Juhani Juhonpoika Raattamaa

Lähetyskouluista. Talvella 1845 alkoi Raattamaa saarnata kristillisyydestä, mutta varsinainen vaikutuksensa alkoi vasta tammikuussa 1848 Lainion kylässä, Jukkasjärven seurakunnassa. Lähetysseura Tukholmassa oli nimittäin tehnyt kysymyksen, josko Lapin maassakin saataisiin voimaan lähetyskoulu? Ja kun Hernösandin Konsistorio oli antanut Lapinmaan papeille käskyn toimittaa lapsille huonetta ja ruokaa jonkin uudisasukkaan luona, korkean kruunun kustannuksella, että he siellä saisivat opetusta. Niin yhdistettiin Hänen Majesteettinsa Ruotsin kuninkaan armollisella luvalla lähetys ja lasten opetus. Sen tähden meni Rovasti Laestadius joulukuussa 1847 Lainioon, ja sopi talollisten kanssa siellä Lapin lasten holhoomisesta kouluaikana. Uudisasukkaat eivät ymmärtäneet, että tällä koululla tarkoitettiin heidän viinaliikkeensä hävitystä. He ainoastaan ajattelivat sitä ansiota, jonka he saisivat, ja sen tähden suostuivat he koulua vastaan ottaman, ja kirjallinen sopimus tehtiin.

Juhani Raattamaa alkoi siis koulunpitonsa Lainiossa. Oppilaista yksi osa tuskin tunsi kirjaimet. Jonkun paremmin oppineista pani hän vasta-alkavaisia opettamaan; itse opetti hän niitä, jotka jotenkin lukua talkkasivat. Alussa hänen täytyi olla hyvin varovainen, etteivät kuulijat tulisi pois peljätetyiksi. Hän selitti lapsille Kristuksen kärsimisen historiaa. Illoilla kokoontuivat myös kylän asukkaat kouluhuoneeseen, jona oli savupirtti. Siellä pidettiin rukoukset, ja sitten luki Raattamaa jonkun Laestadiuksen saarnan. Se vaikutti niin, että moni kuulijoista meni vihoissaan pois koulusta, mutta toiset jäivät kuuntelemaan. Saarnan luettuaan puhutteli Raattamaa jäljelle jääneitä yön pitkään. Yhteinen uteliaisuus heräsi lappalaisten seassa Jukkasjärvellä kummallista koulua nähdäksensä. Koulua, jossa lapset sanottiin tulevan hulluiksi. Ja hullulta se näyttikin oudolle, kun osa lapsista vaikeroitsi omantunnon vaivoissa, toiset ilosta hyppelivät, toiset taas tulivat voimattomiksi, niin etteivät jalat kannattaneet.

Noin kuukauden ajan oli Raattamaa tehnyt työtä kovan peltomaan päälle, jonka raataja hän oli, kun myös eräälle kylän isolle viinakauppiaallekin tuli pistos sydämeen. Kouluajan alussa tuli kova sota viinalohikäärmeen kanssa, jolla oli puolustajansa kouluhuoneessa. Enimmät kirjanoppineet koettivat puolustaa viinan hyötyä ja tarpeellisuutta Raamatun lauseilla, joita otettiin Salomonin ja Syrakin kirjoista; mutta Raattamaa voitti heidät toisilla Raamatun sanoilla. Viimein kaatoi toinen ja toinen kauppias viinansa maahan. Tämä uhri tuntemattomalle Jumalalle ensin kauhistutti lappalaisia, sillä tuo oli heidän mielestään hirmuinen synti, Jumalan lahjoja kaataa maahan. Muutamat sanoivat kuin Judas: "miksi ei tätä voidetta myyty kolmeen sataan penninkiin ja annettu vaivaisille?" – Näin ajattelivat viisaat ja ymmärtäväiset juopot, mutta ei auttanut potkiminen tutkainta vastaan. Vähitellen lappalaiset itsekin tulivat huomaamaan, ettei viina ketään hyödyttänyt, mutta suuresti turmeli ihmiskuntaa. He tulivat näkemään, että viina oli suurin syy Lapin kansan kurjuuteen ja köyhyyteen. Mutta viinan himot olivat ylön väkevät, ja kiusaus sen viljelemiseen oli voittamaton niin kauan, kuin pohjallinen omantunnon heräys saattoi heitä kammomaan tulivettä. Kauhistavaiset ovat paloviinan turmiolliset vaikutukset yleensä, ja enin kammottavaiset olivat ne Lapin-maassa, jossa yleinen tapainturmelus ja raakuus tuli vielä hirmuisemmaksi viinan kautta. Enin sydäntä särkevä oli viattomain lasten kärsiminen viinan tähden.

Kun äidit puolen ja kokonaisen päivän makasivat humalassa, tietämättä maailmasta mitään, niin pienet lapset saivat turhaan huutaa, niin että tulivat sairaiksi. Eikö se siis ollut viattomain lasten paras ystävä Jeesus, joka kuuli näiden pienokaisien huudon, kun Hän herätti Jumalaa pelkääväisen ja uskovaisen raittiuden ystävän, Juhani Raattamaassa, joka raatoi hengellistä peltomaata, ja särki hengellisen Jääpadon kylmäin sydänten ympäriltä Lapin raukoilla rajoilla. Eikö se ollut lasten ystävä Jesus, joka kuuli viattomain huudon, niin kuin Herra kuuli Ismaelin äänen, kun hänen äitinsä Hagar oli nakannut hänet maahan, itkemään itsensä kuoliaaksi? Kuinka moni näistä pienimmistä, eikö jo ollut itkenyt itsensä kuoliaaksi, kun murhan enkeli taikka saastainen viinahenki oli levittänyt turmiotansa kansoissa vuosisatoja? : Kuinka moni äiti olikaan jo itkenyt itsensä kuoliaaksi, kun saastainen henki pakotti hengellisiä sikoja pitämään vaimojansa pahemmin, kuin järjettömiä luontokappaleita? Ja ne kurjat ihmisparat riisuivat itsensä alastomiksi, sammuttaaksensa sammumatonta viinahimoaan. Viinan saastainen henki on oikea parikunnan perkele ja lasten murhaaja.

Voimallisesti saarnasi Raattamaa, ei ainoastansa raittiutta, vaan myös ennen kaikkia totista, elävää kristillisyyttä. Hän teki väsymättä työtä yöt ja päivät. Ainoastansa jonkun tunnin aamupuolen yötä hän nukkui. Se oli ihmeellistä, ettei hän kokonaan uupunut, mutta Jumala oli varustanut hänet erinomaisella ruumiinrakennuksella ja hyvällä terveydellä. Lasten sydämet hän voitti kokonaan; hän otti syliinsä pienimpiä, hyväili heitä ja puhui heille liikuttavaisesti. Ei koskaan hänen tarvinnut käyttää paljon vitsaa; pahimpia hän pani pimeään rankaistusta kärsimään. Kuitenkin löytyi niinkin kovia sydämiä, ettei hän saanut heitä sulamaan. Ja ne sydämet, joihin eivät Raattamaan sanat koskeneet, ei niihin muutkaan voineet vaikuttaa.

Kristillisyyttä ja raittiutta vaikuttaaksensa, ja köyhyyden lähdettä tutkiaksensa, muutettiin lähetyskoulu v. 1849 Köngäsen kylään Pajalan seurakunnassa. Täällä sai "Koulu Juhani" jälleen hyvän tilaisuuden tehdä työtä Herran viinimäessä. Kuulijoita tuli Pajalan seurakunnan kaukaisimmistakin kylistä, ja myös lappalaisia Jukkasjärveltä. Ja nämä viime mainitut olivat paraiten taipuvaiset kristillisyyden opetusta vastaanottamaan, sitten kun viinalohikäärme oli saanut kuolinhaavan.

Sillä aikaa saarnasi Kaarlo Grope Jukkasjärvellä, ja opetti lappalaisten lapsia suuremmalla menestyksellä, kuin ennen oli ollut mahdollista. Heikko olikin Jukkasjärven lappalaisten kristillisyyden tieto, monta oli yli 20 vuotisia, jotka eivät osanneet suoraan lukea. Nyt tuli heille erinomainen halu oppimiseen, niin että köyhät palvelijat, joilla oli ainoastaan 5 tai 6 poroa, tarjosivat yhden niistä koululle, saadaksensa oppia lukemaan. Jukkasjärven seurakunta, joka oli syvälle vajonnut viinatulvaan, tuli kahdessa vuodessa niin vapaaksi kaikesta viinasta, että vuoden 1850 alussa siellä ei ollut viina ryyppyä enään, sitten kuin viimeinen iso viinakauppias, Juho Ylinentalo Ylisapperosta oli kaatanut maahan 30 kannua viinaa.

