"Siionin tytär, kuule nyt..."

"Siionin tytär, kuule nyt..."


Otsikosta voisi tulla siihen johtopäätökseen, että kysymyksessä ovat vain Siionin tyttäret, mutta kun jatkamme otsikkoamme, niin kuuluu edelleen: "...mitä ylkäsi on sanonut." Hän käskee sinun valvomaan ja pyyhkimään silmistä unen pois." Matteuksen evankeliumissa Vapahtaja sanoo taivaan valtakunnan olevan kymmenen neitseen kaltaisen, ja Hän sanoo, että näissä neitseissä on viisi taitavaa ja viisi tyhmää, ja kaikki nämä tulivat uneliaiksi Hänen tulemisensa edellä.

Kysyisin itseltä ja sinulta lukijani, pyrkiikö uneliaisuus jo uuvuttamaan silmiämme? Ja vastaus sydämessä on, ettei nyt enää kannata pitää seuroja, kun uskottomat eivät käy sanankuulossa, lukuun ottamatta muutamia harvoja. Kehotus sanan kautta kuuluu näin: "Tehkää työtä niin kauan kuin päivä on, sillä tulee yö, jolloin ei kenkään voi enää työtä tehdä." Ja vielä varoitetaan, että saarnatkaa niin kauan kuin kaupungit ovat autioina ja huoneet kylmillä."

Katsomme Vapahtajamme Jeesuksen antaman sanan valossa sielun arvoa. Hän sanoo näin: Ei koko maailma tavaroineen eikä kunnioineen voi vastata yhden ihmisen sielun autuutta. Mitä se auttaisi, vaikka voittaisi kaiken tämän, ja sielu hukkuisi iankaikkiseen kadotukseen. Josta Jumalan sana sanoo, että siellä on tuliasumus ja paljon puita, jonka asumuksen Herran Henki on sytyttävä niin kuin jonkin tulikivisen virran viimeisenä päivänä. Heidän vaivansa savu käy ylös iankaikkisesta iankaikkiseen. Siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.

Nyt kun ajattelemme näitä edellä mainittuja asioita, niin Vapahtajamme Jeesus, Jumalan Poika ei tullut tähän maailmaan vanhurskaita kutsumaan vaan, syntisiä parannukseen. Vielä Vapahtaja sanoo, etteivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. On myös kirjoitettu, että vaikka syntisi olisivat veriruskeat, niin ne pitää lumivalkeiksi tuleman, ja vaikka ne olisivat ruusunkaltaiset, niin ne pitää tuleman pehmeäksi kuin villa. Miksi näin? Vapahtajamme kuoleman haudasta ylös noustuaan tulee Jerusalemissa opetuslastensa keskelle ja sanoo: "Rauha olkoon teille." Sitten Hän puhaltaa Pyhän Hengen ja sanoo: Ottakaa Pyhä Henki..." Ja näin Pyhän Hengen saaneina opetuslapset lähtivät saarnaamaan evankeliumia, ja jotka näiden sanat uskoivat, saivat taas Pyhän Hengen. Näin ovat vieläkin asiat samalla tavalla, että Jumalan valtakunnasta saarnataan Pyhän Hengen voimalla sanaa, ja jotka tämän ja uskovat omalle kohdalleen, ja ottavat synninpäästön kätten päälle panemisen kautta, silloin silmät aukenevat ja Jumalan valtakunta alkaa näkyä rakkaana, ja kalliina matkan teko Jumalan valtakunnan lasten kanssa. Ei painu enää uni silmiä. Pistävän ruusun kaltaiset synnit tulivat pehmeän villan tuntuisiksi. Mikä tämän vaikuttaa?

Kun otimme evankeliumin vastaan Jumalan lapsilta niin kuin itse Jumalalta, niin putosi ikään kuin kymmenen tuhannen leiviskän paino pois päältä. Olemmeko sitten saaneet aina tehdä matkaa kevein mielin? Veljeni ja sisareni, on käynyt niin, että aina matkan varrella on tahtonut karttua kuormaa, ja vieläpä tarttuu syntiäkin. Nämä on käsketty panna pois, koska ne hidastuttavat matkaa ja tekevät silmät uneliaiksi. Tämän tärkeän asian vuoksi emme saa väsyä emmekä lakata kilvoittelemasta, vaikka kuinka tuntuisi uuvuttavan, sillä sielumme elää vain Jumalan sanan uskomisen kautta, jota sanaa Jumalan huoneesta saarnataan.

