, mutta aina ei ole sellaista tarvetta, että enkelin tarvitsisi näyttäytyä. On ilmeisesti sairaalloista hurmahenkisyyttä se, jos joku on näkevinään jatkuvasti enkelinäkyjä. Jumala on säästänyt enkelin ilmestymiset vain todella harvinaisten ja merkittävien tapahtumien vahvistamiseksi. Uskomme ei ole vielä muuttunut näkemiseksi tässäkään suhteessa.

Heprean seurakunnassa nousi myös väärä enkelikorostus. Lihaan tullut, totinen ihminen, mutta kuitenkin samalla Jumala, Herra Jeesus, ei ihmisenä kiehtonut ihmismieliä. "Hän oli kaikkein ylönkatsottava ja kaikkein halvin, kipua ja sairautta täynnä. Hän oli niin ylönkatsottu, ettei kenkään kehdannut katsoa hänen päällensä, sen tähden emme häntä minäkään pitäneet." (Jes. 53:3).
Kuinka toisenlaisia ovatkaan sellaiset, joilla ei tätä viheliäistä lihaosuutta ole koskaan ollutkaan, vaan ovat niin kuin psalmista näistä Jumalan tekemistä olennoista sanoo: "Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelijas liekitseväiseksi tuleksi." (Ps. 104:4). Tästä johtuen tuli Heprean seurakunnassa Jumalan Pojan arvon alennus ja väärä enkelien korostus:

Heprealaiskirjeen alkuosa torjuu Jumalan sanaan pitäytyen tämän väärän käsityksen. Kirjoittaja toteaa tosin äsken lainatun enkeleitä koskevan kohdan psalmeista todeksi, mutta jatkaa edelleen psalmia 45 lainaten: "Mutta (Jumala sanoo) Pojalle: Jumala! sinun istuimes pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen: sinun valtakuntas valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta, ja vihasit vääryyttä, sen tähden on sinun, oi Jumala; sinun Jumalasi voidellut iloöljyllä enempi kuin sinun osaveljes." (Hepr. 1:8-9)

Onhan toki Jumala paljon suurempi kuin enkeli, jonka Jumala on tehnyt. Jeesus tosin alennettiin vähäksi hetkeksi enkeleitten suhteen alemmaksi, (Hepr. 2:9) niin kuin myös psalmi 22 Jeesuksen suulla toteaa: "Mutta minä olen mato, ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylenkatse." (jae 7). Jumalan vanhurskas laki vaati, että lihassa tehty synti piti näin häpeällisellä tavalla myös lihassa sovitettaman, eli niin kuin kirjoittaja toteaa: "Että siis lapsilla on liha ja veri, niin on hän myös niistä osalliseksi tullut, että hän olisi kuoleman kautta hukuttanut sen, jolla kuoleman valta oli, se on: perkeleen. Ja päästänyt ne, jotka kuoleman pelvosta piti kaiken ikänsä orjana oleman." (Hebr. 2:14–15 ).

Tästä näemme, missä erinomaisessa asemassa uskovainen ihminen enkelien suhteen on, eli kuten kirjoittaja edelleen jatkaa: "Sillä ei hän koskaan enkeleitä päällensä ota, vaan Aabrahamin siemenen hän päällensä ottaa." (Hepr. 2:16) Pietarikin toteaa siitä taivaasta lähetetystä, Pyhän Hengen kautta julistetusta evankeliumista, joka tuo tämän Kristuksen sovintotyön meidän omaksemme, että sitä enkelitkin nähdä himoitsevat. (1. Piet. 1:12).

Sinä, epäuskoinen, ole kuuliainen ja tee parannus. Silloin sinäkin voisit tämän aarteen ottaa uskossa vastaan. Kannattaahan uskoa sellainen evankeliumi, jota enkelitkin himoitsevat, mutta eivät voi ottaa vastaan, kun heitä ei ole lunastettu.

Iankaikkista vaivan paikkaa ei ole valmistettu lunastetulle ihmiselle. Mutta apostoli Juuda kirjoittaa: "Ja ne enkelit, jotka ei alkuansa pitäneet, vaan antoivat ylös kotonsa, on hän kätkenyt pimeyteen iankaikkisilla kahleilla, suuren päivän tuomioon asti." (Juuda 8). Silti ei Jumalalla ole tullut hyvistä enkeleistä pulaa. Heitä on enemmän kuin pahoja. Jeesus sanoi alennuksen tielle lähtiessään: "Luuletkos, etten minä voisi vielä rukoilla minun Isääni, lähettämään minulle enemmän kuin kaksitoista kymmentä legiota enkeleitä? (Matt. 26:5). Jeesus ei silloin halunnut näitä käyttää. Mutta nämä kaikki ovat, veljet ja sisaret, meidän palveluksessamme, jotka autuuden perimme. Ei tarvitse tälläkään hetkellä kuolevaista ihmistä pelätä.

Ja kerran on edessä vielä ihanampi hetki: "Ja hän lähettää enkelinsä suurella basuunan äänellä, ja he kokoovat hänen valittunsa neljästä tuulesta, yhdestä taivasten äärestä niin toiseen." (Matt.24:31)

Pentti Sippola
Päivämies 29.9.1976

Jumalan vaativa laki

"Ei sinun pidä tappaman." (Moos.20:13).

Olemme tätä laintaulua lukiessamme ehtineet viidenteen käskyyn, jossa Jumala kieltää tappamisen. Moni ihminen, joka autuutta etsii lain noudattamisen kautta, sanoo voitonriemuisena ja käsiään levitellen: Tämä viides käsky on sellainen, jonka minä olen täyttänyt, ja voin edelleenkin täyttää. Kun Jeesus rikkaalle nuorukaiselle luki lain käskyjä, sanoi tämä: »Nämä minä olen pitänyt hamasta nuoruudestani. Mutta kun tuli kysymys ajallisen omaisuuden luovuttamisesta ja Jeesuksen seuraamisesta, meni hän pois murheellisena.

Jeesus monen monta kertaa selitti kuulijoilleen lain hengellistä puolta. Esimerkiksi vuorisaarnassaan hän sanoo: »Te kuulitte, mitä sanottu oli vanhoille: ei Sinun pidä tappaman; mutta jokainen, joka tappaa, hänen pitää tuomioon vikapää oleman. Mutta minä sanon teille: että jokainen, joka tyhmästi vihastuu veljellensä, hänen pitää tuomioon vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo veljellensä, rakas, hänen pitää neuvon alle vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo: sinä tyhmä, hänen pitää helvetin tuleen vikapää oleman. Sen tähden, jos sinä uhraat lahjas alttarille ja siellä muistat, että veljelläs on jotakin sinua vastaan: niin jätä sinun lahjas alttarin eteen, ja mene ensin sopimaan veljes kanssa ja tule sitten lahjas uhraamaan. Sovi nopiasti riitaveljes kanssa, koska vielä hänen kanssaan tiellä olet, ettei riitaveljes anna sinua tuomarille, ja tuomari antaa sinun palvelijalle, ja sinä heitetään torniin. (Matt. 5: 21 – 25)

Kun tämän selityksen ajatuksella lukee, täytyy Paavalin kanssa sanoa: laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, synnin alle myyty. Ei ole minusta tämänkään käskyn täyttäjäksi, vaikka se on niin lyhyt, vain kaksi sanaa. Rakkauden puutokset ilmenevät monen monta kertaa Jumalanlapsen elämässä. Opetuslapset monesti kamppailivat siitä, kuka heistä olisi suurin. Jumalan valtakunnan työhönkin tunkeutui erimielisyys ja riita, jopa saarnaajistakin, niin kuin kävi Korinttossa, josta tuli Klaen perheen kautta tieto Paavalin korviin (1. Kor. 1:11.) Jumalan valtakunnan työssä tuli Paavalille ja Baraaballe niin kova riita, että he tiellä erkanivat toisistaan. (Apt.15: 36–41).

Johanneksen sanotaan rakkauden apostoliksi, ja sitä hän todella olikin. Hän kirjoittaa: "Jokainen, kuin veljeänsä vihaa, hän on murhaaja ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole iankaikkinen elämä pysyvä."

Johanneksen suuri toivo oli loppuun asti, että rakkaus ja hengen yksimielisyys säilyisi Jumalan seurakunnassa: Täällä alhaalla Jumalan lapsi saa osakseen vihaa sen tähden, että meidät on kuolemasta elämään siirretty, ja meidän tulee vihata sitä lihalta saastutettua hametta, siis väärää vanhurskautta kaikissa sen ilmenemismuodoissa.

Vielä muutama sana eräiden suuntien kannattajista, jotka tähän käskyyn nojaten kieltäytyvät asetta ottamasta ja maallista isänmaataan puolustamasta. Tämä on väärä tulkinta. Lue 1. Moos.14, luku. Neljä kuningasta soti viittä vastaan. Loot joutui vangiksi, Aabraham otti 318 palvelijaansa, karkasi heidän kanssaan vihollisen päälle, voitti heidät ja pelasti veljensä pojan, Lootin. Matkalla kotiin kohtasi Aabraham Melkisedekin, Saalemin kuninkaan, joka oli ylimmäisen Jumalan pappi, ja tämä siunasi häntä.

Saul sai Jumalan käskyn lyödä syntiset amalekilaiset perin pohjin, mutta hän ei sitä täydellisesti tehnyt. Israel soti filistealaisia vastaan, Daavid löi Goljatin. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon. Taivaan ja maan Jumala on myös sodan ja rauhan Jumala.

Näin nyt hetkisen viivyimme tämän viidennen käskyn parissa. Jumalan lapsi, joka tunnet suurta heikkoutta ja vajavaisuutta, katso Jumalan Karitsaa, joka viattoman vaelluksensa, kärsimisensä ja kuolemansa kautta täytti koko Jumalan vanhurskaan lain. Usko nytkin kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja pyhässä sovintoveressä.

Yrjö Haaksiluoto
Päivämies 29.9.1976

Maailman tuomio

Sillä ei Jumala herättänyt Poikaansa tuomitsemaan maailmaa, mutta että maailma pitää hänen kauttansa vapahdettaman. Joka hänen päällensä uskoo, ei häntä tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan nimen päälle." Joh. 3: 17 – 18.

Pyhä Raamattu puhuu monissa eri yhteyksissä tuomiosta. Tämä asia on kaikkina aikoina askarruttanut ihmisten mieliä, sillä me kaikki kerran joudumme seisomaan Jumalan edessä, ja tekemään tiliä eletystä elämästä elämän antajalle.