Sittemmin työskenteli Juhani Raattamaa jonkun aikaa Jellivaaran seurakunnassa ja viinalohikäärme tuli sieltä kokonaan pois ajetuksi, ja evangeliumillinen kristillisyys siveyden ja raittiuden kanssa sinne istutetuksi.

Niin muodoin leveni tämä kristillisyys kaikkeen suomalaiseen ja lappalaiseen kansaan Ruotsissa. Ja sittemmin on levennyt yleensä suomalaisessa kansassa Ruijassa, Suomessa ja Pohjois-Amerikassa, niin se on ollut eniten J. Raattamaan huolena pitää kristillisyyttä koossa, yksimielisyydessä ja rakkaudessa. Hän on myös estänyt valtio kirkosta eroamista, kun joskus taipumusta siihen on ilmestynyt. Raattamaa on matkustanut saarnaamassa Suomen Lapissa ja Pohjanmaalla aina Oulussa asti. Ja työn tekonsa on tuottanut suuren siunauksen. — Kristillinen kuukauslehti kirjoittaa v. 1882 Lauri Levi Laestadiuksen kertomuksen mukaan. Kaikissa hänen puheissaan on päämaalina eteen asettaa ristiinnaulittua Kristusta, joka on meille Jumalalta tehty viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 1. Kor. 1: 23, 30. Nämä mainitut Raamatun sanat ovat tulleet hänelle niin rakkaiksi, että hän melkein joka saarnassaan niitä mainitsee ja selittää. Hän tahtoo kaikkein kristittyin valvomisen kääntää pois omasta pahuudesta ja puuttuvaisuudesta Jesukseen, että Hän yksin suurena olisi ja Hänen elävä voimansa vaikuttavainen kaikissa uskovaisissa pyhityksen tiellä. Sen ohessa Raattamaa pyytää kiinnittää kaikkia uskovaisia hengen yhteyteen ja rakkauteen keskenään. Mitä tulee siitä, jos rakennetaan ja ei yhteen liitetä? Ei siitä tule kokonaista. Niin on myös Jumalan seurakunta, se tarvitsee olla Hengen yhteydessä rakkauden ja rauhan siteen kautta. Raattamaa osoittaa yhdeksi seurakunnaksi kaikki pyhät kaikkina aikoina, ja kaikissa maan paikoissa, niin hyvin edesmenneet, kuin nytkin eläväiset. Kuten apostoli sanoo Hepr. 12:2 - 24: Vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö, ja elävän Jumalan kaupunkin, taivaallisen Jerusalemin, ja monen tuhannen enkelitten joukon tykö. Yhteisen kokousten ja esikoisten seurakunnan tykö, jotka taivaissa kirjoitetut ovat. Ja Jumalan, kaikkein tuomarin tykö, ja täydellisten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden testamentin välimiehen Jesuksen tykö, ja sen priiskoitusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Apelin veri. Raattamaan sydäntä hallitsi tuon oikian Paimenen henki, että lauma pysyisi koossa, tuon yhden paimenen, Herran Jesuksen ympärillä, joka on antanut henkensä lunastuksemme hinnaksi.

Jumalan valtakuntaan, ja niin Siionin vuoren tykö, olemme tulleet Jesuksen verisen ansion kautta. Jesuksen veressä olemme saaneet syntien anteeksi saamisen, ja niin vielä kaikille katuvaisille ja uskovaisille kuuluu sama anteeksiantamus. Niin kuin Paavali sanoo: Ef. 2: 13. Mutta nyt te Kristuksessa Jesuksessa olette. Jotka muinen taampana olitte, nyt te Kristuksen veren kautta olette lähes päässeet. Usein on Raattamaa teroittanut muita kalliita lauseita: Pysykää Kristuksen opissa! Ja minä neuvon teitä niin kuin Joseppi veljiään, älkää riidelkö tiellä keskenänne. Saarnatkaa sovinnosta, sovinto tulee sovintoveren voiman kautta. Olkoon nuo kalliit neuvot vieläkin voimalliset Herran omien seassa. Sovintoa tehdessä tarvitaan taivuttaa vanhan aatamin niskaa. Ja ottaa vaari hiljaisesta omantunnon äänestä, sillä kaikki Jumalasta syntyneet olemme veljekset ja sisarukset yhden Isän ja Esikoisen, Herran Jesuksen ympärillä. Niin kuin Raattamaa puhui kerran Hietaniemen kirkossa (kun muutamat ymmärtämättömyydessään olivat kutsuneet häntä tämän kristillisyyden päämieheksi) seurakunnan jäsenten yhtäläisyydestä, ja veljellisestä rakkaudesta, jossa puheessansa vakuutti monta eri kertaa: "ei` ole yhtään päämiestä Herran seurakunnassa! pois se sanan parsi Israelista! Seurakunnan pää on Kristus! Hän on kaikki kaikissa uskovaisissansa."

Muistakaamme rakkaani aina valvoa tuossa elämän paikassa, joka on Jesus, Jumalan ainokainen poika. Hänessä on meillä lunastus, Hänen veressään syntien anteeksiantamus, Hänen viattomuutensa on vanhurskautemme uskon kautta päällemme pujettu. Hänen elämänsä on meidän sielumme elämä. Ja niin kuin te nyt olette Herran Jesuksen Kristuksen vastaan ottaneet, niin vaeltakaat Hänessä, ja olkaa hänessä juuritetut ja raketut ja uskossa vahvistetut, niin kuin te oppineet olette, ja olkaa siinä runsaasti kiitolliset. Kol. 2: 6 - 7. Tässä on meillä oppimista, että yksinkertaisella sydämen uskolla aina pitäymme tuohon veriseen uhriin, ja niin vaellamme Hänessä; uskon kuuliaisuudessa, tuota ihanaa päämäärää kohti. Kotona tuolla puolen kuoleman virran saamme ikuisen rauhan, ei sinne synti ylety, ei nykynen lihamme turmelus seuraa tuolle puolen kuoleman, kaikki lankeemuksen viat jäävät hautaan. Taivaassa tapaamme armaat omaisemme, jotka on uskossa päivänsä päättäneet. Patriarkat, Profeetat ja Apostolit, siellä tapaamme aikakautemme ensimmäiset työmiehet, joita täällä rakkauden ikävällä kaipaamme.

Kohta laulaa henkemme Vapauden maassa,
ljän kasvoin edessä Veisaamme Hallelujaa!
Ikävän ja murheen kyynel Lakkaa vuotamasta,
Koska taivaan riemu ilma Rintoihimme vastaan,
Siell' on Herran Profeetat Ja verimartyyritkin;
Joiden kansa yhdistymme Uutta virttä laulaan.

Leonard Typpö Kirjeitä virvoitukseksi köyhille matkustajille elämän tiellä.
Päivämies 20.2.1969

Veljesten väliset rikokset

Kavahtakaa teitänne. Jos veljes rikkoo sinua vastaan, niin nuhtele häntä
ja jos hän itsensä parantaa, niin anna hänelle anteeksi. Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä rikkoo sinua vastaan, ja seitsemän kertaa päivässä sinun tykösi palajaa, sanoen: minä kadun: niin anna hänelle anteeksi. Ja apostolit sanoivat Herralle: lisää meille uskoa. Luuk.17: 3, 4, 5.

Tuo läksy, minkä Jeesus on opetuslapsilleen antanut opittavaksi, on minulle niin äärettömän hankala ja vaikea oppia, varmaan kaikki toiset kristityt siinä läksyssä menevät paljon minusta edelle, jonka vuoksi etupäässä olenkin tämän kirjeen itseäni varten tarkoittanut. Ei tuo opittava läksy tosin ole pitkä. Minä sen kyllä osaan ulkoa. Mutta kun pitäisi sitä sisältä lukea, niin aivan väkiselläkin se tahtoo mennä väärin.

