Lincoln A President for the Ages Online PDF eBook
6 vuotta sitten
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Immanuelin perintömaan myöntikuulutus
JULKAISTU vanhassa kristillisyyden laulukirjassa.
Julkisen ja vapaaehtoisen kaupan kautta taritaan tänä päivänä Immanuelin suuri perintömaa, ynnä kaikki kalliitten omaisuutten kanssa, halullisille ostajille, ilman rahatta ja ilman hinnatta. Omaisuus on hyvällä paikalla, sillä on kaunis kasvantoala: pellot kantavat muutamat 100-, muutamat 60- ja muutamat 30 -kertaisen hedelmän, ja joka Hengessä kylvää, saapi Hengessä ijankaikkisen elämän. Omaisuus on hyvin kaunis, viheriöitsevällä niityllä ja myös puhtaan veden virrat, siihen kuuluu yksi kaivo, jonka vesi on verratoin pois ottamaan kaiken likaisuuden. Talon maatilusten läpi juoksee kirkas joki elävää vettä ja molemmin puolin jokea seisovat elämän puut, jotka kunakin kuukautena hedelmän Kantavat, jotka ovat hyvän makuiset, ja varsin terveelliset. Talon alle kuuluu myös yksi viinamäki, istutettu lihavalle paikalle, ynnä sitä seuraavia, viinikuurnia, mehusta ylitsevuotavia, ja yksi viinikellari, jonka Jumalan autuas virta on täyttänyt ostajille virvoitukseksi nautita. Saman talon maan tiluksilla on muutamia paikkoja, joihin ostajat joka aika saavat käydä juhlaa pitämään, nimittäin Betlehemiin, Getsemaneen, Golgathaan ja Öljymäelle.
Tämä kauppa sisältää myös muutamia vapaaoikeuksia, nimittäin syntein anteeksi saaminen, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä, lapsen oikeus ja perintö ijankaikkiseen elämään.
Taloa seuraa myös tarpeelliset talon varat, kuin on Herran aitta, niin myös riihi, viskain ja seula, jolla ruumenet nisuista eroitetaan, pelto- ja ajoneuvot, niin kuin aura, joka kulkee hyvin, kuinka se siihen lasketaan eikä takansa katsota. Ja myös kaikenlaisia mööpeleitä ja huonekaluja, niin kuin yksi pöytä ja tuoli, armoistuin nimeltä, ja yksi sänky, nimeltä lepo ja rauha, yksi kultainen pikari, joka nimitetään siunauksen kalkiksi, yksi leili, johon kootaan oikiat kyyneleet, ja yksi pyyhe, johon ne kuivataan. Monenlaiset vaatteet, jotka eivät koskaan vanhene, niin kuin autuuden vaatteet, vanhurskauden hame, kalliista liinasta, ja häävaatteet, puhtaaksi pesty Karitsan verellä. Samassa annetaan varustukset, niin kuin totuuden vyö, ja vanhurskauden rintarauta, uskon kilpi, autuuden rautalakki ja hengen miekka.
Luontokappalten seassa mainitaan ainoastaan yksi uusi luontokappale Kristuksessa. Löytyy myös kaikenlaisia kalleuksia: niin kuin vanhurskauden kruunu, voiton palmut. Myös muutamia soittimia, joilla soitetaan Herralle kiitosta, nimittäin psalttari, harput, basuunat, kanteleet ja myös muita soittimia, joita ei sanota tarkoin luetella. Ja koko omaisuus on palovakuutettu Karitsan veressä ja saadaan vastaanottaa ensi muuttopäivänä, koska halullinen ostaja kuuluttaa ulos itsensä pimeyden ruhtinaan ryöstövallasta, ja ilmoittautuu Immanuelin käskynhaltijain tykönä, koska vielä tänä päivänä sanotaan. Tarkemman tiedon omaisuuden laadusta, kuin myös ehdot vastaanottamisesta, saattavat halulliset ostajat saada talouteen kuuluvista papereista: profeettain, evankelistain ja apostolein kirjoituksista, jotka säilytetään Immanuelin käskynhaltijain tykönä. Ostajat, jotka tahtovat ylön antaa kaiken lihan himon, silmäin pyynnön ja elämän koreuden, saavat maan ilman hinnatta ja maksutta. Viivytys on kaiken ijankaikkisuuden ijankaikkisuus, sinetillä lukittu. Kun omaisuus on vastaan otettu Immanuelin omalla kädellä, kehoittaa Herra, että nyt jo kaikki köyhät ja orvot tämän kuulutuksen kuultuaan tulisivat rohkiammaksi vastaanottamaan tämän kalliin perintömaan kaikkine omaisuuksineen, mitä yllä mainittu on. Jonka talon ruuasta on myös ilmoitettava kaikille nälkää kärsiville sieluille, joilla on nälkä paraana ruokana, että tässä talossa on pito valmistettu ytimistä, rasvasta ja selkiästä viinasta, jossa saadaan istua Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, ja tullaan ravituksi ja virvoitetuiksi ijankaikkisesti. Amen
IMMANUELIN KÄSKYN PALVELIJA
Päivämies tammikuun 19 päivä 1961
torstai 8. lokakuuta 2009
Jumalan tulet alkoivat palaa
Jumalan tulet alkoivat palaa
KEITELEEN JA KOLIMAJÄRVEN PIRST0MANA ON KESKI-SUOMEN LÄÄNISSÄ VIITASAAREN PITÄJÄ. TÄÄLLÄKIN OVAT HERRAN TULET PALANEET JO MONET VUOSIKYMMENET. ELÄVÄN KRISTILLISYYDEN TULOSTA VIITASAARELLE KERTOO LEHDELLEMME VIITASAAREN KUHALAN KYLÄLLÄ ASUVA EMÄNTÄ HILDA HÄMÄLÄINEN, S. 1901 OS. PAANANEN.
Kuhalan kylä on Viitasaaren kirkolta kolmisenkymmentä kilometriä pohjoiseen, ja on Pihtiputaanrajakyliä.
Tänne kylään, Hilda Hämäläisen kotitalossa, Selänsuussa vapaaksi tulleeseen savupirttiin muutti asumaan peltiseppä Heikki Liimatainen. Mistä tämä Liimatainen muutti, sitä ei kertoja muista, mutta vuosi oli siinä 1905 tai 1906. Liimatainen oli uskovainen, ja ei voinut panna kynttilää vakan alle, vaan puhui ahkeraan uskomisen asiasta kyläläisille. Sunnuntaisin kokoonnuttiin Liimataisen pirttiin kuulemaan, kun Liimatainen luki Raamattua, ja selitti, miten nämä asiat käytännön elämässä sovelletaan. Selänsuun isäntä, kertojan isä, Ville Paananen, sai ensimmäisenä parannuksen armon. Isännän pirut menivät heti emäntään, ja emäntä sieppasi penkin alta siellä olevan reen pajupuun, ja hyökkäsi kohti Liimataista. Isäntä Ville Paananen otti emäntänsä syliksi ja sai estetyksi lyönnin. Emäntä kerkesi kumminkin heittää puulla Liimataista, mutta Liimatainen hyppäsi sivuun ja puu ei osunut.
Liimatainen rauhoitti vain, ja sanoi, että antakaa olla, siinä särkyy vain omat valjaat, ja niin kävikin. Aamulla oli emäntä niin lyötynä, että oli jo asiaa Liimataisen pirttiin, ja niin sai hänkin kokea uudestisyntymisen armon. Jumalan tulet alkoivat palaa Kuhalan kylällä, ja entistä enemmän alkoi ihmisiä tulla sanan kuuloon. Ensimmäisten parannusten tekijäin joukossa oli myös Oskari Hällström, jota tavallisemmin kutsuttiin vain nikkariksi ammattinsa mukaan. Nikkari myöhemmin saarnasikin. Samoin Juho Paananen sai parannuksen armon ja hänkin puheli seuroissa. Juusolan veljekset – sukunimeltään Kananen – olivat ensimmäisiä uskovaisia.
Kun seurakunta eneni, niin alettiin suunnitella puhujan kutsumista paikkakukunnalle. Ensimmäinen puhuja oli Nygård-niminen, ja seurat pidettiin kertojan kotona Selänsuussa. Seuroja pidettiin myöhemmin myös Kuhalassa. Vanhoina puhujina muistelee sisar Hämäläinen, täällä käyneen Pedanter, Juho Lahti, Kanniainen, Honkala, Ohtonen ja Kekkonen.
Kirkonkylällä sai kristillisyys jalansijaa siten, että sinne muutti uskovainen mies, Kalle Varis asumaan. Kohta tämän jälkeen sai pankinjohtaja Tikkanen parannuksen armon. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin oli Viitasaarella pappina Thauvoon -niminen, ja hän oli elävän uskon mies.
Ennen käytiin usein seuroissa pitkien matkojen takaa, ja usein yövyttiin seurataloon. Tehtiinpä Viitasaarelta seuramatkoja Haapajärvelle asti. Veneellä soudettiin ensin Kolimajärven yli 20 km. Sitten vedettiin venettä virrassa noin 1 km. Alvajärvi soudettiin, ja taas virtaa vedettiin Muurasjärvelle, jonka yli soudettiin ja sieltä metsäpolkua 20 km Karhunpiilon kautta Haapajärvelle. Evästä syötiin laukusta välillä. Kävelytaipaleilla kannettiin kenkiä, että oli keveämpi kulkea. Ei tällaiselle vaivalloiselle matkalle lähdetä, ellei ole sanan nälkää. Silloin iloittiin armosta.
Siihen aikaan olivat huonot valokeinot. Kun tultiin seuroihin, niin samalla vietiin kynttilöitä mukana. Äidit toivat lapsiaan mukanaan, ja toisinaan niitä oli rivi uunin päälläkin.
Selänsuun nykyinen isäntä, Vihtori Hämäläinen muisteli, että v. 1930 aikoihin olivat heräyksen ajat Viitasaarella. Moni herännyt sielu sai silloin parannuksen armon. Puhujina näihin aikoihin kävivät veljet Honkala, Ohtola, J. Näppä ja H. Karjalainen. Otto Hokkanen on vieraillut paljon ja myös Kolari Äänekoskelta ja Tuunanen Varkaudesta.
Elävä kristillisyys on saanut valistaa uskottomiakin, niin että Kuhalan kylälläkin uskottomat toimivat kristillisyyden hyväksi, pitämällä kodeissaan ompeluseuroja, joissa on kerätty varoja seuratoimintaa varten. Yleensäkin uskottomat suhtautuvat kristillisyyden toimintaan myönteisesti.
Jumala, joka on saanut alkaa hyvän työnsä Keski-Suomen järvialueilla, varjelkoon tämän peltopalasensa rajuilmoilta, että täälläkin saisi Jumalan vilja tuleentua taivaalliseen aittaan.
Päivämies 28.9.1961
KEITELEEN JA KOLIMAJÄRVEN PIRST0MANA ON KESKI-SUOMEN LÄÄNISSÄ VIITASAAREN PITÄJÄ. TÄÄLLÄKIN OVAT HERRAN TULET PALANEET JO MONET VUOSIKYMMENET. ELÄVÄN KRISTILLISYYDEN TULOSTA VIITASAARELLE KERTOO LEHDELLEMME VIITASAAREN KUHALAN KYLÄLLÄ ASUVA EMÄNTÄ HILDA HÄMÄLÄINEN, S. 1901 OS. PAANANEN.
Kuhalan kylä on Viitasaaren kirkolta kolmisenkymmentä kilometriä pohjoiseen, ja on Pihtiputaanrajakyliä.
Tänne kylään, Hilda Hämäläisen kotitalossa, Selänsuussa vapaaksi tulleeseen savupirttiin muutti asumaan peltiseppä Heikki Liimatainen. Mistä tämä Liimatainen muutti, sitä ei kertoja muista, mutta vuosi oli siinä 1905 tai 1906. Liimatainen oli uskovainen, ja ei voinut panna kynttilää vakan alle, vaan puhui ahkeraan uskomisen asiasta kyläläisille. Sunnuntaisin kokoonnuttiin Liimataisen pirttiin kuulemaan, kun Liimatainen luki Raamattua, ja selitti, miten nämä asiat käytännön elämässä sovelletaan. Selänsuun isäntä, kertojan isä, Ville Paananen, sai ensimmäisenä parannuksen armon. Isännän pirut menivät heti emäntään, ja emäntä sieppasi penkin alta siellä olevan reen pajupuun, ja hyökkäsi kohti Liimataista. Isäntä Ville Paananen otti emäntänsä syliksi ja sai estetyksi lyönnin. Emäntä kerkesi kumminkin heittää puulla Liimataista, mutta Liimatainen hyppäsi sivuun ja puu ei osunut.
Liimatainen rauhoitti vain, ja sanoi, että antakaa olla, siinä särkyy vain omat valjaat, ja niin kävikin. Aamulla oli emäntä niin lyötynä, että oli jo asiaa Liimataisen pirttiin, ja niin sai hänkin kokea uudestisyntymisen armon. Jumalan tulet alkoivat palaa Kuhalan kylällä, ja entistä enemmän alkoi ihmisiä tulla sanan kuuloon. Ensimmäisten parannusten tekijäin joukossa oli myös Oskari Hällström, jota tavallisemmin kutsuttiin vain nikkariksi ammattinsa mukaan. Nikkari myöhemmin saarnasikin. Samoin Juho Paananen sai parannuksen armon ja hänkin puheli seuroissa. Juusolan veljekset – sukunimeltään Kananen – olivat ensimmäisiä uskovaisia.
Kun seurakunta eneni, niin alettiin suunnitella puhujan kutsumista paikkakukunnalle. Ensimmäinen puhuja oli Nygård-niminen, ja seurat pidettiin kertojan kotona Selänsuussa. Seuroja pidettiin myöhemmin myös Kuhalassa. Vanhoina puhujina muistelee sisar Hämäläinen, täällä käyneen Pedanter, Juho Lahti, Kanniainen, Honkala, Ohtonen ja Kekkonen.
Kirkonkylällä sai kristillisyys jalansijaa siten, että sinne muutti uskovainen mies, Kalle Varis asumaan. Kohta tämän jälkeen sai pankinjohtaja Tikkanen parannuksen armon. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin oli Viitasaarella pappina Thauvoon -niminen, ja hän oli elävän uskon mies.
Ennen käytiin usein seuroissa pitkien matkojen takaa, ja usein yövyttiin seurataloon. Tehtiinpä Viitasaarelta seuramatkoja Haapajärvelle asti. Veneellä soudettiin ensin Kolimajärven yli 20 km. Sitten vedettiin venettä virrassa noin 1 km. Alvajärvi soudettiin, ja taas virtaa vedettiin Muurasjärvelle, jonka yli soudettiin ja sieltä metsäpolkua 20 km Karhunpiilon kautta Haapajärvelle. Evästä syötiin laukusta välillä. Kävelytaipaleilla kannettiin kenkiä, että oli keveämpi kulkea. Ei tällaiselle vaivalloiselle matkalle lähdetä, ellei ole sanan nälkää. Silloin iloittiin armosta.
Siihen aikaan olivat huonot valokeinot. Kun tultiin seuroihin, niin samalla vietiin kynttilöitä mukana. Äidit toivat lapsiaan mukanaan, ja toisinaan niitä oli rivi uunin päälläkin.
Selänsuun nykyinen isäntä, Vihtori Hämäläinen muisteli, että v. 1930 aikoihin olivat heräyksen ajat Viitasaarella. Moni herännyt sielu sai silloin parannuksen armon. Puhujina näihin aikoihin kävivät veljet Honkala, Ohtola, J. Näppä ja H. Karjalainen. Otto Hokkanen on vieraillut paljon ja myös Kolari Äänekoskelta ja Tuunanen Varkaudesta.
Elävä kristillisyys on saanut valistaa uskottomiakin, niin että Kuhalan kylälläkin uskottomat toimivat kristillisyyden hyväksi, pitämällä kodeissaan ompeluseuroja, joissa on kerätty varoja seuratoimintaa varten. Yleensäkin uskottomat suhtautuvat kristillisyyden toimintaan myönteisesti.
Jumala, joka on saanut alkaa hyvän työnsä Keski-Suomen järvialueilla, varjelkoon tämän peltopalasensa rajuilmoilta, että täälläkin saisi Jumalan vilja tuleentua taivaalliseen aittaan.
Päivämies 28.9.1961
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Alvajärven Lotta-yhdistyksen toiminnan jälki näkyy yhä
Yhdistyksen perustamisesta 70 vuotta
Osansa itsenäisen Suomen alkumatkalla oli Lotta Svärd järjestöllä. Alvajärven Lotta Svärd -yhdistys perustettiin 70 vuotta sitten, 13.11.1922. Yhdistys toimi erittäin aktiivisesti, josta on osoituksena yhdistyksen rakentama talokin, nykyinen Alvajärven maamiesseuran talo. Yhdistys lakkautettiin muiden Lotta-yhdistysten tavoin valvontakomission komennosta marraskuussa 1944.
- Yhdistyksen ihan alkuajoista minulla ei ole paljon muistikuvia, mutta sen muistan, kuinka olin talon vihkiäisissä tiskarina 13-vuotiaana, muisteli Vieno Pasanen. Lottalan vihkiäiset on pidetty 8 - 9. kesäkuuta 1930.
Talon lisäksi yhdistyksen toiminnasta ei ole jäänyt paljon näkyviä merkkejä jälkipolville, mutta yhdistyksen kokouspöytäkirja vuosilta 1922–1931 on säilynyt tallessa Honka-ahon vintillä ja se valottaa yhdistyksen alkuaikojen toimintaa. Pöytäkirja on Pihtipudas-seuran kotiseutuarkistossa. Pöytäkirjan mukaan perustavassa kokouksessa Huitilassa on ollut yhdeksän jäsentä. Muuta pöytäkirja ei kerro perustavasta kokouksesta, mutta tammikuun 14. päivänä 1923 pidetyssä kokouksessa on puheenjohtajaksi valittu edelleen rouva Elin Mäklin ja varalle
rouva Lempi Tossavainen, sekä sihteeriksi neiti Hanna Nerg ja varalle E. Vuojoki. Rahaston hoitajaksi valittiin emäntä Hanna Kinnunen ja varastonhoitajaksi emäntä Siiri Kananen.
Ompeluiltoja oli tuolloin päätetty pitää kahdesti kuukaudessa. Jäsenmaksuksi kokous päätti kolme markkaa. Lisäksi kokous päätti Kuljuun menosta, suojeluskunnan taisteluharjoituksiin 20. tammikuuta.
Iltamilla kerättiin varoja toimintaan
Iltamia yhdistys järjesti usein rahaston kartuttamiseksi. Myös arpajaisia järjestettiin.
— Iltamia pidettiin taloissa, meilläkin tässä Uus-Paanalassa monet kerrat, Vieno
Pasanen kertoi. Iltamien lisäksi järjestettiin muun muassa juhlia ja suojeluskunnan harjoituksia, joissa lotat olivat muonittajina.
Miehienkin päätettiin saavan liittyä "kannattaviksi jäseniksi 5 mk jäsenmaksulla" 13.1.1924.
Talohankkeesta päätettiin 1927
Omien tilojen hankinnasta yhdistys päätti 13.3.1927. Talon hankintaa varten asetettiin toimikunta, johon valittiin lottien avustajat Heikki Kinnunen, Eenokki Nerg, Johan Kananen, Jalmar Tammelin, Matti Herranen ja Vihtori Vuojoki.
Vuoden -28 maaliskuussa yhdistys on päättänyt ostaa talolle paikan Kymi Oy:ltä. Samalla on valittu rakennustoimikunta: herrat Eenok Nerg, Arvo Mäkliin, Otto Nerg, Martti Heikkilä, Juho Kananen, Heikki Kinnunen, neiti Hanna Nerg, emännät Hanna Kinnunen, Iida Tiainen ja Maria Herranen. Samaisessa kokouksessa on päätetty ajaa talkoilla Karangalla olevat hirret rakennuspaikalle ja laittaa lista lahjoituspuita varten. Pikkuhiljaa talo alkoi kohota.
Päreiden höyläyksessä olin mukana. Talon kattoivat päreillä Yrjö Kinnunen ja Antti Anttila. Talkoilla tehtiin kaikkea, Vieno Pasanen muisteli. Ensimmäinen lottain kokous on pidetty Lottalassa palmusunnuntaina 13.4.1930 kello 20. Kokouksessa on päätetty talon vihkiäiset helluntaiksi, jolloin ne pidettiin kaksipäiväisenä juhlana. Sen yhteydessä oli lottalupauksen antaminen.
Talolla oli monenlaista toimintaa
— En tiedä tarkalleen, kuinka oman talon hankintaan päädyttiin, mutta muita kokoontumistiloja ei ollut kuin koulu. "Honka-ahon tyttäret olivat käsittääkseni ahkerimpia puuhanaisia talon hankinnassa, Vieno Pasanen selvitti.Helatorstaisin oli aina isommat juhlat, joissa oli puhujia etempää. Tuloja tehtiin varsinkin talon ravintolan pidolla. Lotta-yhdistyksen talolla piti myös urheiluseura ja raittiusseura toimintojaan. Kun koulu paloi, Lottalassa pidettiin koulua.
Vieno Pasasta naurattaa muisto pullanäpistyksestä. Lottalassa oli ollut kokous, josta oli jäänyt pullia talolle. Kun talo oli vielä keskeneräinen, sinne pääsi helposti. Kokousta seuraavana päivänä huomattiin, että pullat olivat poissa. Asia tutkittiin ja koululaiset saivat sapiskaa. He olivat popsineet herkut parempiin suihin.
Lotta-yhdistyksellä oli myös oma astiasto, kahvikupit ja mukit. Ne ovat hävinneet samassa vaiheessa kun yhdistys piti lakkauttaa. Yksi tarina kertoo, että astiasto olisi haudattu Kokkomäkeen, mutta tarinan todenperäisyyttä ei tiedetä.
Lotat päivystivät puhelinkeskuksessa
Alvajärven Lotta Svärd -yhdistys oli tavallista aktiivisempi. Vieno Pasanen ei tiedä, että muualla olisi lottien tekemiä taloja. Muutenkin Alvajärven lotat avustajineen saivat paljon aikaan. Osansa yhdistyksen vilkkaaseen toimintaan voi sillä, että kylällä ei ollut omaa suojeluskunnan osastoa.
Alvajärven lottia oli rintamalla ainakin varuskorjaamossa ja muonituksessa. Täällä omalla kylällä me lotat hoidimme puhelinkeskusta. Meitä oli kuusi, ja teimme töitä vuoroissa. Siitä kulki hälytykset ja muut tiedotukset. Ja mitä vapaa-aikaa jäi, käytiin niissä paikoissa, jossa oli vaikeinta. Veimme Punaisen Ristin vaatetavaraa. Muistan yhdenkin paikan, jossa oli äiti lasten kanssa saunarakennuksessa asumassa.
Vieno Pasanen sanoo, että lottajärjestössä sai myös koulutusta. Järjestön lakkauttamista ja siitä vaikenemista hän pitää valitettavana, sillä se on osa tämän maan historiaa.
Maamiesseuraa Vieno Pasanen kiittelee siitä, että se on nyt kunnostanut talon, etupäässä talkoilla talon rakentajien esimerkin mukaan. Se on mainio paikka pitää juhlia ja muita tapahtumia edelleen.
Tuija Siidorow
Kotiseudun Sanomat
Keskiviikkona joulukuun 2. päivänä 1992
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Muurasjärven ja Pihtiputaan kirkonkylän välillä, Alvajärven kylässä, järven ja maantien välissä seisoo tukevasti hirsirakenteinen, myöhemmin laudoilla vuorattu talo. Muutamissa kokouksissa ja opetustilaisuuksissa olen siinä talossa ollut osallistujana. Ylle tallensin mainitun talon, lottajärjestön paikalliselle Maamiesseuralle luovuttaman talon alkuvaiheista kertoneen jutun.
Osansa itsenäisen Suomen alkumatkalla oli Lotta Svärd järjestöllä. Alvajärven Lotta Svärd -yhdistys perustettiin 70 vuotta sitten, 13.11.1922. Yhdistys toimi erittäin aktiivisesti, josta on osoituksena yhdistyksen rakentama talokin, nykyinen Alvajärven maamiesseuran talo. Yhdistys lakkautettiin muiden Lotta-yhdistysten tavoin valvontakomission komennosta marraskuussa 1944.
- Yhdistyksen ihan alkuajoista minulla ei ole paljon muistikuvia, mutta sen muistan, kuinka olin talon vihkiäisissä tiskarina 13-vuotiaana, muisteli Vieno Pasanen. Lottalan vihkiäiset on pidetty 8 - 9. kesäkuuta 1930.