Yllä oleva Raamatun kohta on itse Herran Jeesuksen puhetta. Hän tahtoi eräälle kyselijälle tehdä tiettäväksi Jumalan tahtoa syntistä ihmistä kohtaan. Kysymyksessä oli tällä kertaa Nikodeemus, eräs juutalaisten ylimmäinen, joka tuli yöllä Jeesuksen tykö. Mutta me näemme Jumalan sanasta, ettei tämä kirjanoppinut, lukenut mies, ymmärtänyt eikä käsittänyt autuuden asiaa, vaikka erehtymätön opettaja oli häntä neuvomassa. Hänenkin kohdallaan kävivät toteen Jeesuksen sanat: Joka ei vastauudesta synny, hän ei taida nähdä Jumalan valtakuntaa, sillä ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan. 1. Kor. 2: 14. Vika oli siinä, että Nikodeemus yritti järjen avulla ymmärtää, eikä uskonut Jumalan sanaa, sillä ainoastaan uskon kautta ihmiselle aukeaa autuaaksi tulemisen kallis asia, ottamalla järjen vangiksi uskon kuuliaisuudessa. "Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalaa viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat." 1. Kor. 1: 21. Herra Jeesus on todellakin tullut koko maailman Vapahtajaksi, että kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Mutta vieläkin on Jumalan tahto sama kuin ennenkin. Joka uskoo, se pelastuu. "Sillä ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle, sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että hän on ja on niille kostaja, jotka häntä etsivät." Hebr. 11: 6. Pyhä Raamattu selittää meille, miten on uskottava, sillä ei suinkaan ole saman tekevää, miten uskomme.

Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat. "Jokainen, joka harhaelee, ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa. Joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika." 3. Joh. 9.

Aikanamme opetetaan paljon väärin, ja vastoin Jumalan sanan todistusta johdatetaan harhaan kalliisti lunastettuja sieluja. Sanotaan, että kukin tulee autuaaksi omalla uskollaan, uskoipa miten tahansa. Kun kerran Jeesus on kaikki lunastanut, koko maailman synnit sovittanut, ja Jumala on armollinen ja laupias, ei hän voi lastansa heittää helvettiin, elipä hän miten tahansa. Tällä tavalla turvataan väärään rauhaan, ja kerran eksytetyt ihmispoloiset yhdessä eksyttäjiensä kanssa heräävätkin helvetin vaivassa. Olisi syytä ottaa vakavasti Jumalan sanasta, sillä taivas ja maa kerran hukkuvat, mutta Jumalan sana pysyy iankaikkisesti. "Mutta tämä on tuomio: että valkeus tuli maailmaan, ja ihmiset rakastivat enemmin pimeyttä kuin valkeutta; sillä heidän työnsä olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, se vihaa valkeutta, eikä tule valkeuteen, ettei hänen töitänsä pitäisi laitettaman. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen työnsä nähtäisiin, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt." Joh. 3: 19 - 21.

Epäuskoinen ystävä, kuljet vaarallisella tiellä Jumalan vanhurskaan vihan ja tuomion alaisena oman tottelemattomuutesi tähden, koska et ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan päälle. Kerran sinun on seisottava tulisilmäisen tuomarin edessä, tekemässä tiliä eletystä elämästäsi. Miten aiot silloin kestää? Kaikki tekosi tulevat silloin julki salatuimpaan saakka. Ystävä kallis, armahda omaa sieluasi, tee parannus, kun siihen on vielä mahdollisuus. Vielä tuomitaan kaikkia katuvaisia syntisiä Jumalan armoistuimen edessä armolla ja laupeudella, ja kaikkien syntien anteeksiantamisella. Sinunkaan ei tarvitse mennä tuomion ylösnousemukseen, jos otat armon ajassa vastaan Jumalan armon, sen lunastustyön, jonka maailman Vapahtaja on puolestasi tehnyt. Saat kerran viettää ikuista ilojuhlaa kunnian taivaassa. Kannattaahan ottaa näin hyvä tarjous vastaan, kun saa synnillä vaihtaa armoa, ja kuolemalla iankaikkisen elämän.

Jumalan lapset rakkaat, olette saaneet yhdenkaltaisen kalliin uskon vanhurskaudessa. Sen on Herra Jeesus meille antanut, omalla verellänsä
ansainnut, ilman omaa ansiotamme.

Olkaat toivossa iloiset, kärsikää vielä vaivaakin, jos niin tarvitaan, yhdessä Jumalan joukon kanssa, sillä meidän lunastuspäivämme lähestyy nopeasti. Pian päättyy korpitaival, väsynyt, kiusattu korven kulkija pääsee luvattuun Kaanaan maahan, jossa vuotaa rieskaa ja hunajaa, "maalle, jossa ei sinun pidä vajavaisuudessa syömän leipää, jossa ei mitään puutu." 5. Moos. 8: 9. Sinä saat ja täällä ajassa nauttia Jumalan runsasta siunausta, niin kuin Pyhä Raamattu todistaa. "Siunattu olet, sinä kaupungissa, siunattu pellolla. Siunattu on ruumiis hedelmä, ja maas hedelmä, Ja karjas hedelmä, eläintes hedelmä, ja lammaslaumas hedelmät. Siunattu on koris ja tähtees. Siunattu olet sinä käydessäs sisälle, ja siunattu käydessäs u1os." 5. Moos. 28: 3-6.

Meillä olisi syytä kiittää taivaan Jumalaa, joka on siunauksillaan meitä aivan ympäri käärinyt, niin kuin Jobin aikanansa. Nytkin taivaallinen Verivanhin tahtoo siunata kaikkia korven kulkijoita, Elämän tien matkaajia, jotka ovat matkasta väsyneitä, kiusausten ja epäilysten saartamia, syntiin ja, vikaankin joutuneita. Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä on kaikki synnit lupa uskoa aneeksi. Olkaa hyvässä turvassa, voitto on jo saatu Karitsan veren kautta.

Uuno Kaipainen
Päivämies 28.7.1971

'''''''''''''''''''''''''''''

"Silti meidän vaivamme, joka ajallinen ja keviä on, saattaa meille iankaikkisen ja määrättömän kunnian." (2. Kor. 4:17)

"Että me tiedämme, ettei ihminen lain töiden kautta vanhurskaaksi tule, vaan uskon kautta Jesuksen Kristuksen päälle: niin me myös olemme uskoneet Jeesuksen Kristuksen päälle, että me vanhurskaiksi tulemme uskon kautta Kristuksen päälle, ja emme lain töiden kautta, sen tähden ettei yksikään liha tule lain töiden kautta vanhurskaaksi." (Gal. 2:16)

"Sillä me olemme Jumalalle yksi hyvä haju Kristuksessa, sekä niiden seassa, jotka autuaaksi tulevat, että myös niiden seassa, jotka hukkuvat. Näille tosin surman haju kuolemaksi, mutta toisille elämän haju elämäksi: ja kuka on nyt tähän kelvollinen." (2. Kor. 2: 15–16).

"Sillä monta on kutsuttu, mutta harvat ovat valitut." (Matt. 22: 14)

Juho Rankisen pääsy Isänmaahan

"Jokohan nyt tulee veriylkä noutamaan?”


Kirje Paavolasta. Rakas veljeni Aleksanteri. Ole tervehditty rakas veli ja matkakumppani Isänmaahan, johonka olemme vaeltamassa läpitse tämän kiusausten korven; sillä ei voi vanhurskas sielu tässä elämässä välttää kiusauksia, joita täydymme lakkaamatta tuntea. Tuo myötä asuva syntiturmelus, joka vaivaa ja ahdistaa meitä viimeiseen hetkeen asti, jonka alla kuolematon henki; se osa, joka Jumalasta syntynyt on, usein häätyy ikävällä huokaamaan pois pääsemisen päivää näistä Keetarin majoista. Vanhurskas Isä on tosin minua koetellut tämän talven ajan, ottamalla pois ruumiin terveyden, jonka tähden olen saanut kyllä kärsiä paljon, mutta en kuitenkaan ole vielä kesken väsynyt, vaan se on ollut kilvoitukseni, että tulla aina likemmin tuntemaan taivaallisen Rakastajan sydäntä.

Olen iloinen siitä, että rakkautesi muisti minua, ja kirjoitit minulle tietoja niiden Pohjan saarnaajain tulosta, ehkä se kävi niin onnettomasti, ettei se joutunut minun käsiini, kun vasta pari viikkoa viivyttyänsä.

Kyllähän tänne sentään kuului asiat suunnille, mutta en minä kyennyt Rantsilaankaan; olin sillä kertaa niin heikko.
Tervehdä minun puolestani Hellmannin perhettä, jotka minua paljon rakkaudessa palvelleet ovat, ynnä myös Lewonin perhettä. Sano heille, ettei minun aikani ole enään pitkä, mutta minä kohta lasketaan vapaaseen ilmaan Isän tykönä. Tervehdä myös Kolehmaista, sitä Jumalan seurakunnan pappia, ja sano hänelle, ettemme enään tule toisiamme tapaamaan näitten maitten päällä, sillä minä kohta ja pian puetaan taivaallisella kunnialla, ja pääsen nauttimaan sitä onnea, jota täällä toivoneet olemme.

Kalliit veljeni! Josko emme enään saa täällä nähdäkään toisiamme, tulemme kuitenki kerran yhteen Isän maalla, jossa ei ikävää ja kaipausta ole. En jaksa enempi, vaan jätän sinun ynnä muut Jumalan armon haltuun. Muista minuakin rukouksissasi. J. Ranginen".