Veli on rikkonut minua vastaan ja minun pitäisi nyt häntä siitä synnistä nuhdella, vieläpä niin ettei toiset kuule, kahden kesken yksinänsä, kuten Jeesus toisessa paikassa neuvoo. Siinä tuli heti vastaan vaikea paikka päästä läpi. Tekee niin hirveästi halu puhua veljen rikoksesta muillekin. Mutta siinä joutuu rikolliseksi, jos kieli pääsee irti ryöstäytymään. Ja sitten, kun viimein tapaa tuon rikollisen itsensä, jota minun hänen omassa persoonassaan pitäisi synnistä nuhdella, niin vanha aatami säälii minua, pelkää etten minä muuten tule toimeen enkä voi pitää puoliani, jos nimittäin asia menee kovin tiukalle, eikä rikollinen hyvällä ota syytä päällensä. "Kyllä minä sinua autan," sanoo vanha aatami. ”Ja olisihan se sinullekin suuri häpeä ja loukkaus, jos sanakiistassa joutuisit tappiolle, varsinkin kun oikeus on sinun puolellasi." Ja niin vanha aatami edelleen opettaa: "Nyt kun ensi kerran sen rikollisen tapaat, niin sano sille sillä ja sillä lailla, että se kerrankin saa kuulla nimensä." Ja nyt kun se tilaisuus tuli, että hänet tapasin, niin minä olenkin silloin varuissani, ja vanha aatami on tullut sanoja niin täyteen, että minun henkeni ahdistaa minun vatsaani." (Job. 32: 18).

Sopii nyt sitten mennä veljeä nuhtelemaan synnistä, kun vatsa on täynnä vanhan aatamin höystämiä sanoja. Kuinkas arvelet, veljeni ja sisareni, tuleeko rikokset silloin korjatuiksi? Ei toki, ei sinnepäinkään. Päinvastoin joutuu rikolliseksi vielä sekin, joka aikoi toista rikoksesta korjata. Korjauksen kun piti tapahtua rakkauden ja hengen siveydessä, menikin se vanhan aatamin vihassa ja kiivaudessa. Eikä minulle viheliäiselle jäänyt muuta keinoa, kuin saada rikollisena synnit anteeksi, toiselta rikolliselta.

Mutta entä sitten, Jeesus sanoo, että jos tuo rikos veljen puolelta uudistuu seitsemän kertaa päivässä, ja se yhtä monta kertaa tulee ja sanoo katuvansa, niin "anna hänelle anteeksi." Vaikka tuolla ei näytä olevan syvää murhetta, ei kyyneleitä, sanoo vain: "minä kadun," niin anna hänelle anteeksi. Ja pidä häntä edelleenkin rakkaana veljenä, niin kuin ei välillänne olisi sanaharkkaa eikä mitään rikosta koskaan ollutkaan. En ole tuohon kokemukseen koskaan sattunut joutumaan, mutta kyllä sen arvaa jo edeltäpäinkin, kuinka minulle siinä kävisi. Kun tuosta yhdestäkin rikoksesta on niin perin vaikea selviytyä, miten sitten seitsemästä rikoksesta päivässä. Kuka tiesi minä ainakin seitsemännellä kerralla sanoisin: "Joudat mennä helvettiin happanemaan, koska et osaa sen paremmin vaeltaa."

Mutta ei Jumalan Poika niin ole sanonut, eikä opettanut. Ja tulisiko viallinen sitten helvetissä paremmaksi kristityksi? Ei suinkaan. En minä ole kuullut, että siellä olisi ketään tullut kristityksi. Jeesus vain sanoo: "Anna hänelle anteeksi." Minun viheliäisen täytyy huudahtaa:

Ah, paljon puuttuu multa. En useinkaan tahdo muistaa, kuinka paljon itse tarvitsen saada anteeksi, kuinka paljon Jumala saa kelvottomuuttani kärsiä ja anteeksi antaa. Jos Jumalalla ei olisi anteeksiantamusta kohdalleni enempää kuin seitsemän kertaa päivässä, niin ei olisi minulla toivoakaan taivaaseen.

Mutta Jumalan puolelta ei ole anteeksiantamusta laskettukaan kertoihin, mutta se on vain yksi anteeksiantamus syntymästä kuoleman hetkeen asti. Kun ihminen on aina syntinen, niin hän tarvitsee aina anteeksiantamusta. Ja sen kautta on ainoa mahdollisuus minulla ja meillä kaikilla kunniaan kostua. Ei taida meillä kellään olla luottamista omaan vanhurskauteen, minulla ei varsinkaan.

Minä kyllä mielelläni olisin oikein hyvä kristitty, vieläpä parempikin kuin toiset Jumalan lapset. Mutta kun Jumalan sanan edessä katselen itseäni, niin muutun kaikkein huonoimmaksi. Ja sellaisena täytyy sauvan turvissa kulkea kotia kohden. Sillä Jeesuksen haavat ovat synteimme hauta, ei mikään muu meitä autuuteen auta. Siis armon uusilla voimilla jatkamme matkaa, uskoen syntimme visusti sovintoveressä anteeksi. Ja kuta enempi ja likemmältä itse uskomme, sen enempi jaksamme toisiemme voimattomuutta kärsiä ja toisillemme anteeksi antaa. Saman armon turvissa on meidän itse kunkin tarve kulkea, sillä auringon valossa uskon silmällä näemme, kuinka olemme mustat itsessämme. Niin on autuutemme kokonaan riippuvainen armosta uskon kautta.

Kun apostolit kuulivat tuon Jeesuksen opetuksen veljesten rikoksista, niiden nuhtelemisesta ja anteeksi antamisesta, niin he sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa." He huomasivat siinä niin vaikean läksyn, jonka läpi he eivät pääse ollenkaan, jos vain heidän uskoonsa ei anneta lisää. Sellainen usko mikä heillä on, ei ensinkään riitä tuon Jeesuksen opetuksen seuraamiseen. Niin opetuslapset ymmärsivät, ja oikein he sen ymmärsivät. Mutta mehän nyt tunnustamme, veljet ja sisaret, olevamme uudensyntymisen armossa, ja että olemme syntymisessä saaneet valittujen lasten hengen. Kuitenkin saamme huomata, kuinka tuo Jeesuksen opetus on vielä sittenkin tuiki vaikea käytännössä toteuttaa. Puhun tässä itsestäni ennen kaikkea, eikä tarvitse niiden ottaa suuttuakseen, jotka ovat siinä kyenneet. Mutta omalle kohdalleni tunnen, että todellakin paremmin minun olisi pitänyt tuo läksy oppia. Ja ilmankin syy on etsittävä siitä, että uskoa on niin vähän. Tuntuu että olisi tarve opetuslasten tavoin huudahtaa: Herra lisää minulle heikolle uskoa. Oi, sinä armollinen ja laupias Isä, joka olet lähettänyt rakkaan Poikasi meitä kurjia pelastamaan synnin, kuoleman ja helvetin vallan alta, anna minulle ja meille kaikille sinun heikoille lapsillesi voimaa sinun pyhää tahtoasi seuraamaan, toinen toistamme rakastamaan, ja sydämestämme kanssaveljille ja sisarille viat ja puutokset anteeksi antamaan sinun Poikasi verisessä ansiossa.

Ja anna myös, että niihin verihaavoihin saisimme viimein onnellisesti silmämme sulkea. Kuule, rakas Isä, heikon lapsesi rukous Poikasi Jeesuksen ansion tähden. Amen.

(Siionin Lähetyslehti v.1921 ja 1963)
Päivämies 21.2.1079
M. Suo (Matti Suo)

Laki ja evankeliumi

Mutta sen me tiedämme, että kaikki, mitä laki sanoo, sen hän sanoo niille, jotka lain alla ovat: että jokainen suu pitää tukittaman, ja kaiken maailman pitää Jumalan edessä vikapää, oleman. Sen tähden, ettei yksikään liha taida lain töiden kautta hänen edessänsä vanhurskautetuksi tulla, lain kautta synnin tunto tulee. Mutta nyt on se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa; ilman lakia julistettu, lain kautta todistettu. Se Jumalan vanhurskaus (sanon minä), joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta, kaikkien tykö ja kaikkien päälle, jotka uskovat: sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat he syntiä tehneet, ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä. (Room. 3:19 - 23 ).