Talon lisäksi yhdistyksen toiminnasta ei ole jäänyt paljon näkyviä merkkejä jälkipolville, mutta yhdistyksen kokouspöytäkirja vuosilta 1922–1931 on säilynyt tallessa Honka-ahon vintillä ja se valottaa yhdistyksen alkuaikojen toimintaa. Pöytäkirja on Pihtipudas-seuran kotiseutuarkistossa. Pöytäkirjan mukaan perustavassa kokouksessa Huitilassa on ollut yhdeksän jäsentä. Muuta pöytäkirja ei kerro perustavasta kokouksesta, mutta tammikuun 14. päivänä 1923 pidetyssä kokouksessa on puheenjohtajaksi valittu edelleen rouva Elin Mäklin ja varalle
rouva Lempi Tossavainen, sekä sihteeriksi neiti Hanna Nerg ja varalle E. Vuojoki. Rahaston hoitajaksi valittiin emäntä Hanna Kinnunen ja varastonhoitajaksi emäntä Siiri Kananen.
Ompeluiltoja oli tuolloin päätetty pitää kahdesti kuukaudessa. Jäsenmaksuksi kokous päätti kolme markkaa. Lisäksi kokous päätti Kuljuun menosta, suojeluskunnan taisteluharjoituksiin 20. tammikuuta.
Iltamilla kerättiin varoja toimintaan
Iltamia yhdistys järjesti usein rahaston kartuttamiseksi. Myös arpajaisia järjestettiin.
— Iltamia pidettiin taloissa, meilläkin tässä Uus-Paanalassa monet kerrat, Vieno
Pasanen kertoi. Iltamien lisäksi järjestettiin muun muassa juhlia ja suojeluskunnan harjoituksia, joissa lotat olivat muonittajina.
Miehienkin päätettiin saavan liittyä "kannattaviksi jäseniksi 5 mk jäsenmaksulla" 13.1.1924.
Talohankkeesta päätettiin 1927
Omien tilojen hankinnasta yhdistys päätti 13.3.1927. Talon hankintaa varten asetettiin toimikunta, johon valittiin lottien avustajat Heikki Kinnunen, Eenokki Nerg, Johan Kananen, Jalmar Tammelin, Matti Herranen ja Vihtori Vuojoki.
Vuoden -28 maaliskuussa yhdistys on päättänyt ostaa talolle paikan Kymi Oy:ltä. Samalla on valittu rakennustoimikunta: herrat Eenok Nerg, Arvo Mäkliin, Otto Nerg, Martti Heikkilä, Juho Kananen, Heikki Kinnunen, neiti Hanna Nerg, emännät Hanna Kinnunen, Iida Tiainen ja Maria Herranen. Samaisessa kokouksessa on päätetty ajaa talkoilla Karangalla olevat hirret rakennuspaikalle ja laittaa lista lahjoituspuita varten. Pikkuhiljaa talo alkoi kohota.
Päreiden höyläyksessä olin mukana. Talon kattoivat päreillä Yrjö Kinnunen ja Antti Anttila. Talkoilla tehtiin kaikkea, Vieno Pasanen muisteli. Ensimmäinen lottain kokous on pidetty Lottalassa palmusunnuntaina 13.4.1930 kello 20. Kokouksessa on päätetty talon vihkiäiset helluntaiksi, jolloin ne pidettiin kaksipäiväisenä juhlana. Sen yhteydessä oli lottalupauksen antaminen.
Talolla oli monenlaista toimintaa
— En tiedä tarkalleen, kuinka oman talon hankintaan päädyttiin, mutta muita kokoontumistiloja ei ollut kuin koulu. "Honka-ahon tyttäret olivat käsittääkseni ahkerimpia puuhanaisia talon hankinnassa, Vieno Pasanen selvitti.Helatorstaisin oli aina isommat juhlat, joissa oli puhujia etempää. Tuloja tehtiin varsinkin talon ravintolan pidolla. Lotta-yhdistyksen talolla piti myös urheiluseura ja raittiusseura toimintojaan. Kun koulu paloi, Lottalassa pidettiin koulua.
Vieno Pasasta naurattaa muisto pullanäpistyksestä. Lottalassa oli ollut kokous, josta oli jäänyt pullia talolle. Kun talo oli vielä keskeneräinen, sinne pääsi helposti. Kokousta seuraavana päivänä huomattiin, että pullat olivat poissa. Asia tutkittiin ja koululaiset saivat sapiskaa. He olivat popsineet herkut parempiin suihin.
Lotta-yhdistyksellä oli myös oma astiasto, kahvikupit ja mukit. Ne ovat hävinneet samassa vaiheessa kun yhdistys piti lakkauttaa. Yksi tarina kertoo, että astiasto olisi haudattu Kokkomäkeen, mutta tarinan todenperäisyyttä ei tiedetä.
Lotat päivystivät puhelinkeskuksessa
Alvajärven Lotta Svärd -yhdistys oli tavallista aktiivisempi. Vieno Pasanen ei tiedä, että muualla olisi lottien tekemiä taloja. Muutenkin Alvajärven lotat avustajineen saivat paljon aikaan. Osansa yhdistyksen vilkkaaseen toimintaan voi sillä, että kylällä ei ollut omaa suojeluskunnan osastoa.
Alvajärven lottia oli rintamalla ainakin varuskorjaamossa ja muonituksessa. Täällä omalla kylällä me lotat hoidimme puhelinkeskusta. Meitä oli kuusi, ja teimme töitä vuoroissa. Siitä kulki hälytykset ja muut tiedotukset. Ja mitä vapaa-aikaa jäi, käytiin niissä paikoissa, jossa oli vaikeinta. Veimme Punaisen Ristin vaatetavaraa. Muistan yhdenkin paikan, jossa oli äiti lasten kanssa saunarakennuksessa asumassa.
Vieno Pasanen sanoo, että lottajärjestössä sai myös koulutusta. Järjestön lakkauttamista ja siitä vaikenemista hän pitää valitettavana, sillä se on osa tämän maan historiaa.
Maamiesseuraa Vieno Pasanen kiittelee siitä, että se on nyt kunnostanut talon, etupäässä talkoilla talon rakentajien esimerkin mukaan. Se on mainio paikka pitää juhlia ja muita tapahtumia edelleen.
Tuija Siidorow
Kotiseudun Sanomat
Keskiviikkona joulukuun 2. päivänä 1992
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Muurasjärven ja Pihtiputaan kirkonkylän välillä, Alvajärven kylässä, järven ja maantien välissä seisoo tukevasti hirsirakenteinen, myöhemmin laudoilla vuorattu talo. Muutamissa kokouksissa ja opetustilaisuuksissa olen siinä talossa ollut osallistujana. Ylle tallensin mainitun talon, lottajärjestön paikalliselle Maamiesseuralle luovuttaman talon alkuvaiheista kertoneen jutun.
Pioneerit tekivät sillan Saarensalmeen
Ajokunnossa viimeistään perjantaina
Saarensalmen yli ei ole jäätien sulamisen jälkeen autoilla päässyt. Viimeistään perjantaina liikenne saadaan jälleen käyntiin, kun Keuruun Pioneeripataljoonan I komppanian varusmiesten tekemä väliaikainen ponttoonisilta valmistuu. Pioneerit ovat rakentaneet yli 68 metriä pitkää siltaa kohta viikon päivät.
Siltatyöt aloitettiin viime torstaina, jolloin 34 varusmiehen ja viiden henkilökuntaan kuuluvan miehen osasto tuli Keuruulta Saarensalmelle. Ensimmäisenä työnä oli 2,5 tonnia painavien ponttoonien nostaminen nosturilla veteen ja 14 ponttoonin yhdistäminen sillan uivaksi perustaksi. Siltatyötä johtava kapteeni Martti Makkonen kertoi Bailey- Uniflote -tyyppisen teräksisen varasillan ominaisuuksista ja totesi, että Saarensalmen sillan kantavuudeksi tulee 27 tonnia. Periaatteessa samasta siltamateriaalista voitaisiin rakentaa tarpeen vaatiessa vaikka rautatiesilta. Pituudellakaan ei ole määrää. Pisin silta, jonka pioneerit ovat tehneet, on Jännevirralle rakennettu 220 metriä pitkä luomus.
Sillan ponttooniosa on uudempaa kotimaista tuotantoa, mutta tukirakenteiksi tarkoitettu Bailey-osa on peräisin toisen maailmansodan ajalta. Se on englantilaisen insinöörin kehitelmä, jonka käyttökelpoisuutta vuodet eivät ole vähentäneet.
Tiukka tahti
Jokainen muistaa varusmiesajoiltaan, ettei päivän pituutta määritellä armeijan leivissä kellon avulla. Saarensalmella työssä olevat pioneeritkin tekevät työtä tiukkaan tahtiin. Taukoja pidetään vaiheittain. Emme me voi katsoa kellosta, ja päättää, että teemme 10-tuntisia tai 12 -tuntisia päiviä. Kun työ on saatu sopivaan vaiheeseen, pidetään tauko, ja kun tarve vaatii, jatketaan pitempään, kapteeni Makkonen sanoo. Kyllä työpäivästä tulee helposti kymmentuntisia, joskus pitempiäkin. Ja tiedän, että todella pitkiäkin päiviä on tehty... Työtahtia ei aiota kuitenkaan kiristää niin, että varusmiesten turvallisuudesta tingittäisiin, Makkonen vakuuttaa.
Koulutusta ja apua
Siltatyö on varusmiehille ja kantahenkilökuntaankin kuuluville tehokas koulutustilaisuus. Kapteeni Makkosen mukaan vain hän itse ja mukana oleva sotilasmestari ovat olleet rakentamassa vastaavanlaista siltaa aikaisemmin.
Varusmiehille tällainen työ on ainutkertainen tehtävä ja pojille hyvin haluttu. Valitettavasti vain yhtään Kinnulan poikaa ei mukaan mahtunut. Koulutuksellinen puoli on tietenkin tärkeä, mutta sillan tuoma hyöty on Saarenkylän asukkaille ja tien käyttäjille varmasti vielä merkittävämpi asia.
Kevään tulon jälkeen salmen ylitys on onnistunut vain veneellä. Tilanne on vaikeuttanut ihmisten jokapäiväisiä toimia. Haittaa sillan puuttuminen on tuonut myös koululaiskuljetuksiin.
Töitä riittää
Keuruun pioneerien työ on haluttua. Pataljoona tekee vuosittain 10—20 työvoima-apusopimusta pääasiassa yksityisten tiekuntien tai yhdistysten kanssa. Noin 35 prosenttia sopimuksista laaditaan TVL:n, kuntien tai muiden vastaavien laitosten kanssa. Työvoima-aputöistä on siltatöitä noin 60 prosenttia. Viime vuonna pataljoona sopi 12 sillan tekemisestä. Näistä Saarensalmen yli tehtävän kalustosillan kaltaisia oli neljä.
Saarensalmen silta on ajokunnossa viimeistään perjantaina. Makkonen uskoo kuitenkin, että yli päästään jo torstaina, jos työt sujuvat ongelmitta. Varasilta palvelee Saarensalmen asukkaita runsaan vuoden. Varsinaisen sillan rakentaminen aloitetaan lokakuun puolivälissä. Valmiina uusi silta on vuoden päästä juhannuksena. Silloin pioneereja tarvitaan taas. Tällä kertaa tosin purkutyöhön.
Kotiseudun Sanomat toukokuun 23 päivä 1986
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Muutaman kerran tulin ajaneeksi yli tätä tilapäistä siltaa pitkin. Yksi kerta oli, kun ajoin perheeni kanssa veljeni luokse Seinäjoelle.
'''''''''''''''''''''''''''''''
Saarensalmen yli ei ole jäätien sulamisen jälkeen autoilla päässyt. Viimeistään perjantaina liikenne saadaan jälleen käyntiin, kun Keuruun Pioneeripataljoonan I komppanian varusmiesten tekemä väliaikainen ponttoonisilta valmistuu. Pioneerit ovat rakentaneet yli 68 metriä pitkää siltaa kohta viikon päivät.
Siltatyöt aloitettiin viime torstaina, jolloin 34 varusmiehen ja viiden henkilökuntaan kuuluvan miehen osasto tuli Keuruulta Saarensalmelle. Ensimmäisenä työnä oli 2,5 tonnia painavien ponttoonien nostaminen nosturilla veteen ja 14 ponttoonin yhdistäminen sillan uivaksi perustaksi. Siltatyötä johtava kapteeni Martti Makkonen kertoi Bailey- Uniflote -tyyppisen teräksisen varasillan ominaisuuksista ja totesi, että Saarensalmen sillan kantavuudeksi tulee 27 tonnia. Periaatteessa samasta siltamateriaalista voitaisiin rakentaa tarpeen vaatiessa vaikka rautatiesilta. Pituudellakaan ei ole määrää. Pisin silta, jonka pioneerit ovat tehneet, on Jännevirralle rakennettu 220 metriä pitkä luomus.
Sillan ponttooniosa on uudempaa kotimaista tuotantoa, mutta tukirakenteiksi tarkoitettu Bailey-osa on peräisin toisen maailmansodan ajalta. Se on englantilaisen insinöörin kehitelmä, jonka käyttökelpoisuutta vuodet eivät ole vähentäneet.
Tiukka tahti
Jokainen muistaa varusmiesajoiltaan, ettei päivän pituutta määritellä armeijan leivissä kellon avulla. Saarensalmella työssä olevat pioneeritkin tekevät työtä tiukkaan tahtiin. Taukoja pidetään vaiheittain. Emme me voi katsoa kellosta, ja päättää, että teemme 10-tuntisia tai 12 -tuntisia päiviä. Kun työ on saatu sopivaan vaiheeseen, pidetään tauko, ja kun tarve vaatii, jatketaan pitempään, kapteeni Makkonen sanoo. Kyllä työpäivästä tulee helposti kymmentuntisia, joskus pitempiäkin. Ja tiedän, että todella pitkiäkin päiviä on tehty... Työtahtia ei aiota kuitenkaan kiristää niin, että varusmiesten turvallisuudesta tingittäisiin, Makkonen vakuuttaa.
Koulutusta ja apua
Siltatyö on varusmiehille ja kantahenkilökuntaankin kuuluville tehokas koulutustilaisuus. Kapteeni Makkosen mukaan vain hän itse ja mukana oleva sotilasmestari ovat olleet rakentamassa vastaavanlaista siltaa aikaisemmin.
Varusmiehille tällainen työ on ainutkertainen tehtävä ja pojille hyvin haluttu. Valitettavasti vain yhtään Kinnulan poikaa ei mukaan mahtunut. Koulutuksellinen puoli on tietenkin tärkeä, mutta sillan tuoma hyöty on Saarenkylän asukkaille ja tien käyttäjille varmasti vielä merkittävämpi asia.
Kevään tulon jälkeen salmen ylitys on onnistunut vain veneellä. Tilanne on vaikeuttanut ihmisten jokapäiväisiä toimia. Haittaa sillan puuttuminen on tuonut myös koululaiskuljetuksiin.
Töitä riittää
Keuruun pioneerien työ on haluttua. Pataljoona tekee vuosittain 10—20 työvoima-apusopimusta pääasiassa yksityisten tiekuntien tai yhdistysten kanssa. Noin 35 prosenttia sopimuksista laaditaan TVL:n, kuntien tai muiden vastaavien laitosten kanssa. Työvoima-aputöistä on siltatöitä noin 60 prosenttia. Viime vuonna pataljoona sopi 12 sillan tekemisestä. Näistä Saarensalmen yli tehtävän kalustosillan kaltaisia oli neljä.
Saarensalmen silta on ajokunnossa viimeistään perjantaina. Makkonen uskoo kuitenkin, että yli päästään jo torstaina, jos työt sujuvat ongelmitta. Varasilta palvelee Saarensalmen asukkaita runsaan vuoden. Varsinaisen sillan rakentaminen aloitetaan lokakuun puolivälissä. Valmiina uusi silta on vuoden päästä juhannuksena. Silloin pioneereja tarvitaan taas. Tällä kertaa tosin purkutyöhön.
Kotiseudun Sanomat toukokuun 23 päivä 1986
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Muutaman kerran tulin ajaneeksi yli tätä tilapäistä siltaa pitkin. Yksi kerta oli, kun ajoin perheeni kanssa veljeni luokse Seinäjoelle.
'''''''''''''''''''''''''''''''
Saaninkosken koulun historiikki
Saaninkosken koulu aloitti toimintansa syksyllä vuonna 1931. Kunnan suunnitelmien mukaan koulu piti rakentaa vasta seitsemän vuotta myöhemmin.
Jo useita vuosia kyläläiset olivat toivoneet omaa koulua, koska tiet olivat huonoja ja varsinkin kuljunperäläisillä oli pitkä matka kirkolle.
Koulun puuhamiehinä toimivat Kuljun isäntä Juho Jääskeläinen, Tuliniemen isäntä Matti Pasanen ja silloinen Jokelan isäntä Juho Närhi. He ottivat yhteyttä kunnan johtomiehiin. Kunnan kanta koulun rakentamiseen oli kuitenkin kielteinen. Kantaa perusteltiin sillä, että kylässä ei ollut tarpeeksi lapsia eivätkä vanhahkot isännät enää koulua tarvinneet. Asiasta tuohtuneena isännät tuumasivat, "että ei tässä vielä liian vanhoja olla perettä lisäämään", ja nuoria parejakin kylästä löytyi.
Niinpä hankittiin oppivelvollisten luettelo ja koulupiiristä tarvittavat paperit ja toimitettiin ne kunnankirjuri Vilho Hämäläiselle. Kunnan puolta pitäessään hän ei lähettänyt niitä kouluhallitukselle, vaan ne hävisivät.
Vilho Närhi tomerana miehenä hankki uudet paperit, jotka toimitettiin asianmukaisesti eteenpäin. Kouluhallitukselta tuli aikanaan kunnalle määräys rakentaa koulu Saaninkoskelle.
Rakennusvaiheessa mukaan tuli kolmas Jussi, Myllyahon pappilan vuokraaja, Juho Ruuska. Saaninkosken koulua onkin kutsuttu "Kolmen Jussin kouluksi": Rakennustoimikuntaan valittiin lisäksi Viljam Lindroos, suks-Eeminä tunnettu Eemil Paananen ja opettaja Tammivuori.
Nyt oli aika ruveta kiistelemään koulun rakentamispaikasta. Ensimmäinen ehdotettu paikka oli Äijälän tienhaara. Sieltä siirryttiin Lumiahoon. Eemil Paananen ehdotti Kuljun tienhaaraa ja perusteli ehdotustaan sillä, että koululaiset tulisivat olemaan sieltä päin. Muut jäsenet pelkäsivät joutuvansa liian kauas kirkonkylästä, ja niin päädyttiin Lumiahon tonttiin. Koulu oli saaninkoskelaisille niin tärkeä, että rakennusvaiheessa sitä vartioitiin yölläkin. Yövahtina toimi Matti Hakulinen.
Ensimmäinen johtokunnan kokous pidettiin Kuljun talossa 8. päivänä maaliskuuta 1931. Puhetta johti Juho Ruuska ja pöytäkirjaa piti Artturi Närhi. Näiden lisäksi paikalla olivat Veikko Hämäläinen, Juho Jääskeläinen ja Juho Närhi. Poissa oli Eemil Paananen, joka oli vielä nyreissään koulun paikasta. Kolme seuraavaa kokousta pidettiin Myllyahon pappilassa. Tämän jälkeen päästiin omalle koululle.
Tuohon aikaan johtokunta päätti niin opettajien ja keittäjän valinnasta, kuin lamppuöljyn ostostakin. Pitkäaikaisia puheenjohtajia olivat rouva Meri Teräsmaa, Vilho Paananen, Artturi Närhi ja Kalevi Kivivuori.
Johtokunta valitsi 36 hakijan joukosta yksimielisesti ensimmäiseksi opettajaksi Anna Katri Lehtisen, joka tunnetaan paremmin nimellä Kaisa Lehtinen. Hän viihtyi Saaninkosken koulun opettajana 15 vuotta. Herra Lehtinen oli nimismiehenä, ja hän sai luvan pitää kansliaansa koulun yläkerrassa, mikä lisäsi liikettä siellä.
Toinen pitkäaikainen opettaja koululla oli Elina Kinnunen. Hän siirtyi Seläntauksen koululta Saaninkoskelle ja 10 opettajavuoden jälkeen pääsi eläkkeelle.
Saaninkosken koululla on ollut noin 40 opettajaa. Monet heistä ovat olleet väliaikaisia tai viransijaisia. Peruskoulun aikana Saaninkoskella ovat pisimpään opettaneet Merja Ryynänen, 9 vuotta; ja Heimo Kupsu 10 vuotta.
Koulun ensimmäisenä keittäjänä palveli Alma Arnberg. Hänen, jälkeensä on koululla ollut useita keittäjiä. Nykyinen yhdistelmätyöntekijä Helli Pasanen on ollut pisimpään. Hän ajoitti vuonna 1971. Kahtena ensimmäisenä kouluvuonna tarjottiin voileipää ja maitoa. Vuonna 1933 saatiin lämmin ruoka, josta varakkaampien piti maksaa 50 penniä aterialta.
Saaninkosken koulun vaiheita
Saaninkosken koulu aloitti toimintansa supistettuna kansakouluna. Syksyllä 1940 se muuttui ns. täydelliseksi kansakouluksi. Koska pätevää opettajaa ei saatu, K.J. Arinperä aloitti alakansakoulun. Alkuvuosina joitakin oppilaita piti patistella kouluun, mutta vuonna 1946 kaikki oppivelvolliset olivat paikalla. Osa Saaninkosken koulupiiriläisistä halusi käydä kirkonkylän koulua. Heitä kehotettiin käymään omaa koulua, ja myöhemmin se oppilasmäärän kannalta oli välttämätöntä.
Talvisodan aikana koulu oli suljettuna noin neljä ja puoli kuukautta. Sodan jälkeen koulunkäynnin olosuhteet paranivat, kun koululle saatiin sähköt. Kuljunperän tiekin valmistui vuonna 1959. Vuonna 1967 kansakoulu muuttui kuusivuotiseksi ja 7. luokasta tuli osa kansalaiskoulua. Uutena
oppiaineena kansakouluun tuli kansalaistaito. Englanninkielen opiskelu aloitettiin vuonna 1970.
Peruskouluun siirryttiin Pihtiputaalla vuonna 1973. Pyrittiin siihen, että yhdellä opettajalla oli enintään kaksi luokkaa. Tästä syystä 5. ja 6. luokka siirtyivät kirkolle. Kymmenen vuotta myöhemmin nämä luokat palautettiin takaisin Saaninkosken kouluun. Erityisopetus alkoi peruskouluun siirtymisen yhteydessä. Johtokuntien tilalle tulivat kouluneuvostot, jolloin päätös-
valtaa siirrettiin koululautakunnalle: Vuonna 1986 luovuttiin kouluneuvostoista ja perustettiin johtokunnat. Samalla päätöksenteko-oikeutta lisättiin.
Alkuvuosina eniten oppilaita
Alkuvaiheessa Saaninkosken koulupiirin rajana etelässä oli vanha nelostie. Oppilasmäärän lisäämiseksi Myllyahon pappilan alue liitettiin mukaan. Nykyinen raja kulkee Ruukinjoessa. Pohjoisessa koulupiiri ulottuu Särkilahteen saakka.
Oppilasmäärä oli suurimmillaan koulun ensimmäisinä vuosina, noin 45 oppilasta. 60-luvun lopulla oppilasmäärä laski alle 30:n. Tällöin pelättiin koulun lakkautuvan. Peruskouluun siirryttäessä Saanille jäivät vain vuosiluokat 1. — 4. ja oppilasmäärä putosi 16:een. Alimmillaan se oli lukuvuonna 1982 — 83, jolloin koulussa oli 12 oppilasta. Tilanne alkoi korjaantua, kun 5. ja 6. luokka jäivät omaan kouluun. Nykyään oppilaita on 19.
Tulevaisuuden näkymät valoisat
Saanin kylällä ollaan varsin optimistisia. Ennusteiden mukaan seuraavan 8 vuoden aikana oppilasmäärä vaihtelee 14 — 19. Vuonna 1981 kouluneuvosto esitti toivomuksen, että kunta ohjaisi asutustoiminnan leviämistä Saanin kylälle. Kunta omistaa kylällä tontteja, joita toivottiin tarjottavan lapsiperheille. Jos toiveet toteutuvat, koulun oppilasmäärä nousee. Syntyvyys kylässä on kasvamassa. Tänä vuonna on syntynyt jo viisi uutta saaninkyläläistä.
Peruskorjaus odotettua aikaisemmin
Kouluneuvosto teki vuonna 1984 aloitteen koulun peruskorjauksesta. Asian käsittely oli ripeää ja peruskorjaustyö saatiin päätökseen jopa odotettua aikaisemmin. Koulun tiloissa toimivat edelleen 4H-kerho ja kansalaisopisto. Perinteisesti kylän väki on kokoontunut koulun juhliin runsaslukuisena. Kyläläiset tuntevat koulun läheiseksi. Kunnalta on riittänyt määrärahoja uusien välineiden, laitteiden ja materiaalien hankintaan, mikä osoittaa kunnan koulumyönteisyyttä. Uusituissa ja viihtyisissä tiloissa on kaikkien ilo työskennellä.