Ylle merkitty Juho Rankisen kirje julkaistiin Kristillisessä Kuukauslehdessä elok. 15 päivänä 1884. Tällöin kirjeen kirjoittaja oli jo 5 päivää nukkunut kotiseurakuntansa kirkkomaassa. Tieto kuolemasta ehti myös toimitukseen. Kirjeen alle on painettu sanat: "Yksityisten tietoin mukaan on J. Ranginen kuollut 3 päivänä tätä kuuta." Kilvoituksen taival kesti vain noin neljä vuotta. Keuhkotauti katkaisi vajaa 33 v. vanhan miehen elämän. Tämä käy ilmi muistosanoista (Krist. Kuukauslehti 1885, s. 39–40):

"Veljemme Juho Rangisen kuolemasta on jo mainittu. Vainaja on yleisöltä tunnettu kirje- taitonsa tähden runo- ja laulurakennuksissa. Emme kuitenkaan ota nyt paljo puhuaksemme hänen tilastaan ennen kääntymistään totiseen kristillisyyteen. Hän oli syntynyt Paavolan seurakunnassa 1851. Häneltä oli lukemisen halu jo lapsuudesta sekä hengellisistä että luonnollisista tiedoista. Kuitenkin hän eli synniliistä elämää ilman totista Jumalan pelkoa, niin kuin nähdään hänen painetussa kirjeessään eräälle uskon veljelleen. Neljättä vuotta on siitä aikaa kulunut, kun hän tuli kristityksi. Omatuntonsa heräsi kristittyin parannussaarnasta, ja uskoi evankeliumin ja lähti vaeltamaan elämän kaitaa tietä. Tosin hän usein tarvitsi turvata armolliseen syntein anteeksi saamiseen, sillä hänkin kantoi turmeltunutta synnin ruumista, ja voimalliset synnin vaikutukset olivat hänessä. Rintatauti oli hänessä jo toista vuotta alussa, vaan viime viikoilla vasta hänen ruumiinsa alkoi heiketä. Parhaassa miehuuden ijässä tuli loppu hänen tiestänsä. Viimeiseen asti tunnusti hän syntiä, ja rukoili synnin päästöä, missä vaan omatuntonsa sitä tarvitsi. Sääli hän myös rakkaita vanhempiaan, kun saavat paljon kärsiä vaivaa häntä hoitaessa. Illoilla hän sanoi: jokohan nyt on viimeinen yö, jokahan nyt tulee Veriylkä noutamaan. Kysyttyä, onko hän turvattu kuolemalle, tunnusti vapaasti ilolla saattavansa kuolla ja iloisen sen hetken olevan, jolloin hän pääsee.

Jos hän joutui tuntemaan kärsimättömyyttään tuskansa tähden, rukoili anteeksi, ja puhui usein, että paljon on pitänyt Herran Jeesuksen minun tähteni kärsiä, ja sanoi myös usein: ei tämä vaiva ole kuin ajallinen ja keveä, joka saattaa ijankaikkisen ja määrättömän kunnian. Veljeään hän varoitti tekemään parannuksen, ja varoitti myös kristityitä valvovaisuuteen, pitämään puhtaan omantunnon.

Vihdoin joutui se hänen toivottu hetkensä, jolloin henki ruumiista erkani; hän vaipui rauhallisesti uneen, jaksamatta enään mitään puhua. Ei ollut pitkä sotimisen aika. Toivomme jälkeen hän veisaa uutta virttä tapetulle Karitsalle. Olkaa turvatut häntä kaipaavaiset vanhemmat; kilvoitelkaa loppuun asti hyvä uskon kilvoitus, kerran tekin pääsette. Ja hänen uskovaiset sisarensa, ottakaa vaari vainajan puheista, pitäkää hyvä omatunto. Tehkää tekin parannus, joita hän varoitti, että saisitte elävän uskon. Elkää uskottomat hänen vioistaan lukua laskeko ja vielä valheita laittako, laskekaa luku omista synneistänne; hän on jo levossa. Kiitetty olkoon Karita veljemme autuudesta, ja olkoon Herran lauma lohdutettu, muistaen voittanutta veljeämme, aamen.

Entinen Jumalan valtakunnan vihollinen sai elämänsä loppuaikoina teroittaa kynänsä Jumalan rakkauden ylistykseen. Taivasikäväänsä Rankinen toi esiin eräässä 1882 ilmestyneessä runossaan (Siionin laulu 121) näin:

Vielä vähän viipykäämme, täällä majoissa Keedarin.
Yljän äänen kohta saamme, kuulla, kun hän kutsuupi.

Siispä joudu, Ylkä armas, morsiantas noutamaan,
lapsiasi, Isä rakas, kotimaahan korjaamaan

Vieras olen tällä maalla, poijes halaa sieluni.
Isän luona taivahassa, oikea on kotoni.

Leo Väyrynen
Päivämies 28.7.1971

Miksi et kuullut Herran ääntä?

"Laupius ja rauha lisääntyköön teille!"


"Te rakkaat! että minulla oli suuri ahkeruus teille yhteisestä autuudesta kirjoittaa, pidin minä sen tarpeellisena teitä kirjoituksella neuvoa, että te uskon puolesta kilvoittelisitte, joka kerta pyhille annettu on. Sillä muutamat ihmiset ovat luikahtaneet sisälle, jo muinen kirjoitetut tähän tuomioon. Jumalattomat, jotka meidän Jumalan armon vetävät haureuteen, ja kieltävät Jumalan, joka ainoa hallitsia on, ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen. Mutta minä tahdon teille muistuttaa, että te sen kerran tietäisitte, että koska Herra kansansa Egyptistä terveenä pelastanut oli, hukkasi hän sitten ne, jotka ei uskoneet. Ja ne enkelit, jotka ei alkuansa pitäneet, vaan antoivat ylön kotonsa, on hän kätkenyt pimeyteen ijankaikkisilla kahleilla suuren päivän tuomioon asti. Niin kuin Sodoma ja Gomorra, ja ne lähikaupungit, jotka sillä muotoa, kuin hekin huorin tehneet olivat, ja muukalaisen lihan jälkeen menneet, ovat pannut muille opiksi, ijankaikkisen tulen vaivaa kärsimään." (Juuda l: 2-7)


Uskon vai epäuskon hedelmä?

Herran apostoli Juuda tuo näiden kirjoitusten kautta edes sen hedelmän, jonka elävä usko oli hänessä synnyttänyt. Joka Jumalasta syntynyt on, hän rakastaa sitä, joka synnytti ja niitä, jotka Jumalasta syntyneet ovat. Jumalallinen rakkaus kehotti häntä kirjoituksella neuvomaan rakkaita matkaystäviä, että he kilvoittelisivat uskon puolesta, jonka Jumala oli heille antanut.

Näiden sanojen alla meitä tänä päivänä kehotetaan: "Ottakaat siis itsestänne vaari, ja kaikesta laumasta, johan Pyhä Henki on teidät piispoiksi pannut, kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä ansainnut on." (Apt. 20:28). Murhetta Hänen sydämellensä on tuonut se, että muutamat ihmiset ovat luikahtaneet sisälle, jo muinen kirjoitetut tähän tuomioon. Jumalattomat, jotka meidän Jumalan armon vetävät haureuteen, ja kieltävät Jumalan, joka ainoa hallitsija on, ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen. Näiden sanojen valkeudessa me näemme Jumalan lasten kulkevan koettelemusten keskellä, sillä teidän seassanne pitää eriseurat olemaan, että koetellut ilmaantuisivat. Juuda muistuttaa meitä: "Mutta te, rakkaat, veljet, muistakaat niitä sanoja, joita ennen meidän Herran Jeesuksen Kristuksen apostoleilta sanottiin: että viimeisellä ajalla tulevat pilkkaajat, jotka jumalattomissa himoissansa vaeltavat. Nämä ovat ne, jotka eriseurat tekevät, lihalliset, joilla ei henkeä ole. (Juuda 1:17–19).

Jumalan, ainoan hallitsijan kieltäminen tulee hedelmänä esille, sillä hedelmästä puu tunnetaan. Paha puu ei taida kantaa hyviä hedelmiä, eikä hyvä puu pahoja. Pahan puun hedelmät ovat julkisia. "Mutta lihan työt ovat julkiset, kuin on huoruus, salavuoteus, saastaisuus, haureus, epäjumalan palvelus, noituus, vaino, riita, kateus, viha, torat, eripuraisuus, eriseura, pahansuopaisuus, murha, juopumus, ylönsyömyys, ja muut sen kaltaiset, joista mitä teille edellä sanon, niin kuin minä ennenkin sanonut olen, että ne, jotka sen kaltaisia tekevät, ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän." (Gal. 5: 19 – 21) Näiden hedelmien tutkimiseen meillä tulisi aika pitkäksi, niin tärkeätä kuin niiden tutkiminen tänä pahana aikana olisikin.


Annettu tehtävä

SRK.n johtokunta on antanut tehtäväkseni alustaa vuosikokoukselle paljon murhetta tuottaneen televisiokysymyksen. Epäjumalan palveluksesta ja epäjumalista kirkastaa meille Herran sana: "Ne ovat ihmisten tekemiä." Epäjumalan palvelus syrjäyttää elävän Jumalan palveluksen. Sen tähden katekismuksessa sanotaan: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani." Mitä se on? "Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, ja yksin häneen turvata."

Kuinka monelle televisio on tullut epäjumalaksi? Me olemme jälleen nähneet: ei ihminen voi palvella kahta herraa. Television omistajilla ei ole seurahaluja. Seuroihin on vastenmielistä lähteä. Elävän Jumalan puhuttelu peljättää. Ehkäpä sitten menisi, kun tietäisi, ettei siellä tuohon arkaan asiaan kosketa. Kyllä sielunvihollinen saarnaa meille sananpalvelijoillekin: älä puhu tuosta asiasta. Talonväki pahenee. Ehkäpä et toista kertaa olekaan tervetullut. Suokoon Jumala, rakas Isä, että meillä sananpalvelijoilla olisi Jumalan rakkaus, että me totuudessa rakastaisimme. "Vaan vältämme salaiset häpiät, ja emme vaella kavaluudella, emmekä petoksella Jumalan sanaa turmele, vaan me ilmoitamme totuuden, ja meitämme julkisesti kaikkien ihmisten omaatuntoa kohtaan Jumalan edessä osoitamme." (2. Kor. 4: 2).


Varoittava esimerkki

Varoittavana esimerkkinä ovat meille Jumalan sanan kirkastamat epäjumalanpalvelukset ja tottelemattomuudet. Saulille Jumala oli ilmoittanut palvelijansa Samuelin kautta, mitä hänen pitää tehdä, "Mutta Samuel sanoi Saulille: Herra lähetti minun voitelemaan sinua kansansa kuninkaaksi: niin kuule siis nyt Herran ääntä: Mene siis nyt ja lyö Amalek, ja hukuta kaikki, mitä hänellä on, ja älä säästä häntä, mutta tapa sekä vaimo että mies, lapset ja imeväiset, karja ja lampaat, kamelit ja aasit."(1. Sam. 15:1,3)

Saul oli kuullut Jumalan sanat, mutta ei ollut kuuliainen. Niin Saul ja kansa säästi Agagin ja mitä parasta lampaista ja karjasta oli, lihavia karitsoita ja syöttiläitä, ja kaikki mitä hyvä oli, ei he tahtoneet hukuttaa niitä, mutta sen, mitä oli häijy oli, ja ei kelvannut, sen he hukuttivat. Niin tapahtui Herran sana Samuelille, sanoen: Minä kadun, että minä olen tehnyt Saulin kuninkaaksi, sillä hän on luopunut minusta, ja ei täyttänyt minun sanojani; ja Samuel vihastui ja huusi Herran tykö kaiken sen yön." (1. Sam.15: 9-11).