Jumalan pyhä, vanhurskas laki on se vaatimusten luettelo, joka ilmoittaa miten ihminen voisi Jumalalle kelvata, ja Hänen edessään syytön ja virheetön olla. Se on ehdoton, armoton ja syntiinlankeemuksen vian alaisen ihmisen täysin mahdoton täyttää. Se vaatii paljon, mutta ei anna vähäisintäkään voimaa ihmisen niitä täyttää. Armottomilla vaatimuksillaan se aiheuttaa ihmissielun hengellisen kuoleman.

Lakisaarna on opetusta, joka näitä lain vaatimuksia ihmiselle tulkitsee ja selvittää. Oikein julistettuna se jättää ihmisen tuomion alle. Tämän tähden sellaiset ihmiset, jotka tahtoisivat omilla töillään Jumalalle kelvata, ovat antaneet jumalanlapsille tuomarin nimen. Jumalan valtakunnasta laki julistetaan puhtaana ja lyhentämättömänä, eikä ihmiselle jää mitään mahdollisuutta kelvata kaikkivaltiaalle Jumalalle. Mutta tämä laki julistetaan vain lain alla oleville ja siitä elämää etsiville. Kun laista ei muuta elämää löydy kuin tappava voima, tekee se vihaiseksi jokaisen, joka tätä kirousta tahtoo povellaan vaalia. Näitä armosta uskojaa kohtaan vihan kantajia on meidänkin aikanamme tavattoman paljon.

Saarnattu evankeliumi on opetusta siitä, miten lain tappama ihmispoloinen saa Jumalan valmistaman sovintovanhurskauden täydellisenä elämäkseen omistaa. Siinä, missä ihmisen mahdollisuudet loppuvat, vasta Jumalan mahdollisuudet alkavat. Tämä ei ole Jumalan kaikkivaltiuden kiistämistä, Jumala vain ei käy riitelemään syntisen ihmisen kanssa, eikä väkisellä ilman valinnan mahdollisuuden antamista omaksensa ota. Mutta nöyrille, tyhjille ja köyhille Hän lahjoittaa täydellisen sovintovanhurskauden valtakunnassaan. Jokaiselle kyselijälle kuuluu ehdoton, vapauttava synninpäästön sana: "Veljeni, sisareni, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Taivaallinen Jumala on valtakuntaansa kätkenyt hoitokeinot, joilla Hän jatkuvasti lapsiansa hoitaa, neuvoo ja lohduttaa. Tämä onkin evankeliumin ydin, jossa Jumalan lupaukset täyttyvät yksityisen ihmisen elämässä. Kun lain tappama, särjetty sydän siirretään kuoleman alta armovaltakuntaan elämän alle, ei siinä vaiheessa ole lain vaatimisella enää mitään sijaa. Evankeliumin kirkkaudessa näkyy synti kyllä syntinä selvemmin kuin lain alla, mutta samalla kuitenkin on tunnolla lohdullinen varmuus, kaiken olen anteeksi saanut. Vielä opettaa Jumalan armo nimellisiäkin asioita nimeltään korjaamaan ja taakkoja purkamaan. Kertomaan kaikki uskomisen esteet luotetulle kristitylle, niin tulevat sielun haavat hoidetuiksi ja pestyiksi Jeesuksen verellä. Sitten onkin hyvä käydä puhtaalla tunnolla kilvoituksen matkalle.

Mutta tuntemiset loppuvat, arkikristillisyydessä saattaa tulla lankeemuksia, tulla tahroja ja haavoja tunnolle. Niitäkin opettaa Pyhä Henki korjaamaan, aivan nimeltään viemään Jeesuksen verellä pestäväksi ja evankeliumilla korjattavaksi sekä hoidettavaksi. Kuitenkin se sama vihollinen, joka syntiin viettelee, on keksimässä jos jonkinlaista syytä, että kristityn tunnon asiat jäisivät hoitamatta. Saattaa synti näyttää kovin pieneltä, tahi sitten liian suurelta tunnustettavaksi, ei sitten vahingossakaan koskaan sopivan kokoiselta. Myös voi syntikuormaa kertyä hoitamattomalle tunnolle niin paljon, että siinä jää aivan mahdottomuuden alle: mistä kohtaa edes alkaa, en minä kuitenkaan koskaan saa kaikkia syntejäni kerrotuksi ja korjatuksi, miksi alkaa ollenkaan. Tämä on kyllä totta, ettei koskaan voi kaikkia syntejään omalla nimellään tunnustaa, niin läpikotainen on ihmisen turmelus, että aina jää sellaista, jota ei muista, eikä siihen tarvitse takertua.

Kuitenkin juuri tällä sielunvihollinen on molemmilla laidoilla vaanimassa, toisaalta niin, että jäisi kokonaan uskovaisen tunnonasiat hoitamatta ja sitten vähitellen kuormien alla usko kokonaan kuolisi. Toiselta puolen on se valvottamassa ja kaivattamassa silläkin, että ovatko ne synnit varmasti kaikki anteeksi. Ei olisi milloinkaan vara vapaasti armosta iloita. Ymmärrämme tämän Jumalan lapsina niin, että kun synnit annetaan anteeksi, ovat ne kerralla kaikki anteeksi. Mitä tämän jälkeen seuraa ripissä ja julkisesti korjattavia, niin se on anteeksi annetuista synneistä Jumalan armovoiman kuljettamana tapahtuva. Sydämen tilaa ei ratkaise se, onko ja miten tarkkaan synnit nimeltään tunnustettu, vaan se, onko Jumala saanut vaikuttaa halun, panna syntiä pois, vai onko siellä vihollisen aikaansaama halu piilotella ja puolustella sitä. Tämä kuitenkin niin ymmärrettynä, että jolla on halu valkeuteen, ei hän piilottele, eikä puolustele syntiä, vaan nöyrällä mielellä ahkeroi parannusta tehdä kaikesta, minkä tunnollaan tietää olevan.

Mutta hoitamaton omatunto sietää niin paljon syntiä, että se aiheuttaa pahennusta toisissa uskovaisissa, siis Jumalan seurakunnassa, vieläpä epäuskoisissakin. Tunnon valkeudessa vaeltavissa kristityissä se aiheuttaa syvää murhetta. Synnin vapautta etsivät taas hakevat omille synneilleen puolustusta. Onhan tämä yksi synnin vapauden muoto katsoa, että koska tuo tekee tuota, tottapa minä saan tehdä tätä. Näin ei opeta Jumalan sana, eikä Jumalan seurakunta, vaan langenneita neuvotaan parannukseen. Jokainen oppi, joka jättää luvallisuuden tehdä syntiä, on väärä, näyttäköönpä miten oikealta tahansa. Tämä asia on kirjoitettu monilla lahjoilla Raamattuun. Esimerkkinä tässä mainittakoon Roomalaiskirjeen 6. luku, josta lain, evankeliumin ja synninvapauden suhdetta selvittämään otettakoon tähän muutamia katkelmia. "Mitäs siis meidän pitää sanoman? Pitääkö meidän vielä synnissä oleman, että armo suuremmaksi tulisi? Pois se! Me jotka synnille kuolleet olemme, kuinka meidän vielä pitäisi siinä, elämän? (1 - 2) Ja älkää antako teidän jäseniänne vääryyden sota-aseiksi synnille, mutta antakaa teitänne Jumalalle, niin kuin kuolleista eläviksi tulleet, ja teidän jäsenenne Jumalalle vanhurskauden sota-aseiksi. Sillä ei synnin pidä teitä vallitseman, ettette ole lain, vaan armon alla. Kuinka siis, pitääkö meidän syntiä tekemän, ettemme ole lain, vaan armon alla? Pois se! Ettekö te tiedä, että jolle te annatte itsenne palvelijoiksi kuulemaan, sen palvelijat te olette, taikka synnille kuolemaksi eli kuuliaisuudelle vanhurskaudeksi? (13 - 16) Mutta että te nyt olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, niin teillä on teidän hedelmänne pyhyyteen, mutta lopuksi iankaikkinen elämä. Sillä kuolema on synnin palkka, mutta ijankaikkinen elämä on Jumalan lahja Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. (22 - 23).