Johtokunnan puheenjohtajat: 931-33 Juho Ruuska, 1933-34 Eemil Paananen, 1934-39 Meri Teräsmaa, 1939-40 Otto Hämäläinen, 1940-41 Eemil Paananen, Artturi Närhi, 1944-46 Eemil Paananen, 1946-54 Vilho Paananen, 1954-60 Artturi Närhi, 1960-61 Iisakki Ranto, 1961-64 Mikko Pasanen, 1964-65 Matti Pasanen, 1965- 73 Kalevi Kivivuori.
Kouluneuvoston puheenjohtajat: 1973–80 Tuula Jääskeläinen, 1981- 85 Tapani Korpi. Johtokunnan puheenjohtajat: 1986- Kalle Juutinen.
Opettaja Raili Pynnönen:
Kotiseudun Sanomat lokakuun 21 päivä 1987
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Saaninkosken korjattu koulu
tupaantuliaisten kynnyksellä
Peruskorjattu Saaninkosken koulurakennus hohtaa uutuuttaan. Vanhat arvokkaat kakluunit seisovat luokissa muistona menneiltä ajoilta, nyt kun koulun lämmitys hoidetaan sähköisesti.
Sunnuntaina Saaninkosken koulu viettää tupaantuliaisiaan. Ensimmäisistä tupaantuliaisista on ehtinytkin kulua pitkälti yli 50 vuotta.
Kaksiopettajainen Saaninkosken koulu on peruskorjattu lattiasta harjalle saakka. Luokkahuoneiden peruskorjauksen lisäksi yläkerran asuinhuoneista on tehty opettajainhuone, tekninen käsityötila ja ryhmäluokka. WC-tilat sijaitsevat koulun molemmissa päätyosissa. Keittola on saanut uusia koneita ja uuden lieden. Vanha hella ja leivinuuni ovat poissa. Näin syntyneeseen tilaan on rakennettu tarpeellinen säilytyskomero.
Keittäjä-siivooja Helli Pasanen loisti tyytyväisyyttä uuden keittiön hellan ääressä. — Kyllä nämä uudistukset, koneet ja laitteet helpottavat suuresti, mutta työtä näyttää silti riittävän. Suuri helpotus Helli Pasaselle oli lämmityksen muuttuminen sähkölle. Siinäpä sitä muiden töiden ohella oli puuhaa kantaa puut ja lämmittää kymmenkunta kakluunia lämpimäksi. Lämmintä kyllä riitti, koskapa eivät milloinkaan valittaneet kylmyyttä. Tyytyväisiä olivat myös koulun johtaja Matti Liuska, joka on muuttanut kirkonkylältä Saaninkosken koululle vuonna 1983, että luokanopettaja Raili Pynnönen. Koululla on 19 oppilasta, joista ykkös-kakkos- luokilla on kuusi ja kolmos-kuutosluokilla 13 oppilasta.
Rakentamiskustannukset 880 000 markkaa
Saaninkosken koululla on tehty perusteellista korjaustyötä. Mm lattioita jouduttiin purkamaan ja perustamaan uudestaan. Eikä ihme sillä vuonna 1931 valmistunutta koulua ei ole sen jälkeen peruskorjattu, kertoi koulun johtaja Matti Liuska.
Korjauskustannukset olivat 880 000 markkaa, josta valtionavustus 500 000 markkaa. Korjattua pinta-alaa oli kaikkiaan 449 neliömetriä ja laajennusosaa 15,5 neliömetriä.
Vertailtaessa vanhan korjausta ja uuden rakentamista erot ovat melkoiset. Saaninkosken koulun korjauskustannukset olivat teknisen toimiston laskelman mukaan 1895 markkaa neliömetriltä, kun uuden vastaavan rakentaminen olisi maksanut 3 930 markkaa neliöltä vuoden 1986 kustannuksien mukaan. Korjaustyöt tehtiin kunnan työnä teknisen toimiston alaisuudessa.
Oppilasennusteet hyvät
Koulun johtajan Matti Liuskan mukaan Saaninkosken oppilasennusteet ovat hyvät. Koulu säilyttää nykyisen oppilasmääränsä monia vuosia eteenpäin ja näköpiirissä on hienoista lisäystä. Tässäkin mielessä koulun korjaaminen oli täysin paikallaan, ja missäpä parempi koulun paikka kuin täällä luonnon helmassa, Liuska jatkaa. Täällä ovat lähellä monet luonnon havaintopaikat, eikä kyläkoulun ilmapiiriä voita mikään. Mikä vielä parasta meillä on erittäin myönteinen ilmapiiri koulun ja koulutoimen johdon välillä.
Kotiseudun Sanomat
Keskiviikkona lokakuun 7. päivä 1987
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Tämä Saaninkosken koulu jouduttiin kuitenkin ennen pitkää lopettamaan. Se oli useita vuosia tyhjillään, niiden vuosien aikana sinne oli tarkoitus saada yritystoimintaa. Kunta neuvotteli ainakin teollisuuden tai hoitokotitoiminnan saannista tiloihin. Jonkin kerran sopimus saatiin allekirjoitusta vaille valmiiksi, mutta toivottu yrittäjä ei saapunutkaan allekirjoitustilaisuuteen ja hanke raukesi.
Lopulta syntyi sopimus ja kauppa tontista ja rakennuksista kunnan ja paikallisen, Pihtiputaan Rauhanyhdistyksen kesken. Talkoilla koulun ostanut yhdistys kunnosti siihen nätit toimitilat, joita Rauhanyhdistyksen lisäksi ovat jossakin määrin käyttäneet ainakin kyläseura juhlissaan ja hirviseurue peijaisissaan. Näin kylällä rakastettu koulurakennus palvelee vieläkin myös kylän asukkaita, vaikka enimmät käyttäjät tulevat muilta kyliltä.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Muurasjärvi maanhankintalain valossa
Luvattu ja lunastettu maa... Kirjasella on todella kaunis nimi, joka sopii asiaan. Onnitellaan tekijää heti ensimmäiseksi nimen keksimisestä! Nimi jatkuu selventävästi: Vuoden 1945 maanhankintalain vaikutus Pihtiputaan Muurasjärven kylään. Kysymys on Kirsi Kohvakan pro gradu-tutkielmasta. Jyväskylän yliopisto, etnologian laitos, 1989: Julkaistu laitoksen tutkimussarjassa numerolla 23.
Äskettäisellä työpöydän vaihtamisella oli enemmän siunausta kuin luulinkaan. Tämäkin teos nousi pintaan. Sain sen jo varhain syksyllä.
: Piti jotain kirjoittamani ja myös lupasin sen oitis tutkittavaksi Saarijärvellä rouva Pirjo Patamaalle, jonka tiedän Muurasjärveltä syntyisin olevaksi. Hän on varmaan jo ehtinyt ihmetellä löysiä puheitani. Olen kirjaa kovin etsiskellyt. En ollenkaan hoksinut penkoa sitä työpöydän korista, johon olen tekstannut sanat "Jutun aiheita". En yleensä säilytä siinä jutun aiheita.
Vaikuttaa jotenkin tutulta... Olemme varmaan keskustelleet tekijän kanssa vuosia sitten tästä aiheesta puhelimessa. Luulen, että tutkimuksen aloitusvaihetta on selostettu lehdessä. Nyttemmin se on siis valmistunut.
000
Tutkimuksessa on kysymys sen saman lain toteuttamisesta, jonka yksi jos toinenkin joululahjan saanut on viime viikkoina kohdannut. Lain säätämisestä on mainittu Sakari Virkkusen presidenttikirjasarjan uusimmassa eli Mannerheim-osassa. Kirjan sivulle ilmestyi kesken presidentin juhlapyhien vieton muuan Veikko Vennamo asutusasioineen. Ikimuistoiseen maanomistusoikeuteen kajonnut lakiesitys ei miellyttänyt Mannerheimia, mutta jotenkuten hän nieli sen pienellä omalla täydennyksellään.
Pääministeri J.K. Paasikivi puolestaan pitkitti lain lopullista hyväksymistä iltakouluistunnoin ja asiantuntijalausunnoin.
Nyt takaisin Kirsi Kohvakkaan.
Uskokaa, että piti käydä näin: Päätin avata kirjan summamutikassa joistakin kohdin, ottaa niiltä sivuilta siteeraukset ja kommentoida vähäsen. Viattoman tuurilla satuin ensimmäiseksi aukeaman 42–43 kohdalla ja siinä kappaleeseen: "Ensimmäinen moottoripyörä Muurasjärvellä ja Pihtiputaalla oli Hannes Sevonin omistama sivuvaunullinen Harley Davidson, joka rekisteröitiin vuonna 1923. Autot ilmestyivät Muurasjärvelle 1920-luvulla, ensimmäiset Markkulaan ja Salmelaan. Molemmat olivat T-mallin Fordeja."
Mobiiliasioihin tässä siis ensimmäiseksi tömäytettiin. Toivottavasti eräät naislukijani eivät tässä vaiheessa vielä irrottautuneet palstalta! Kyseinen luku Luvatussa ja lunastetussa maassa on alkuverryttelyä itse asutusasioihin, eli selostusta ajasta ennen sotia. Samassa yhteydessä muuten sanotaan: "Muurasjärvelle tulleista lehdistä mainittakoon Jyväskylässä ilmestyneet Sorretun Voima (p. 1906) ja Saarijärven Paavo, Oulussa ilmestynyt Liitto-niminen lehti, kylään tuli myös Kurikka-niminen lehti".
Ensin mainittu oli tulisieluinen sosialistilehti, Jyväskylän suurilevikkisin ajallaan 1906–1918. "Paavo" oli kova julistaja sekin, maalaisliiton äänenkannattaja 1918–1932. Samaa maata oli myös Liitto. Muistelijat eivät näemmä ole maininneet Jyväskylän kahta muuta lehteä, Suomalaista eikä Keski-Suomea. Tähänastisten tietojeni mukaan ainakin Suomalainen tunnettiin Kivijärven Risuperällä asti.
Edelleen Kirsi Kohvakka on tutkinut, että puhelin tuli Muurasjärvelle venäläisten sotilaitten mukana elokuussa 1917, ja suomalaiset vetivät oman linjansa kylään myöhemmin samana syksynä. Vilkasta toimintaa yhteiskunnallisten tapahtumien suurena ajankohtana on siis riittänyt sinne Herran kukkaroon asti.
Tässä kohdin en malttanut olla katsomatta kaapistani vuoden 1934 puhelinluetteloa. Anteeksi, irrottaudun taas hetkeksi Kohvakasta. "Muurasjärven keskusasema" löytyi luettelosta vaivatta. Ollaan ajankohdassa 17 vuotta puhelimen tulon jälkeen. Virka-aika on näemmä ollut klo 7-21, mutta niin luulen, että muinakin vuorokauden hetkinä on voitu soitella, jos nyt niin soiteltavaa on ollut. Nimiä on ollut kuusi ja numeroita viisi: Haapajärven Osuuskauppa 5, Kokkonen Ville maanviljelijä 7, Mielityinen Vilho maanviljelijä 8, Mielityinen Onni johtaja 6, Muurajärven Kauppa Oy 6 ja Sevon Ville maanviljelijä 3.
Siinä kaikki. Tuo Muurajärvi ilman t:tä on kiintoisa. Voi olla tietysti puhelinluettelon painovirhekin. Pohjanmaan vaikutuksen ulottuminen Pihtiputaalle asti on yksi havainto, muttei mitenkään yllättävä, ja luonnollisista maantieteellisistä syistä sitä on olemassa edelleenkin. Sitten tämä seikka, että yritteliäitä Mielityisiä on siellä päin aina ollut ja, että pienellä tutkimisella olemme tavanneet jo kaksi Sevonia.
O0O
Sodanedellisistä vanhoista hyvistä ajoista Muurasjärvellä olisi paljonkin kerrottavaa kuten se, että "syksyisin kerääntyivät pojat tyttöjen kanssa mallassaunaan sekä liikkuivat yöjalkalaisina", mutta mikä minä olen Kohvakan gradua kaikilta jännimmittä osittaan tähän kopioimaan.
Enimmäkseen asutustilalliset Muurasjärvellä olivat lähtöjään siirtolaisia Sortavalan mlk:n pohjoisosista ja toisaalta rintamamiehiä, Etelä-Pohjanmaan Alajärveltä eritoten. Niin siinä vaan sopeuduttiin! Sopeutumisen ongelmista ainakin yksi on perin tuttu, vaikkei olisi oltu muuttajiakaan. Eräs haastatettava rintamamieskodista on muistellut tutkijalle; "Kyllä ne kahto
vähän kieroon meikäläistä. Aina sai nokkiinsa, kun meni tanssipaikoille, iltamiin, niin sitten koottiin porukka ja sitten aina oli nujakka." No, tuohan on tuttua kylien välisistä jännitteistä tanssipaikoilla vähän kaikkialla. Muuan entinen Äänekosken tyttö vastikään minulle muisteli, kuinka Suolahden pojat saivat Äänekosken pojilta köniinsä, jos Äänekosken tyttöjä tanssittivat kauppaloiden puolivälissä olleella tanssilavalla.
Suhteellisen vaatimaton huvittelu on ollut suomenmiehille tyypillistä eri aikakausina: turpiin veto huvihuoneiden liepeillä.
Ettei tulisi yksipuolinen vaikutelma tästä Muurasjärvi-kirjan pintaraapaisustani, niin laitetaan lainaksi toinen muurasjärveläisen haastattelurepliikki: "Kyllä minusta on aivan myönteistä se, että se on piristäny vaan paikkakuntaa.” Tämä oli eräs kannanotto asutustoiminnan vaikutuksista kylässä.
000
Voimakas kylä se siis oli jo ennen sotia ja vielä paremmaksi tuli. Jos paikallismaantietoon huonosti perehtynyt turismo Reisjärven tai Haapajärven reitiltä sukeltautuupi sisään Keski-Suomeen aivan läänin pohjoisimmasta kolkasta, niin haksahtaapi hän kukaties luulemaan Muurasjärven kylää oikeaksi Pihtiputaan kirkonkyläksi. Se on melkoinen liikeasuintaajama, on hautausmaa, kirkko ja sen sellaiset tunnusmerkit. Sitten vasta, kun on muutamia kymmeniä kilometrejä jatkanut matkaa etelään ja ohittanut Alvajärven komean kylän, alkaa vähitellen saapua pitäjän varsinaiseen keskuspaikkaan, Pihtiputaan kirkolle. Kannattaa pitää kaasujalka kovassa kurissa. Erinomainen tie houkuttelee ylinopeuteen.
Tulin tuota tietä viime kesän lopulla koti-Suomeen ihan maakuntahenkistä uteliaisuuttani. Oudommalta olisi lääninrajan ja Muurasjärven välinen tietyömaa ottanut luulot pois. Mutta ei työmaita pidä säikkyä. Nehän merkitsevät tulevaisuutta ja kehityksen säilyvyyttä. Kyllä sieltä läpi pääsi. Toivottavasti Reisjärven ja Pihtiputaan rajakilpi on jo nostettu pystyyn. Tieten etsien löysin sen lepäämästä levikkeen takaa maastosta, työmaan alta pois heitettynä.
OOO
Muurasjärven — Alvajärven — Pihtipudas kk:n tienvarsinäkymät ovat rauhallisia, maa- ja metsätalouteen uskoa vahvistavia maisemia. Laajahkoilla peltoaukeilla on vanhan kulttuurimaiseman vaikutelma. Uudisraivioista todistavat merkit ovat jo vuosien peittämät, ja olihan siellä vanhoja peltoaukeita jo ennen asutustoimintaa. Paikan- nimet ovat veikeästi sointuvia: Junganjärvi, Kelkkämä, Saukkopuro, Savijärvi. Niitä helposti alkaa makustella. Ovat muuten Muurasjärven asutusalueita nuo kaikki neljä.
OOO
Luvattu ja lunastettu maa kannattaa hankkia Jyväskylän yliopistosta. Kirsi Kohvakka on nähnyt paljon vaivaa tutkimuksensa eteen. Lopputulos kertoo asutustoiminnan iloista ja suruista yleisesti. Se ei ole pelkästään kurkistus yhteen Pihtiputaan kylään. Kulukoon teos asutusasiainosaisten ja varsinkin muurasjärveläisten käsissä.
HEIKKI MARTTILA
Keskisuomalainen 14.1.1990
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Rohkenin kopioida tämän vanhan jutun tällaisenaan, kun siinä oli melkoisesti kyläni menneisyyden avaintietoa.
Äskettäisellä työpöydän vaihtamisella oli enemmän siunausta kuin luulinkaan. Tämäkin teos nousi pintaan. Sain sen jo varhain syksyllä.
: Piti jotain kirjoittamani ja myös lupasin sen oitis tutkittavaksi Saarijärvellä rouva Pirjo Patamaalle, jonka tiedän Muurasjärveltä syntyisin olevaksi. Hän on varmaan jo ehtinyt ihmetellä löysiä puheitani. Olen kirjaa kovin etsiskellyt. En ollenkaan hoksinut penkoa sitä työpöydän korista, johon olen tekstannut sanat "Jutun aiheita". En yleensä säilytä siinä jutun aiheita.
Vaikuttaa jotenkin tutulta... Olemme varmaan keskustelleet tekijän kanssa vuosia sitten tästä aiheesta puhelimessa. Luulen, että tutkimuksen aloitusvaihetta on selostettu lehdessä. Nyttemmin se on siis valmistunut.
000
Tutkimuksessa on kysymys sen saman lain toteuttamisesta, jonka yksi jos toinenkin joululahjan saanut on viime viikkoina kohdannut. Lain säätämisestä on mainittu Sakari Virkkusen presidenttikirjasarjan uusimmassa eli Mannerheim-osassa. Kirjan sivulle ilmestyi kesken presidentin juhlapyhien vieton muuan Veikko Vennamo asutusasioineen. Ikimuistoiseen maanomistusoikeuteen kajonnut lakiesitys ei miellyttänyt Mannerheimia, mutta jotenkuten hän nieli sen pienellä omalla täydennyksellään.
Pääministeri J.K. Paasikivi puolestaan pitkitti lain lopullista hyväksymistä iltakouluistunnoin ja asiantuntijalausunnoin.
Nyt takaisin Kirsi Kohvakkaan.
Uskokaa, että piti käydä näin: Päätin avata kirjan summamutikassa joistakin kohdin, ottaa niiltä sivuilta siteeraukset ja kommentoida vähäsen. Viattoman tuurilla satuin ensimmäiseksi aukeaman 42–43 kohdalla ja siinä kappaleeseen: "Ensimmäinen moottoripyörä Muurasjärvellä ja Pihtiputaalla oli Hannes Sevonin omistama sivuvaunullinen Harley Davidson, joka rekisteröitiin vuonna 1923. Autot ilmestyivät Muurasjärvelle 1920-luvulla, ensimmäiset Markkulaan ja Salmelaan. Molemmat olivat T-mallin Fordeja."
Mobiiliasioihin tässä siis ensimmäiseksi tömäytettiin. Toivottavasti eräät naislukijani eivät tässä vaiheessa vielä irrottautuneet palstalta! Kyseinen luku Luvatussa ja lunastetussa maassa on alkuverryttelyä itse asutusasioihin, eli selostusta ajasta ennen sotia. Samassa yhteydessä muuten sanotaan: "Muurasjärvelle tulleista lehdistä mainittakoon Jyväskylässä ilmestyneet Sorretun Voima (p. 1906) ja Saarijärven Paavo, Oulussa ilmestynyt Liitto-niminen lehti, kylään tuli myös Kurikka-niminen lehti".
Ensin mainittu oli tulisieluinen sosialistilehti, Jyväskylän suurilevikkisin ajallaan 1906–1918. "Paavo" oli kova julistaja sekin, maalaisliiton äänenkannattaja 1918–1932. Samaa maata oli myös Liitto. Muistelijat eivät näemmä ole maininneet Jyväskylän kahta muuta lehteä, Suomalaista eikä Keski-Suomea. Tähänastisten tietojeni mukaan ainakin Suomalainen tunnettiin Kivijärven Risuperällä asti.
Edelleen Kirsi Kohvakka on tutkinut, että puhelin tuli Muurasjärvelle venäläisten sotilaitten mukana elokuussa 1917, ja suomalaiset vetivät oman linjansa kylään myöhemmin samana syksynä. Vilkasta toimintaa yhteiskunnallisten tapahtumien suurena ajankohtana on siis riittänyt sinne Herran kukkaroon asti.
Tässä kohdin en malttanut olla katsomatta kaapistani vuoden 1934 puhelinluetteloa. Anteeksi, irrottaudun taas hetkeksi Kohvakasta. "Muurasjärven keskusasema" löytyi luettelosta vaivatta. Ollaan ajankohdassa 17 vuotta puhelimen tulon jälkeen. Virka-aika on näemmä ollut klo 7-21, mutta niin luulen, että muinakin vuorokauden hetkinä on voitu soitella, jos nyt niin soiteltavaa on ollut. Nimiä on ollut kuusi ja numeroita viisi: Haapajärven Osuuskauppa 5, Kokkonen Ville maanviljelijä 7, Mielityinen Vilho maanviljelijä 8, Mielityinen Onni johtaja 6, Muurajärven Kauppa Oy 6 ja Sevon Ville maanviljelijä 3.
Siinä kaikki. Tuo Muurajärvi ilman t:tä on kiintoisa. Voi olla tietysti puhelinluettelon painovirhekin. Pohjanmaan vaikutuksen ulottuminen Pihtiputaalle asti on yksi havainto, muttei mitenkään yllättävä, ja luonnollisista maantieteellisistä syistä sitä on olemassa edelleenkin. Sitten tämä seikka, että yritteliäitä Mielityisiä on siellä päin aina ollut ja, että pienellä tutkimisella olemme tavanneet jo kaksi Sevonia.
O0O
Sodanedellisistä vanhoista hyvistä ajoista Muurasjärvellä olisi paljonkin kerrottavaa kuten se, että "syksyisin kerääntyivät pojat tyttöjen kanssa mallassaunaan sekä liikkuivat yöjalkalaisina", mutta mikä minä olen Kohvakan gradua kaikilta jännimmittä osittaan tähän kopioimaan.
Enimmäkseen asutustilalliset Muurasjärvellä olivat lähtöjään siirtolaisia Sortavalan mlk:n pohjoisosista ja toisaalta rintamamiehiä, Etelä-Pohjanmaan Alajärveltä eritoten. Niin siinä vaan sopeuduttiin! Sopeutumisen ongelmista ainakin yksi on perin tuttu, vaikkei olisi oltu muuttajiakaan. Eräs haastatettava rintamamieskodista on muistellut tutkijalle; "Kyllä ne kahto
vähän kieroon meikäläistä. Aina sai nokkiinsa, kun meni tanssipaikoille, iltamiin, niin sitten koottiin porukka ja sitten aina oli nujakka." No, tuohan on tuttua kylien välisistä jännitteistä tanssipaikoilla vähän kaikkialla. Muuan entinen Äänekosken tyttö vastikään minulle muisteli, kuinka Suolahden pojat saivat Äänekosken pojilta köniinsä, jos Äänekosken tyttöjä tanssittivat kauppaloiden puolivälissä olleella tanssilavalla.
Suhteellisen vaatimaton huvittelu on ollut suomenmiehille tyypillistä eri aikakausina: turpiin veto huvihuoneiden liepeillä.
Ettei tulisi yksipuolinen vaikutelma tästä Muurasjärvi-kirjan pintaraapaisustani, niin laitetaan lainaksi toinen muurasjärveläisen haastattelurepliikki: "Kyllä minusta on aivan myönteistä se, että se on piristäny vaan paikkakuntaa.” Tämä oli eräs kannanotto asutustoiminnan vaikutuksista kylässä.
000
Voimakas kylä se siis oli jo ennen sotia ja vielä paremmaksi tuli. Jos paikallismaantietoon huonosti perehtynyt turismo Reisjärven tai Haapajärven reitiltä sukeltautuupi sisään Keski-Suomeen aivan läänin pohjoisimmasta kolkasta, niin haksahtaapi hän kukaties luulemaan Muurasjärven kylää oikeaksi Pihtiputaan kirkonkyläksi. Se on melkoinen liikeasuintaajama, on hautausmaa, kirkko ja sen sellaiset tunnusmerkit. Sitten vasta, kun on muutamia kymmeniä kilometrejä jatkanut matkaa etelään ja ohittanut Alvajärven komean kylän, alkaa vähitellen saapua pitäjän varsinaiseen keskuspaikkaan, Pihtiputaan kirkolle. Kannattaa pitää kaasujalka kovassa kurissa. Erinomainen tie houkuttelee ylinopeuteen.
Tulin tuota tietä viime kesän lopulla koti-Suomeen ihan maakuntahenkistä uteliaisuuttani. Oudommalta olisi lääninrajan ja Muurasjärven välinen tietyömaa ottanut luulot pois. Mutta ei työmaita pidä säikkyä. Nehän merkitsevät tulevaisuutta ja kehityksen säilyvyyttä. Kyllä sieltä läpi pääsi. Toivottavasti Reisjärven ja Pihtiputaan rajakilpi on jo nostettu pystyyn. Tieten etsien löysin sen lepäämästä levikkeen takaa maastosta, työmaan alta pois heitettynä.