Johannes näki Patmos -luodossa suuren kansanjoukon, jota ei yksikään taitanut lukea, ei Johanneskaan. Yksi vähimmistä kysyi, keitä nuo olivat. Johannes vastaa ja sanoo: "Sinäpä Herra sen tiedät." Hän vastaa ja sanoo: "Nämä ovat ne, jotka ovat suuresta vaivasta tulleet ja ovat vaatteensa Karitsan veressä valaisseet. Sen tähden ovat he mahdolliset."

Kysyisin teiltä, veljeni ja sisareni, hävettääkö teitä käydä verisen lipun alle, kun matka on onnistunut huonosti, ja saa tuntea, että Isä on laskenut ` ruokapöydän niin alas, että siitä ylettyy ottamaan sielun ravintoa. Meillä on vapaus käydä aina pyhään ja saada uskollemme vahvistusta Jeesuksen veren kautta. Niin, kuule sinä heikko elämäntien kulkija, joka olet joukon jälkimmäinen, saat uskoa ja sinulle annetaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä aivan iloon, rauhaan ja vapauteen asti.

Minä laitimmainen ja joukon jälkimmäinen tässä elämän purressa, pyydän lasten esirukouksia ja kaikkia puutoksiani anteeksi. Muistakaa esirukouksissanne minua perheeni kanssa.

Heikki Lohilahti
Päivämies 5.5.1965

"Kun on päästy kääntöpuolelle"

"Kun on päästy kääntöpuolelle"


Immon ukko oli tuolla lailla tuumitellut, kun olivat ihmiset kummastelleet hänen "pitkää porstuttaan." Jaksoi pahaa tai kärsimätöntä sanaa päästämättä talostella Emmansa kanssa, vaikka tuo eukko-raukka pakkasi olemaan ärmätti ja turhan tuiskija.
Ukko oli Emmansa kanssa saanut parannuksen armon. Jokisen Aukusti oli heitä molempia siunannut Karitsan lunastusveressä kaikkien heidän syntiensä anteeksiannolla. Tuo oli tapahtunut "sinä suurena sotatalvena."
Silloin oli päätetty alkaa hengessä sota "perkelettä, maailmaa ja omaa lihaa" vastaan. Olipa tietysti sovittu siitäkin, että ollaan molemminpuolisessa ystävyys- ja avunantosopimuksessa, kun nämä "kolme suurta käyvät kimppuun."
Ei soimata toistensa syntejä, kun ei Jumalakaan niin tee niille armolapsilleen, joiden synnit ja rikokset hän antoi anteeksi.
Ja kun ne ihmiset joskus sitten kummastelivat Immon ukkoa, että "miten te jaksatte tuon ämmän kanssa", niin ukollapa ei ollutkaan vastaus hakemisessa:
"Noo, jopahan toki, kun on päästy kääntöpuolelle!"

***

Kääntöpuolelle se pääsi muinen myös syyrialainen Naeman, lahjakas jos myöskin arvonsa tunteva sotaherra, kun Herra tempasi hänet, valittunaan kuin kekäleen helvetin tulesta, painaen hänet profeetallisen sanansa nöyrään uskomiseen ankaran pitalitaudin kautta.
Kyllä tuokin patriootti osasi omaa maatansa ylvästellen ihailla. Se oli hänelle iiber alles", kuten saksalaiselle heidän kotimaansa. Ivaten hän puhui Jordanista, jossa israelilainen profeetta Elisa neuvoi häntä puhdistautumaan, vieläpä seitsemän eri kertaa. Vähimmin hän osasi korskalta luonnoltaan tällaisia neuvoja pitää jumalallisina, kun ne sitä paitsi alun perin antoi israelilaisilta sotavangiksi otettu tyttönen.
Mutta Herran profeetan neuvonsanaan lopulta alistuttuaan kuuliaisessa uskossa, pääsi sotaherrakin kääntöpuolelle. Pääsi kuin pääsikin.
Ja niin kävi hänelle kuin Immon ukolle. Israelin maan multakin tuli hänelle niin rakkaaksi, että sitä piti viedä kotiin Syyriaan kokonainen muuliparin kuorma.