Kuitenkin on ihminen synnin alle myyty, ja oman luontonsa puolesta syntiin halukas. Vain Jumalan voima varjelee kristittyä. Joudumme kysymään: miksi ei Jumala aina varjele lapsiaan, vaan sallii joskus hyvinkin raskaita lankeemuksia? Yksi syy on varmasti se, että julkisten lankeemusten kautta Jumala karsii pois Siionistaan tottelemattomia. Mutta niille, jotka saavat nousemisen armon, Hän tahtoo näin kirkastaa rakkautensa luonnetta, armonsa suuruutta ja todellista voiman lähdettä, ettei omiin voimiin ole vara liikaa luottaa. Myös näin joudumme olemaan täydessä riippuvuussuhteessa Jumalan valtakantaan. Tämä on suurta rakkautta, kun tiedämme, ettei ulkopuolella ole yhtään syntien anteeksiantamusta, ei elämää eikä autuutta.

Uskomme kannalta on sittenkin tärkeintä se, että tuntomme on puhdistettu Jeesuksen verellä kuolettavaisista töistä. Kun Pyhä Henki Jumalan valtakunnasta opettaa, on hedelmä aina se, että se paljastaa ihmisten syntejä heidän omilletunnoilleen. Tunnon tilasta sitten riippuu, mitä sen jälkeen tapahtuu. Joka pyytää omilla töillään Jumalalle kelvata, kuulee tuomion sanan puhtaimmastakin evankeliumista, koska siinä ei ole yhtään ihmistekoa, vaan mittaamaton Jumalan armo, ja Herran Jeesuksen kallis sovintotyö, joka omistetaan uskolla tyhjään sydämeen. Silloin ei ole ihmisteoilla mitään merkitystä, vaan niille jotain arvoa etsivä jää armotta tuomion alle. Tunnon puhtaudessa kilvoitteleva taas tulee ruokituksi armon muruilla, lohdutetuksi evankeliumin lupauksilla ja rohkaistuksi kerjäläisenä jatkamaan alettua matkaa.

Sanan kuulossa tulee halu aivan omakohtaisesti kuulla, suloista synninpäästön julistusta. Kun Jeesuksen veri pesee pois matkalla tarttunutta likaa, vaikuttaa se aina uusiutuvaa ja lujittuvaa rakkautta Herran lauman jäsenissä. Mutta Pyhä Henki toimii ja vaikuttaa muutenkin, kuin julkisen saarnan ja opetuksen kautta. Kun Herra Jeesus aikanaan opetti, Hän saarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia, mutta valtakuntansa syvimmät salaisuudet Hän uskoi apostoleille näiden saarnojen jälkeen ja muulloinkin käydyissä perhepiirikeskusteluissa. Kuitenkin jätti Jeesus paljon `puhumatta, koskapa sanoi: "Minulla olisi vielä paljon sanomista, mutta ette voi nyt kantaa. Vaan kun se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen, sillä ei Hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu, ja tulevaisia hän teille ilmoittaa." Onhan asia niin, ettei heikko ihminen, Jumalan lapsikaan, jaksa kaikkia Jumalan totuuksia kerralla ymmärtää, eikä niiden painoa kantaa. On suurta Jumalan armoa, että saa uskoa päivän kerrallaan, ja valtakunnan työssäkin tyytyä siihen, mitä Jumala kuhunkin tilanteeseen antaa. Ei siinä jää muuta mahdollisuutta, kuin ansiottomana kysellä omaa taitamattomuuttaan anteeksi. Näin perhepiirikeskusteluissa vieläkin Pyhä Henki, jumalanlasten suun kautta kirkastaa evankeliumia yksityisesti kunkin vikaan joutuneen tasolle, vieläpä alapuolelle laskeutuen.

Herra Jeesus viimeisenä iltana ennen ehtoollisen asettamista vyöttäytyi liinaisella ja pesi opetuslasten jalat. Sanoi sen jälkeen antaneensa heille esikuvan, että niin kuin hän, Herra ja mestari, oli opetuslasten jalat pessyt, myös olivat nämä velvolliset pesemään toinen toisensa jalkoja. Tämän esikuvan käyttämisestä on kysymys tänäkin päivänä, kun jumalanlapset toinen toistansa synnistä nuhtelevat, käyden aivan nimellisistä neuvomaan. Silloin ei ole ihmisviisaudelle sijaa, kun tätä palveluksen virkaa Jumalan valtakunnassa hoidetaan. Eikä siihen tehtävään ole yksikään omalta puoleltaan sopiva, mutta täytyy olla vyötetty kalliilla liinaisella, Herran Jeesuksen valmistamalla sovintovanhurskaudella. Sittenkin joutuu arkana kyselemään, miten niin toimisin, etten Jumalan työtä turmelisi. Sekin on Jumalan armoa, ettei tarvitse, eikä saa omiin voimiin luottaa, mutta täydellisen, Jumalan voiman varassa toimia. Silloin ei ole vara puhua niin kuin onnistunut epäonnistuneelle, vaan saavat epäonnistuneet ja kaikkensa tuhlanneet kohdata toisensa, ja Herra Jeesus on heidän keskellään taivaallisia aarteita jakamassa. Tämä liinaisella vyöttäytyminen merkitsee sitä, että ennen kuin toisia neuvotaan, hoidetaan omat asiat kuntoon. Jos saastaisella tunnolla jumalanlapsi toista neuvoo, jää siihen saastainen ja synnin maku. Jos siellä on riita, tai riidan aihe välissä, jää hyvääkin tarkoittavaan neuvomiseen riidan maku, ehkäpä koko asia menee riitelyksi. Eikä toisen anteeksi annettujakaan syntejä jaksa unohtaa, vaan ne jurnuttavat aina mielessä. Niinpä sellaista riitaa purkamaan on parempi lähteä rauhantekijänä, ensin omansa pois ottaen.

Kuitenkin on neuvojan turvallista lähteä asialle tietoisuudessa, että ellei asia muuten selviä, sitä hoidetaan ensin pienemmissä ryhmissä ja lopulta se saatetaan seurakunnassa ratkaistavaksi. Eikä taivaallinen Rakastaja sittenkään etsi eroon syyllisiä ja syyttömiä, vaan etsii langenneita syntisiä, armahtaakseen heitä. Voi kuitenkin sitä, joka asettuu seurakuntaa vastaan. Sellaisten tähden Herra Jeesus itkee verisiä kyyneleitä koko ruumiillaan, niin kuin teki kerran Getsemanen yössä. Koko seurakunta on murheissaan heidän tähtensä. Sopii tätä ajatella sinun, ystäväni, joka enemmän luotat omaan ymmärrykseesi, kuin siihen valkeuteen, jonka Pyhä Henki on seurakunnalleen antanut. Seurakunta ei ole päätöksiään tehnyt turhan vuoksi, vaan tarkoitus on se, että heikoimmat ja horjuvimmat tulisivat varjelluksi synnin viettelyksiltä, ja näin kotikunniaan kostuisivat. Ei hoitotoimenpiteilläkään ole muuta tarkoitusta, kuin olla vetämässä tuntonsa turmelleita takaisin evankeliumin siunauksen alle. Pyhä Henki ei hajota, vaan sen työnä on kokoaminen yhteen laumaan, Herran Jeesuksen lammashuoneeseen. Sielunvihollinen pitää huolen hajottamisesta, se tekee vieläkin alttareita, verisen uhrialttarin näköisiä, mutta niillä ei uhrata Jumalan Karitsaa maailman syntien tähden, vaan kaikkea muuta. Näillä väärillä alttareilla uhraajia, ihmiskiitoksen ja maailman kunnian hiilivalkeilla lämmittelijöitä, kutsutaan vielä Siionin Kuninkaan morsiamelleen valmistamiin pitoihin. Taivaallinen Kuningas on käskenyt sanoa: "Vaatikaa heitä tulemaan."