OOO
Muurasjärven — Alvajärven — Pihtipudas kk:n tienvarsinäkymät ovat rauhallisia, maa- ja metsätalouteen uskoa vahvistavia maisemia. Laajahkoilla peltoaukeilla on vanhan kulttuurimaiseman vaikutelma. Uudisraivioista todistavat merkit ovat jo vuosien peittämät, ja olihan siellä vanhoja peltoaukeita jo ennen asutustoimintaa. Paikan- nimet ovat veikeästi sointuvia: Junganjärvi, Kelkkämä, Saukkopuro, Savijärvi. Niitä helposti alkaa makustella. Ovat muuten Muurasjärven asutusalueita nuo kaikki neljä.
OOO
Luvattu ja lunastettu maa kannattaa hankkia Jyväskylän yliopistosta. Kirsi Kohvakka on nähnyt paljon vaivaa tutkimuksensa eteen. Lopputulos kertoo asutustoiminnan iloista ja suruista yleisesti. Se ei ole pelkästään kurkistus yhteen Pihtiputaan kylään. Kulukoon teos asutusasiainosaisten ja varsinkin muurasjärveläisten käsissä.
HEIKKI MARTTILA
Keskisuomalainen 14.1.1990
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Rohkenin kopioida tämän vanhan jutun tällaisenaan, kun siinä oli melkoisesti kyläni menneisyyden avaintietoa.
Kojolan koulun historiikki
Kojolan koulun 50-vuotisen historian on laittanut paperille koulunjohtaja Erkki Erkkilä. Koska historiikki ei mahtunut kokonaisuudessaan viime lehteen, julkaisemme sen tässä.
Koulu aloittaa toimintansa
Vuonna 1935 valittiin koululle: ensimmäinen johtokunta, johon kuuluivat Taavi ja Tuomas Toivonen, Esa Parkkonen, Ilmari Sevon Juho Turpeinen ja Ville Turpeinen. Johtokunta oli koolla ensimmäisen kerran 25. 8. 35, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Taavi Toivonen, varapuheenjohtajaksi Ilmari Sevon ja taloudenhoitajaksi Tuomas Toivonen. Johtokunnan ulkopuolelta oli kirjuriksi pyydetty Urpo Hyvärinen. Tämän johtokunnan ensimmäinen konkreettinen saavutus oli, että taas pidettiin 2 kuukautta tuota kiertokoulun tapaista koulua.
Koulun alkaminen seuraavana syksynä oli kuitenkin jo tiedossa, sillä 25.3. 36 tehtiin jo kalustotilaus paikkakuntalaiselta, joka oli luvannut toimittaa kaluston huomattavasti alle tehtaan hintojen. Supistetun koulun opettajan virka julistettiin auki koevuosille 16. 5., mutta asiassa tapahtuneen muotovirheen takia se piti peruuttaa ja uudelleen se tuli auki va.na. Siitä huolimatta virkaan oli 23 hakijaa (opettajien työllisyys taisi olla silloin heikko), joista valittiin Väinö Verronen Sievistä, varalle Oiva Raita Vahdosta. Tämä tapahtui 5. 7. 36, ja loppujen lopuksi näistä ei kumpikaan ottanut virkaa vastaan. Virkaan saatiin Onni Ilmari Marjasalo, Viipurin poika, joka edellisen vuoden oli ollut virassa Kuusjärvellä Pohjois-Karjalassa. Koulu aloitettiin 12. 8.36 Anttilassa, jonka Toivoset rakensivat ja vuokrasivat koulun käyttöön. Anttilassa koulu toimi uuden koulun valmistumiseen saakka.
Marjasalosta saatiin tarmokas ja tiukka opettaja, joka reippaasti pani alulle koulutyön Kojolassa. Hän sai tuekseen myös Viitasaaren piirin kansakoulujen tarkastajan Juuso Tammisen, joka vaikutti muun muassa tarpeellisten opetusvälineitten hankkimiseen aloittelevaan kouluun. Kun Pihtiputaan kunnanvaltuusto ei myöntänyt anottuja varoja, asiasta valitettiin aina KHO:ta myöten ja valtuuston oli taivuttava.
Jo seuraavan vuoden alussa, eli 31.1.1937 opettajan virka julistettiin auki koevuosille. Valituksi tuli Marjasalo, varalle - Toivo Vuorinen.
Tuon ajan oppilashuollosta voisi kertoa, että kouluruokailun järjestämisestä on keskusteltu useissa kokouksissa ja useaan kertaan todettu, että ahtaitten tilojen vuoksi ei keittolatoimintaa voida järjestää. Tuossa kokouksessa on kyllä kirjattu pöytäkirjaan, että johtokunnan mielestä "kaikki oppilaat ovat niin varakkaista kodeista, että ruoka-avustusta enempää kuin vaatetusavustustakaan ei tarvita." Myöhemmin kyllä vaateavustuksiakin jaettiin ja osalle oppilaista myös ruokatunnilla voileipää ja maitoa, jotka tietenkin hankittiin kylän taloista.
Johtokunta oli myös hyvin aktiivinen, ei kuitenkaan ainakaan taloudellisista syistä, sillä kokouspalkkioita ei tuohon aikaan tunnettu. Vuoden 1936 aikana se kokoontui yli 10 kertaa, ja sama tahti jatkui seuraavinakin vuosina. Useissa kokouksissa on kirjattu vain yksi pykälä. Vaikeuksia oli varsinkin tyttöjen käsityönopettajan saannissa; tätä asiaa on käsitelty hyvin monissa johtokunnan kokouksissa.
Lokakuussa 1939 Marjasalo, kuten muutkin nuoret miehet, joutui YH:hon ja sijaiseksi tuli Anna Paananen. Koulu keskeytyi Talvisodan ajaksi kuten muuallakin. Sota-aikana koulun toimintaa haittasivat monet vaikeudet, opettajat vaihtuivat ja niin edelleen. Monessa johtokunnan kokouksessa käsiteltiin valopetrolin saantia, sillä sen puute esti jatkokurssien pitämistä. Tuota kallisarvoista nestettä on saatu milloin kansanhuollosta, milloin tarkastajalta litra, kaksi tai kolme kerrallaan. Koulunpidossakin oli keskeytyksiä, koska muun muassa 17. 1.43 on valittu Taavi Toivonen ottamaan yhteyttä tarkastajaan, että saataisiin koulu käyntiin kevätlukukaudella.
Onni Marjasalo erosi opettajanvirasta 1943 ja sen jälkeen koulua pitivät väliaikaisina muun muassa Aili Aarnio. Monet valitut eivät virkaan koskaan tulleet. 1. 8. 44 valittiin va:ksi ja samalla 1. 8. 45 lähtien koevuosille Elvi Jutila, joka jo 13. 8. 44 pyysi virkavapautta. Sijaiseksi tuli Orvokki Leppänen, joka sitten seuraavana kesänä valittiin koevuosille. Hän oli hyvin pidetty opettaja ja menetyksenä koettiin, kun hän jo 1946 "purjehti avioliittoon'', kuten edellisen historiikin tekijä runollisesti toteaa. Väliaikaisina opettajina sotien jälkivuosina toimivat muiden muassa Alli Löytynoja, Hellevi Kallio ja Rauha Plathån, viimeksi mainittu neljä lukuvuotta 1948-52.
Oman koulutalon rakentaminen
1930 hyväksytyn piirijaon yhteydessä oli jo päätetty rakentaa koulu vuoteen 1937 mennessä. Rakentaminen lykkääntyi, mutta sitä ei unohdettu, koska valtuusto 11. 7. 38 "kiireellisenä asiana päätti valita Nestori Tiaisen tekemään Kojosperän koulun tontin kaupat." Silloin asia kuitenkin jostain syystä lykkääntyi ja sota-aika lykkäsi sitä edelleen. Kun kylään tuli Karjalan siirtolaisia jo 1945–46, ja varsinkin kun 1950 -luvun taitteessa perustettiin kolme suurehkoa asutusaluetta, yhteensä yli 40 rintamamiestilaa, kasvoi koulun oppilasmäärä suorastaan räjähdysmäisesti. Tilanne oli sama monella muullakin koululla, kasvoihan Pihtiputaan kunnan asukasluku sodan jälkeen muutamassa vuodessa runsaasta 5OOO:sta lähes 9000:een. Uusia komeita kivikouluja kohosi eri puolille pitäjää, yksi niistä oli tämä talo, joka tuli kuuluisaksi siitä, että keväällä 1951 rakennuksen toinen pää sortui. Urakoitsijakin meni konkurssiin ja koulut valmistuivat lopulta kunnan omana työnä, tämä talo aivan vuoden 1952 lopussa.
Sattuipa ennen koulun muuttoa uuteen taloon muuan episodi: Oppilaitten vanhemmat kieltäytyivät lähettämästä lapsiaan kouluun, ennen kuin kunta antaa takeet talon kestämisestä. Sinänsä aivan ymmärrettävä lakko kuivui onneksi kokoon sangen nopeasti, ja vuoden 1953 alkupäivinä työ lähti käyntiin uudessa talossa, joka tuli kipeään tarpeeseen: oppilasmäärä oli kasvanut jo 85:een.
Rakentamiseen liittyy tavallaan koulun vesihuolto: 1956 tehtiin pihaan peräti 64 metriä syvä porakaivo, joka maksoi silloin huikean summan: yli 1,5 miljoonaa markkaa. Muistan omakohtaisesti, kuinka vakiokysymyksiä tuohon aikaan oli: Mitenkäs se Kojolan koulun porakaivo, joka maksoi niin hirveästi?
Viimeinen huomattava rakennustyö koululla tehtiin viime syksynä, jolloin valmistuivat uudet, ajanmukaiset saniteettitilat. Yleensäkin on todettava, että Pihtiputaalla koulukiinteistöjä on hoidettu hyvin ja rahaa uhrattu riittävästi.
Oppilasmäärän kehitys koulussa
Kun koulu supistettuna alkoi syksyllä 1936, oli alakoulussa 15 ja yläkoulussa 19 oppilasta. Alakoulu toimi sekä syksyllä että keväällä kuutisen viikkoa, yläkoulu ajalla 21.9.–10.5, eli lomat pois luettuina noin 30 viikkoa. Työpäiviä tuli lukuvuoteen yhteensä 228.
Oppilasmäärä pysytteli tämän jälkeen suunnilleen samalla tasolla, kunnes sotien jälkeen kasvu alkoi. Lukuvuoden 1951 — 52 alusta kouluun tuli jo toinen opettajanvirka; koulu muuttui täydelliseksi, kuten sanonta kuului. Vuokratilojen tarve kasvoi ja niitä saatiin Virkkusen ja Rimminahon taloista. Uuden koulurakennuksen valmistuttua perustettiin, välittömästi kesken lukuvuoden kolmas opettajanvirka helmikuun alusta 1953, tarkastaja Toivo Mäkisen suosiollisella avustuksella. Tarpeen se olikin, sillä kun uuden koulutalon vihkiäisiä vietettiin syksyllä 1953, oli oppilasmäärä noussut jo 85:een. 1956 ylitettiin sadan oppilaan raja, silloin luokilla 1-2. oli yhteensä 38 oppilasta. Neljäs opettajanvirka perustettiin lukuvuoden 1957–58 alusta ja lukuvuosina 1960-61 saavutettiin oppilasmäärän huippu eli 123. Sen jälkeen oppilasmäärä alkoi laskea ja vaikka koulupiiri laajeni hieman vuonna 1963, kun osa Seppälän lakkautetusta piiristä liitettiin Kojolaan, putosi määrä 1967 alle 90:n. Tämä tiesi samalla neljännen opettajanviran lakkauttamista. Lasku jatkui 1970-luvulla ja tällä hetkellä koulussamme opiskelee vain 21 oppilasta. Oppilaita ollut yhteensä noin 660.
Opettajat ja muu henkilökunta
Aikaisemmin tulikin jo kerrotuksi alkuvuosien opettajista. Kun kouluun perustettiin toinen opettajanvirka, siihen valittiin Elin Metsola, joka sitten palvelikin ansiokkaasti virassaan aina eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen i973 saakka. Muut 1950-luvun alkupuolen opettajat olivat sitten väliaikaisia tai muuten lyhytaikaisia. Kun neljäs virka perustettiin 1957, kouluun tuli kerralla kolme uutta opettajaa: Kaarna ja Erkki Erkkilä sekä Aino Kumpulainen, joka palveli tässä virassaan kolme vuotta. 1962–64 oli vakinaisena Taija Rantio, muuten neljännen viran haltijat vaihtuivat vuosittain.
Peruskouluun siirtyminen v.1973 ei oikeastaan merkinnyt tällaisella pikku koululla mitään suurta mullistusta. Muutos tapahtui vähitellen uusien oppikirjojen ja opetusvälineitten myötä. Kolmanteen opettajanvirkaan tuli peruskoulun myötä Esko Ovaska, joka hoiti sitä kaksi vuotta ja siirtyi sitten kiertävän englanninopettajan toimeen. Hänen jälkeensä virkaa hoitivat monet henkilöt vuoden kerrallaan, lähes kaikki olivat kuitenkin muodollisestikin päteviä. Tällä vuosikymmenellä tilanne on vakiintunut, kun Kaisa Vuorinen tuli vakinaiseen virkaan 1982.
Koulun toimiessa Anttilassa, ei henkilökuntaa paljon tarvittu. Lämmityksestä ja siivouksesta huolehtimaan on valittu ainakin rouva Tyyne Marjasalo, myöhemmin muun muassa Helvi Toivonen. Kun keittolatoiminta sotien jälkeen käynnistyi, sitä näyttää hoitaneen yleensä opettaja. Tänä tasa-arvon aikana kannattanee mainita, että Kojolassa on oltu jo yli 30 vuotta sitten ennakkoluulottomia työnjaon suhteen. 15.8.1950 johtokunta on nimittäin valinnut Olavi Plathånin keittäjä-vahtimestariksi ja veistonohjaajaksi. Uudessa koulutalossa oli aluksi talonmiehenä Verneri Pirttiaho ja keittäjä-siivoojana Helvi Pirttiaho. 1956 Pirttiahon siirryttyä kauppiaaksi, vahtimestariksi tuli Yrjö Kautiainen, keittäjä-siivoojaksi Laimi Parkkonen, myöhemmin Kerttu Kautiainen. 1962 nykyistä yhdistelmätointa alkoikin sitten hoitaa Elli Ekman, joka jatkaa edelleen.
Ensimmäinen johtokunta tulikin jo alkupuolella mainituksi. Puheenjohtajana jatkoi aina vuoteen 1949 Taavi Toivonen, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Aarne Määttänen, joka oli toimessa aina vuoteen 1965, jolloin valituksi tuli Paavo Turpeinen aina vuoteen 1972 asti. Viimeisenä johtokunnan (kansakoulun) puheenjohtajana toimi Inkeri Palokangas 1973. Pitkäaikaisia johtokunnan jäseniä
olivat edellisten lisäksi ainakin Arvo Kautiainen, Väinö Ruotonen, Alpo Toivonen, Erkki Toivonen, Hilja Ruotonen, Veikko Parkkonen ja Eemil Niskanen.
Peruskouluaikana kouluneuvoston puheenjohtajina ovat toimineet Lauri Syrjä, Marketta Toivonen ja Vilho Paananen, jäseninä ainakin Simo Lehtomäki, Eila Parkkonen, Irma Haapa-aho ja Annikki Toivainen.
Tulevaisuuden näkymiä
Vaikka koulun oppilasmäärä onkin laskenut näin alas, ei koulun tulevaisuudella Kojolassa ole nykynäkymin huolia. Vuosittain syntyneiden lasten määrä on vakiintunut tuonne kolmesta viiden tienoille, ja se takaa koulun säilymisen kaksiopettajaisena. Meillä on nimittäin nyt menossa ensimmäinen "armovuosi" kolmannen opettajanviran kohdalla, kun oppilasmäärä on pysyvästi laskenut alle 27:n. Ulkoiset edellytykset ovat nyt hyvät, paremmat kuin koskaan ennen. Asianmukaisten koulutilojen lisäksi on valaistu hiihtolatu, luistinrata. (Uimahalli ja keinojäärata saanevat odottaa vielä melko pitkään.)
Näin ollen Kojolan kylä voi ainakin kouluolojen puolesta suhtautua tulevaisuuteen hyvin luottavasti.
Erkki Erkkilä
Kotiseudun Sanomat huhtikuun 8 päivä 1987
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Oma kommenttini:
Vaikka tulevaisuuden näkymät olivat kirjoitushetkellä hyvät, joutui Kojolankin koulu lopetettavien listalle 1990 – luvulla. Muuten oli kiintoisaa lukea tämä naapurikoulupiirin historia, olenhan itse kuitenkin työskennellyt paljon erilaisissa metsätehtävissä Kojolan kylän alueella. Eräänä tässä mainitsemattomana seikkana haluan kertoa, että junien kulkiessa läheisellä rautatiellä 1960 – luvulla, tässä koulussa kulkivat junakyydillä serkkuni Pyhäjärven puolelta Rajahoikasta. He kävelivät tai hiihtivät vajaan kahden kilometrin matkan Karhunpiilo seisakkeelle, ajoivat lättähatun kyydissä Muuraksen laiturivaihteelle tai Penttilän seisakkeelle, josta taas kävelivät tai hiihtivät koululle. Kävely, hiihto tai mahdollisesti pyörämatkaa heille siis kertyi kaikkiaan nelisen kilometriä. Se oli kuitenkin kohtuullisen kuntoista maatietä, kun suoraan olisi joutunut kävelemään huonokuntoista, kivistä ja paikoin pehmeää suomaata parisen kilometriä enemmän. Oman piirinsä koululle Pyhäjärven Hiidenkylän Pitäjänmäelle, matkaa olisi kertynyt yli kymmenen kilometriä vanhaa metsäpolkua kulkien.
Koulu aloittaa toimintansa
Vuonna 1935 valittiin koululle: ensimmäinen johtokunta, johon kuuluivat Taavi ja Tuomas Toivonen, Esa Parkkonen, Ilmari Sevon Juho Turpeinen ja Ville Turpeinen. Johtokunta oli koolla ensimmäisen kerran 25. 8. 35, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Taavi Toivonen, varapuheenjohtajaksi Ilmari Sevon ja taloudenhoitajaksi Tuomas Toivonen. Johtokunnan ulkopuolelta oli kirjuriksi pyydetty Urpo Hyvärinen. Tämän johtokunnan ensimmäinen konkreettinen saavutus oli, että taas pidettiin 2 kuukautta tuota kiertokoulun tapaista koulua.
Koulun alkaminen seuraavana syksynä oli kuitenkin jo tiedossa, sillä 25.3. 36 tehtiin jo kalustotilaus paikkakuntalaiselta, joka oli luvannut toimittaa kaluston huomattavasti alle tehtaan hintojen. Supistetun koulun opettajan virka julistettiin auki koevuosille 16. 5., mutta asiassa tapahtuneen muotovirheen takia se piti peruuttaa ja uudelleen se tuli auki va.na. Siitä huolimatta virkaan oli 23 hakijaa (opettajien työllisyys taisi olla silloin heikko), joista valittiin Väinö Verronen Sievistä, varalle Oiva Raita Vahdosta. Tämä tapahtui 5. 7. 36, ja loppujen lopuksi näistä ei kumpikaan ottanut virkaa vastaan. Virkaan saatiin Onni Ilmari Marjasalo, Viipurin poika, joka edellisen vuoden oli ollut virassa Kuusjärvellä Pohjois-Karjalassa. Koulu aloitettiin 12. 8.36 Anttilassa, jonka Toivoset rakensivat ja vuokrasivat koulun käyttöön. Anttilassa koulu toimi uuden koulun valmistumiseen saakka.
Marjasalosta saatiin tarmokas ja tiukka opettaja, joka reippaasti pani alulle koulutyön Kojolassa. Hän sai tuekseen myös Viitasaaren piirin kansakoulujen tarkastajan Juuso Tammisen, joka vaikutti muun muassa tarpeellisten opetusvälineitten hankkimiseen aloittelevaan kouluun. Kun Pihtiputaan kunnanvaltuusto ei myöntänyt anottuja varoja, asiasta valitettiin aina KHO:ta myöten ja valtuuston oli taivuttava.
Jo seuraavan vuoden alussa, eli 31.1.1937 opettajan virka julistettiin auki koevuosille. Valituksi tuli Marjasalo, varalle - Toivo Vuorinen.
Tuon ajan oppilashuollosta voisi kertoa, että kouluruokailun järjestämisestä on keskusteltu useissa kokouksissa ja useaan kertaan todettu, että ahtaitten tilojen vuoksi ei keittolatoimintaa voida järjestää. Tuossa kokouksessa on kyllä kirjattu pöytäkirjaan, että johtokunnan mielestä "kaikki oppilaat ovat niin varakkaista kodeista, että ruoka-avustusta enempää kuin vaatetusavustustakaan ei tarvita." Myöhemmin kyllä vaateavustuksiakin jaettiin ja osalle oppilaista myös ruokatunnilla voileipää ja maitoa, jotka tietenkin hankittiin kylän taloista.
Johtokunta oli myös hyvin aktiivinen, ei kuitenkaan ainakaan taloudellisista syistä, sillä kokouspalkkioita ei tuohon aikaan tunnettu. Vuoden 1936 aikana se kokoontui yli 10 kertaa, ja sama tahti jatkui seuraavinakin vuosina. Useissa kokouksissa on kirjattu vain yksi pykälä. Vaikeuksia oli varsinkin tyttöjen käsityönopettajan saannissa; tätä asiaa on käsitelty hyvin monissa johtokunnan kokouksissa.
Lokakuussa 1939 Marjasalo, kuten muutkin nuoret miehet, joutui YH:hon ja sijaiseksi tuli Anna Paananen. Koulu keskeytyi Talvisodan ajaksi kuten muuallakin. Sota-aikana koulun toimintaa haittasivat monet vaikeudet, opettajat vaihtuivat ja niin edelleen. Monessa johtokunnan kokouksessa käsiteltiin valopetrolin saantia, sillä sen puute esti jatkokurssien pitämistä. Tuota kallisarvoista nestettä on saatu milloin kansanhuollosta, milloin tarkastajalta litra, kaksi tai kolme kerrallaan. Koulunpidossakin oli keskeytyksiä, koska muun muassa 17. 1.43 on valittu Taavi Toivonen ottamaan yhteyttä tarkastajaan, että saataisiin koulu käyntiin kevätlukukaudella.
Onni Marjasalo erosi opettajanvirasta 1943 ja sen jälkeen koulua pitivät väliaikaisina muun muassa Aili Aarnio. Monet valitut eivät virkaan koskaan tulleet. 1. 8. 44 valittiin va:ksi ja samalla 1. 8. 45 lähtien koevuosille Elvi Jutila, joka jo 13. 8. 44 pyysi virkavapautta. Sijaiseksi tuli Orvokki Leppänen, joka sitten seuraavana kesänä valittiin koevuosille. Hän oli hyvin pidetty opettaja ja menetyksenä koettiin, kun hän jo 1946 "purjehti avioliittoon'', kuten edellisen historiikin tekijä runollisesti toteaa. Väliaikaisina opettajina sotien jälkivuosina toimivat muiden muassa Alli Löytynoja, Hellevi Kallio ja Rauha Plathån, viimeksi mainittu neljä lukuvuotta 1948-52.
Oman koulutalon rakentaminen
1930 hyväksytyn piirijaon yhteydessä oli jo päätetty rakentaa koulu vuoteen 1937 mennessä. Rakentaminen lykkääntyi, mutta sitä ei unohdettu, koska valtuusto 11. 7. 38 "kiireellisenä asiana päätti valita Nestori Tiaisen tekemään Kojosperän koulun tontin kaupat." Silloin asia kuitenkin jostain syystä lykkääntyi ja sota-aika lykkäsi sitä edelleen. Kun kylään tuli Karjalan siirtolaisia jo 1945–46, ja varsinkin kun 1950 -luvun taitteessa perustettiin kolme suurehkoa asutusaluetta, yhteensä yli 40 rintamamiestilaa, kasvoi koulun oppilasmäärä suorastaan räjähdysmäisesti. Tilanne oli sama monella muullakin koululla, kasvoihan Pihtiputaan kunnan asukasluku sodan jälkeen muutamassa vuodessa runsaasta 5OOO:sta lähes 9000:een. Uusia komeita kivikouluja kohosi eri puolille pitäjää, yksi niistä oli tämä talo, joka tuli kuuluisaksi siitä, että keväällä 1951 rakennuksen toinen pää sortui. Urakoitsijakin meni konkurssiin ja koulut valmistuivat lopulta kunnan omana työnä, tämä talo aivan vuoden 1952 lopussa.
Sattuipa ennen koulun muuttoa uuteen taloon muuan episodi: Oppilaitten vanhemmat kieltäytyivät lähettämästä lapsiaan kouluun, ennen kuin kunta antaa takeet talon kestämisestä. Sinänsä aivan ymmärrettävä lakko kuivui onneksi kokoon sangen nopeasti, ja vuoden 1953 alkupäivinä työ lähti käyntiin uudessa talossa, joka tuli kipeään tarpeeseen: oppilasmäärä oli kasvanut jo 85:een.