***

Kuusamon Tavajärven evakkomummo, jolta sota ja alueluovutus vei kodin ja konnun ja kaiken maallisen elannon, joutui ajelehtimaan rintamaiden ihmisten nurkissa, milloin missäkin.
Mutta ottipa hän "kortteerinsa" mistä tahansa, niin aina hän nosti näköpaikalle asuinloukossaan pienen pullon. Siinä pullossa oli pelkkää tomua!
Pelkkääkö?
Ei se mummolle ollut pelkkää, vaan kristittyjen jaloissa hänen kotipirttiinsä kulkeutunutta "sinä yönä, jona hänen suotiin kotikylänsä jumalanlasten kanssa pitää viimeiset seurat ennen evakkoon lähtöään." Tuo tomu oli hänelle "pyhää maata."
Tavajärven evakkomummo muisti, että oli siinä rauhanvuosien yltäkylläisyydessä joskus väsähdettykin naapurien vikoihin. Miksikäs ei silloin!
Mutta kääntöpuolelta heitä yhteisesti, ja kutakin erikseen tarkastellessaan hän aivanpa päätteli sydämessään, että jokaisen heistä piti itse asiassa olla juuri sellaisia kuin olivat. Vikoineen, virheineen.
Juuri sellaisina he olivat rakkaimpia.

***

Mistähän johtunee, että viallisten lähellä viihdymme sittenkin parhaimmin.
Syntisten kilvoittelijain käsiä tuntuu itse Kristus kannattelevan. Ei heitä seurakunnassa lyödä "rusikalla jumalattomasti." Olisiko niin, että Immon ukon "kääntöpuolella" oloon sisältyisikin se oleellisin kristillisyydessä, nimittäin
Rakkaus.

—tt–
Päivämies 18.10.1956

"Siellä oli niin paljon meitä!"

"Siellä oli niin paljon meitä!"


Siellä oli niin paljon meitä!
Taitaapa kuulostaa tutulta, vai mitä?

Siinähän ne ovat ne tavallisimmat, ja aivan liian usein myös ainoat terveiset, joita me nykyajan ihmiset tuomme kotiin ja arkemme ympäristöön hengellisistä tilaisuuksista.
Ja kun me kerromme tietyllä äänenpainolla juuri nämä seurakuulumiset, tulemme me ilmiantaneeksi koko "hurskaan kurjuutemme", sen hirvittävän tosiasian, että huomiointimme keskuksena tuossa tilaisuudessa, jossa sielumme tuli saada armohoitoa Herralta, olikin kaiken aikaa vain ihmisten joukko.
Jos näin todella on, lienee meidän tunnustettava, että uskonnollisuutemme on pahoin sairasta.

***

Sairastako?
Niinpä niin, aivan, suoralta kädeltä sanoen. Sillä ihmispaljouteenko Herra rakensi pyhälle kokoontumiselle lupaamansa siunauksen? Eihän toki. Hänhän sanoi opetuslapsilleen: "Missä kaksi tai kolme on kokoontuneina minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellänsä."
Tuntuu todella siltä, että nykyisen maailmanajan uskonnollisuus on aivan oleellisesti aistienvaraisuutta.
Sinä tuot tähän puolustukseksesi Tuomas -apostolin tuttuine sanomisineen: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko."
Mutta huomaathan, että puolustuksesi horjuu jo siinäkin lähtökohta-aiheessaan, että kun Tuomas kaikesta aistienvaraisuudestaan huolimatta aivan ilmeisesti ikävöi ja odotti Herraansa, Mestariansa, on nykyajan uskonnollisuudelle peräti riittoisaa, se että näkee joukkoliikehtimistä uskonnollisissa merkeissä. Tuomaan toiveiden kohde oli Kristus.
Mihin nykyisin tähyillään?
Kohde taitaa olla pahasti sumussa, vai mitä!

***

Eikö tämä tällainen sumussa purjehtiminen voi ajan mittaan käydä suorastaan tuhoisaksikin?
Aivan varmasti. Jo siitäkin syystä, että tuo aistienvarainen uskonnollisuus luopuu kuin luontojaan siitä vanhanaikaisesta Jumalan armotaloudesta, jonka varassa elävien tunnus on läpi raamattujen ollut tämä: "Vanhurskas on elävä uskosta."
Nykyisin hengellinen kokous järjestetään, "johdetaan", kuten kansainvälinen termi kuuluu. Järjestys on tämä:
Kun katsomo on mainostettu täyteen, ja jos mahdollista yli viimeisenkin sijan, astuu alkufanfaariksi kajautetun, ehkäpä veisatun virrensäkeistön tai laulun jälkeen johtava virtuoosi korokkeelle pitääkseen rukouksen ja puheen, jolla tarkoitetaan pyytää illan kaikinpuolista onnistumista. Jälleen lavastuu musiikki, jolloin "gladiaattorit tulevat" ja, jos mahdollista, "Heros näyttäytyy, kuten amfiteatterissa torvin kuulutettiin illan kohokohtaan päästyä.
Suokaahan anteeksi, mutta eikö nykypäivän aistienvarainen uskonnollisuus ole pakostakin johtumassa pelkkään teatraalisuuteen ja totalitaariseen komentoon, jossa Herraa kohdellaan kuin ensimmäisen vuosikurssin kadettia!
Kun ihmisaistit juhlivat, ovat ne valtiaita, joiden edessä se "Karitsa, joka keritsijänsä edessä oli ääneti", jää auttamatta pikkutekijäksi.
Ja tämä tässä kauheinta onkin.
Siitä, mitäs nyt ihminen komentelee Herraa, joka on itse synteihinsä ja ylitse käymisiinsä kuollut!