Tunnetko sinä, omilla teilläsi harhaileva, Jumalan valtakunnan hoidot ja neuvot vaatimuksina? Niissä ei ole lain vaatimusta, vaan Herran Jeesuksen sydämellisen laupeuden vaatimus. "Herran Jeesuksen rakkaus vaatii meitä." Oikea neuvominen on Jumalan työ, uskon hedelmä. Jos se tulee ihmismielestä, on silloin lihan käsivarsi ojentamassa ja hedelmät sen mukaiset. Tässä jää neuvojana käytetty kysymyksen eteen: olenko lihan käsivarrella ollut toimimassa, kun tulokset ovat niin huonot. Nämä Jumalan asiat eivät kuitenkaan ole ihmisen onnistumisen varassa. Kun on neuvojanakin epäonnistunut, on kuitenkin jäljellä Jumalan valtakunnan evankeliumi. Kaikki epäonnistumiset ja synnin viat annetaan anovalle anteeksi. Kellekään ei jää lupaa tottelemattomuuteen taitamattoman neuvomisen vuoksi, vaan ensin tulisi olla kiire omista synneistä parannukseen, ja sitten sitä taitamatonta neuvojaa neuvomaan, että noin menetellen turmelet Jumalan istutusta ihmissydämissä. Silloin ovat asiat kohdallaan kun ei ole vain neuvojia ja neuvottavia, vaan kaikki saavat olla Ylipaimenen neuvottavina. Hän neuvoo armolla ja rakkaudella. Kun Jeesuksen sovintoveri pesee pois syntiä ja saastaa omiltatunnoilta, korjautuvat vaikeatkin asiat. Tähän kuitenkin tarvitaan paljon nöyrää mieltä, jonka senkin vain Jumala voi antaa, kunhan emme käy riitelemään Hänen kanssaan. "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon."

Jumalan vanhurskaudesta sanotaan, että se on lain ja profeettain kautta todistettu. Ensinnäkin se on sitä ajan puolesta. "Mutta koska aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, syntyneen vaimosta, lain alaiseksi tehdyn, että Hän ne, jotka lain alaiset olivat, lunastaisi, että me hänen lapsiksensa luettaisiin." (Gal 4: 4–5). Niin on myös meidän aikanamme. "Sillä hän sanoo: minä olen otollisella ajalla sinua kuullut ja olen autuuden päivänä sinua auttanut. Katso nyt on otollinen aika, katso nyt on autuuden päivä." (2. Kor.6: 2).

Lain ja profeettain kautta todistettu on evankeliumi myös opetuksen puolesta. Vaikka evankeliumi sinänsä on lohdutussaarna särjetyille sydämille, kuului Jeesuksen lähetyskäskyyn myös opetustehtävä. Parannuksen tehneitä opetetaan pitämään kaikki, mitä Jeesus oli apostoleille opettanut. Opetuksen sanoihin uskovaisen sydämessä asuva Pyhä Henki vastaa, niihin yhtyen. Kun laki kieltää tekemästä sitä, mikä on vastoin Jumalan tahtoa, ei evankeliumi anna siihen lupaa, mutta Pyhän Hengen viran kautta julistetun synninpäästön alla antaa Jumala halun ja voiman hyvää tekemään. Kuitenkaan ei evankeliumi poista ihmislihasta synnin haluja, vaikka hengen halu onkin syntiä vastaan. Näin uskovaisessa, joka täällä kaksiosaisena tekee matkaa, vallitsee jatkuva sotatila Jumalan ja Hänen vastustajansa välillä. Evankeliumin kerjääjinä, synnin poispanijoina pysymme mukana pyhien voittosaatossa.

"Niin kuin myös Daavid sanoo: autuas on se ihminen, jolle Jumala vanhurskauden lukee ilman lain töitä: Autuaat ovat ne, joidenka vääryydet ovat anteeksi annetut, ja joidenka synnit peitetyt ovat. Autuas se mies, jolle Jumala ei syntiä lue." (Room. 4: 6 – 8).

"Sillä en minä häpeä Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin sen uskovalle autuudeksi, ensin Juutalaiselle, niin myös Gregiläiselle. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta. (Room. 1:16–17).

"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman." (Apt. 10:43).

"Kuka on sen kaltainen Jumala, kuin sinä olet, joka synnit anteeksi annat? Hän menee ohitse perimisen jääneiden rikoksia; ei hän pidä vihaa iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen. Hän kääntyy, ja armahtaa meidän päällemme, ja polkee meidän pahat tekomme, ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää." (Miik. 7:18).

Näin on meillä lupa uskoa tälläkin hetkellä itsemme syntisinä vanhurskaiksi, pahoina pyhiksi. Kun näin uskomme, saamme uskoa itsemme aivan keskelle taivasta. Pyydän itsekin perheeni kanssa sulkeutua Jumalan lasten esirukouksiin, että perille pääsisimme.

Päivämies 28.7.1976

Laestadiuksen saarna IV

"Herra Jumala sanoi käärmeelle: ”Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja vaimon siemenen välille: sen pitää rikki polkeman sinun pääsi ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän." 1 Moos. 3: 15.


Koska ihminen käärmeen viekkauden kautta lankesi syntiin, pani Jumala vihan vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välille, mutta Jumala antoi myös sen armollisen lupauksen, että vaimon siemenen pitää rikkimusertaman käärmeen pään. Kuinka tämä viha on ilmottanut itsensä, osottaa koko Raamattu. Siitä saakka, kun käärmeen siemenet rupesivat poikimaan, on viha ollut niitten välillä, ja se sama viha on vielä nytki vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välillä.
Tämä viha tuli siitä, että vaimo tuli petetyksi käärmeeltä, ja käärmeen viekkauden kautta tuli vaimo ja hänen lapsensa onnettomiksi: hänen täytyy nyt suuren vaivan kautta synnyttää. Johannes näki hänen huutavan syntymä-vaivassa, ja jos Jumala ei olisi ottanut hänen poika-lastansa tykönsä, niin olisi sen ruskea lohikäärme syönyt.

Johannes kastaja oli kova haukkumaan kyy käärmeen sikiöitä. Koska hän näki niitä, sanoi hän: te kyykäärmeen sikiät, kuka on teitä neuvonut välttämään tulevaista vihaa? Ilmanki Johannes näki, kuinka suuri viha oli vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välillä. Minä olen kuullut, että kyykäärmeen hännässä on suuri kulkunen, joka kuuluu kauas, koska hän konttaa maan päällä. Tämä kulkunen on pantu ihmisen lapsille varotukseksi. Ne ihmisen lapset, jotka ovat valvomassa, saattavat paeta, koska tämä kulkunen kuuluu. Mutta ne raukat, jotka eivät ole valvomassa, eivät kuule tämän kulkusen helinää; ja niitä raukkoja pääsee kyykäärme pistämään. Ja sen ihmisen sydän, joka on käärmeeltä pistetty, paisuu ja kuolee paisumuksistansa, jos hän ei pääse oikealla ajalla tohtorin tyköön. — On myös eräs muu käärmeen laji, joka suostuttaa tiaisia myrkyllisellä hajulla. Koska nimittäin tiainen istuu oksalla, niin tulee suostutus-käärme naakimalla ja laskee ruumiistansa sen kaltaisen myrkyllisen hajun, jonka kautta tiainen tulee vimmatuksi, ja menee suostutuskäärmeen suuhun.

On myös muu käärmeen laji kuusen pituudesta. Se makaa ruomossa ja vartioi ihmisen lapsia. Jos joku tulee häntä liki, käärii se itsensä ihmisen ympäri ja pusertaa ihmisen luut rikki. Ja sen jälkeen oksentaa hän liivaa ihmisten raatoin päälle, ja nielee ne kokonansa. Johannes näki myös ilmestyksensä, kuinka lohikäärme oksensi liivaa sen vaimon päälle, joka oli poikalasta synnyttämässä. Mutta vaimo pääsi pakenemaan korpeen. Se ruskea lohikäärme, joka saatanaksi ja perkeleeksi kutsutaan, joka koko maan piirin viettelee, oli ilman epäilemättä se sama hirmuinen elävä, joka puhutteli vaimoa paratiisissa. Ja se sai hänen uskomaan, että hän tulee oikein viisaaksi, jos hän syö kielletyn puun hedelmästä. Tämän lohikäärmeen siemen on erinomattain vihainen vaimon siemenelle, joka hänen päänsä rikki musertaa. Jos vaimon siemen ei olisi hänen päätänsä rikki musertanut, olisi hän aikaa hävittänyt ja raatanut ihmisen lapset. Mutta käärmeellä on niin sitkeä henki, ettei hän kuole, vaikka pää on poljettu rikki. Me kuulemme ilmestyskirjasta, että lohikäärme veti pyrstöllänsä kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle.