Rakentamiseen liittyy tavallaan koulun vesihuolto: 1956 tehtiin pihaan peräti 64 metriä syvä porakaivo, joka maksoi silloin huikean summan: yli 1,5 miljoonaa markkaa. Muistan omakohtaisesti, kuinka vakiokysymyksiä tuohon aikaan oli: Mitenkäs se Kojolan koulun porakaivo, joka maksoi niin hirveästi?
Viimeinen huomattava rakennustyö koululla tehtiin viime syksynä, jolloin valmistuivat uudet, ajanmukaiset saniteettitilat. Yleensäkin on todettava, että Pihtiputaalla koulukiinteistöjä on hoidettu hyvin ja rahaa uhrattu riittävästi.
Oppilasmäärän kehitys koulussa
Kun koulu supistettuna alkoi syksyllä 1936, oli alakoulussa 15 ja yläkoulussa 19 oppilasta. Alakoulu toimi sekä syksyllä että keväällä kuutisen viikkoa, yläkoulu ajalla 21.9.–10.5, eli lomat pois luettuina noin 30 viikkoa. Työpäiviä tuli lukuvuoteen yhteensä 228.
Oppilasmäärä pysytteli tämän jälkeen suunnilleen samalla tasolla, kunnes sotien jälkeen kasvu alkoi. Lukuvuoden 1951 — 52 alusta kouluun tuli jo toinen opettajanvirka; koulu muuttui täydelliseksi, kuten sanonta kuului. Vuokratilojen tarve kasvoi ja niitä saatiin Virkkusen ja Rimminahon taloista. Uuden koulurakennuksen valmistuttua perustettiin, välittömästi kesken lukuvuoden kolmas opettajanvirka helmikuun alusta 1953, tarkastaja Toivo Mäkisen suosiollisella avustuksella. Tarpeen se olikin, sillä kun uuden koulutalon vihkiäisiä vietettiin syksyllä 1953, oli oppilasmäärä noussut jo 85:een. 1956 ylitettiin sadan oppilaan raja, silloin luokilla 1-2. oli yhteensä 38 oppilasta. Neljäs opettajanvirka perustettiin lukuvuoden 1957–58 alusta ja lukuvuosina 1960-61 saavutettiin oppilasmäärän huippu eli 123. Sen jälkeen oppilasmäärä alkoi laskea ja vaikka koulupiiri laajeni hieman vuonna 1963, kun osa Seppälän lakkautetusta piiristä liitettiin Kojolaan, putosi määrä 1967 alle 90:n. Tämä tiesi samalla neljännen opettajanviran lakkauttamista. Lasku jatkui 1970-luvulla ja tällä hetkellä koulussamme opiskelee vain 21 oppilasta. Oppilaita ollut yhteensä noin 660.
Opettajat ja muu henkilökunta
Aikaisemmin tulikin jo kerrotuksi alkuvuosien opettajista. Kun kouluun perustettiin toinen opettajanvirka, siihen valittiin Elin Metsola, joka sitten palvelikin ansiokkaasti virassaan aina eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen i973 saakka. Muut 1950-luvun alkupuolen opettajat olivat sitten väliaikaisia tai muuten lyhytaikaisia. Kun neljäs virka perustettiin 1957, kouluun tuli kerralla kolme uutta opettajaa: Kaarna ja Erkki Erkkilä sekä Aino Kumpulainen, joka palveli tässä virassaan kolme vuotta. 1962–64 oli vakinaisena Taija Rantio, muuten neljännen viran haltijat vaihtuivat vuosittain.
Peruskouluun siirtyminen v.1973 ei oikeastaan merkinnyt tällaisella pikku koululla mitään suurta mullistusta. Muutos tapahtui vähitellen uusien oppikirjojen ja opetusvälineitten myötä. Kolmanteen opettajanvirkaan tuli peruskoulun myötä Esko Ovaska, joka hoiti sitä kaksi vuotta ja siirtyi sitten kiertävän englanninopettajan toimeen. Hänen jälkeensä virkaa hoitivat monet henkilöt vuoden kerrallaan, lähes kaikki olivat kuitenkin muodollisestikin päteviä. Tällä vuosikymmenellä tilanne on vakiintunut, kun Kaisa Vuorinen tuli vakinaiseen virkaan 1982.
Koulun toimiessa Anttilassa, ei henkilökuntaa paljon tarvittu. Lämmityksestä ja siivouksesta huolehtimaan on valittu ainakin rouva Tyyne Marjasalo, myöhemmin muun muassa Helvi Toivonen. Kun keittolatoiminta sotien jälkeen käynnistyi, sitä näyttää hoitaneen yleensä opettaja. Tänä tasa-arvon aikana kannattanee mainita, että Kojolassa on oltu jo yli 30 vuotta sitten ennakkoluulottomia työnjaon suhteen. 15.8.1950 johtokunta on nimittäin valinnut Olavi Plathånin keittäjä-vahtimestariksi ja veistonohjaajaksi. Uudessa koulutalossa oli aluksi talonmiehenä Verneri Pirttiaho ja keittäjä-siivoojana Helvi Pirttiaho. 1956 Pirttiahon siirryttyä kauppiaaksi, vahtimestariksi tuli Yrjö Kautiainen, keittäjä-siivoojaksi Laimi Parkkonen, myöhemmin Kerttu Kautiainen. 1962 nykyistä yhdistelmätointa alkoikin sitten hoitaa Elli Ekman, joka jatkaa edelleen.
Ensimmäinen johtokunta tulikin jo alkupuolella mainituksi. Puheenjohtajana jatkoi aina vuoteen 1949 Taavi Toivonen, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Aarne Määttänen, joka oli toimessa aina vuoteen 1965, jolloin valituksi tuli Paavo Turpeinen aina vuoteen 1972 asti. Viimeisenä johtokunnan (kansakoulun) puheenjohtajana toimi Inkeri Palokangas 1973. Pitkäaikaisia johtokunnan jäseniä
olivat edellisten lisäksi ainakin Arvo Kautiainen, Väinö Ruotonen, Alpo Toivonen, Erkki Toivonen, Hilja Ruotonen, Veikko Parkkonen ja Eemil Niskanen.
Peruskouluaikana kouluneuvoston puheenjohtajina ovat toimineet Lauri Syrjä, Marketta Toivonen ja Vilho Paananen, jäseninä ainakin Simo Lehtomäki, Eila Parkkonen, Irma Haapa-aho ja Annikki Toivainen.
Tulevaisuuden näkymiä
Vaikka koulun oppilasmäärä onkin laskenut näin alas, ei koulun tulevaisuudella Kojolassa ole nykynäkymin huolia. Vuosittain syntyneiden lasten määrä on vakiintunut tuonne kolmesta viiden tienoille, ja se takaa koulun säilymisen kaksiopettajaisena. Meillä on nimittäin nyt menossa ensimmäinen "armovuosi" kolmannen opettajanviran kohdalla, kun oppilasmäärä on pysyvästi laskenut alle 27:n. Ulkoiset edellytykset ovat nyt hyvät, paremmat kuin koskaan ennen. Asianmukaisten koulutilojen lisäksi on valaistu hiihtolatu, luistinrata. (Uimahalli ja keinojäärata saanevat odottaa vielä melko pitkään.)
Näin ollen Kojolan kylä voi ainakin kouluolojen puolesta suhtautua tulevaisuuteen hyvin luottavasti.
Erkki Erkkilä
Kotiseudun Sanomat huhtikuun 8 päivä 1987
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Oma kommenttini:
Vaikka tulevaisuuden näkymät olivat kirjoitushetkellä hyvät, joutui Kojolankin koulu lopetettavien listalle 1990 – luvulla. Muuten oli kiintoisaa lukea tämä naapurikoulupiirin historia, olenhan itse kuitenkin työskennellyt paljon erilaisissa metsätehtävissä Kojolan kylän alueella. Eräänä tässä mainitsemattomana seikkana haluan kertoa, että junien kulkiessa läheisellä rautatiellä 1960 – luvulla, tässä koulussa kulkivat junakyydillä serkkuni Pyhäjärven puolelta Rajahoikasta. He kävelivät tai hiihtivät vajaan kahden kilometrin matkan Karhunpiilo seisakkeelle, ajoivat lättähatun kyydissä Muuraksen laiturivaihteelle tai Penttilän seisakkeelle, josta taas kävelivät tai hiihtivät koululle. Kävely, hiihto tai mahdollisesti pyörämatkaa heille siis kertyi kaikkiaan nelisen kilometriä. Se oli kuitenkin kohtuullisen kuntoista maatietä, kun suoraan olisi joutunut kävelemään huonokuntoista, kivistä ja paikoin pehmeää suomaata parisen kilometriä enemmän. Oman piirinsä koululle Pyhäjärven Hiidenkylän Pitäjänmäelle, matkaa olisi kertynyt yli kymmenen kilometriä vanhaa metsäpolkua kulkien.
Muurasjärven koulu 100 vuota vuonna 1986
Keskiviikkona lokakuun 15. päivä 1986
— Vaikka mänis venneet ja verkotkin, niin koulu tehhään, tiedetään talollinen Matti Turpeisen sanoneen runsas sata vuotta sitten koulun perustamisesta Muurasjärvelle. Kymmenen vuotta aikaisemmin oli perustettu Pihtiputaan koululaitos, joten Muurasjärvellä oltiin hyvin alkavassa kansansivistämisen vauhdissa mukana.
Muurasjärven koulun 100- vuotista opetustyötä juhlitaan sunnuntaina 26. 10. Vuosijuhlaan on lupautunut puhujaksi maaherra Kalevi Kivistö.
Koulun perustaminen Muurasjärvelle ei ollut sata vuotta sitten itsestään selvää. Innokkain koulun puuhamies ali` Viitasaarelta Muurasjärvelle asettunut talollinen Herman Heikkilä, joka sai muutkin kyläläiset koulun perustamisajatuksen taakse. Itse koulua ei kukaan liene vastustanut, mutta sen ensimmäisiin opettajavoimiin ei kaikkialla luotettu.
Yksi epäilijöistä oli silloinen kirkkoherra Alexander Gummerus, joka ei hyväksynyt entisen "juopon lukkarin" Matti Nykäsen ottamista kouluun opettajaksi. Gummeruksen mielessä iti ilmeisesti huoli siitä, kuinka lukkari, jolta oli seurakunnan viranhoito kielletty, pystyisi valistamaan Muurasjärven lapsia.
Liikkeelle Jokiniemen talossa
Jokiniemen talo sai osakseen kunnian jäädä historiaan Muurasjärven koulun perustamispaikkana ja ensimmäisenä kouluna. Koulua kokoonnuttiin perustamaan lokakuun `18. päivänä vuonna 1886, joten 100-vuotisjuhla osuu hyvin lähelle perustamispäivää. Korkean tahon epäilyistä huolimatta kokous valitsi ensimmäiseksi opettajaksi lukkari Matti Nykäsen, joka tosin hoiti tehtäväänsä vain vuoden. Epäilyistä huolimatta Nykänen selvisi koulun käynnistäjänä hyvin. Hän opetti päivin lapsia ja vielä iltaisin vapaaehtoisesti vanhempia. Koulu aloitettiin vielä samana syksynä Jokiniemessä. Samaan aikaan ryhdyttiin valmistelemaan oman koulurakennuksen tekemistä. Vuonna 1889 muurasjärvisten voimainnäyttö oli valmis. Kaunis puurakenteinen koulu, josta on säilynyt valokuviakin.
Enimmillään yli 200 oppilasta
Muurasjärven koulu ei ole koskaan kärsinyt oppilaiden puutteesta, päinvastoin tilat eivät tahtoneet aina riittää. Koulun pitkäaikaisin opettaja, vuosina 1930 – 1972 alakoulua opettanut Aino Mielityinen tuli Muurasjärvelle, ensimmäiseen työpaikkaansa vain 20-vuotiaana. Hän löysi Muurasjärveltä työn lisäksi aviomiehen ja kasvatti 12-lapsisen perheen.
Aino Mielityisen aloittaessa koulua johti opettaja Heikki Jalmari Salo. Alakoulua pidettiin silloin Lamminmäen talolta vuokratussa puurakennuksessa, jossa luokkana toimineen tuvan lisäksi oli opettajaa varten huone ja keittiö.
Nuori opettaja joutui heti alussa tosi työhön. Kahta ensimmäistä luokkaa kävi 42 oppilasta. Parhaimmillaan oppilaita oli 227 vuonna 1949. Vuonna 1954 tilanne muuttui, kun Särkiharjun koulu saatiin käyttöön.
Tulipalo tuhosi yläkoulun
Ahtaus hellitti hetkeksi, kun koulun nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1938 ja alakoulu siirrettiin vanhaan yläkouluun. Onnea ei kestänyt pitkään, sillä pian talvisodan sytyttyä vanha koulurakennus paloi.
— Talvisota alkoi 30. 11. ja koulu paloi 4. 12. Kylällä uskottiin, että kouluun putosi pommi, joka sytytti tulipalon. Todellinen syy oli kuitenkin koulun suuri leivinuuni, jonka päällä kuivattiin villoja. Uunin edessä oli vielä puulaatikko, jonka kipinä saattoi sytyttää, Aino Mielityinen kertoo. Päiväsaikaan syttynyt palo tuhosi koulun perustuksiaan myöten. Sammutusyritykset olivat toivottomia ja niinpä vettä viskottiinkin uuden koulurakennuksen seinille sen suojelemiseksi tulelta.
Kaksi ensimmäistä luokkaa ehtivät toimia vanhassa yläkoulussa vain vuoden. Koulun uusi lisärakennus valmistui vuonna 1950 ja ennen sitä koulua pidettiin mm. opettaja Hyväriseltä vuokratussa olohuoneessa — taas hyvin ahtaissa tiloissa.
Koulu on vielä elinvoimainen
Monelle kyläkoululle tyypillinen oppilaspula ei vaivaa Muurasjärven koulua. Tällä hetkellä oppilaita on 59 ja opettajia kolme.
— Tämä on vieläkin sivukylän kouluksi iso. Ennusteissa oppilasmäärä pysyy jatkossakin 50 rajan yläpuolella, koulun nykyinen johtaja Antti Heikkinen sanoo.
Muurasjärven koulun 100- vuotisjuhla aloitetaan jumalanpalveluksella Muurasjärven kirkossa. Varsinainen pääjuhla alkaa klo 12.30 Harjulinnassa. Maaherra Kalevi Kivistön puheen lisäksi kuullaan koulun- johtaja Antti Heikkisen laatima historiikki. Oppilaiden ohjelmaa on tietenkin mukana, mutta myös opettajat esiintyvät. Juhlan yhteydessä voi yleisö tutustua koulun historiasta ja nykyisyydestä kertovaan näyttelyyn 1 — 2 -luokassa. Näyttelyä varten Antti Heikkinen toivoo saavansa vielä lisää vanhoja valokuvia, oppikirjoja, vihkoja, käsitöitä, todistuksia ja muuta kouluun liittyvää aineistoa.
Juhla on koko kylän yhteinen. Koulunjohtaja toivottaa tervetulleeksi kaikki koulun entiset ja nykyiset oppilaat, työntekijät ja kyläläiset.
Kotiseudun Sanomat lokakuun 15 päivä 1986
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Kommentoin taas omilla muistoillani.
Vuoden 1948 syksyllä astelin ensi kerran 6 -vuotiaana koltiaisena tämän koulun oppilaaksi. Opettajana oli nuori ylioppilastyttö naapurikunnasta, Reisjärveltä. Polkupyörällä kotoaan kulkien hän hoiti sen talven opettajan tehtävää. Mukava ja rauhallinen opettajan muisto hänestä jäi. Kaksi ensimmäistä talveani oli luokkana koulun keittola, ensimmäisenä niistä suuri hellakin yhdessä nurkassa. Ensi viikkojen aikana oli pulpetteja liian vähän, ja kolme oppilasta istui kahden oppilaan pulpetissa. Kun uusia pulpetteja lopulta tuli, pääsivät kavereiden keskellä istuneet niihin. Kaksi pulpettia mahtui hellan taaksekin, seinän ja hellan väliin. Vanhoihin ja rähjäisiin pulpetteihin jääneet olivat tietysti kateellisia uusien pulpettien istujille, mutta ei se mitään auttanut, opettajan päätös piti.
Toisenkin vuoden kuljin yläkerran keittolassa, josta hella oli purettu pois. Koulun ruoat valmistettiin niinä vuosina koulun kellarin saunan tiloissa. Keittäjänä alussa Inkerin siirtolainen, Anna Vesalainen, hänen jälkeensä Sanni Paananen, myöhemmin Ruuska. Aino Mielityinen piti koulua Hyvärisen olohuoneessa, kuten lehtijutussa on kerrottu. Minä en ollut siinä luokassa, enkä Ainon koulussa yhtään tuntia. Toisen luokan opettajaksi ilmaantui Liisa Kinnunen, kolmannelle luokalle ei alkuun tullut opettajaa lainkaan, kun valittu opettaja jäi saapumatta. Muutaman viikon odotuksen jälkeen pääsimme alkamaan koulutyön, kun opettajaksemme saapui Kirsti Kankimäki Rautalammilta, kuntamme alkuperäisestä emäpitäjästä.
— Vaikka mänis venneet ja verkotkin, niin koulu tehhään, tiedetään talollinen Matti Turpeisen sanoneen runsas sata vuotta sitten koulun perustamisesta Muurasjärvelle. Kymmenen vuotta aikaisemmin oli perustettu Pihtiputaan koululaitos, joten Muurasjärvellä oltiin hyvin alkavassa kansansivistämisen vauhdissa mukana.
Muurasjärven koulun 100- vuotista opetustyötä juhlitaan sunnuntaina 26. 10. Vuosijuhlaan on lupautunut puhujaksi maaherra Kalevi Kivistö.
Koulun perustaminen Muurasjärvelle ei ollut sata vuotta sitten itsestään selvää. Innokkain koulun puuhamies ali` Viitasaarelta Muurasjärvelle asettunut talollinen Herman Heikkilä, joka sai muutkin kyläläiset koulun perustamisajatuksen taakse. Itse koulua ei kukaan liene vastustanut, mutta sen ensimmäisiin opettajavoimiin ei kaikkialla luotettu.
Yksi epäilijöistä oli silloinen kirkkoherra Alexander Gummerus, joka ei hyväksynyt entisen "juopon lukkarin" Matti Nykäsen ottamista kouluun opettajaksi. Gummeruksen mielessä iti ilmeisesti huoli siitä, kuinka lukkari, jolta oli seurakunnan viranhoito kielletty, pystyisi valistamaan Muurasjärven lapsia.
Liikkeelle Jokiniemen talossa
Jokiniemen talo sai osakseen kunnian jäädä historiaan Muurasjärven koulun perustamispaikkana ja ensimmäisenä kouluna. Koulua kokoonnuttiin perustamaan lokakuun `18. päivänä vuonna 1886, joten 100-vuotisjuhla osuu hyvin lähelle perustamispäivää. Korkean tahon epäilyistä huolimatta kokous valitsi ensimmäiseksi opettajaksi lukkari Matti Nykäsen, joka tosin hoiti tehtäväänsä vain vuoden. Epäilyistä huolimatta Nykänen selvisi koulun käynnistäjänä hyvin. Hän opetti päivin lapsia ja vielä iltaisin vapaaehtoisesti vanhempia. Koulu aloitettiin vielä samana syksynä Jokiniemessä. Samaan aikaan ryhdyttiin valmistelemaan oman koulurakennuksen tekemistä. Vuonna 1889 muurasjärvisten voimainnäyttö oli valmis. Kaunis puurakenteinen koulu, josta on säilynyt valokuviakin.
Enimmillään yli 200 oppilasta
Muurasjärven koulu ei ole koskaan kärsinyt oppilaiden puutteesta, päinvastoin tilat eivät tahtoneet aina riittää. Koulun pitkäaikaisin opettaja, vuosina 1930 – 1972 alakoulua opettanut Aino Mielityinen tuli Muurasjärvelle, ensimmäiseen työpaikkaansa vain 20-vuotiaana. Hän löysi Muurasjärveltä työn lisäksi aviomiehen ja kasvatti 12-lapsisen perheen.
Aino Mielityisen aloittaessa koulua johti opettaja Heikki Jalmari Salo. Alakoulua pidettiin silloin Lamminmäen talolta vuokratussa puurakennuksessa, jossa luokkana toimineen tuvan lisäksi oli opettajaa varten huone ja keittiö.
Nuori opettaja joutui heti alussa tosi työhön. Kahta ensimmäistä luokkaa kävi 42 oppilasta. Parhaimmillaan oppilaita oli 227 vuonna 1949. Vuonna 1954 tilanne muuttui, kun Särkiharjun koulu saatiin käyttöön.
Tulipalo tuhosi yläkoulun
Ahtaus hellitti hetkeksi, kun koulun nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1938 ja alakoulu siirrettiin vanhaan yläkouluun. Onnea ei kestänyt pitkään, sillä pian talvisodan sytyttyä vanha koulurakennus paloi.
— Talvisota alkoi 30. 11. ja koulu paloi 4. 12. Kylällä uskottiin, että kouluun putosi pommi, joka sytytti tulipalon. Todellinen syy oli kuitenkin koulun suuri leivinuuni, jonka päällä kuivattiin villoja. Uunin edessä oli vielä puulaatikko, jonka kipinä saattoi sytyttää, Aino Mielityinen kertoo. Päiväsaikaan syttynyt palo tuhosi koulun perustuksiaan myöten. Sammutusyritykset olivat toivottomia ja niinpä vettä viskottiinkin uuden koulurakennuksen seinille sen suojelemiseksi tulelta.
Kaksi ensimmäistä luokkaa ehtivät toimia vanhassa yläkoulussa vain vuoden. Koulun uusi lisärakennus valmistui vuonna 1950 ja ennen sitä koulua pidettiin mm. opettaja Hyväriseltä vuokratussa olohuoneessa — taas hyvin ahtaissa tiloissa.
Koulu on vielä elinvoimainen
Monelle kyläkoululle tyypillinen oppilaspula ei vaivaa Muurasjärven koulua. Tällä hetkellä oppilaita on 59 ja opettajia kolme.
— Tämä on vieläkin sivukylän kouluksi iso. Ennusteissa oppilasmäärä pysyy jatkossakin 50 rajan yläpuolella, koulun nykyinen johtaja Antti Heikkinen sanoo.
Muurasjärven koulun 100- vuotisjuhla aloitetaan jumalanpalveluksella Muurasjärven kirkossa. Varsinainen pääjuhla alkaa klo 12.30 Harjulinnassa. Maaherra Kalevi Kivistön puheen lisäksi kuullaan koulun- johtaja Antti Heikkisen laatima historiikki. Oppilaiden ohjelmaa on tietenkin mukana, mutta myös opettajat esiintyvät. Juhlan yhteydessä voi yleisö tutustua koulun historiasta ja nykyisyydestä kertovaan näyttelyyn 1 — 2 -luokassa. Näyttelyä varten Antti Heikkinen toivoo saavansa vielä lisää vanhoja valokuvia, oppikirjoja, vihkoja, käsitöitä, todistuksia ja muuta kouluun liittyvää aineistoa.
Juhla on koko kylän yhteinen. Koulunjohtaja toivottaa tervetulleeksi kaikki koulun entiset ja nykyiset oppilaat, työntekijät ja kyläläiset.
Kotiseudun Sanomat lokakuun 15 päivä 1986
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Kommentoin taas omilla muistoillani.
Vuoden 1948 syksyllä astelin ensi kerran 6 -vuotiaana koltiaisena tämän koulun oppilaaksi. Opettajana oli nuori ylioppilastyttö naapurikunnasta, Reisjärveltä. Polkupyörällä kotoaan kulkien hän hoiti sen talven opettajan tehtävää. Mukava ja rauhallinen opettajan muisto hänestä jäi. Kaksi ensimmäistä talveani oli luokkana koulun keittola, ensimmäisenä niistä suuri hellakin yhdessä nurkassa. Ensi viikkojen aikana oli pulpetteja liian vähän, ja kolme oppilasta istui kahden oppilaan pulpetissa. Kun uusia pulpetteja lopulta tuli, pääsivät kavereiden keskellä istuneet niihin. Kaksi pulpettia mahtui hellan taaksekin, seinän ja hellan väliin. Vanhoihin ja rähjäisiin pulpetteihin jääneet olivat tietysti kateellisia uusien pulpettien istujille, mutta ei se mitään auttanut, opettajan päätös piti.