Tottelematon Saul kohtaa Samuelin. Toivottaa hänelle Jumalan siunausta ja ilmoittaa täyttäneensä Herran sanan. Samuel vastasi: "Mikä siis on tämä lammasten määkynä minun korvissani, ja karjan ammuminen jonka minä kuulen? Saul Amalekilaisilta ovat he ne tuoneet, sillä kansa säästi parhaita lampaista ja karjasta, Herran sinun uhris tähden, ne muut olemme me hävittäneet." Samuel kysyi: "Miksi et kuullut Herran ääntä? Mutta annoit itses saaliin puoleen, ja teit pahoin Herran silmäin edessä?" Samuel kysyy: "Kelpaako Herralle paremmin polttouhri ja uhri, kuin että sinä kuulisit Herran äänen? Katso kuuliaisuus on parempi kuin uhri, ja totella parempi kuin oinasten lihavuus." Sillä tottelemattomuus on noituuden synti, ja vastahakoisuus on taikaus ja epäjumalan palvelus, ettäs olet hyljännyt Herran sanan, on hän sinun myös hyljännyt, ettei sinun silleen pidä kuningasna oleman."


Opiksi kaidalla tiellä

Nämä tapahtumat ovat meille opiksi kirjoitetut, ettei meistä joutuisi joku iankaikkisen tulen vaivaa kärsimään. Ettemme tottelemattomat olisi, niin kuin he olivat, ettemme himoitsisi pahaa, niin kuin he himoitsivat. Elämme luopumuksen ajassa, maailman lopun edessä. Synnin ihminen ilmoittaa itsensä – kadotuksen lapsi, joka ajat ja lait muuttaa. Ei enää ole tärkeintä lain kuuliaisuus ja kunnioittaminen. Maallisesta laistakin tehdään synnin palvelija. Tämä sama synti on tunkeutumassa Jumalan valtakunnan lasten keskuuteen. Hengen laistakin pitäisi saada Synnin palvelija. Jumalan kansa vaeltaa Pyhän Hengen hallittavana. Se merkitsee sitä, että Jumalan lapset kuulevat, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Televisiokysymyksessä me olemme tänä päivänä Herran edessä. Jumalan Pyhä Henki on ilmoittanut selkeästi, ettei televisio ole Jumalan lasten uskon elämän rakentaja saastaisen ja rienaan ohjelmansa kautta. Luther sanoo: "Jos tahdot syntiä välttää, niin vältä synnin tilaisuuksia." Synnin tilaisuudet ovat television mukana otetut kotiin. Silmäin pyyntö on silloin voittanut. Herran äänelle on tottelemattomuus osoitettu. Samuel muistuttaa Saulia: "Kuin sinä olit vähäinen sinun silmäis edessä, tulit sinä Israelin su kukuntain pääksi, ja Herra voiteli sinun Israelin kuninkaaksi. Sodassa Saulin vähäisyys katosi. Hän kasvoi mieheksi, hylkäsi lapselliset ja kuuliaisuuden.

Keskusteltavaksi kokoukselle jätän tämän koko aiheen. Se murhe, joka Siionissa tunnetaan, on yhteinen. Jumala, rakas Isä, suuressa armossansa armahtaa tänäkin päivänä sitä sielua, joka heikkoudessa on syntiä tehnyt. Mutta Saulin synti oli tottelemattomuus Herran äänelle. Te Siionin vähäiset armolapset, monelta tuulelta häälytetyt, olkaa tänäkin päivänä hyvässä turvassa rakkaan äidin helmassa. Saatte nytkin uskoa tarttuneet synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä sielun rauhaan ja vapauteen asti.

Hannes Kamula
Päivämies 14.7.1971

Ristin vihollisesta Jumalan laupeuden ylistäjäksi

Ristin vihollisesta Jumalan laupeuden ylistäjäksi
Juho Rankinen kertoo parannuksestaan

Eräässä syksyn 1970 Päivämiehessä oli Lauri Myllysen ja Antti Paanasen välittämää ja muistiin merkitsemää perimätietoa Juho Rankisesta, joka eli Paavolan Rankisessa 1851 - 1884. Rankinen oli arkkiveisujen sepittäjä ja Oulun lehtien kirjoitusavustaja. Tuohon aikaan harvinaista koulusivistystä hän lienee saanut jonkin verran, mutta ei yliopistotasolla, vaikka kansa kutsu häntä "Rankisen maisteriksi." Tietojaan hän kartutti ilmeisesti itseopiskelun avulla. Kuolinkirjoituksen mukaan "hänellä oli lukemisen halu jo lapsuudesta sekä hengellisistä, että luonnollisista tiedoista." (Krist: Kuukauslehti 1885, s. 39).

Juho Rankinen asettui jyrkästi vastustamaan Pohjanmaalle 1870-luvulla juurtuvaa lestadiolaisuutta. V. 1880 häntä sakotettiin Siikajoen talvikäräjillä viinanmyynnistä ja sapattirauhan rikkomisesta. Samana vuonna hän sai parannuksen armon. Kristillisessä Kuukauslehdessä 1880, (s. 69) hän teki julkisesti parannusta, samaistuen tuhlaajapoikaan, joka on isän sydämen monta kertaa murheelliseksi saattanut, ja panetellut Herran laumaa sekä suullisesti, että sanomalehdissä. Seuraavan vuoden heinäkuussa hän kertoo "entisestä tilastaan ja kääntymisestään" kirjeessä, joka julkaistiin 1882 pienen painotuotteen – ”Sana Ensimmäisenä Sunnuntaina Paastossa" — liitteenä. Tämän julkaisun esilauseen laati paavolalainen Juho Käck, Käkelän sydänmaalla Luohualla asunut muurari. (kuvaus Käckistä Päivämiehessä 17.3.1971). Käckin esilause kuuluu seuraavasti:

Koska tämäkin saarna on Raamatun pohjallisen totuuden julistus, niin myös tämä J. R.n kirje kristiveljelleen on näyttävä, kuinka ihminen omassa viisaudessaan saattaa vielä olla pimeydessä, ja kuinka tarvitsee vielä oppinutki uudensyntymisen kautta valistetuksi tulla ja sydämestään muutetuksi, niin sen tähden ehkä ansaitsevat nämätkin rivi laviammin painon kautta uloslevitetyiksi tulla. Paavolassa 5 p, syysk. 1881. Johan Keck.

Ko. Rankisen kirje kuuluu seuraavasti. Väliotsikot ovat allekirjoittaneen. (Leo Väyrysen)

Paavola 1 p. Heinäk. 1881.
Rakas veli Herrassa A...
Iloinen oli se sanoma, jonka kuulin, että sinäkin olet hyljännyt jumalattoman maailman, ja tehnyt sen liiton, että seurata Herraamme Kristusta opissa, elämässä ja kärsimisessä. Ja taivaallinen Isä vahvistakoon sinua ja ynnä kaikkia elämän tien matkamiehiä, että pitäisimme kalliina tämän liiton, emmekä rikkoisi sitä. Sillä koska kerta olemme kätemme auraan laskeneet, niin älkäämme enään taaksemme katsoko, vaan muistakaamme Lothin emäntää, joka vilpistellen takansa katsoi, ja sai surkean kadotuksen.

Tietoviisaiden kaivolla

Oi kuinka kalliina kuvautui Jumalan armo ja rakkaus sydämelleni, koska kuulin, minkä kaltaisesta tilasta on Herra Jumala sinunki saanut vedetyksi. Se vaikutti halun minussa kirjoittamaan sinulle, kun minäkin olen juuri samankaltaisesta tilasta tullut temmatuksi, niin kuin kekäle tulesta. Kauvas olin minäkin jo kulkenut Jumalasta, niin että ihmetellen häädyn muistelemaan vielä sitä aikaa, jolloinka en minä tuntenut Jumalaa, ja kuitenkin Jumala antoi minulle vielä parannuksen armon. Minäkin koetin järkeni kautta tutkia luonnon salaisuuksia, ja etsiä viisautta ja valkeutta filosofia-opista. Mutta kuta enemmän minä lujin ja tutkin tämän maailman viisautta, sitä etemmäs jouduin minä Jumalasta, niin että minä jo kokonansa epäilin sielun kuolemattomuudesta ja tulevaisesta elämästä. Mutta kiitetty olkoon taivaallinen Isä, että Hän on meitä niin paljon rakastanut, että olemme tulleet vedetyiksi pois sen kaivon suulta, jossa monet tietoviisaat ovat tälläkin ajalla saaneet kauhean kadotuksen. Niin olin minä kulkenut kauvas Jumalasta.


Ankara ristin vihollinen


Sitten alkoi kristillisyyden totinen valkeus koittaa meidänki paikkakunnassamme, ja ihmisiä heräsi ja kääntyi Jumalan tykö, josta syntyi liike. Ja niin kuin se on aina ollut, ja on maailman loppuun asti oleva, kun Jumalan sana elävänä saarnataan kohti ihmisten omiatuntoja, täytyy sen vaikuttaa liikkeen kansoissa. Niin kävi nytkin. Surutoin maailma, joka nukkui sikeätä synnin unta, ehkä hänellä oli kristityn nimi, kohotti päänsä katsoakseen, mitä nuo uskovaiset ovat, jotka tulevat häiritsemään heidän untansa. Samoin on käynyt muissakin paikkakunnissa, joissa on tämä kristillisyys saanut jalan sijaa. Ne, joissa Jumalan sana ei ole vaikuttanut katumusta, parannusta ja uutta syntymistä, niissä on se vaikuttanut katkeran vihan ja vainon niitä vastaan, jotka ovat parannuksen ja uudensyntymisen kautta kääntyneet Jumalan tykö. Minä myös olin näitten kristillisyyden sortajain joukossa, pilkaten ja häväisten heitä. Minä olin ankara ristin vihollinen ja koetin sekä sanoilla että kirjoituksilla vastustaa heitä. Minä olin paljon lukenut ja tutkinut jumaluustiedettä, ei sen tähden kuin minulla olisi ollut huolta kuolemattoman sieluni autuudesta, koska en oikeen voinut uskoa sitä olevankaan, vaan kunnian tähden. Mutta kaiken tietoni ja oppini ohessa olin minä yhtä sokea kuin muutkin; uusisyntyminen oli minulle outo asia, ja pidin hulluutena sen, joka korkein viisaus on. Niin on se ollut aina, ja on maailman loppuun asti oleva, ettei ihminen, ehkä kuinka viisas ja oppinut olisi, voi viisaudessaan käsittää Jumalaa eikä tuntea Jumalan työtä ihmisissä, sillä se on kaikelta taidolta ja ymmärrykseltä kätketty. Sillä ihmisen järki synnin lankeemisessa tuli siksi, että se aina on näkevä Jumalan työn hulluudeksi.