Ei ole siis monta tähteä taivaassa, jotka loistaisivat taivaslaessa ja osottaisivat tietä yksinäiselle matkamiehelle, kulkeaksensa yöllä ja pimeyden aikana ijankaikkisuuden rannalle. Mutta vaimon siemen, joka on musertanut käärmeen pään, on näinä aikoina kantanut käärmeen siemenet muuraisen pesään. Ja siellä on käärmeen siemenillä surkea hätä: siellä ne puikivat ja siellä ne vääntelevät itseänsä niin kuin madot kuumassa tuhassa.

Mutta ei auta puikiminen; jos ne vielä muutmia muuraisia syövät, niin toiset tulevat kahta kiivaammiksi kaluamaan käärmetten luita. Mutta eivät käärmeen siemenet sen tähden kuole varsin, ennen kuin aurinko laskee.

Koska siis Herra Jumala pani vihan vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välille, niin tulee meidän ottaa vaari siitä sodasta, joka tämän vihan kautta on tullut maailmaan. Mutta ei siinä maassa ole sotaa, jossa vaimon siementä ei ole. Mutta siinä paikassa käypi sota, kussa käärmeen siementä on paljon, ja aivan harvat vaimon siemenet.

Minä olen kuullut vanhojen muistelevan, että käärmetokassa on yksi käärmeen kuningas, joka on isompi muita, ja että sillä käärmeen kuninkaalla on eräs valkea ympyriäinen kivi, jonka se vatkaa (viskaa) ilmaan. Ja se ihminen, joka pääsisi saamaan käärmeen kiven, pitäisi muka tuleman onnelliseksi. Mutta se on tosin sangen vaarallista, että mennä sisälle käärmetten tokkaan, koska niitä on monta sataa koossa kiiman aikana. Mutta me arvaamme, minkä tähden käärmeet suuttuvat sille ihmiselle, joka tahtoo kiven pois ryöstää. Sillä siihen on kaikki käärmeen viekkaus koottu. Jos se kadottaisi viekkautensa ja kavaluutensa, tulisi se hulluksi, järki putoaisi peräti.
Mutta niin hulluksi ei tahdo käärme tulla, että se rupeaisi katumuksen ja parannuksen tekemiseen. Koska nyt joku ihminen on ottanut käärmeen viekkauden eli maailman viekkauden kiven, silloin aukasevat kaikki käärmeet suunsa, ja karkaavat yksimielisesti sen ihmisen päälle, ja kolmen valkean läpi pitää sen ihmisen käymän, ennen kuin käärmeet lakkaavat häntä vaivaamasta. Tämä on yksi syy, minkä tähden käärmeen siemenet vihaavat vaimon siementä. On se vielä toinenki syy, minkä tähden käärmeen siemenet vihaavat vaimon siementä. Vaimon siemen on musertanut, eli rikkipolkenut käärmeen pään. Jos vaimon siemen ei olisi rikkipolkenut käärmeen päätä, niin olisi käärme syönyt vaimon siemenen.
Mutta koska vaimon siemen on rikkipolkenut käärmeen pään, täytyy sen nyt pyrstöllänsä liikkua, jolla se vetää kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Ja koska ruskea lohikäärme on sen vaimon vieressä, joka huutaa syntymävaivassa, on se tarkotuksensa, että se pääsisi syömään sitä poikalasta, joka vaimosta syntyy. Mutta koska Jumala varjelee uutta ihmistä, joka vaimosta syntynyt on, rupeaa käärme oksentamaan myrkyllistä liivaa vaimon päälle, että se hukuttaisi hänen kuolleen liivalla. Mutta Jumala on vienyt vaimon korpeen, kussa ei ole niin paljon käärmeen siemeniä. Ja meidän toivomme on, että Jumala varjelee tätä vaimoa niin kauan, kuin käärmeen kivi pois ryöstään. On myös käärme pistänyt vaimon siementä kantapäähän. Tämä käärmeen pistäminen tulee siitä vihasta, joka on Jumalalta pantu vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välille. Mutta tämä pistäminen ei tee vaimon siemenelle niin suurta vahinkoa. Kuitenki on sen ihmisen henki suuressa vaarassa, joka on käärmeeltä pistetty, sillä käärmeen myrkky paisuttaa ihmisen sydäntä ja kuolema tulee, jos käärmeeltä pistetty ihminen ei pääse tohtorin tyköön oikealla aialla.
Luonnollisen ihmisen sydän on täynnänsä käärmeen myrkkyä. Mutta ei hän tunne sitä, niin kauan kun hän puoskii sydäntänsä vuotavalla pirun sonnalla. Ei hän tunne, että sydän on täynnä myrkkyä, ennen kun tohtori antaa hänelle karvaita lääkityksiä. Silloin alkaa synnin myrkky polttamaan hänen sisällyksiänsä.
Käärmeen myrkky on ottanut suruttoman tuntoa haisemaan ja mätänemään. Mutta ei suruton tunne sitä, ennen kuin reikä tulee tuntoon. Mutta suruttoman tunto on paksumpi kuin nautahärän vuota. Ei semmoisen ihmisen tuntoon tule reikää vaikka vanhimman kuumat kyyneleet putoavat sen päälle.

Hengelliset puoskarit panevat vielä suruttomuuden laastaria tunnon päälle, ettei omantunnon haavat pitäisi haiseman ja märkää vuotaman, ennen kun vasta ijankaikkisuudessa. Mutta oikea tohtori hakkaa ensin Hengen miekalla paksua tuntoa, että siihen tulisi reikä. Sitte ottaa hän ja leikkaa terävällä partaveitsellä sitä kuollutta ja mädännyttä lihaa, joka tunnossa on. Ja sen jälkeen tiputtaa hän muutamia hunajan pisaroita omantunnon haavoihin.
Koska käärmeen myrkky on paisuttanut suruttoman ihmisen sydäntä, ottavat hengelliset ja puoskarit, ja valuttavat hänen suuhunsa vuotavaa pirun sontaa. Mutta sen kautta tulevat sydämen paisumukset pahemmiksi. Vaan oikea tohtori ottaa lain vasaran ja kolkuttaa kivikovaa sydäntä. Hän ottaa ja pistää sydämen paisumukset naskalilla, että reikä pääsisi vuotamaan. Hän antaa käärmeeltä pistetylle ihmiselle karvaita juomia, että hän pääsisi myrkkyä ulos oksentamaan.
Ja koska myrkky näitten lääkitysten kautta alkaa karvastelemaan joka paikassa, sitten antaa tohtori hänelle voita ja hunajata. Meidän pitäisi katseleman, kuinka käärmeen siemen vihaa vaimon siementä; mutta meidän täytyy ensin rukoilla sitä siunattua vaimon siementä, joka on rikki musertanut käärmeen pään, että hän varjelisi niitä heikkoja, jotka turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, käärmeen siemenestä ja käärmeen myrkystä. Ja Vapahtaja on sanonut: olkaa viekkaat niin kuin käärmeet ja vakaat niin kuin kyyhkyset; niin Hän tarkottaa vissimmästi, että meidän pitää varastaman käärmeen viekkautta, koska käärmeellä, ja hänen siemenellänsä on niin suuri viekkaus ja kavaluus, että hän saattaa yksinkertaisia kyyhkysen poikia pettää.
Sinä siunattu vaimon siemen, auta kaikkia murheellisia, katuvaisia ja alas painetuita, jotka turmelemattomasta siemenestä syntyneet ovat, ettei käärmeen siemenet saisi heitä turmella eli myrkyllänsä painaa. Kuule katuvaisen huokaus, rakas isämme. Saarnateksti Matt. 23: 34, 39.

Seuraavaisesti siitä kuin puhuttu on pitää meidän tutkisteleman, kuinka käärmeen siemen vihaa vaimon siementä eli kuinka maailman lapset vihaavat Jumalan lapsia. Auttakoon Jumala, että muutama sokea raukka näkisi hahmonsa entisten pakanain luonnossa. Sillä ei käärme ole muuttanut luontoansa, vaikka se on muuttanut nahkansa. Koska vanha nahka on kulunut, riisuu se pois sen päältänsä ja pukee päällensä uutta nahkaa, joka on kahta lujempi. Puoskareilla on tapana antaa käärmeen nahkaa niille vaimoille, jotka ovat lapsen hädässä, siinä tarkotuksessa, että uusi ihminen pian syntyisi. Ja huorat myös ottavat käärmeen suomuja sisällensä siinä tarkotuksessa, että he ajavat hedelmän ulos. Mutta me otamme sitä vanhaa käärmeen nahkaa, jota löytyy monesta paikasta maan päällä, osottaaksemme niille, jotka eivät vielä tiedä, että käärmeet muuttavat nahkaansa, vaan eivät muuta luontoansa: että sillä on sama luonto kuin ennenki.