Toisenkin vuoden kuljin yläkerran keittolassa, josta hella oli purettu pois. Koulun ruoat valmistettiin niinä vuosina koulun kellarin saunan tiloissa. Keittäjänä alussa Inkerin siirtolainen, Anna Vesalainen, hänen jälkeensä Sanni Paananen, myöhemmin Ruuska. Aino Mielityinen piti koulua Hyvärisen olohuoneessa, kuten lehtijutussa on kerrottu. Minä en ollut siinä luokassa, enkä Ainon koulussa yhtään tuntia. Toisen luokan opettajaksi ilmaantui Liisa Kinnunen, kolmannelle luokalle ei alkuun tullut opettajaa lainkaan, kun valittu opettaja jäi saapumatta. Muutaman viikon odotuksen jälkeen pääsimme alkamaan koulutyön, kun opettajaksemme saapui Kirsti Kankimäki Rautalammilta, kuntamme alkuperäisestä emäpitäjästä.
torstai 2. heinäkuuta 2009
Muurasjärven hautausmaan historiasta arvokasta tietoa
Vuoden 1930 vihkiäisiä seurasi 1 500 ihmistä
Sisä-Suomi-lehti otsikoi kahden palstan uutisessaan vuonna 1930: "Pihtiputaan
Muurasjärven hautausmaa vihitty. Vakava juhlatilaisuus viime sunnuntaina." Tämä lehtileike on vain yksi osa entisen suntion Kalle Karvosen jälkeensä jättämistä papereista, jotka antavat Muurasjärven hautausmaan historiasta arvokasta, ja jo unohduksissa ollutta tietoa. Karvosen kotoa löytyi mm. pöytäkirja vuodelta
1927, jolloin päätettiin hautausmaan perustamisesta.
Muurasjärven kirkon emäntänä pitkään toiminut Liisa Tiitinen ryhtyi selvittämään kylän kirkon ja hautausmaan menneisyyttä, kun kirkkohallituksen
arkkitehti kyseli viime keväänä, mistä kirkon rakentaminen Muurasjärvelle oikein sai alkunsa. Liisaa asia rupesi askarruttamaan ja hän löysi osuuspankin tallelokerosta vanhoja papereita, jotka selvittivät menneisyyttä kuitenkin vain vuoteen 1943 saakka. Sitä aikaisemmat tapahtumat olivat hukassa.
Liisa kysäisi, tietäisikö nykyinen suntio Pentti Kokkonen enemmän. Tämä ohjasi Liisan entisen suntion, Kalle Karvosen lasten luo ja hänen kotoaan löytyikin luistinlaatikko, joka sisälsi Muurasjärven hautausmaan ja kirkon historian ihan alusta asti.
— Nämä ovat ihan korvaamattomia tietoja. Ennen papereiden löytymistä oli varmassa tiedossa vain hautausmaan vihkiminen vuonna 1930, mutta sitä aikaisempi historia kyläkokouksineen oli jo arvailujen varassa. Hautausmaan menneisyydestä on ollut paljon väärää tietoa ja huhujakin liikkeellä, Liisa Tiitinen kertoo huomanneensa papereita tutkiessaan.
Hautausmaa- yhdistys ajamaan asiaa
Muurasjärven miehet kokoontuivat kyläkokoukseen kansakoululle joulukuun 18.
päivänä vuonna 1927 vakaana aikomuksena perustaa kylälle hautausmaayhdistys, jonka ainoaksi tehtäväksi annettiin oman hautausmaan puuhaaminen.
Työhön ryhdyttiin, mutta aivan heti ei saatu tuloksia aikaan. Ilmeisesti seurakunta ei pitänyt hautausmaan tarvetta Muurasjärvelle aivan yhtä kiireellisenä, kuin kylällä nähtiin, ja niin kului runsas kaksi vuotta ennen kuin hautausmaa voitiin vihkiä. Vihkiminen tapahtui 25.5.1930.
Perustavan kokouksen puheenjohtajana oli Hannes Sevon ja sihteerinä Jalmari Salo. Hautausmaatoimikuntaan valittiin Hanneksen ja Jalmarin lisäksi Onni Mielityinen, Heikki Paananen ja Evert Herranen (Järventaus).
Hautausmaan paikaksi kaavailtiin vanhastaan Ristinmäeksi kutsuttua aluetta, joka sitten ostettiinkin erilleen Ahon tilan maista. Myyjänä olivat Ville ja Ida Sevon. Ensimmäisen maanhankinnan jälkeen hautausmaata on laajennettu kahdesti.
Perustajille ilmaiset hautapaikat
Hautausmaa saatiin Muurasjärvelle, mutta se piti ylläpitää omin voimin. Niinpä hautausmaayhdistys oli samalla jäsenyhdistys, joka keräsi jäseniltään maksun hautausmaan ylläpitämiseksi. Kuluihin hankittiin varoja myös lainajyvästöllä.
Yhdistyksen jäsenet sitoutuivat tuossa joulukuun kyläkokouksessa perustamaan hautausmaan omalla kustannuksellaan ilman seurakunnan tukea. Ei olekaan ihme, jos noin 30 perustajajäsenelle luvattiin ilmaiset hautapaikat.
Hautausmaa syntyi talkoilla. Talkoista on asianmukaiset merkinnät jokaisen mukana olleen kohdalla. Mikä sitten sai muurasjärviset perustamaan oman hautausmaan? Liisa Tiitisen mukaan asia on selvä.
— Etäisyys kirkolle oli pitkä, ja sen aikaisilla kulkuvälineillä eli hevosilla yli 30 kilometrin matka oli vaikea.
Haave omasta kirkosta
Oma hautausmaa ja ruumis huone tyydyttivät muurasjärveläisten tarpeita yli 20 vuoden ajan. Vuonna 1953 (Vai 1933?)esitti Vilho Mielityinen kyläkokouksessa keskusteltavaksi ajatuksen oman kirkon rakentamisesta ja toivoi samalla hankkeelle seurakunnan myötämielisyyttä.
Väliin tuli sota ja pula-aika. Kirkkohanke viivästyi. Puuhaan kuitenkin ryhdyttiin ja asiaa ajettiin monissa yhteyksissä, kunnes oma kirkko oli totta
vuonna 1963.
Kirkon rakentamiseen Muurasjärven kyläläiset saivat seurakunnan tuen, mutta yhdellä ehdolla: muurasjärveläisten piti luvata, etteivät he lähde perustamaan omaa seurakuntaa. Pelko ei ehkä ollut ihan aiheeton, sillä joskus hautausmaan puuhaamisen aikana jossain kyläkokouksessa esitettiin ajatus oman pitäjän perustamisesta. Siihen olisi Muurasjärven lisäksi otettu mukaan osa Alvajärveä. Olisikohan pitäjähankkeen syynä ollut työlääntyminen hautausmaan perustamisvaikeuksiin?
Muurasjärven hautausmaayhdistys sai kirkon myötä uusia tehtäviä. Sen nimi muutettiinkin hautaus- ja rukous- huoneyhdistykseksi, joka toimi aina 1960-luvulle saakka, jolloin hautausmaan luovutus seurakunnalle hyväksyttiin lopullisesti. Ensimmäinen päätös hautausmaan luovuttamisesta tehtiin vuonna 1963 ehdolla, että yhdistyksen tilalle perustetaan kirkon kaunistamisrahasto, joka toimii vieläkin.
Muurasjärven kirkko on palvellut 23 vuotta kylän iloissa ja suruissa. Nyt Muurasjärvellä odotetaan kirkon kunnostamista.
Kotiseudun Sanomat joulukuun 3 päivä 1986
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Kommenttini:
Yksi lapsena kuollut veljeni haudattiin Muurasjärvelle, vaikka asuimme silloin Pyhäjärven puolella Rajahoikassa. Muurasjärvellä oli kuitenkin lähin hautausmaa, niin oli luonnollista sodan riehuessa ja talven pakkasten paukkuessa haudata lapsi lähimpään mahdolliseen paikkaan. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, koska saman vuoden syksyllä muutimme itsekin Muurasjärven kylälle. Samaan perhehautaan laskettiin isämme reilun kymmenen vuotta myöhemmin, sekä kaksoisveljeni 1965 ja 1995, tosin viimeksi eri hautaan. Perhehaudassa odottaa paikat ainakin äidilleni, sekä minulle ja vaimolleni.
Kirkon haaveesta muistan sen verran, että ennen sen rakentamista täällä myytiin adresseja kirkon rakennusrahaston hyväksi, kirkon valmistuttua sen kaunistamisrahaston kartuttamiseksi. Noin kymmenen vuotta sitten kirkko remontoitiin ja uudistettiin perusteellisesti, ja se on muurasjärvisille rakas kotikirkko.
Sisä-Suomi-lehti otsikoi kahden palstan uutisessaan vuonna 1930: "Pihtiputaan
Muurasjärven hautausmaa vihitty. Vakava juhlatilaisuus viime sunnuntaina." Tämä lehtileike on vain yksi osa entisen suntion Kalle Karvosen jälkeensä jättämistä papereista, jotka antavat Muurasjärven hautausmaan historiasta arvokasta, ja jo unohduksissa ollutta tietoa. Karvosen kotoa löytyi mm. pöytäkirja vuodelta
1927, jolloin päätettiin hautausmaan perustamisesta.
Muurasjärven kirkon emäntänä pitkään toiminut Liisa Tiitinen ryhtyi selvittämään kylän kirkon ja hautausmaan menneisyyttä, kun kirkkohallituksen
arkkitehti kyseli viime keväänä, mistä kirkon rakentaminen Muurasjärvelle oikein sai alkunsa. Liisaa asia rupesi askarruttamaan ja hän löysi osuuspankin tallelokerosta vanhoja papereita, jotka selvittivät menneisyyttä kuitenkin vain vuoteen 1943 saakka. Sitä aikaisemmat tapahtumat olivat hukassa.
Liisa kysäisi, tietäisikö nykyinen suntio Pentti Kokkonen enemmän. Tämä ohjasi Liisan entisen suntion, Kalle Karvosen lasten luo ja hänen kotoaan löytyikin luistinlaatikko, joka sisälsi Muurasjärven hautausmaan ja kirkon historian ihan alusta asti.
— Nämä ovat ihan korvaamattomia tietoja. Ennen papereiden löytymistä oli varmassa tiedossa vain hautausmaan vihkiminen vuonna 1930, mutta sitä aikaisempi historia kyläkokouksineen oli jo arvailujen varassa. Hautausmaan menneisyydestä on ollut paljon väärää tietoa ja huhujakin liikkeellä, Liisa Tiitinen kertoo huomanneensa papereita tutkiessaan.
Hautausmaa- yhdistys ajamaan asiaa
Muurasjärven miehet kokoontuivat kyläkokoukseen kansakoululle joulukuun 18.
päivänä vuonna 1927 vakaana aikomuksena perustaa kylälle hautausmaayhdistys, jonka ainoaksi tehtäväksi annettiin oman hautausmaan puuhaaminen.
Työhön ryhdyttiin, mutta aivan heti ei saatu tuloksia aikaan. Ilmeisesti seurakunta ei pitänyt hautausmaan tarvetta Muurasjärvelle aivan yhtä kiireellisenä, kuin kylällä nähtiin, ja niin kului runsas kaksi vuotta ennen kuin hautausmaa voitiin vihkiä. Vihkiminen tapahtui 25.5.1930.
Perustavan kokouksen puheenjohtajana oli Hannes Sevon ja sihteerinä Jalmari Salo. Hautausmaatoimikuntaan valittiin Hanneksen ja Jalmarin lisäksi Onni Mielityinen, Heikki Paananen ja Evert Herranen (Järventaus).
Hautausmaan paikaksi kaavailtiin vanhastaan Ristinmäeksi kutsuttua aluetta, joka sitten ostettiinkin erilleen Ahon tilan maista. Myyjänä olivat Ville ja Ida Sevon. Ensimmäisen maanhankinnan jälkeen hautausmaata on laajennettu kahdesti.
Perustajille ilmaiset hautapaikat
Hautausmaa saatiin Muurasjärvelle, mutta se piti ylläpitää omin voimin. Niinpä hautausmaayhdistys oli samalla jäsenyhdistys, joka keräsi jäseniltään maksun hautausmaan ylläpitämiseksi. Kuluihin hankittiin varoja myös lainajyvästöllä.
Yhdistyksen jäsenet sitoutuivat tuossa joulukuun kyläkokouksessa perustamaan hautausmaan omalla kustannuksellaan ilman seurakunnan tukea. Ei olekaan ihme, jos noin 30 perustajajäsenelle luvattiin ilmaiset hautapaikat.
Hautausmaa syntyi talkoilla. Talkoista on asianmukaiset merkinnät jokaisen mukana olleen kohdalla. Mikä sitten sai muurasjärviset perustamaan oman hautausmaan? Liisa Tiitisen mukaan asia on selvä.
— Etäisyys kirkolle oli pitkä, ja sen aikaisilla kulkuvälineillä eli hevosilla yli 30 kilometrin matka oli vaikea.
Haave omasta kirkosta
Oma hautausmaa ja ruumis huone tyydyttivät muurasjärveläisten tarpeita yli 20 vuoden ajan. Vuonna 1953 (Vai 1933?)esitti Vilho Mielityinen kyläkokouksessa keskusteltavaksi ajatuksen oman kirkon rakentamisesta ja toivoi samalla hankkeelle seurakunnan myötämielisyyttä.
Väliin tuli sota ja pula-aika. Kirkkohanke viivästyi. Puuhaan kuitenkin ryhdyttiin ja asiaa ajettiin monissa yhteyksissä, kunnes oma kirkko oli totta
vuonna 1963.
Kirkon rakentamiseen Muurasjärven kyläläiset saivat seurakunnan tuen, mutta yhdellä ehdolla: muurasjärveläisten piti luvata, etteivät he lähde perustamaan omaa seurakuntaa. Pelko ei ehkä ollut ihan aiheeton, sillä joskus hautausmaan puuhaamisen aikana jossain kyläkokouksessa esitettiin ajatus oman pitäjän perustamisesta. Siihen olisi Muurasjärven lisäksi otettu mukaan osa Alvajärveä. Olisikohan pitäjähankkeen syynä ollut työlääntyminen hautausmaan perustamisvaikeuksiin?
Muurasjärven hautausmaayhdistys sai kirkon myötä uusia tehtäviä. Sen nimi muutettiinkin hautaus- ja rukous- huoneyhdistykseksi, joka toimi aina 1960-luvulle saakka, jolloin hautausmaan luovutus seurakunnalle hyväksyttiin lopullisesti. Ensimmäinen päätös hautausmaan luovuttamisesta tehtiin vuonna 1963 ehdolla, että yhdistyksen tilalle perustetaan kirkon kaunistamisrahasto, joka toimii vieläkin.
Muurasjärven kirkko on palvellut 23 vuotta kylän iloissa ja suruissa. Nyt Muurasjärvellä odotetaan kirkon kunnostamista.
Kotiseudun Sanomat joulukuun 3 päivä 1986
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Kommenttini:
Yksi lapsena kuollut veljeni haudattiin Muurasjärvelle, vaikka asuimme silloin Pyhäjärven puolella Rajahoikassa. Muurasjärvellä oli kuitenkin lähin hautausmaa, niin oli luonnollista sodan riehuessa ja talven pakkasten paukkuessa haudata lapsi lähimpään mahdolliseen paikkaan. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, koska saman vuoden syksyllä muutimme itsekin Muurasjärven kylälle. Samaan perhehautaan laskettiin isämme reilun kymmenen vuotta myöhemmin, sekä kaksoisveljeni 1965 ja 1995, tosin viimeksi eri hautaan. Perhehaudassa odottaa paikat ainakin äidilleni, sekä minulle ja vaimolleni.
Kirkon haaveesta muistan sen verran, että ennen sen rakentamista täällä myytiin adresseja kirkon rakennusrahaston hyväksi, kirkon valmistuttua sen kaunistamisrahaston kartuttamiseksi. Noin kymmenen vuotta sitten kirkko remontoitiin ja uudistettiin perusteellisesti, ja se on muurasjärvisille rakas kotikirkko.
keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Muurasjärvelle leikkipuisto lasten iloksi
Rahalla mitaten se ei yllä merkittäviin saavutuksiin, mutta siitä huolimatta on varmaa, että tämän päivän lapset muistavat sen vielä aikuisenakin. Pihtiputaalla Muurasjärven kyläkirkon takana sijaitseva, ihka uusi leikkipuisto on nimittäin sen verran uutteran työn tulos, että Pihtiputaan kyläkunnilla ei ole aikaisemmin moiseen ryhdytty. Harvassa ovat myös ne muut maakunnan kyläkunnat, joissa on rakennettu leikkipuisto liki talkoin lasten iloksi.
Syystäkin Mannerheimin Lastensuoluliiton Muurasjärven osasto järjesti sunnuntaina komeat leikkipuiston avajaiset. Mukaan oli saatu vieraita mm. ' MLL:n keskustoimistosta Helsingistä ja piiritoimistosta Jyväskylästä. Luonnollisesti edustettuina olivat Pihtiputaan kunta, seurakunta, metsänhoitoyhdistys, kansalaisopisto, osuuspankki sekä runsas talkooväki, eli kaikki, jotka olivat olleet edesauttamassa leikkipuiston syntymistä.
Kauanhan leikkipuistosta haaveiltiin. MLL:n Muurasjärven osaston puheenjohtaja Eila Halla-aho muistelee, että liikkeelle lähdettiin vuoden 1980 valtakunnallisen yhteistyönprojektin pohjalta. Kunta antoi meille maapohjan ja puut kaupantekijäisiksi. Lisäksi ostimme jonkin verran höylättyä puuta, hän kertaa alkutaivalta.
Kalusteet puutyöpiirissä
Varsinainen uurastus tapahtui viime talvena. Muurasjärvellä oli kansalaisopiston puutyöpiiri, jossa kylän miehet nikkaroivat Heikki Kanasen johdolla leikkipuiston kalusteet. Siinä syntyivät kiikut, liukumäet, kiipeilytelineet, mitä nyt leikkipuistossa vain voi kuvitella olevan.
Keväällä, kun lumet olivat sulaneet, leikkivälineet laitettiin paikoilleen, alue siistittiin ja sunnuntaina vihdoin kokoonnuttiin yhteiseen juhlaan. Laskin, että 75 kahvikuppia oli käytössä. Olisi meitä ollut varmasti enemmänkin, mutta tänä viikonloppuna oli paljon muuta ohjelmaa, kuten Killerin maatalousnäyttely ja Hankasalmen suviseurat. Lisäksi meidän kuoro on parhaillaan Sallassa, Eila Halla-aho luettelee yhteensattumia.
Jo avajaispäivä paljasti, että leikkipuistoa on kaivattu. Se kuluu mm. kylällä perhepäivähoidossa olevien lasten touhuissa, ja myös seurakunnan päivä kerho, sekä kunnan leikkikerho viettävät varmasti aikaansa puistossa. Ja toki sinne voivat, mennä muutkin lapset.
Mitäpä tämän jälkeen? Leikkipuiston vieressä on iso kasa puita, joista voisi tehdä lisää leikkivälineitä. Myös uimarannasta haaveillaan. — Mutta ensiksi täytyy henkäistä, siksi kova urakka puiston rakentaminen oli, huokaa osaston sihteeri Eija Niemelä.
Kotiseudun Sanomat 29.6.1987
Vuoden 2009 kevään aikana leikkikentän kalusteet on uusitu, muutama viikko sitten oli uudistetun kentän avajaiset. Yli 20 vuotta olivat siis kestäneet aikanaan talkootyönä valmistetut kalusteet.
Merkkilöytö yli kymmenen vuoden takaa
Ikivanhan kelohongan kyljestä löytyneet kaiverrukset kertovat Ruotsin ja Venäjän rajalinjasta satojen vuosien takaa.
Harvinainen maamerkki löytyi Pihtiputaan rajalta
Pihtiputaan ja Pielaveden rajamailta on löytynyt uusi todiste siitä, että vanha Ruotsin ja Venäjän raja on kulkenut tätä kautta.
Liitonjokelainen Teuvo Siekkinen havaitsi metsäreissullaan ikivanhassa kelohongassa olevia kaiverruksia, jotka muistuttivat aikaisemmin Rillankivestä löytyneitä merkkejä. Siekkinen välitti tiedon Oulun yliopiston professori Kyösti Julkulle, joka on tutkinut myös Rillankiveä. Julkun tutkimuksissa kävi ilmi,
että kyseessä on ainutlaatuinen jäännös Ruotsin ja Venäjän valtakuntien aikaisesta rajasta.
On erittäin harvinaista, että merkkejä löytyy vielä puista, jotka ovat katoava luonnonvara. Tavallisesti rajamerkit onkin hakattu kiveen. Silmämääräisesti arvoisin, että kaiverrus on vähintään kaksi ja puoli sataa vuotta vanha, tosin se tyylillisesti näyttää kuuluvan vieläkin vanhempaan aikaan, Kyösti Julku kertoo.
Merkistä on erotettavissa Venäjän vallasta kertova risti ja ruotsalaisten kypärä sekä erinäisiä muita merkintöjä. Osa kaiverruksista on tosin syntynyt myöhemmin ohikulkijoiden aikaansaannoksena, mutta vanhojen asiakirjojen perusteella Julku pyrkii erottamaan kuviosta alkuperäiset.
Tyylin selvittämisessä on vaikeutena se, että merkki on kaiverrettu osin puun syiden mukaan ja on siksi kaavamainen. Arvelen sen kuitenkin liittyvän 1600 — 1700 -luvulla tapahtuneisiin lääninrajan muutoksiin.
Kelohonka, johon kaiverrukset on veistetty, on satoja vuosia vanha. Se on kasvanut paksuutta vielä 4-5 senttiä veistetyn kohdan ympärille. Professori Julku aikoo selvittää merkkien alkuperän Helsingissä, maanmittaushallituksen arkiston ja valtionarkiston avulla.
Myös Pihtiputaan ja Pielaveden rajalla sijaitseva Rillankivi on vanha rajamerkki. Siihen kaiverretut kuviot pohjautuvat Pähkinäsaaren rauhan jälkeisistä rajalinjoista, jotka muuttuivat jonkin verran suomalaisten edetessä itään 1400-luvulla. Rillankivi on Museoviraston rauhoittama maamerkki, ja Kyösti Julkun mukaan myös uusi löydös tulee rauhoittaa.
Lähde: Kotiseudun Sanomat 4.7.1990
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Valokuvauskurssilla
Kurssitoiminta vilkasta
Kristillinen opisto toimii kesälläkin
Reisjärven Kristillisen opiston kesä on vilkasta ja työntäyteistä aikaa. Tälläkin viikolla meneillään on neljä eri kurssia, kertoi kurssisihteeri Törmänen. Kurssit ovat pääosin noin viiden päivän mittaisia ja on oppilaita kymmenestä kahteenkymmeneen, riippuen kurssin aiheesta. (Vuonna 1990)
Meneillään olevalla valokuvauskurssilla on kahdeksan oppilasta, johtuen laboratorion tiloista. Opettajina kurssilla toimivat Jouko Haapsaari ja Voitto Pulkkinen Oulusta, sekä Tapio Kostet Kajaanista.
Oppilaita on ympäri Suomea, jotka on valittu ilmoittautumisjärjestyksessä. Mukana olevat oppilaat ovat kaikki harrastelijoita, onpa yksi "pystymetsän", eli aloittelija. Suunniteltu tuntimäärä ei ole riittänyt alkuunkaan, sillä oppilaat ovat olleet niin innokkaita, että ovat vapaaehtoisesti jatkaneet iltaisin jopa yömyöhään töitä. Kursseilla on mahdollisuus perehtyä valokuvauksen perusteisiin, kuvan tekemiseen ja kuvan sisältöihin teoriaopintojen ja harjoitusten avulla.
Posliininmaalauskurssi
Toinen meneillään oleva kurssi on posliininmaalauskurssi, jossa on oppilaita kaikkiaan 17. Oppilaat ovat Helsingin ja Rovaniemen väliltä. Tämä kurssi on meneillään olevista suosituin, sillä mukaan on päässyt vain osa, kertoi opettajana toimiva Salli Kinnunen 0ulunsalosta. Heidänkin kurssi on ollut todella innostunutta, työtä on jatkettu yömyöhään. Ensimäistä kertaa heillä on ollut nyt käytössä vesiliukoiset värit, jotka ovat myrkyttömiä.
Läheiseen luokkaan pystytetty työnäyttely oli todella upea ja näyttävä. Vaikkakin osa oppilaista on aivan alkuvaiheessa, niin työt olivat kauniita ja hallittuja. Aiheina on ollut luonto, kukat, hedelmät.
Opettaminen on aloitettu aivan alusta, eli sivellinvedosta alkaen. Oppilaat kertoivat yhdestä suusta, että tämä on ollut todella ihanaa aikaa täällä Reisjärvellä, terapiaa, rauhallisuutta, maalaiselämää, kuului monelta taholta.
Kudontakurssi
Kolmas kurssi oli kudontakurssi, jossa oppilaita oli 12 ja kaikki tyttöjä. Opettajana toimi opiston oma tyttö, Eeva-Maija Lappalainen. Eeva-Maija kertoi, että mukavaa näin varsinaisen loman väliin tällainen pikakomennus. Tällä kurssilla on mahdollisuus tutustua kankaanrakentamisen vaiheisiin sekä perehtyä shaalin, poppanan, maton ja kuvakudoksen suunnitteluun ja toteutukseen teorian ja harjoitustöiden avulla.
Mukana ollut helsinkiläinen nuori neitonen Leena Syrjälä kertoi, että tämä on eka vierailu tänne Reisjärvelle. Kaunis ja ihana paikka, puhdas ilma ja luonto. Olemme käyneet tutustumassa kuntaan, joka on pieni maaseutupaikka, tuumaili maton kudonnan lomassa tämä hesalainen likka.