Taistelu heränneellä tunnolla

Ihmeelliset on kuitenki Herran tiet ja Hänen rakkautensa on ääretöin, jonka kautta Hän on minuaki vetänyt pois ijankaikkisesta onnettomuudesta. Käydessäni kristittyin kokouksissa, koetin minä heitä solmeta sanoissa, ja sotia heitä vastaan, vaan minä häädyin ihmettelemään sitä viisautta, joka heissä oli. Kristittyin sanat kävivät terävästi sydämeeni, niin että usein tulin sangen levottomaksi. Ja koska samaan aikaan ilmestyi useampia uskonnon lahjoja, (tark. lahkoja, allekirj. huom.) joka on myös yksi Kristuksen opin tuntomerkki, että kun Kristuksen oppi puhtaudessaan saarnataan, siellä saatana herättää myös väärät saarnaajat viettelemään kansaa – heräsi minussa uudestaan halu jumaluusopin tutkimiseen. Minä koetin asettaa kutakin uskontoa raamatun ja Lutheruksen rinnalle, voidakseni erottaa, mikä näistä olisi yhtä pitävä raamatun ja Lutheruksen opin kanssa. Nyt alkoi myös Herra Jumala henkensä kautta minussa työtä tekemään yhä enemmin ja enemmin.

Ymmärrykseni silmät aukeni vähitellen näkemään, kuinka se Lutheritainen kirkko, jonka helmassa koko maailman joukko ilman erotuksetta kehuu olevansa kristityitä, on vajonnut syvään suruttomuuteen, niin ettei siitä ole jälillä mitään muuta kuin paljas nimi. Samassa kirkastui minulle myös tämä vainottu Laestadialainen liike siksi, joka parhaiten sopii raamatun ja Lutheruksen opin kanssa. Vaan koska en vielä oikeen uskonut Jumalan olemista ehkä tulevaista elämää, koetin minä vielä muitten kanssa sotia heitä vastaan, josta seurasi vaan raskas levottomuus. Levottomuuttani koetin minä tukahduttaa kaikella maailman huvilla. Ehkä tämä oli omantunnon kutsuva ääni, jonka kautta Jumala tahtoi vetää minua, en minä kuitenkaan sitä siksi uskonut. Minä ajattelin tämän levottomuuden syntyvän siitä, kun se on lapsuudesta niin opetettu ja istutettu vereen ja luontoon. Vaan koska rupesin tarkemmin punnitsemaan ihmisluonnon ominaisuuksia itsessäni ja muissa, näjin minä siinä jyrkän vastakohdan sille ajatukselle. Minä katsoin ja näjin, kuinka ihminen hamasta lapsuudesta on nopia pahaan. Mikä vaikuttaa sen, että synti ja pahuus vetää ihmisiä niin voimallisesti puoleensa, ehkä heille jo lapsuudesta opetetaan ja saarnataan syntiä välttämään? – Tästä täytyy olla joku sisällinen veto ja saatanan viettelys, sillä ei suinkaan muutoin ihminen olisi niin tyhmä, että itsestään antautuisi paheiden orjaksi, ja panisi kokonansa alttiiksi avonsa ja kunniansa, tavaransa ja terveytensä, niin kuin valitettavasti monet lukemattomat ihmisraukat kuitenki tekevät.

Näin ajattelin minä itsekseni, taistellen oman järkeni kanssa, häilyen sinne ja tänne. Kuolema tahi elämä oli minulla kysymyksenä. Mutta väsymätöin oli Jumalan rakkaus minua kohtaan; voimallisesti koetti hän minua vetää tykönsä, vaan saatana ei myöskään tahtonut heittää vähällä saalistaan. Merkillistä oli myös minua kohtaan kristittyin rakkaus, jolla he minua rakastivat, niin että saan sanoa itsestäni, että olen monen rukouksen lapsi. Siltä monta kuumaa kyyneltä, monta palavaa rukouksen huokausta on kohonnut korkeuteen vanhurskasten rinnoista minunki sieluni ylitse; ja Jesus sanoo: "vanhurskaan rukous voi paljon, koska se totinen on." Taivaallisen Isän rakkaus oli myös se, että lahjoitti kristityille niin paljon kärsivällisyyttä, niin paljon rakkautta ja uskoa, etteivät he tulleet kärsimättömiksi minua kohtaan, vaikka minä heidän rakkautensa usein pilkalla palkitsin. Tämä kristittyin kärsivällisyys ja yli ymmärryksen käypä rakkaus vainoojiaan kohti, irrotti minun vihdoin saatanan kahleista. Minä rupesin ajattelemaan, ettei paljas ihmisluonto voi mitenkään niin tehdä, vaan heissä täytyy olla joku korkiampi, joku hengellisempi voima, joka vahvistaa heitä.

Näin alkoi vihdoin parempi puoli saada minussa voiton; vaan suuret ja monet olivat vielä ne esteet, jotka pitivät minua ulkona Jumalan valtakunnasta. Jos tämän kaikista kauheimman ja onnettomimman kadotuksen tien perustus, nim. Jumalan kieltäminen, alkoi horjua, niin silloin painoi saatana niin raskaalla oman mahdottomuuden tunnolla, ja piiritti kaikki suloiset armolupaukset pyh. raamatussa, etten voinut mitenkään uskoa Jumalaa niin armolliseksi kuin Hän on; että Hän on aina valmis auttamaan ja armahtamaan suurimpiakin syntisiä, jotka vaan uskossa Häneen turvaavat. Minulta näkyi silloin Jumala vaan vanhurskaana, ja ankarana kostajana, ja pidin jo itseni kokonansa kadotukseen lapsena.


Kuulin armollisen syntein anteeksi saamisen

Vaan koska sitten Jumalan sydän kirkastui minulle vanhurskasten saarnan kautta, ja myös kuulin armollisen syntein anteeksi saamisen Jeesuksen veressä julistettavan kohdalleni. Ja myös uskoin tämän syntein anteeksi saamisen, niin kohta sain myös tuntea, kuinka Herra on suloinen. Murheellinen sydämeni, ja rauhatoin omatuntoni, jota ennen niin paljon, mutta turhaan, koetin lohduttaa kaikella synnillä ja maailman ilolla, tuli nyt lohdutetuksi, ja sydän virvoitetuksi, koska taivaallinen kaste sen päälle vuodatettiin. Sillä se verinen kaste, joka priiskuu Jeesuksen pyhästä ruumiista syntisen sydämen päälle, on se ainoa lääke, joka parantaa särjetyn sydämen, puhdistaa ja poistaa synnit.


Kehotus kestävyyteen kiusauksissa

Näin olen nyt, rakas veljeni, sinulle lyhyesti ja yksinkertaisesti kertonut entisen tilani ynnä kääntymiseni elämän tiellä. Ken tiesi on se sinulleki joksikin hyödyksi saatanan kiusauksia vastaan. Sillä ei hän ole vieläkään kiusaamatta sinua eikä minua, ja emmekä vielä ole kyllin tutkineet, tunteneet ja koetelleet saatanan syvyyttä ja kauheaa kavaluutta. Mutta vielä astuu hän nytkin monta kertaa eteemme kauheoilla epäilyksen tunteilla, tahtoen tehdä turhaksi. Vaan siinä on pääasia, että pidämme kiinni siitä sanasta, joka on jalkaimme kynttilä ja valkeus meidän tiellämme. Emmekä lähde oman järkemme kanssa tämän maailman viisauden jälkeen tutkimaan luonnon salaisuuksia ylen korkealle, ettemme enään eksyisi.
Sillä todesta on surkeata sekin saatanan kauhea eksytys, josta Jumala kuitenki on meitä pois vetänyt; mutta valitettavasti on monta korkiastikin oppinutta vajonnut siihen uskoon, ettei tulevaista elämätä ole. Ja olenpa havainnut tämän
surkean eksytyksen löytäneen tiensä alhaisemmanki kansan luokan keskelle. Mutta ei olekaan se ihme, sillä tämänkin on viimeisen ajan merkki, jonka apostoli Pietari todistaa sanoessaan: "Viimeisillä ajoilla tulevat pilkkaajat, jotka omain himoinsa jälkeen vaeltavat ja sanovat: kussa on lupaus Hänen tulemisestaan?" (Piet. 3: 3,4). Mutta ei ole heillä se usko kestänyt Kuolema-hetkellä, vaan usiamman on täytynyt vielä viimeisessä hengen vedossaki surkeasti huutaa ja varoittaa jälkeenjääpiä, etteivät he enään antaisi sen eksytyksen vallita heitänsä.

Katsokaamme sen tähden mekin, että me tämän vähän viipymisen ajan visusti vaeltaisimme. Ja taivaallinen rakas Isä, joka kerta on meitä kuljettanut eläville vesilähteille, on myös antava voimaa korkeudesta, jolla voitamme kaikki synnit ja epäilykset, ettei sen pidä meitä hallita, sillä Herra todistaa: "Minä olen sinun kilpes ja sangen suuri palkkas." Vaikka meidän vielä täytyy kantaa tätä turmeluksen pukua, tätä syntistä lihaa ja verta, jossa tunnemme vielä monet hirmuiset synnin vaikutukset ja himot. Sillä ei tule lihamme pyhäksi ennen kuin kuolemassa, vaan "meillä on myös edesvastaaja Isän tykönä, joka vanhurskas on. Hän on sovinto meidän synteimme edestä." Senpä tähden saamme nyt, Kristuksen täydelliseen ansioon luottaen, turvatut olla, ja uskoa yli kaikkein saatanan kiusausten, ja oman turmeluksemme tuntemisten läpi syntimme juuri visusti anteeksi annetuiksi.

Koska kirjeeni on näin pitkäksi venynyt, niin jätän tällä kertaa sinun Jumalan armon haltuun, ja kantakaamme aina toinen toistamme sydämellisessä rukouksessa taivaallisen Isän tykö. Ja pitäkäämme myös palava rakkaus kaikkein Jumalan lasten kanssa. Tätä toivoo heikko veljesi ja matkakumppalisi Isänmaahan J. Ranginen.


Jumalan valtakunnan arvoa ja sovintosaarnan ihanuutta Rankinen on ylistänyt v. 1884 ilmestyneessä laulussa näin: (Siionin laulu 20, nyk. 23):

Myös armovaltakunta on kallis päällä maan,
tää Herran seurakunta, jossa nyt annetaan
anteeksi synnit, viat, käskystä Herran vaan.
Sidotut jotka ovat, ne vapaiks' lasketaan.