***

Entä sitten, kun kokoonnutaan Herran Jeesuksen nimeen ja, vaikkapa pienenäkin pirtillisenä. Siinä jo veisataan tähän tapaan:
"Mä kyll" en saa, en tahdokaan, armolles määrää panna.
Valitse aika itse vaan, min itse tahdot, anna."
Se on toista. Siinähän pyydeään saada käydä armopöy tään. Eikä varmaan koskaan armoa kokematta. Eihän?

***

Tuon autuaan_kalkin saneet ovat tunteneet tarvetta saada julistaa Herran nimeä. Herran "kehumisessa" ovat heidän seuraterveisensä liikkuneet.
Ei meissä viheliäisissä kehumista toki olekaan, ei vaikka meitä olisi suurikin joukko koolla.

-tt-
Päivämies 30.8.1956

Onko portti liian ahdas tai sisälle pyrkijä suuri

25. sunnuntai Kolminaisuuden päivästä.
Onko portti liian ahdas tai sisälle pyrkijä suuri


Matt. 24: 35 – 44
Isältä saamansa sanan ja voiman kautta Jeesus todisti ihmeteoilla aikalaistensa keskuudessa. Hän otti taivaan ja maan katoavaisuuden, sanan majesteetin liikkumattomuuden todistajaksi. Tulemisensa päivästä puhuessaan hän palauttaa heidän mieliinsä ensimmäisen maailman surullisen kohtalon, jonka he sanan ylenkatseellaan palkaksi saivat.

Silloin olivat sankarit maan päällä, jotka luulivat saavansa ilman Jumalaa. Heidän sankaritekojensa juhlahurmassa unohtivat monet Jumalan pojat ja tyttäret valtakunnan lasten käytössä ja kunniassa pidetyt pyhät lait, ja solmivat avioliittoja uskottomien ihmisten kanssa. Tämä tottelemattomuus muun jumalattomuuden lisäksi paadutti heidän tuntonsa niin, etteivät he jaksaneet enää tehdä parannusta, vaikka heille Jumala saarnautti sanaansa. He olivat tiettensä lähteneet vastoin Jumalan lasten ja pyhän sanan mukaisia neuvoja tottelemattomuuden tielle. Nooa saarnaa parannusta, mutta sana katsottiin ylön synnin seurauksena. Nooan suulla Jumala julistaa tuomionsa. Ja kun aika tuli, jonka Hän määräsi, ja syntielämän rajaksi asetti, pani Hän tuomionsa täytäntöön.

Nooan saarna oli aikansa suurille kovin ahdas, ja lisäksi siinä oli tinkimätön vaatimus, kuten Jeesuksen parannussaarnassa: »Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus». Onko portti liian ahdas vai sisälle pyrkijä suuri, kun siitä meidänkin ajassamme niin harvat tulevat sisälle. Kuule, aikamme rauhaton ihminen, sinun Luojasi asioi kaltaistesi kanssa yhdyskunnassaan, joka on taivaasta tänne laskettu. Käännyt turvallisesti heidän puoleensa. Heissä liikkuu Jumala verisen evankeliumin päästön sanan kanssa. He sinuakin sisälle tulevaksi ovat jo kauan odottaneet. Te Jumalan lapset taivastiellä, kun seuraamme aikaamme ja pyhiä kirjoituksia, olemme huomanneet merkkejä pyhän sanan näköpiirissä. Näemme jo nuorten silmujen puhkeavan kevään ensi merkkinä suuresta suvesta. Rukouksemme Isän sydämelle: »Anna, rakas Isä, voimaa ja valoa uskoa ja ymmärtää sanaasi sinun pyhän tahtosi mukaan, ja taivuta sydämemme parannuksessa valvomaan vielä vähän aikaa».

Usko, Siionin asuvainen, synnit anteeksi sinun Jeesuksesi pyhässä nimessä ja veressä. Hetkellä, jolla et luulekaan, tulee Ihmisen Poika. Silloin visertää toukomettinen omassa ympäristössään kaikesta vapaana.

Arvi Tahkola
Päivämies 12.11.1959