8—N:o 28–1990 Reisjärvi (lehti)
Torstai, 12. heinäkuuta
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Erkki Gummerus, muistosanat. Luullakseni kuului samaan Gummerus sukuun, kuin Pihtiputaan ensimmäinen kirkkoherra, Aleksander Gummerus. Sukuyhteyden vuoksi lisään tähän, vaikka tämä Erkki ei ole ollutkaan virassa Pihtiputaalla.
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Viime perjantaina pääsi uskosta näkemiseen Eräjärven eläkkeellä oleva kirkkoherra, rovasti Erkki Julius Valentin Gummerus. Hänessä poistui eräs vanhemman pappisuvun edustaja, jonka lähtö jätti suuren kaipuun, ei ainoastaan rakkaan puolison ja lähiomaisten, vaan lukuisien seurakuntalaisten ja laajan uskonystäväpiirin sydämissä.
Erkki Gummerus oli syntynyt Pyhäjoella 15.5 1895 vanhan pappissuvun jäsenenä. Suvun perinteiden mukaisesti hän alkoi opiskella teologiaa, ja vihittiin papiksi Savonlinnassa 1919. Ensimmäiset pappisvuotensa hän toimi ylimääräisenä pappina Johanneksessa, kunnes hänet valittiin Turtolan kirkkoherraksi, johon virkaan hän astui 1924.
Tornionlaaksossa hän joutui tekemisiin lestadiolaisen kristillisyyden kanssa, joka tuolloin eli juuri voimakasta nousukauttaan niillä seuduin. Monien vanhojen maallikkosaarnaajien, erikoisesti Juhani Raution selkeä julistus ja taidollinen rakkaus vetivät nuoren kirkkoherran elävän kristillisyyden lähteille, missä hänet Jumala sai tehdä oikeaksi papikseen. Suurella sydämen lämmöllä hän myöhemmin muisteli Turtolassa vietettyjä pappisvuosiaan. Sinne hänen matkansa johtivat vielä viimeisiin vuosiin asti, kalaisen Ajankijärven rannoille erämaan rauhassa lepäämään ja monista vanhoista muistoista virkistymään.
Vuonna 1932 rovasti Gummerus siirtyi jälleen Karjalaan, Kuolemanjärven kirkkoherraksi, jota virkaa hän hoiti raskaitten evakkovuosien halki seurakunnan lakkauttamiseen asti 1949. Viimeiset pappisvuotensa hän toimi Eräjärven kirkkoherrana, kunnes 1955 siirtyi eläkkeelle.
Erkki Gummerus tunnettiin ahkerana tutkijana, jonka kynä oli sujuva valottamaan menneisyyden hämärää. Hänen historiallisista tutkimuksistaan on mainittava ”Piirteitä Johanneksen seurakunnan historiasta kappeliseurakuntana venäläisvallan ajalta 1721 – 1812.” Myöskin kunnalliseen ja valtiolliseen toimintaan hän otti osaa ollen mm kahdesti presidentin valitsijamiehenä.
Ennen kaikkea opittiin Erkki-veli tuntemaan kuitenkin kristittynä. Vaatimattomana, koskaan itseään korostamatta, hän pyrki kirkastamaan Golgatan veriuhria syntisten katseltavaksi. Hän on yksi niistä vanhan kansan kristityistä, joille oli tärkeintä salattu elämä Kristuksen yhteydessä. Luonnon läheisyys, hersyvä huumori ja vilpitön rehtiys antoivat hänen sanoilleen tuoreutta.
Evakkomatka on päättynyt. Rakas veljemme on nyt kotona.
L.M.
Päivämies heinäkuun 24 päivänä 1958
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Erkki Gummerus:
Anteeksiantamuksen tarve
Sovintosaarnaa, syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä tarvitsemaan, ei vie meitä jokapäiväisen leivän tarve, ei ajallinen hätä ja puute, ei vaarat, ei sielulliset järkytykset, ei edes ruumiillisen kuoleman pelko. Kun kaikki tämä on ohi, on melkein aina Jumalan tarvekin ohi, ja entinen elämä synnissä ja epäuskossa jatkuu. Syntien anteeksiantoa Jeesuksen piinan ja sovintokuoleman kautta tarvitsee vain se, jonka tunnolle on tullut, että synnin palkka on kuolema. Ei ainoastaan ruumiillinen, vaan iankaikkinen kadotus. Kun tämä tuomion tuli polttaa tuntoa, vie se meidät tarvitsemaan Jumalan armoa Kristuksessa ja kuulemaan sovintosaarnaa omalle kohdallemme.
(Erkki Gummerus: Ihana on Siion virtoinensa I)
Päivämies heinäkuun 24 päivänä 1958
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Viime perjantaina pääsi uskosta näkemiseen Eräjärven eläkkeellä oleva kirkkoherra, rovasti Erkki Julius Valentin Gummerus. Hänessä poistui eräs vanhemman pappisuvun edustaja, jonka lähtö jätti suuren kaipuun, ei ainoastaan rakkaan puolison ja lähiomaisten, vaan lukuisien seurakuntalaisten ja laajan uskonystäväpiirin sydämissä.
Erkki Gummerus oli syntynyt Pyhäjoella 15.5 1895 vanhan pappissuvun jäsenenä. Suvun perinteiden mukaisesti hän alkoi opiskella teologiaa, ja vihittiin papiksi Savonlinnassa 1919. Ensimmäiset pappisvuotensa hän toimi ylimääräisenä pappina Johanneksessa, kunnes hänet valittiin Turtolan kirkkoherraksi, johon virkaan hän astui 1924.
Tornionlaaksossa hän joutui tekemisiin lestadiolaisen kristillisyyden kanssa, joka tuolloin eli juuri voimakasta nousukauttaan niillä seuduin. Monien vanhojen maallikkosaarnaajien, erikoisesti Juhani Raution selkeä julistus ja taidollinen rakkaus vetivät nuoren kirkkoherran elävän kristillisyyden lähteille, missä hänet Jumala sai tehdä oikeaksi papikseen. Suurella sydämen lämmöllä hän myöhemmin muisteli Turtolassa vietettyjä pappisvuosiaan. Sinne hänen matkansa johtivat vielä viimeisiin vuosiin asti, kalaisen Ajankijärven rannoille erämaan rauhassa lepäämään ja monista vanhoista muistoista virkistymään.
Vuonna 1932 rovasti Gummerus siirtyi jälleen Karjalaan, Kuolemanjärven kirkkoherraksi, jota virkaa hän hoiti raskaitten evakkovuosien halki seurakunnan lakkauttamiseen asti 1949. Viimeiset pappisvuotensa hän toimi Eräjärven kirkkoherrana, kunnes 1955 siirtyi eläkkeelle.
Erkki Gummerus tunnettiin ahkerana tutkijana, jonka kynä oli sujuva valottamaan menneisyyden hämärää. Hänen historiallisista tutkimuksistaan on mainittava ”Piirteitä Johanneksen seurakunnan historiasta kappeliseurakuntana venäläisvallan ajalta 1721 – 1812.” Myöskin kunnalliseen ja valtiolliseen toimintaan hän otti osaa ollen mm kahdesti presidentin valitsijamiehenä.
Ennen kaikkea opittiin Erkki-veli tuntemaan kuitenkin kristittynä. Vaatimattomana, koskaan itseään korostamatta, hän pyrki kirkastamaan Golgatan veriuhria syntisten katseltavaksi. Hän on yksi niistä vanhan kansan kristityistä, joille oli tärkeintä salattu elämä Kristuksen yhteydessä. Luonnon läheisyys, hersyvä huumori ja vilpitön rehtiys antoivat hänen sanoilleen tuoreutta.
Evakkomatka on päättynyt. Rakas veljemme on nyt kotona.
L.M.
Päivämies heinäkuun 24 päivänä 1958
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Erkki Gummerus:
Anteeksiantamuksen tarve
Sovintosaarnaa, syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä tarvitsemaan, ei vie meitä jokapäiväisen leivän tarve, ei ajallinen hätä ja puute, ei vaarat, ei sielulliset järkytykset, ei edes ruumiillisen kuoleman pelko. Kun kaikki tämä on ohi, on melkein aina Jumalan tarvekin ohi, ja entinen elämä synnissä ja epäuskossa jatkuu. Syntien anteeksiantoa Jeesuksen piinan ja sovintokuoleman kautta tarvitsee vain se, jonka tunnolle on tullut, että synnin palkka on kuolema. Ei ainoastaan ruumiillinen, vaan iankaikkinen kadotus. Kun tämä tuomion tuli polttaa tuntoa, vie se meidät tarvitsemaan Jumalan armoa Kristuksessa ja kuulemaan sovintosaarnaa omalle kohdallemme.
(Erkki Gummerus: Ihana on Siion virtoinensa I)
Päivämies heinäkuun 24 päivänä 1958
T.W, Siivola: Pihtipudas 1950 -luvulla
Pihtipudas on ripeästi kehittyvä sisämaan pitäjä
Pihtiputaan kunnan viimeaikaisesta asutustoiminnasta kertoi rakennusmestari Kinnunen seuraavaa:
Maanhankintalain perusteella on asutustarkoituksiin pakkolunastettu noin 36000 ha. Tiloja on muodostettu 356 ja lisäksi lisä- ja vastikealueita. Näiden tilojen peltopinta-ala tulee olemaan noin 4500 ha, josta noin 50 % on jo tehty pelloksi. Asukkaista kuuluu 87 siirtoväkeen, ja loput ovat maanhankintalain alaisia viljelijöitä. Näistä viljelijöistä eteläisin on Urjalan pitäjästä, ja pohjoisin Kemijärveltä. Asutustoiminta on lisännyt pitäjämme asukkaiden lukua noin 2500 hengellä. Siirtoväki on kotiutunut hyvin paikkakunnan oloihin, samoin osa maanhankintatilallisista, joskin eräillä näyttää olevan vaikeuksia päästäkseen elämisen alkuun.
Metsäteknikko T. V. Siivola, joka on Pihtiputaan kansakoululautakunnan puheenjohtaja, kertoi,
Että kansakouluja on 22, joissa opettajia yhteensä 45, sekä lisäksi kunnallinen keskikoulu, joka ensi syksynä aloittaa neljännen työvuotensa. Koulu on 4-luokkainen. Vanhin pitäjämme kansakouluista on kirkonkylän koulu, joka on perustettu 1883, seuraavaksi vanhin Muurasjärven koulu perustettu 1886. Kaikki koulut toimivat omissa koulutaloissaan, joista suurin osa on rakennettu viimeisen vuosikymmenen aikana. Sotien jälkeisinä vuosina oli yhdellä kertaa rakenteilla kuusi koulutaloa, johtuen tämä asutustoiminnan aiheuttamasta väestön lisäyksestä.
Terveydenhoito-oloista mainitsi haastateltavamme, että kunnassa on sairaala ja 1956 valmistunut 61-paikkainen vanhainkoti kauniin Kolimajärven rannalla. Vanhainkodin asukkeina on paitsi oman kunnan hoidokkeja, myös hoidokkeja Kannonkoskelta.
Pihtiputaan kunnan viimeaikaisesta asutustoiminnasta kertoi rakennusmestari Kinnunen seuraavaa:
Maanhankintalain perusteella on asutustarkoituksiin pakkolunastettu noin 36000 ha. Tiloja on muodostettu 356 ja lisäksi lisä- ja vastikealueita. Näiden tilojen peltopinta-ala tulee olemaan noin 4500 ha, josta noin 50 % on jo tehty pelloksi. Asukkaista kuuluu 87 siirtoväkeen, ja loput ovat maanhankintalain alaisia viljelijöitä. Näistä viljelijöistä eteläisin on Urjalan pitäjästä, ja pohjoisin Kemijärveltä. Asutustoiminta on lisännyt pitäjämme asukkaiden lukua noin 2500 hengellä. Siirtoväki on kotiutunut hyvin paikkakunnan oloihin, samoin osa maanhankintatilallisista, joskin eräillä näyttää olevan vaikeuksia päästäkseen elämisen alkuun.
Metsäteknikko T. V. Siivola, joka on Pihtiputaan kansakoululautakunnan puheenjohtaja, kertoi,
Että kansakouluja on 22, joissa opettajia yhteensä 45, sekä lisäksi kunnallinen keskikoulu, joka ensi syksynä aloittaa neljännen työvuotensa. Koulu on 4-luokkainen. Vanhin pitäjämme kansakouluista on kirkonkylän koulu, joka on perustettu 1883, seuraavaksi vanhin Muurasjärven koulu perustettu 1886. Kaikki koulut toimivat omissa koulutaloissaan, joista suurin osa on rakennettu viimeisen vuosikymmenen aikana. Sotien jälkeisinä vuosina oli yhdellä kertaa rakenteilla kuusi koulutaloa, johtuen tämä asutustoiminnan aiheuttamasta väestön lisäyksestä.
Terveydenhoito-oloista mainitsi haastateltavamme, että kunnassa on sairaala ja 1956 valmistunut 61-paikkainen vanhainkoti kauniin Kolimajärven rannalla. Vanhainkodin asukkeina on paitsi oman kunnan hoidokkeja, myös hoidokkeja Kannonkoskelta.
Pihtiputaan seurakuntaelämästä 1958
Pihtiputaan seurakuntaelämä on vilkasta
Päivämies heinäkuun 24 päivä 1958
Pihtiputaan seurakunnan kirkkoherra Tapio Kemppainen kertoi seurakuntansa vaiheista seuraavaa:
Pihtipudas on alkujaan kuulunut Rautalammin seurakuntaan, josta se Viitasaaren seurakunnan perustamisen yhteydessä siirtyi tämän seurakunnan yhteyteen, ja v. 1780 perustettiin Viitasaaren rukoushuonekunnaksi, sai 1800 oman kappalaisen ja 1833 muodostettiin kappeliksi sekä vuonna 1863 tuli kirkkoherrakunnaksi. Historian kirjat alkavat 1881 ja rippikirjat 1870. Vanhemmat kirjat paloivat pappilan palossa 1.7.1881.
Vielä nykyäänkin seurakuntaa palveleva kirkko on alkujaan rakennettu 1783. Perinpohjaisesti uudistettu 1874, jolloin se sai nykyisen ristikirkkomuodon ja parvekkeen. Toinen kerran korjattu 1904. Kirkkoon on saatu urut 1940, sitä aikaisemmin oli käytössä harmooni.
V. 1949 kirkko uusittiin kolmannen kerran, jolloin siihen saatiin höyrykeskuslämmitys ja sähköistys. Lattia ja penkit uusittiin sekä suoritettiin sisä- ja ulkomaalaukset.
Seurakunnan omistamassa Saunamäen pappilassa on pitäjänapulaisen asunto ja seurakuntasali.
Kuluvan vuoden aikana on kanttorin ja pitäjänapulaisen virkataloissa suoritettu nykyajan vaatimat remontit. Viime kesänä paljastettiin oman pitäjän taiteilijan Esko Kanasen veistämä, pronssiin valettu sankaripatsas, viime sodissa kaatuneitten hautakummulle. Seurakunnan uusista suunnitelmista mainittakoon, että Muurasjärvelle, joka on suurin kyläkunta, on suunnitteilla ns. seurakunnallinen työkeskus. Tätä kuitenkaan ei vielä ole lopullisesti päätetty, mutta sen jälkeen, seurakunnan talous myöten antaa, ryhdytään sitä toteuttamaan.
Seurakunnan muusta toiminnasta kirkkoherra Kemppainen kertoi vielä edellisen lisäksi, että diakoniatyöseurat toimivat joka kyläkunnalla, vieläpä isommissa kylissä niitä on useampia. Melkein jokaisessa kinkeripiirissä toimii pyhäkoulu, joissa käy lapsia runsaasti.
Tyttö- ja poikaleirejä on pidetty eri kyläkunnilla, joita johtaa pastori J. Varonen apunaan paikkakunnan opettajia. Seurakuntaelämä on hyvin vilkasta, mikä näkyy siinä, että seurakutsuja on enempi, kuin kaksi pappia ennättää täyttää. Osanotto kirkossa käyntiin ja seuratilaisuuksiin on runsasta, mikä osaltaan todistaa, että sanan nälkä on olemassa. Vakinaiset kirkkoherrat: Aleks Gummerus 1881 - 1915, Matti Jaakkola 1917 - 1928, K. N. Teräsmaa 1928 - 1938, Matti Tukia 1939 - 1954, Yrjö Aittokallio 1954 - 1957 ja Tapio Kemppainen 1958
Päivämies heinäkuun 24 päivä 1958
Pihtiputaan seurakunnan kirkkoherra Tapio Kemppainen kertoi seurakuntansa vaiheista seuraavaa:
Pihtipudas on alkujaan kuulunut Rautalammin seurakuntaan, josta se Viitasaaren seurakunnan perustamisen yhteydessä siirtyi tämän seurakunnan yhteyteen, ja v. 1780 perustettiin Viitasaaren rukoushuonekunnaksi, sai 1800 oman kappalaisen ja 1833 muodostettiin kappeliksi sekä vuonna 1863 tuli kirkkoherrakunnaksi. Historian kirjat alkavat 1881 ja rippikirjat 1870. Vanhemmat kirjat paloivat pappilan palossa 1.7.1881.
Vielä nykyäänkin seurakuntaa palveleva kirkko on alkujaan rakennettu 1783. Perinpohjaisesti uudistettu 1874, jolloin se sai nykyisen ristikirkkomuodon ja parvekkeen. Toinen kerran korjattu 1904. Kirkkoon on saatu urut 1940, sitä aikaisemmin oli käytössä harmooni.
V. 1949 kirkko uusittiin kolmannen kerran, jolloin siihen saatiin höyrykeskuslämmitys ja sähköistys. Lattia ja penkit uusittiin sekä suoritettiin sisä- ja ulkomaalaukset.
Seurakunnan omistamassa Saunamäen pappilassa on pitäjänapulaisen asunto ja seurakuntasali.
Kuluvan vuoden aikana on kanttorin ja pitäjänapulaisen virkataloissa suoritettu nykyajan vaatimat remontit. Viime kesänä paljastettiin oman pitäjän taiteilijan Esko Kanasen veistämä, pronssiin valettu sankaripatsas, viime sodissa kaatuneitten hautakummulle. Seurakunnan uusista suunnitelmista mainittakoon, että Muurasjärvelle, joka on suurin kyläkunta, on suunnitteilla ns. seurakunnallinen työkeskus. Tätä kuitenkaan ei vielä ole lopullisesti päätetty, mutta sen jälkeen, seurakunnan talous myöten antaa, ryhdytään sitä toteuttamaan.
Seurakunnan muusta toiminnasta kirkkoherra Kemppainen kertoi vielä edellisen lisäksi, että diakoniatyöseurat toimivat joka kyläkunnalla, vieläpä isommissa kylissä niitä on useampia. Melkein jokaisessa kinkeripiirissä toimii pyhäkoulu, joissa käy lapsia runsaasti.
Tyttö- ja poikaleirejä on pidetty eri kyläkunnilla, joita johtaa pastori J. Varonen apunaan paikkakunnan opettajia. Seurakuntaelämä on hyvin vilkasta, mikä näkyy siinä, että seurakutsuja on enempi, kuin kaksi pappia ennättää täyttää. Osanotto kirkossa käyntiin ja seuratilaisuuksiin on runsasta, mikä osaltaan todistaa, että sanan nälkä on olemassa. Vakinaiset kirkkoherrat: Aleks Gummerus 1881 - 1915, Matti Jaakkola 1917 - 1928, K. N. Teräsmaa 1928 - 1938, Matti Tukia 1939 - 1954, Yrjö Aittokallio 1954 - 1957 ja Tapio Kemppainen 1958
Hannes Sevon kertoi
Piirteitä Muurasjärven kylän asutushistoriasta
Sakari Topeliuksen Maamme - kirjassa on tarina, jossa kerrotaan Muurasjärven rannalla asuvista talollisista Maunosta ja Vilhosta, jotka löivät vetoa, voisiko veneellä päästä Muurasjärvestä Suomenlahdelle, ja sieltä toista tietä takaisin kotiin. Mauno lähti matkalle, tuli Kotkan seutuvilla merelle, kulki laivalla Kalajoen suuhun ja sieltä Kalajokea Haapajärven Ylipään kautta kotiin. Hän voitti komeahelaisen tuppivyön omakseen.
Kuningas Kustaa Vaasan voimakkaan erämaiden asutustoiminnan seurauksena perustettiin v. 1561 laaja Rautalammin seurakunta, johon Muurasjärvikin kuului. Kirkollisesti Muurasjärvi kuului myöhemmin Laukaaseen v:sta 1593 alkaen, Viitasaareen v. 1628 alkaen ja Pihtiputaan seurakuntaan v:sta 1780 alkaen.
Ruotsin valtionarkistossa on säilynyt tietoja Rautalammin pitäjän verokirjoista. Muurasjärven kohdalla on näissä verokirjoissa ensimmäinen maininta v. 1650. Verotiloja oli kylässä kolme, Partanen, Niskanen ja Kuhramoinen. V. 1659 lahjoitti kuningatar Kristiina kylän kaikki kolme verotilaa rälssitiloiksi eversti Johan Ridrerille, jonka voudit perivät nyt ennen valtiolle kuuluvat verot herransa laskuun, vieläpä entistä perinpohjaisemmin.
Asutus Muurasjärven rantamilla on ikivanhaa. Jo kivikauden aikoina on seutu ollut asutettua. Täältä löydettyjä kivikauden esineitä on mm. Kansallismuseossa.
Kerrottakoon vielä kansan suusta peräisin oleva seuraava tarina.
"Kauan sitten kulki suuri tietäjä Kihovauhkonen polkua Pohjanmaalta kohti itää. Saapuipa mies maanselän ylitettyään korkealle mäelle. Silloin mies sai profetoimisen lahjan, lyö kirveellä hongan kylkeen ja julistaa:
"Tällä paikalla vielä joskus seisoo kirkko, tuoss' on hautuumaa, mutta ennen kuin se tapahtuu, tulee suuri sota, jossa kaatuneiden veressä voi vaikka hirsiä uitella."
Siitä mäki sai nimensä Ristinmäki. Mäellä on jo hautuumaa, on siellä sodissa kaatuneitten sankarihautakin.
Kirkko vain toistaiseksi puuttuu, jotta ennustus olisi täydellisesti toteutunut. (Kirkkokin valmistui artikkelin kirjoittamisen jälkeen.)
Jo 1886 on ostettu hautausmaa-alue Kivelän talon maasta Ristinmäeltä. Lähes 40 vuotta sitten lahjoitti kauppias ja herastuomari Vihtori Kesänen kirkon rakentamiseksi Ristinmäelle 40 000:- (markkaa) ja papin palkkaukseen 20 000:-, mutta hänen todistamaton testamenttinsa ei saanut lain voimaa ja raukesi. V. 1930 vihittiin Ristinmäellä hautausmaa ja v. 1953 taiteilija Ilmari Virkkalan veistämä ja Virkamäen kivestä valmistettu sankaripatsas.
Hannes Sevon
Päivämies heinäkuun 24 päivänä 1958
Sakari Topeliuksen Maamme - kirjassa on tarina, jossa kerrotaan Muurasjärven rannalla asuvista talollisista Maunosta ja Vilhosta, jotka löivät vetoa, voisiko veneellä päästä Muurasjärvestä Suomenlahdelle, ja sieltä toista tietä takaisin kotiin. Mauno lähti matkalle, tuli Kotkan seutuvilla merelle, kulki laivalla Kalajoen suuhun ja sieltä Kalajokea Haapajärven Ylipään kautta kotiin. Hän voitti komeahelaisen tuppivyön omakseen.
Kuningas Kustaa Vaasan voimakkaan erämaiden asutustoiminnan seurauksena perustettiin v. 1561 laaja Rautalammin seurakunta, johon Muurasjärvikin kuului. Kirkollisesti Muurasjärvi kuului myöhemmin Laukaaseen v:sta 1593 alkaen, Viitasaareen v. 1628 alkaen ja Pihtiputaan seurakuntaan v:sta 1780 alkaen.
Ruotsin valtionarkistossa on säilynyt tietoja Rautalammin pitäjän verokirjoista. Muurasjärven kohdalla on näissä verokirjoissa ensimmäinen maininta v. 1650. Verotiloja oli kylässä kolme, Partanen, Niskanen ja Kuhramoinen. V. 1659 lahjoitti kuningatar Kristiina kylän kaikki kolme verotilaa rälssitiloiksi eversti Johan Ridrerille, jonka voudit perivät nyt ennen valtiolle kuuluvat verot herransa laskuun, vieläpä entistä perinpohjaisemmin.
Asutus Muurasjärven rantamilla on ikivanhaa. Jo kivikauden aikoina on seutu ollut asutettua. Täältä löydettyjä kivikauden esineitä on mm. Kansallismuseossa.
Kerrottakoon vielä kansan suusta peräisin oleva seuraava tarina.