Nyt saarnaa kallis veri, ja synnit peseepi.
On avin armonmeri. — Kuutetko, veljeni!
Sen tähden vapahina, nyt lapset laulakaa,
ja Herran armovuotta kaikille huutakaa!

Leo Väyrynen
Päivämies 21.7.1971

Kajahteli meillekki kamalia ääniä kaukaiselta pohjan perältä

Kajahteli meillekki kamalia ääniä kaukaiselta
pohjan perältä ilmaantuneesta uskon-opista

Muistitietoa Paavolassa vierailleista sanan julistajista

Tammikuussa 1875 paavolalainen kynämies J. Ranginen – tuolloin vielä epäuskoisena -- kirjoitteli pitäjänsä kuulumisia Oulun Wiikko-Sanomiin. Hän toteaa, että 2. loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina jumalanpalvelusta ei pidetty, koska pastori oli matkoilla. Hän jatkaa: "Luulis siis, että seurakuntamme sai tänä pyhänä olla ilman Jumalan palveluksetta, saarnatta ja neuvotta. Mutta, kuuleppas, kuultuani Turulassa, Luohuan kylässä olevan hengelliset seurat, läksin minä sinne. Täällä oli noita mokomia propheetoita usiampia, jotka väkevillä saarnoillaan koettivat osottaa syntien anteeksi saamista Jesuksessa Kristuksessa, mutta heidän kauttansa, sillä sanovat he, me olemme Jumalan suu, ja ainoasti meidän kauttamme saadaan synnit anteeksi ja ijankaikkinen elämä. Ranginen kirjoittaa olevansa tietämätön, mistä "propheetat" olivat kotoisin, ja sanoo heidän retkeilleen Paavolassa ja Vihannissa useammat viikot.

Runsaan vuoden kuluttua Ranginen saman lehden palstoilla panee tyytyväisenä merkille, että kiertokoulu on saatu perustetuksi pitäjään. Viriävää sivistyselämää vasten näkyy häiritsevänä eräs ilmiö. – „Mokomia veli-Kristuksia kulkeepi täällä saarnaamassa. Heitä on toisinaan monta yhdessä joukossa, ja harvoin heitä on muualta kuin Oulun puolesta. Minkälainen Kristuksien ja Kristusten veljien pesä siellä sitten lienee?" Ranginen kummastelee. Hän mainitsee edelleen, että "hihhulien" liikkeellä on ollut menestystä.

Saman vuoden syksyllä Ranginen kirjoittaa, että kansan sivistämiseksi ei ole tehty mitään, "uskonlahko" vain raivoaa pitäjässä. Hän toteaa: "Muutama pari vuosikymmentä taaksepäin kajahteli meillekki kamalia ääniä kaukaiselta pohjan perältä ilmaantuneesta uskon-opista. Kauhulla kuuntelimme silloin. Vaikka "Paavolan pakanat," Rangisen mukaan olivat taipumattomampia kuin muut, kiertävien saarnaajien puheille. „Vuosi takaperin, ” hän kirjoittaa, ”löysi se kuitenkin siansa muutamain sydämissä, jotka sitten innolla koettivat levittää saatuansa autuutta kaikille."

Vuosikymmenien aikana Paavolassa on vieraillut lukuisia puhujia. Varhaisimpien lehtien palstoilla parjattujen nimet ovat painuneet unhoon. Meitä lohduttaa kuitenkin tietoisuus siitä, että heidän nimensä ovat Jumalan tiedossa. Suurena palkanmaksupäivänä vähienkin leiviskäin uskollinen haltija saa käydä Herransa valmistamaan iloon.
Ruukissa vierailleista vanhemman polven puhujista voidaan nimeltä mainita mm. seuraavat: Mattila, Kampman, Juho ja Jaakko Kanniainen, Matti Suo, Juuso Runtti, Pauli Rantala, Ville Kaikkonen, Leonard Typpö, Kaaperi Halonen, Pekka Koskela, Nestori Kananen, Mikko Pääkkönen, Pekka Niva, Parpala, Tauriainen, Back, Tallgren, Matti Tilus, Janne Halttu (ks, Päivämies 5/1964). Luohualainen Aadolf Eilola (1901) muistaa kotonaan Yrjänällä olleen seuranpidossa seuraavia: Tilus, Ville Kaikkonen, Kraft, Juuso Runtti, Aadolf Suoraniemi, Pekka Koskela, Aukusti Jokinen ja Juuso Kettunen Vihannin Alpuasta. Luetelluista Kanniaiset, Halonen, Kananen Haapajärveltä sekä Suo, (k. 1927) ovat olleet seuranpidossa paitsi Ruukissa, myös Luohualla, samoin Pauli Rantala. Muista puhujista kertojiemme mieleen palautuvat Sakari Ainala Himangalta ja Timlin.


"Se on vakava asia"

A. Eilola muistelee, että Pekka Koskela tapasi sanoa saarnatessaan: "Se on vakava asia." Tällä pienikokoisella, kemiläisellä puhujalla oli erikoinen tapa. Johan Väyrynen (1906) Luohualta kertoo, että Koskela kysyi seurakunnalta, mistä teksti otetaan. Monet kuulijat pitivät tästä. Kerran uusherännyt Aabram Autio ehdotti Pekalle tekstin. Hänenkin täytyi myöntää: "Oikein se tulkitsi." Luohualaiset Mikko ja Kaisa (1886, 1888) Junnila muistavat olleensa oululaisen Tiluksen (k. 1913) pitämissä seuroissa 1910 Luohuan kansakoululla. Tällä seuramatkalla nuori pari sai parannuksen armon.

Ville Kaikkonen Kajaanista jäi Heikki Kinnusen (1893) mieleen. Hän oli voimakashenkinen ja teräväpuheinen saarnaaja. Pienestä koosta huolimatta hänellä oli niin kantava ääni, että se kuulu ympäri pirtin varmasti," Kinnunen muistelee. Erään kertojamme mukaan Juuso Runtti oli Luohuan ensimmäisissä isoissa seuroissa 1920. Näissä seuroissa olisi ollut eräänä puhujana myös Matti Saarikoski. Eino Lukinmaa (1895) muistaa olleensa 6-7 vuoden ikäisenä vuosisadan alussa naapurinsa, Mattilan isännän Juho Vilmusen kanssa Luohuan Mäkitalossa Pauli Rantalan (k. 1936) pitämissä seuroissa. Tilaisuudessa oli ollut paljon väkeä.

Saarnaaja Otto Luokkala on ollut seuranpidossa Paavolassa ainakin Karhunperällä, Luohualla, Rankisenperällä ja Saarikoskella Ammunet-Saarella. Erään tiedon , mukaan hän olisi ollut kotoisin Kalajoelta tai Merijärveltä, toisen mukaan taas Sievistä. Pitkäviiksinen Otto oli herätyspuhuja. Hänellä oli kiivas, puuskittainen saarnatyyli. Eräs kertojamme muistaa Matti Ojalan Oulusta. Hän liikkui aluksi uusheränneitten puhujana, ja kävi tuolloin seuranpidossa Saarikaskella Hyrylässä. Tässä talossa hän oli puhumassa 1918 sinä iltana, jota seuranneena yönä puhkesi vapaussota. Hätääntyneitä ihmisiä oli kokoontunut ison pirtin täydeltä. Joukossa oli myös sotaan lähteviä miehiä, aseet ja hevoset odottivat ulkona. Myöhemmin Ojala teki parannuksen vanhalestadiolaisuuteen ja piti seuroja mm. Saarikoskella. Ennen kuolemaansa hänen kerrotaan menneen "maailmaan" ja menehtyneen onnettomuudessa kiven alle.


"Nyt tuli kirkkoherra

Saarnaaja Juho Leppioja oli kotoisin Rantsilan, Savalojalta. Kansan keskuudessa hänet tunnettiin nimellä Honkala. Hänen tiedetään saarnanneen Paavolassa ainakin Karhunperällä, Luohualla ja Paavolan Ylipäässä. Leander Ammunet (1899) muistaa hänen palvelleen yhteen aikaan aina isoissa seuroissa. Saarikoskella.

Honkalan pitämistä seuroista Karhunperän Tolpalla on kuvaus Päivämiehessä 10.3. 1971. Tolpan nykyinen isäntä, Vilja Ojamaa (1911) muistelee, että Honkala alkoi pitää heillä seuroja 1924. Tuona vuonna hänen isänsä Frans Ojamaa oli saanut parannuksen armon, nöyrtyessään keuhkokuumeen kourissa ottamaan siunauksen uskovaisilta mummuilta. Honkala saapui mustalla hevosellaan seuranpitoon ja sanoi: "Nyt tuli kirkkoherra," tai Helinä Väyrysen (s. Ojamaa, 1921) muistaman mukaan: „Nyt tuli pappi, joka ei paa saatavijjaan hakemukseen."
Honkalan saarnat eivät olleet pitkiä. Hän lainasi usein "Vepeliusta," (tarkoittanee Svebeliuksen katekismusta), mistä syystä muutamat uskovaiset alkoivat kutsua häntä Vepeliukseksi. Iida Kinnusen (1910) mieleen on jäänyt, että Honkala tapasi puhua maailmanlopusta ja sanoa: "Meidät muutetaan ajan rahdussa ja silmänräpäyksessä tuuliin ja pilviin Herraa vastaan yläilmoihin." Juho oli isokokoinen mies. Ainakin vanhempana hänellä oli toinen käsi viallinen, sormia poissa. Tämä pitkäpartainen, punaposkinen ukko oli kuin joulupukki, "aina hän höllötteli naurussa suin." Seurojen väliajalla hän muisteli nuoruuttaan, ja kertoi satuja ja tarinoita, jotka olivat mieluista kuultavaa lapsista ja aikuisista, uskovaisista ja uskottomista. Martta Ek (1893) kertoo, että Juho oli mukava mies, "osas puhua muutaki kansalaisten kanssa, oli vähän semmonen leikkinenki." Myös uskottomat tulivat joukolla Honkalan seuroihin. Hänellä oli harvinaisen hyvä lauluääni. Tästä syystä myös epäuskoiset veisasivat mielellään hänen johdollaan. Honkala oli kansanparantaja, "jäsentohtori." Karhuperällä hän liikkui seuranpidossa erikoisen ahkerasti 1924-luvulla.



"Taisinpa tokasta liika aikusin"

Toinen Rantsilan Savalojalta kotoisin oleva puhuja oli Laatikais-Pekka eli Pietari Juho Laatikainen. [k. 1955). Hän tapasi liikkua myös Paavolan puolella. Naapurikylään Karhunperälle hän tuli talvisaikaan hiihtämällä. Pekka puhui jonkin verran nenäänsä, ja höysti saarnojaan huumorilla. Innostuessaan joskus mielestään puhumaan hätäisesti, hän lausahti: "Taisinpa taas tokasta liika aikusin." Mainittakoon, että juuri Laatikaisen pitämissä seuroissa Ruukissa 1930-luvun pula-aikana paikallisen rauhanyhdistyksen huoneistotila nähtiin riittämättömäksi, ja niin taloa laajennettiin. Pekka oli lahjakas sananselittäjä.

Kaaperi (Gabriel) Halonen, eli Halos-Kaaperi,(k. 1936) oli "vanhan kansan puhujia, ” hän ei ”osannut" juuri hienostella saarnatessaan, "se tuli hyvin rohkiasti„ niinku se pittääki tulla." Eräs kertojamme tietää mainita hänestä seuraavaa. Halonen oli kuullut pitäjänsä papilta, että lapsi syntyy pakanana, ja oli ilmeisesti eri mieltä. Kun hänelle keskellä yötä syntyi lapsi, hän välittömästi lähti kirkolle noutamaan kastajaa. Kun kirkkoherra esteli, Kaaperi totesi: „Jos se nyt kuolee, se mennee helevettiin, ite oot sanonu." Niin papin ei auttanut muu kuin karistaa unet silmistään ja työntyä Kaaperin matkaan.

Paavolan pitäjän alueella on asunut runsaasti sananpalvelijoita. Jos tilaisuutta tarjoutuu, muistelemme heitä lähemmin toisessa yhteydessä. Tämä artikkeli perustuu mainittujen henkilöiden antamien tietojen lisäksi Maria Kankaan (s. Ojamaa, 1894) ja Olga Taskilan (s. Pelttari, 1899) haastatteluihin.

Leo Väyrynen
Päivämies 16.6.1971

Juho Rankinen – Siionin laulaja Paavolan Rankisperältä

Juho Rankinen – Siionin laulaja Paavolan Rankisperältä


Rankisperä on Paavolassa elävän kristillisyyden vanhimpia leviämisalueita.

Tänne evankeliumi tuli todennäköisesti Vihannin Alpualta päin. Täällä syntyi Juho Martinpoika Rankinen elokuun 30 pnä 1851 varakkaan, arvokkaan Iso-Rankinen nimisen tilan vanhimpana poikana.

Vanhat paikkakunnan kristityt, monet heistä jo lepoon päässeet, ovat tienneet kertoa, että Juho Rankinen olisi lähetetty nuorena opintielle, ja että olisi saavuttanut aina maisterin arvon. Häntä oli puhuteltukin paikkakunnalla "Rankisen maisteriksi." Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että hän ei lainkaan olisi käynyt koulua, ja että nimitys olisi ollut vain kansan antama. Vanhoissa kirkonkirjoissakaan ei ole mainintaa hänen opinnoistaan, mutta kun kylällä muistellaan, että hän olisi kirjoitellut kauppakirjoja, ja kun kirjoitustaito oli tuohon aikaan peräti harvinaista, voimme kai olettaa hänen olleen ajallista oppia saaneen miehen.

Kun elävä kristillisyys tuli Rankisperälle, suhtautui Juho Rankinen siihen hyvin pilkallisesti. Kerrotaan, että hän oli sepittänyt jumalanlapsista pilkkalauluja.

Jumala otti hänet kuitenkin kiinni vakavan sairauden kautta. Hän sairastui keuhkotautiin, jota silloin pidettiin parantumattomansa. Juho nöyrtyi parannukseen, ja sai kokea uudestisyntymisen armon. Nyt muuttui laulujen aihe. Juho Rankinen tahtoi täyttää saamansa laulunlahjan Jumalan kunniaksi ja Hänen seurakuntansa rakennukseksi.

Hän kirjoitteli sairastaessaan runoja, sovitti sanat tuntemiinsa kansansävelmiin, joita sitten lauleli. Sukulaiset rakensivat hänelle puotirakennuksen päähän oman asunnon, missä hän sai sairastaa kuolintautiaan, erillään muista perheenjäsenistä, olihan sairaus tarttuvaa. Kun sitten hänen kuolemansa jälkeen rakennus purettiin, seinät olivat olleet melkein vuoratut laulujen sanoilla. Epäuskoiset purkumiehet eivät olleet ymmärtäneet laulujen arvoa, joten ne tuhoutuivat. Kuitenkin muutamat laulut jäivät soimaan paikkakunnan uskovaisten mielissä, ja ovat näin säilyneet meidän päiviimme saakka. Ehkä tutuimpia hänen lauluistaan on, "Nyt uskossa mä katson." (SL 20) ja joululaulu "Armon lapset kaikki täällä." (SL 1). Myös muita hänen sepittämiään lauluja löydämme Siionin laulukirjasta. (12, 36, 121, 140, 217).

Juho Rankinen oli kuollessaan 32 vuotias. Saarnaajana hän ei tiettävästi palvellut. Mutta meille on jäänyt todistus, että hänen laulunsa olivat pyhästä Hengestä, ja että hän näin laulunlahjallaan oli saanut palvella elävää Jumalan seurakuntaa tällä viimeisellä etsikonajalla.

Hänen kuolemansa jälkeen jäi elävän Jumalan sanan siemen vaikuttamaan Rankisperällä. Mahdollisesti hänen isänsä, joka kansan suussa kulki Martti-vaarin nimellä, sai parannuksen armon samoin kuin hänen äitinsäkin. Myöhemmin tuli kyläkunnan seurapaikoiksi Kaahilan, Helporin ja Vahtilan talot. Puhujina palvelivat mm. Sakari Honkamaa, Santeri Eilola, Ville Pistemaa ja paikallinen puhuja Jaakko Päätalo.

Nykyään Paavolan Rankisperältä on enää muutamia harvoja kristittyjä. Seudulta, missä Juho Rankinen on ihanat laulunsa laulanut n. 100 vuotta sitten, näyttää Jumala siirtävän etsikon aikaansa pois. Hän kutsuu kuitenkin vielä viimeisiä valituitansa sieltäkin valtakuntaansa.

Kertonut mv. Lauri Myllynen
Hänelle kertonut mm. Mikko Hölpänkangas

Jumalan sana, viisauden kaivo

Jumalan sana, viisauden kaivo


Ilm. 22: 18–21
Ilmestyskirjaa ovat tällä etsikkoajalla edesmenneet, vanhat puhujaveljet pitäneet enimmäkseen suljettuna kirjana. Harvat ovat sitä seurapuheissaan selittäneet. Tämäkin kirja on Jumalalta annettu, niin kuin muutkin Raamatun kirjat "opiksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kuritukseksi, joka on vanhurskaudessa: että Jumalan ihminen täydellinen olis, ja kaikkiin hyviin töihin sovelias." 2 Tim. 3:16–17.

Meidän ei tarvitse pyrkiä selittämään kaikkea. Jumalan sana on viisauden kaivo, josta ei koskaan lopu vesi. Siitä janoava saa aina juodakseen. Se ei myös koskaan viimeistä anna. Olen nytkin käynyt rukouksen hengessä Jumalalta hengenvaloa pyytäen kirjoittamaan yllä olevan Raamatun kirjan johdolla.

Kirja on osoitettu seitsemälle Aasian seurakunnan enkelille, jotka ovat osallisia vaivassa ja valtakunnassa täällä maan päällä. Päähenkilönä on elämän ja kuoleman Herra Jeesus. Kysymyksessä on sen tähden erittäin vavahduttava ja vakava asia, josta käy selville, että me hänen edessään olemme julki ja paljaat.

Tekstikohdassamme hän erikoisesti varoittaa, ettei siihen saa mitään lisätä. Ja jos siihen lisää, niin Jumala on paneva kaikki ne vitsaukset, mitkä tässä kirjassa kirjoitetut ovat. Sana pitää yhtä sen kanssa, mitä Paavali kirjoittaa Gal. 1: - 8, "Mutta ehkä me, taikka joku enkeli taivaasta saarnais teille toisin evankeliumia, kuin me olemme teille saarnanneet, se olkoon kirottu! Niin kuin me ennen sanoimme, niin minä vielä sanon: "jos joku teille toisin saarnaa evankeliumia, kuin te ottaneet olette, olkoon kirottu!" On vain yksi oppi, jolla tullaan autuaaksi. Sanokoon tämän ajan hurskaat hengelliset ja ekumeenisen liikkeen kannattajat mitä hyvänsä. Raamatun opin mukaan ihmiset jaetaan aina kahteen joukkoon, Jumalan lapsiin ja maailman lapsiin. Jumalan lapseksi ei tulla kehittymällä, vaan kuuntelemalla parannussaarnaa, ja joka sen uskoo ja uskoo syntien anteeksi antamisen saarnan somalle kohdalleen, hän pelastuu. Ja jos on langennut kuoleman syntiin, sellaiselle kuuluu: "Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee parannus." Ilm. 2:5.

Tänäkin aikana on niitä, jotka lisäävät vain syntisen taakkaa, ja kehottavat: mene kahden kesken yksinäisyyteen sopimaan synneistäsi. Se ei ole pyhän Raamatun oppi. Lue 2. Kor. 5:19, 20 ja Matt. 18:18. Jeesus on luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Syntejä antaa anteeksi vain se, joka on ensin itse saanut äänellisessä saarnassa syntinsä anteeksi. 1. Kor. 15:3. Saulukselle saarnasi Ananias evankeliumin. Ap. t. 9:17, 18. Jos syntinen anteeksiantamusta yrittää ulkona oleva saarnata, ei se hyödytä mitään. Sauluksellakin avautuivat silmät ja hengen silmät, ja sen jälkeen hänen saarnalleen tuli voima. Ja jotka ' häntä uskoivat, saivat rauhan tunnolleen ja Pyhän Hengen, tulivat Kristuksen 1 ruumiin eläväksi jäseneksi, so. seurakunnaksi. Jumalan valtakunnaksi, jonka tulee olla äitinä täällä maan päällä.

Tällaiset seurakunnat, joita tämän kirjan alkupuolella mainitaan, olivat kultaisena kynttilänjalkana Ihmisen Pojan ympärillä. Jokaisen seurakunnan jäsenen tila oli tiedossa. Tässä myös nähdään, että Herra Jeesus ei heti hylkää, vaikka oli vikaankin joutunut, vaan kehotti parannukseen ja sanoo: "Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan, niin ole siis ahkera ja tee parannus." Ilm. 3:19. Joku nyt lieventää tätä ja sanoo, ettei sitä tarvitse tehdä parannusta. Kun on vaikka olen erilaisessa uskossa ja eriseurassa ja monenlaisissa synneissä, esim. kastettu, ja lisää, ettei Jumala niin ranttu ole, onhan hän armollinen ja laupias. "Jos joku tämän kirjan prophetian sanoista ottaa pois, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän kirjasta, ja pyhästä kaupungista, ja niistä, mitkä tässä kirjassa kirjoitetut ovat."