"Kauan sitten kulki suuri tietäjä Kihovauhkonen polkua Pohjanmaalta kohti itää. Saapuipa mies maanselän ylitettyään korkealle mäelle. Silloin mies sai profetoimisen lahjan, lyö kirveellä hongan kylkeen ja julistaa:
"Tällä paikalla vielä joskus seisoo kirkko, tuoss' on hautuumaa, mutta ennen kuin se tapahtuu, tulee suuri sota, jossa kaatuneiden veressä voi vaikka hirsiä uitella."
Siitä mäki sai nimensä Ristinmäki. Mäellä on jo hautuumaa, on siellä sodissa kaatuneitten sankarihautakin.
Kirkko vain toistaiseksi puuttuu, jotta ennustus olisi täydellisesti toteutunut. (Kirkkokin valmistui artikkelin kirjoittamisen jälkeen.)
Jo 1886 on ostettu hautausmaa-alue Kivelän talon maasta Ristinmäeltä. Lähes 40 vuotta sitten lahjoitti kauppias ja herastuomari Vihtori Kesänen kirkon rakentamiseksi Ristinmäelle 40 000:- (markkaa) ja papin palkkaukseen 20 000:-, mutta hänen todistamaton testamenttinsa ei saanut lain voimaa ja raukesi. V. 1930 vihittiin Ristinmäellä hautausmaa ja v. 1953 taiteilija Ilmari Virkkalan veistämä ja Virkamäen kivestä valmistettu sankaripatsas.
Hannes Sevon
Päivämies heinäkuun 24 päivänä 1958
Matti Vesalaisen muistelua
SEUROJA MUURASJÄRVELLÄ AHKEROITU PITÄÄ AHKERASTI
Muurasjärven Rauhanyhdistyksen seuratoiminnasta kertoili Matti Vesalainen muistojaan.
Rauhanyhdistyksen perustamisen jälkeen v. 1944 helluntaina pidettiin kansakoululla 3 - päiväiset seurat, joissa sanankuulijoita oli runsaasti, aina naapuri pitäjistä saakka. Sanan jakajina näissä seuroissa olivat Jalmari Paananen vanhempi ja Jalmari Paananen nuorempi, Arvi Hintsala, Aukusti Törölä ja Hugo Jo(kisaari?). Mukana oli myöskin seurakunnan papeista pastori Virnes, joka myöhemmin Kannonkosken seurakunnassa sai parannuksen armon. Näissä seuroissa uskovien joukko lisääntyi yli kymmenellä hengellä.
1945 pidettiin seurat Niemenharjulla, Keitaan talossa. Kolmipäiväisiä seuroja v. 1946 pidettiin Pihtiputaan kirkossa, mihin on matkaa Muurasjärveltä yli 30 km. Pitkä tuotti seuraravintolan järjestämisessä paljon hankaluuksia. Nuorisoseuran talossa seuraavana vuonna pidetyissä seuroissa oli puhujina Pentti Hämäläinen, Veikko Pentikäinen, Lauri Vesterinen, A. Peltokangas, ja Kettukangas, sekä Reino Kämäräinen. Usein pidettiin seuroja vanhassa Osuuskassan talossa sekä kodeissa eri puolilla kyläkuntaa. Vuosittain on seuroja pidetty noin viidet kymmenet, joissa on puhujia ollut kaksi, jopa kolmekin kerralla.
Ompeluseuratoimintaa on ylläpidetty, joista saaduilla varoilla on voitu seuratoimintaa jatkuvasti tukea, kuin myöskin on saatu varoja lahjoituksina. Kaikesta tästä on meillä syytä kiittää Jumalaa, joka antamisen mieltä meissä vaikuttaa.
Lopuksi tahdon muistella Ida Kanasta, eli Ojalan Iitaa, joka seurojen kanttorina hyvällä lauluäänellään aloitti virret ja Siionin laulut. Nyt hän on laulamassa "uutta virttä uusin kielin" karitsan häissä.
Muurasjärven Rauhanyhdistyksen seuratoiminnasta kertoili Matti Vesalainen muistojaan.
Rauhanyhdistyksen perustamisen jälkeen v. 1944 helluntaina pidettiin kansakoululla 3 - päiväiset seurat, joissa sanankuulijoita oli runsaasti, aina naapuri pitäjistä saakka. Sanan jakajina näissä seuroissa olivat Jalmari Paananen vanhempi ja Jalmari Paananen nuorempi, Arvi Hintsala, Aukusti Törölä ja Hugo Jo(kisaari?). Mukana oli myöskin seurakunnan papeista pastori Virnes, joka myöhemmin Kannonkosken seurakunnassa sai parannuksen armon. Näissä seuroissa uskovien joukko lisääntyi yli kymmenellä hengellä.
1945 pidettiin seurat Niemenharjulla, Keitaan talossa. Kolmipäiväisiä seuroja v. 1946 pidettiin Pihtiputaan kirkossa, mihin on matkaa Muurasjärveltä yli 30 km. Pitkä tuotti seuraravintolan järjestämisessä paljon hankaluuksia. Nuorisoseuran talossa seuraavana vuonna pidetyissä seuroissa oli puhujina Pentti Hämäläinen, Veikko Pentikäinen, Lauri Vesterinen, A. Peltokangas, ja Kettukangas, sekä Reino Kämäräinen. Usein pidettiin seuroja vanhassa Osuuskassan talossa sekä kodeissa eri puolilla kyläkuntaa. Vuosittain on seuroja pidetty noin viidet kymmenet, joissa on puhujia ollut kaksi, jopa kolmekin kerralla.
Ompeluseuratoimintaa on ylläpidetty, joista saaduilla varoilla on voitu seuratoimintaa jatkuvasti tukea, kuin myöskin on saatu varoja lahjoituksina. Kaikesta tästä on meillä syytä kiittää Jumalaa, joka antamisen mieltä meissä vaikuttaa.
Lopuksi tahdon muistella Ida Kanasta, eli Ojalan Iitaa, joka seurojen kanttorina hyvällä lauluäänellään aloitti virret ja Siionin laulut. Nyt hän on laulamassa "uutta virttä uusin kielin" karitsan häissä.
lauantai 25. huhtikuuta 2009
Onni Mielityinen muisteli
Herran työ Muurasjärvellä alkoi jo tämän vuosisadan alussa
Lestadiolaisuuden alkuvaiheista Muurasjärvellä muisteli Onni Mielityinen seuraavaan tapaan.
Tämän vuosisadan alussa oli muutamia uskovaisia perhekuntia kyläkunnassamme. Emanuel Pulkkinen eli Manna, ja hänen vaimonsa Janika o.s. Kittilä, syntyjään haapajärveläisiä, sekä Hilda Tervamäki, joka asui lapsineen, samoin kuin Manna puolisonsa kanssa, torpparina Salmelan talon maalla. Muistan kuinka Hilda, tehdessään "taksvärkkiä" taloon-hänen miehensä oli Amerikassa - usein työmaalla heleällä äänellään kajautteli Siionin lauluja, joita hartaalla mielellä kuuntelin. Manna taas paljon Raamattua lukeneena "profeteerasi" kotitaloni tuvassa iltaisin, selittäin penkkikeskusteluissa Raamattua niin myöhään, että lopulta oli ainoana kuuntelijana vain isäni yksin.
Näistä keskusteluista lienee isäni saanut jonkinlaisen kiintymyksen uskon asioihin, niin että hän alkoi kutsua puhujia kotiinsa seuroja pitämään. Niinpä näistä seuroista tulikin monipäiväisiä, sillä puhujiakin oli saapunut useita.
Ensimmäiset seurat muistelen pidetyn noin vuoden 1905 aikoihin. Näihin seuroihin oli saapunut väkeä naapuripitäjistäkin, kuten Reisjärveltä, Haapajärveltä, olipa muutamia tullut aina Oulusta saakka. Niitä pidettiin kerran tai kahdesti vuodessa. Jumalan sanaa seuroissa selittivät mm. Leonard Typpö Kalajoelta, Mikko Jakola Sievistä, kirkkoherra Seppänen ja Taavetti Jokinen Haapajärveltä, sekä viitasaarelainen Nestori Kananen, joka muutti aumaan Haapajärvelle, J.A. Aho Reisjärveltä ja monet muut puhujaveljet. Kaikki tässä nimeltä mainitut henkilöt ovat vuosikymmeniä sitten nukkuneet pois tästä elämästä. Mainitussa Salmelan talossa on edelleenkin pidetty seuroja.
Jumalan sanan kylvötyö on saanut vastaanottavan mielen ihmisten sydämissä. Myöhemminkin monet kuulijoita ovat saaneet sanan alla armon tulla siirretyiksi armovaltakunnan asukkaiksi. Sanan vaikutuksesta on kasvamassa kaunis peltopala Jumalan vainiolla.
Päivämies n:o 36. v. 1958 Torstaina heinäkuun 14 päivänä
Lestadiolaisuuden alkuvaiheista Muurasjärvellä muisteli Onni Mielityinen seuraavaan tapaan.
Tämän vuosisadan alussa oli muutamia uskovaisia perhekuntia kyläkunnassamme. Emanuel Pulkkinen eli Manna, ja hänen vaimonsa Janika o.s. Kittilä, syntyjään haapajärveläisiä, sekä Hilda Tervamäki, joka asui lapsineen, samoin kuin Manna puolisonsa kanssa, torpparina Salmelan talon maalla. Muistan kuinka Hilda, tehdessään "taksvärkkiä" taloon-hänen miehensä oli Amerikassa - usein työmaalla heleällä äänellään kajautteli Siionin lauluja, joita hartaalla mielellä kuuntelin. Manna taas paljon Raamattua lukeneena "profeteerasi" kotitaloni tuvassa iltaisin, selittäin penkkikeskusteluissa Raamattua niin myöhään, että lopulta oli ainoana kuuntelijana vain isäni yksin.
Näistä keskusteluista lienee isäni saanut jonkinlaisen kiintymyksen uskon asioihin, niin että hän alkoi kutsua puhujia kotiinsa seuroja pitämään. Niinpä näistä seuroista tulikin monipäiväisiä, sillä puhujiakin oli saapunut useita.
Ensimmäiset seurat muistelen pidetyn noin vuoden 1905 aikoihin. Näihin seuroihin oli saapunut väkeä naapuripitäjistäkin, kuten Reisjärveltä, Haapajärveltä, olipa muutamia tullut aina Oulusta saakka. Niitä pidettiin kerran tai kahdesti vuodessa. Jumalan sanaa seuroissa selittivät mm. Leonard Typpö Kalajoelta, Mikko Jakola Sievistä, kirkkoherra Seppänen ja Taavetti Jokinen Haapajärveltä, sekä viitasaarelainen Nestori Kananen, joka muutti aumaan Haapajärvelle, J.A. Aho Reisjärveltä ja monet muut puhujaveljet. Kaikki tässä nimeltä mainitut henkilöt ovat vuosikymmeniä sitten nukkuneet pois tästä elämästä. Mainitussa Salmelan talossa on edelleenkin pidetty seuroja.
Jumalan sanan kylvötyö on saanut vastaanottavan mielen ihmisten sydämissä. Myöhemminkin monet kuulijoita ovat saaneet sanan alla armon tulla siirretyiksi armovaltakunnan asukkaiksi. Sanan vaikutuksesta on kasvamassa kaunis peltopala Jumalan vainiolla.
Päivämies n:o 36. v. 1958 Torstaina heinäkuun 14 päivänä
Matti Tiainen muistelee
Muurasjärven Rauhanyhdistys Päivämiehessä vuonna 1958
Muurasjärven Rauhanyhdistys toiminut n. 10 vuotta
Artikkeli Päivämiehessä 24.7.1958
Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Tiainen kertoo Rauhanyhdistyksen toiminnasta.
Kun "Päivämiehen" edustaja pyysi haastattelua lehteen, niin lupasin kertoa lyhykäisesti Rauhanyhdistyksen toiminnasta Muurasjärvellä.
Kun Jumalavaltakunnan työ vuodesta 1944 rupesi täällä tuntuvasti lisääntymään, uskovien joukko alkoi olla jo useissa kymmenissä. Silloin syntyi ajatus, että olisi perustettava oma yhdistys. Yhdistystoiminnan avulla saatiin työ myöskin ulkonaisesti lailliselle pohjalle. Seurojen toimeenpano helpottui, kun olimme liittyneet Keskusyhdistykseen jäseneksi Ylivieskan vuosikokouksessa.
Kun luon katseen tuohon noin 10 vuotiseen toimintaan, se tuntuu siltä, niin kuin olisi vain pienen pieni lyhde kainalossa vietävänä Herran elovainiolta. Mutta kuitenkin, vaikka emme itse sitä huomaakaan, tämä työ ei ole hukkaan mennyt. Onhan Pihtiputaalla tullut Jumalanvaltakunnan työ tunnetuksi. Kun on Rauhanyhdistyksen toimesta järjestetty seuroja, niin on uskovien joukkokin lisääntynyt. Seurojen järjestäminen onkin yhdistyksemme tärkein asia. Pidämme talviseen aikaan myöskin ompeluiltoja, varojen kartuttamiseksi Jumalan valtakunnan työhön. Meillä on jos Jumala suo, seurat tämän kuun viimeinen sunnuntai, eli 27 p:nä tätä kuta. Kesäseurat alkavat lauantai-iltana ja jatkuvat sunnuntaina iltaan asti. Seurapaikkana on Muurasjärven kansakoulu. Toivomuksemme on, että saataisiin seuravieraita läheltä ja kaukaa. Tervetuloa!
Ja lopuksi toivoisin vain, että Taivaallinen Isämme antaisi meille täällä Pihtiputaalla armonsa kastetta ja voimaa tätä kaikkein tärkeintä työtä tehdä varten.
Taivaan enkelitkin kuorossa kiittävät, kun yksikään tuhlaajalapsi saa armon palata Isän huoneeseen.
Muurasjärven Rauhanyhdistys toiminut n. 10 vuotta
Artikkeli Päivämiehessä 24.7.1958
Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Tiainen kertoo Rauhanyhdistyksen toiminnasta.
Kun "Päivämiehen" edustaja pyysi haastattelua lehteen, niin lupasin kertoa lyhykäisesti Rauhanyhdistyksen toiminnasta Muurasjärvellä.
Kun Jumalavaltakunnan työ vuodesta 1944 rupesi täällä tuntuvasti lisääntymään, uskovien joukko alkoi olla jo useissa kymmenissä. Silloin syntyi ajatus, että olisi perustettava oma yhdistys. Yhdistystoiminnan avulla saatiin työ myöskin ulkonaisesti lailliselle pohjalle. Seurojen toimeenpano helpottui, kun olimme liittyneet Keskusyhdistykseen jäseneksi Ylivieskan vuosikokouksessa.
Kun luon katseen tuohon noin 10 vuotiseen toimintaan, se tuntuu siltä, niin kuin olisi vain pienen pieni lyhde kainalossa vietävänä Herran elovainiolta. Mutta kuitenkin, vaikka emme itse sitä huomaakaan, tämä työ ei ole hukkaan mennyt. Onhan Pihtiputaalla tullut Jumalanvaltakunnan työ tunnetuksi. Kun on Rauhanyhdistyksen toimesta järjestetty seuroja, niin on uskovien joukkokin lisääntynyt. Seurojen järjestäminen onkin yhdistyksemme tärkein asia. Pidämme talviseen aikaan myöskin ompeluiltoja, varojen kartuttamiseksi Jumalan valtakunnan työhön. Meillä on jos Jumala suo, seurat tämän kuun viimeinen sunnuntai, eli 27 p:nä tätä kuta. Kesäseurat alkavat lauantai-iltana ja jatkuvat sunnuntaina iltaan asti. Seurapaikkana on Muurasjärven kansakoulu. Toivomuksemme on, että saataisiin seuravieraita läheltä ja kaukaa. Tervetuloa!
Ja lopuksi toivoisin vain, että Taivaallinen Isämme antaisi meille täällä Pihtiputaalla armonsa kastetta ja voimaa tätä kaikkein tärkeintä työtä tehdä varten.
Taivaan enkelitkin kuorossa kiittävät, kun yksikään tuhlaajalapsi saa armon palata Isän huoneeseen.
Muurasjärveltä
Vanhoista Päivämiehistä skannattuja ja kopioituja
Sain idean tallentaa tänne vanhoista Päivämies lehdistä tallentamiani juttuja. Alussa Matti Tiaisen kirjoitus vuodelta 1958.
Muurasjärveltä
Muurasjärvi on Pihtiputaan pohjoispäässä sijaitseva kyläkunta, lähellä Oulun läänin rajaa. Kylämme keskustasta on matkaa Reisjärven kirkolle noin 20 km.
Elävä kristillisyys on Muurasjärvellä tunnettu, joskin vähemmässä määrin kuin nykyään jo noin ehkä 50 vuotta sitten. Tähän on vaikuttanut se, että naapuripitäjissä Reisjärvellä sekä Haapajärvellä on ollut uskovaisia ennemmin ja enemmän. He ovat siellä toimeen panneet jo silloin isompia seuroja, ja noissa seuroissa on muurasjärveläisiäkin jokunen käsittänyt parannuksen armon.
Vuonna 1944 oli täällä Muurasjärvellä ensimmäiset isot seurat. Silloin oli vielä uskovien joukko pieni, noin kymmenkunta vain. Seurojen toimeenpano oli silloin vaikea toteuttaa, kun oli noin pieni joukko. Kun oli kysymyksessä tehdä Jumalan valtakunnan työ tunnetuksi ja ihmissielujen pelastumiseksi, niin seurat pantiin silloisten uskovaisten toimesta, ja Jumalan siunauksen turvin pystyyn. Näissä seuroissa syntyi uusia armolapsia Isälle. Tämän kirjoittajakin sai kuulla omalle kohdalleen Ihanan anteeksiantamuksen evankeliumin.
Sen jälkeen oli täällä Muurasjärvellä voimakas herätys, kun noissa seuroissa tuli ihmisille saarnattuna ilmi oikea Kristuksen oppi. Jumalan armolapsilla oli myöskin kova innostus valtakunnan työtä tekemään. Pidettiin seuroja kovasti. saatiin rakkaita puhujaveljiä tänne tulemaan seurojen pitoon. Melkein joka seuroissa kirkastui monen kohdalla armonvaltakunta. Uskovien luku näin lisääntyi vuosi vuodelta, ja on tällä kertaa suurempi kuin alkuaan. Koko Pihtiputaan elävän kristillisyyden huomioon ottaen on täällä Muurasjärvellä sen keskus. Muilla kylillä on vain siellä täällä muutamia uskovaisia.
Täällä Pihtiputaalla käsitykseni mukaan hyvä maaperä Jumalan valtakunnan työlle. Sen ovat todenneet myös täällä käyneet kaikki rakkaat puhujaveljet. Kun lähetystoiminta uudelleen organisoitiin, joutui Pihtipudas Haapajärven apulähetystoimikunnan piiriin. Siellä on hoidettu asioita niin tasapuolisesti, että olemme saaneet tännekin lähetysmiehiä puhumaan. Vuoden 1956 lopulla oli täällä veli Heikki Saari melkein 2 viikkoa lähetysmatkoilla. Jumala siunasi seurat, joita pidettiin pitäjän eri puolilla, niin että kymmenen ihmistä sai parannuksen armon.
Tämän vuoden aikana helmikuun puolivälissä saimme tänne veljet Matti Ahon Reisjärveltä ja Eino Korkeakankaan Sievistä taas lähetysmiehinä. Seuroja pidettiin eri puolilla. Oli seurat myöskin kirkossa. Kirkkoherra Varonen otti rakkaudella vastaan ja auttoi lisäksi seurojen toimeenpanossa. Jumala, joka on rakkauden lähde, saa tällaista aikaan. Kaikissa näissä seuroissa oli ihmisiä tullut runsaasti sanan kuuloon ja parannuksen tekijöitäkin ilmeni.
Seurojen loputtua huomasimme taas, kuten ennenkin, että työ Herrassa ei ole hukkaan mennyt. Jumalan sanan siemenet ovat pudonneet hyväänkin maahan. Anna Isä rakas vain armosi kastetta, että kylvetty siemen pääsisi kantamaan hedelmää. Anna myöskin meille, ennen uskoneille armolapsillesi, taitoa ja voimaa tehdä työtä tässä kalliissa armonvaltakunnassa, niin kauan kuin päivää on.
Ja lopuksi toivotamme kaikille veljille ja sisarille Jumalan rauhaa ja hänen armosiunaustaan. Pyydämme myöskin muistamaan tätä Muurasjärven pientä Siionia. Meilläkin on halu Teidän kanssanne tehdä yhdessä matkaa, siihen asti kunnes kostumme kotikunniaan.
Matti Tiainen
Päivämies huhtikuun 10 päivänä 1958
Sain idean tallentaa tänne vanhoista Päivämies lehdistä tallentamiani juttuja. Alussa Matti Tiaisen kirjoitus vuodelta 1958.
Muurasjärveltä
Muurasjärvi on Pihtiputaan pohjoispäässä sijaitseva kyläkunta, lähellä Oulun läänin rajaa. Kylämme keskustasta on matkaa Reisjärven kirkolle noin 20 km.
Elävä kristillisyys on Muurasjärvellä tunnettu, joskin vähemmässä määrin kuin nykyään jo noin ehkä 50 vuotta sitten. Tähän on vaikuttanut se, että naapuripitäjissä Reisjärvellä sekä Haapajärvellä on ollut uskovaisia ennemmin ja enemmän. He ovat siellä toimeen panneet jo silloin isompia seuroja, ja noissa seuroissa on muurasjärveläisiäkin jokunen käsittänyt parannuksen armon.
Vuonna 1944 oli täällä Muurasjärvellä ensimmäiset isot seurat. Silloin oli vielä uskovien joukko pieni, noin kymmenkunta vain. Seurojen toimeenpano oli silloin vaikea toteuttaa, kun oli noin pieni joukko. Kun oli kysymyksessä tehdä Jumalan valtakunnan työ tunnetuksi ja ihmissielujen pelastumiseksi, niin seurat pantiin silloisten uskovaisten toimesta, ja Jumalan siunauksen turvin pystyyn. Näissä seuroissa syntyi uusia armolapsia Isälle. Tämän kirjoittajakin sai kuulla omalle kohdalleen Ihanan anteeksiantamuksen evankeliumin.
Sen jälkeen oli täällä Muurasjärvellä voimakas herätys, kun noissa seuroissa tuli ihmisille saarnattuna ilmi oikea Kristuksen oppi. Jumalan armolapsilla oli myöskin kova innostus valtakunnan työtä tekemään. Pidettiin seuroja kovasti. saatiin rakkaita puhujaveljiä tänne tulemaan seurojen pitoon. Melkein joka seuroissa kirkastui monen kohdalla armonvaltakunta. Uskovien luku näin lisääntyi vuosi vuodelta, ja on tällä kertaa suurempi kuin alkuaan. Koko Pihtiputaan elävän kristillisyyden huomioon ottaen on täällä Muurasjärvellä sen keskus. Muilla kylillä on vain siellä täällä muutamia uskovaisia.
Täällä Pihtiputaalla käsitykseni mukaan hyvä maaperä Jumalan valtakunnan työlle. Sen ovat todenneet myös täällä käyneet kaikki rakkaat puhujaveljet. Kun lähetystoiminta uudelleen organisoitiin, joutui Pihtipudas Haapajärven apulähetystoimikunnan piiriin. Siellä on hoidettu asioita niin tasapuolisesti, että olemme saaneet tännekin lähetysmiehiä puhumaan. Vuoden 1956 lopulla oli täällä veli Heikki Saari melkein 2 viikkoa lähetysmatkoilla. Jumala siunasi seurat, joita pidettiin pitäjän eri puolilla, niin että kymmenen ihmistä sai parannuksen armon.
Tämän vuoden aikana helmikuun puolivälissä saimme tänne veljet Matti Ahon Reisjärveltä ja Eino Korkeakankaan Sievistä taas lähetysmiehinä. Seuroja pidettiin eri puolilla. Oli seurat myöskin kirkossa. Kirkkoherra Varonen otti rakkaudella vastaan ja auttoi lisäksi seurojen toimeenpanossa. Jumala, joka on rakkauden lähde, saa tällaista aikaan. Kaikissa näissä seuroissa oli ihmisiä tullut runsaasti sanan kuuloon ja parannuksen tekijöitäkin ilmeni.
Seurojen loputtua huomasimme taas, kuten ennenkin, että työ Herrassa ei ole hukkaan mennyt. Jumalan sanan siemenet ovat pudonneet hyväänkin maahan. Anna Isä rakas vain armosi kastetta, että kylvetty siemen pääsisi kantamaan hedelmää. Anna myöskin meille, ennen uskoneille armolapsillesi, taitoa ja voimaa tehdä työtä tässä kalliissa armonvaltakunnassa, niin kauan kuin päivää on.
Ja lopuksi toivotamme kaikille veljille ja sisarille Jumalan rauhaa ja hänen armosiunaustaan. Pyydämme myöskin muistamaan tätä Muurasjärven pientä Siionia. Meilläkin on halu Teidän kanssanne tehdä yhdessä matkaa, siihen asti kunnes kostumme kotikunniaan.
Matti Tiainen
Päivämies huhtikuun 10 päivänä 1958
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)