Tänä aikana saamme kuulla, että esim. papeista ei kaikki saarnaa lakia eikä evankeliumia, eivät saarnaa parannusta synnistä eivätkä syntejä anteeksi. Parannussaarna otetaan pois. Ihmispoloiset nukutetaan väärään rauhaan. Näin sokeasti talutetaan sokeita, jotka kaikki hautaan ja onnettomuuteen menevät. Suurin on edesvastuu paimenilla, jotka johdottavat laumat väärille ja vahingollisille teille. Sanassa sanotaan, että vihatkaa pahaa ja riippukaa kiinni hyvässä. Kaikki Jumalan lapset ovat valittua sukua, pyhää heimoa, kuninkaallista pappeutta, pyhää kansaa, omaisuuden kansaa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä on pimeydestä hänen ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut. 1. Piet: 2:9 "Se, joka näitä todistaa, sanoo: jaa, minä tulen pian, amen! Niin tule, Herra Jeesus." Olkaamme raittiit ja valvokaamme, sillä meidän vihollisemme perkele käy aina ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien kenen saisi niellä. Tämä ajallinen elämä voi hyvin pian päättyä, ja kun se uskossa Herraan Jeesukseen loppuu, silloin valvominen on päättynyt, ja silloin sanomme: niin tule Herra Jeesus.

Nestori Holma
Päivämies 21.7.1971

Sinä olet totisesti Herra

Sinä olet totisesti Herra


Ja minä näin suuren, valkian istuimen ja sen päällä istuvan, jonka kasvoin edestä maa ja taivas pakeni, ja ei heille löydetty sijaa. Ja minä näin kuolleet, sekä pienet että suuret, seisovan Jumalan kasvoin edessä, ja kirja avattiin, joka on elämän, ja toinen kirja avattiin. Ja kuolleet tuomittiin niistä, mitkä kirjoissa kirjoitetut olivat töittensä jälkeen. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka hänessä olivat. Ja kuolema ja helvetti antoi ne kuolleet, jotka heissä olivat. Ja ne tuomittiin jokainen töittensä jälkeen. Ja kuolema ja helvetti heitettiin tuliseen järveen, tämä on toinen kuolema. Ja joka ei löydetty elämän kirjassa kirjoitetuksi, se heitettiin tuliseen järveen." Ilm. 20: 11–15


Valtava on se kuva, jonka apostoli Johannes piirtää meidän eteemme viimeisestä tuomiosta. Se on niin valtava, ettei meidän tajuntamme suostu sitä vastaan ottamaan. Siinä kuvastuu kuitenkin se kohtalon hetki, johon kaikkien meidän ihmisten tiet johtavat, ja jota jokainen ihminen sisimmässään aavistaa. Kaikkien on kerran ilmestyttävä Jumalan kirkastettujen kasvojen eteen. Silloin ei ole enää ihmisellä valinnan mahdollisuutta. Jokaisen polven on hänen edessään notkistuttava, ja jokaisen kielen on Isän Jumalan kunniaksi tunnustettava: sinä totisesti olet Herra. Silloin meidät itse kukin tuomitaan tekojemme mukaan. Johannes näkee, että tuomio käydään sen tilinpidon mukaan, joka Jumalan tykönä on pidetty. Se on ratkaisevaa, löytyykö meidän nimemme elämän kirjasta, ellei löydy, niin sen ihmisen osana on toinen kuolema, tulinen järvi. Se merkitsee iankaikkista eroa Jumalasta, vaivaa ja ahdistusta iankaikkisesti. Tässä on kysymys ihmiselämän vakavasta todellisuudesta.

Kerran Kristus on avannut nämä näkymät Johanneksen katseltaviksi, ettei vain kukaan ihminen vaeltaisi tietämättään tuhoansa kohti. Yhtä vähän näihin sisältyy pelottelua, kuin syksyisin, julkisesti annettuihin varoituksiin heikoille jäille menemisestä. Näissä sanoissa lähestyy taivaallisen rakastajan varoitus monien vaarallisten vaarojen keskellä kamppailevaa heikkoa ihmistä kohtaan. Jumala ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan sitä, että hän kääntyisi pahalta tieltänsä pois, ja tekisi parannuksen. Rakkaudessaan meitä kohtaan hän lähetti ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Hän, Herra Jeesus täytti Jumalan lain viimeistä piirtoa myöten meidän edestämme. Hän kärsi viattomana Golgatan ristillä vihaa meidän edestämme.

Hän meidän syntiemme alla joutui parahtamaan; Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Kun hän oli kaiken täyttänyt, lausui Hän: se on täytetty. Kadotustuomion alla ihminen on lunastettu, hänen synneistään on riittävä hinta maksettu. Täällä armon ajassa Jumala kuuluttaa vielä iloista sanomaa siitä, ettei raskaimpienkaan synnin painojen alla elävän ihmisen tarvitse kulkea kadotusta kohti. Taivaallisen Isän sydämeltä annetaan hänen syntinsä anteeksi Jeesuksen ansion tähden. Keskellämme on Jumalan armovaltakunta, jossa Jumala henkensä kautta tuomitsee armolla ja laupeudella.

Ratkaisevaa on siis se, miten ihminen armon ajassa asennoituu Jumalan valtakunnan evankeliumiin. Sinä hetkenä, jolloin ihminen ottaa Pyhän Hengen kautta julistetun evankeliumin vastaan, hänen nimensä kirjoitetaan elämän kirjaan. Mutta myös sinä hetkenä, jolloin ihminen luopuu Jumalan valtakunnasta, ja sen hyväksi tekevästä evankeliumista, hänen nimensä pyyhitään pois elämän kirjasta. Nyt kysytään, näkeekö ihminen Herran Jeesuksen omien armolastensa keskellä kulkevana Vapahtajana, ja saako Jumalan Henki evankeliumin armosanassa synnyttää rakkauden hänen sydämessään Jumalan armolapsia kohtaan. Viimeisenä päivänä on Herra Jeesus sanova elämän kirjaan kirjoitetuille: minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te olette tehneet minulle. Vastaavasti sanat kuuluvat taas toisille: minkä olette jättäneet tekemättä, sen te olette jättäneet minulle tekemättä. Silloin on kysymys jopa niinkin vähäpätöisestä asiasta, kuin kylmän vesipikarin ojentamisesta jollekin opetuslapsen nimen tähden. Hänestä Jeesus sanoo: Teidän ei pidä jäämän palkkaa vaille.
Rakas ystävä, matkalle työhön valmistautuessasi, työssäsi, sairasvuoteeseesi sidottuna, kuka lienetkin, Jumalan armovaltakunta lähestyy sinua, sinun ei tarvitse tässä ajassa kantaa tuomioita tunnollasi, eikä myöskään kerran joutua tuliseen järveen. Sinun kaikki syntisi, viimeisimmätkin, sinusta jopa häpeällisetkin, annetaan sinulle anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä sovintoveressä, ja hänen kalliissa nimessään. Sinä saat myös ne uskoa turvallisesti anteeksi annetuiksi. Niin uskoessasi, ja uskoaksemme meidän ei tarvitse kauhistua ja peljätä viimeisenkään päivän tapahtumia, vaan turvallisina
saamme odottaa uutta taivasta ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu.

Rukoilemme. Herra Jeesus, joka kerran suuressa kunniassasi tulet tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, taivuta sinä synnin ahdistamaa ja painamaa sinun armahdettavaksesi armovaltakunnassasi. Me kiitämme sitä, ettei meidän armahdettuina tarvitse pelolla odottaa sinun tuloasi, vaan saamme turvallisesti
sanoa: tule Herra Jeesus. Amen.

Erkki Vaaramo
Päivämies 16.6.1971

Ole hidas vihaan

Ole hidas vihaan

Tunnemme ihmisiä, joitten mielenlaatu on hyvin herkästi vaihteleva. Jumalan sanan alla valaistu ymmärrys saa vallan, ja mielen maltti vahvistuu. Mutta kotoisessa elämässä "porstua" käy lyhyeksi valitettavan helposti. Sydän on pahanilkinen kappale, kuka todella taitaa sen tutkia. Toinen paha jäsen meissä on kieli. Enemmän muissa jäsenissä luulisi olevan voimaa, mutta kieli kohtuudella saa voiton. Se kylvää vihan aiheita ympärille.

Eräs vihaan oikeuttavalta tuntuva tekijä on lähimmäisen ilmeinen aloitus välien rikkoontumisessa. Vapahtaja ei tätä ottanut kuitenkaan huomioon. Hän kehotti olemaan hidas vihaan ja nopea anteeksi antamaan. Nyt, kun ihmisten kanssakäyminen on ulkonaisten orjuuttavien tapojen kahlitsemaa useissa tapauksissa. Ihmisellä on jännitystiloja, mitkä purkautuvat vihastumisina ja kankeamielisyytenä. Vihollinen ei antaisi aihetta parannukseen. Kun vihollista kuuntelee, antaa se oikeuden jopa valheelliselle itsepuolustukselle.

Viha on lähellä meitä. Tarvitaan nöyrää ja katuvaa mieltä, että voidaan tuon häijyn seuralaisen parista päästä pois. Sanomme toisillemme ja omalle sydämellemme, että on aihetta olla hidas vihassa, mutta nopea anteeksiannossa. Vain ylpeä minämme loukkaa itsensä anteeksi anomisessa, kaikki muu iloitsee, ja on osallinen voitosta Karitsan veren kautta. Kun armo niminen opettaja opettaa meitä, vihan kahleita voimme varoa ja katkoa. Sinä veljeni ja sisareni, joka tuon meille vieraasta maasta peräisin olevan tavaran kanssa olet joutunut taistelemaan, käy avoimille lähteille saamaan vioille anteeksiantamusta! Muistamme, ettemme ole oikeutettuja vihaan silloinkaan, kun järki siihen antaisi luvan. Jumalan sana ja Pyhä Henki on parempi kotiopettaja kuin järki. Kuuntelemme jumaluuden kolmatta persoonaa! Aina jälkeenpäin on iloa itsehillinnästä. Siksi Jumala antakoon minulle ja sinulle voimaa välttämään vihaa, sillä paljon meissä itsessämmekin on kärsimistä. Evankeliumi on Jumalan voima. Anomme ja annamme anteeksi, siten täytämme Vapahtajan neuvon.

Toimi Lehto
Päivämies 16.6.1971