Ensimäinen viha vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välillä ilmestyi varsin synninlankeemuksen jälkeen, koska Kain rupesi vihaamaan veljeänsä vanhurskauden tähden. Koska Jumala mielistyi Aapelin uhriin, niin suuttui Kain, ja hänen hahmonsa muuttui vihan tähden. Niin Herra sanoi Kainille: miksis olet vihainen ja miksi hahmosi muuttuu? Kain oli suuttunut veljensä kristillisyyden tähden. Hänelle tuli paha mieli siitä, kun Aapeli oli hurskaampi häntä. Hän ajatteli: ilmanki tuo räkäsuu nuljus nyt on parempi minua. Ja vaikka Jumala nuhteli häntä ja käski hallita vihaansa, ei kuitenkaan Kain saanut tunnon rauhaa, ennenkun hän tappoi veljensä. Sillä käärmeen siemenet eivät kärsi ollenkaan, että vaimon siemen pitäisi olla parempi heitä. Omanvanhurskauden veri nousee päähän, ja hengellinen viha muuttaa heidän haahmonsa.
Kain oli ensimmäinen, joka imasi kristityn verta. Ja koska Jumala kysyi häneltä: kussa on Aapeli sinun veljesi, niin hän sanoi: en minä tiedä, olenko minä veljeni vartija. Niin vastaavat vielä nytki Kainin lihalliset veljet ja nepaimet: Koska joku kristitty kysyy heiltä: missä on sinun veljesi, niin he sanovat: olenko minä veljeni vartija; pitäköön itsekuki vaarin itsestänsä, en ole minä velvollinen neuvomaan ketään. Paavali on kirjottanut, että Aaprahamin poika palkkavaimosta oli vihainen nuoremmalle poialle, joka ali vapaasta syntynyt. Niinkuin silloin se, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka Hengen jälkeen syntynyt oli, niin se vielä nytki tapahtuu.
Kuinka käärmeen siemen vihaa vaimon siementä, osottaa Esaun viha. Käärmeen siemenet rupesivat puikimaan Esaun sydämessä, koska hänen veljensä
Jaakop oli saanut paremman siunauksen isältänsä. Esau uhkasi tappaa veljensä siunauksen tähden. Mutta Jaakop pakeni veljensä edestä vieraalle maalle. Niin on monen kristityn häätynyt pakenemaan vieraalle maalle, koska häntä on vainottu omassa maassa kristillisyyden tähden.

Kuinka käärmeen siemen on vihainen vaimon siementä vastaan, osottaa myös Israelin poikain viha Joosepille. Joosep kantoi juoruja ja ilmotti vanhemmille, mitä Israelin pojat tekivät vanhemman selän takana. Tuostapa nousi hirmuinen viha juorujen kantajalle ja unen näkijälle. Ja vielä nytki suuttuvat suruttomat ihmiset hirmuisesti niille, jotka kantavat juoruja ja ilmottavat heidän pahoja töitänsä. Mitäs Israelin lapset tekivät Moosekselle, koska hän pani Jumalan ankaran vanhurskauden heidän silmäinsä eteen. Pahat miehet Israelin seurakunnassa jo kävivät hänen henkensä päälle ja sanoivat Moosekselle: sinä teet kovin paljon, sillä kaikki kansa on pyhä. Maailman orjan mielestä on koko kansa pyhä, vaikka he juovat, kiroavat ja tappelevat, huorintekevät ja varastavat. Kyllä ne sentähden ovat pyhät ja hurskaat. Mutta jos Mooses alkaa heitä haukkumaan ja soimaamaan jumalattomasta elämästä, silloin alkavat paraat miehet seurakunnassa sanomaan: sinä teet ylön paljon, sillä koko kansa on pyhä. Nämät vanhan aatamin sanat ovat niin totiset ja niin urhoolliset, että Kainin lihalliset veljet ja nepaimet sanovat: aamen, se on tosi, koko kansa on pyhä. Koska paraat miehet seurakunnassa ovat huorat ja varkaat ja juomarit sekä viinaporvarit, silloin ovat riettaan orjat valmiit sanomaan: koko kansa on pyhä. Ne ovat semmoiset kristityt ettei saa Mooses heitä tuomita.
Jos Mooses alkaa semmoisia kunniallisia ihmisiä tuomitsemaan, niin sanovat seurakunnan paraat miehet: sinä tee: ylön paljon, sillä koko kansa on pyhä. Vaikka nyt seurakunnan paraat miehet olivat niin raskaat, ettei maa jaksanut heitä kantaa niinkuin sananlasku on, sttä kiittämätöntä ihmistä ei jaksa maa kantaa, niin nämäki miehet Korah, Taatam ja Upiram vajosivat maan alle ja putosivat helvettiin elävänä, yhtenä ruumiin ja sielun kanssa. Yhtähyvin olivat toiset valmiit sanomaan Moosekselle ja Aaronille, että he olivat Jumalan miehiä surmanneet. Niillä oli se usko, että Mooses oli vajottanut Jumalan lapsia helvettiin.

Mutta katselkaamme aina, kuinka käärmeen siemen vihaa vaimon siementä. Koska Jumala lähetti rohveettoja saarnaamaan parannusta Israelin lapsille, rupesivat he vihaamaan hetä, niin kuin Vapahtaja sanoo tämän päivän evankeliumissa: katso Minä lähetän teille rohveetat ja viisaat ja kirjanoppineet, ja niistä te muutamat tapatte ja ristiinnaulitsette, ja muutamat te pieksätte teidän synakookissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin. Minkä tähden ovat juutalaiset vainonnetet rohveetoita, jotka saarnasivat pararannusta? Sentähden ilmanki, että he olivat väärät rohveetat, jotka haukkuivat Jumalaa lapsia.

Juutalaiset sanoivat Vapahtajalle: meillä on Isä, nimittäin Jumala, emme ole äpärät. Heillä on semmoinen usko, niinkuin kaikilla armon varkailla on, että Jumala on heidän isänsä, vaikka Vapahtaja sanoo heille: te olette isästä perkeleestä. Kuinka käärmeen siemenet saattavat semmoista kuulla? Itse rietas luulee, että hän on enkeli. Ja riettaan enkelillä on sama, usko, että he ovat enkelit. Eivät he sitä tunne, että he ovat isästä perkeleestä. Koska nyt rohveetat rupesivat kunniallisia ihmisiä haukkumaan ja tuomitsemaan, silloin nousi vanha aatami, oman vanhurskauden musta veri nousi maksasta, ja kunnian veri nousi pernasta: käärmeen siemenet rupesivat puikimaan (kähisemään) sydämen juuressa, ja niin rietas yllytti koiransa lakkimaan kristittyin verta. Mutta rohveetta Elias sanoi yhdelle kristittyin ja rohveettain murhaajalle: samassa paikassa, jossa koirat ovat lakkineet Naapotin verta, pitää heidän sinun vertasi lakkiman. Mutta tämä kristittyin vihollinen suuttui Eliaalle ja sanoi: viholliseksikos minun löysit?

Niin katsovat vielä suruttomat ja armon varkaat kristityitä vihollisiksi, jotka heidän syntiänsä soimaavat. Armon varkaat, jotka pitävät itsensä kristittyinä ja luulevat, että ne ovat kristittyin vainoojat, jotka eivät anna omantunnon rauhaa. Näin on käärmeen siemen vainonnut vaimon siementä. Mutta käärme on nyt muuttanut nahkansa. Ennen vanhassa testamentissa oli käärmeellä vanha nahka. Se vainosi silloin rohveetoita pakanain haahmossa. Ja Vapahtajan aikana oli se ottanut juutalaisten haahmon päällensä. Mutta nyt on se taas muuttanut nahkansa. Se on ottanut vanhan kristityn haahmon päällensä, ja siinä haahmossa se nyt vainoaa kristityitä. Ei ole tosin tietoa, koska rietas olisi tullut kristityksi.
Mutta nyt se vaeltaa kuitenkin vanhan kristityn haahmossa. Se on myös tullut papiksi, ja semmoisena se nyt saarnaa evankeliumia niin suloisesti, että kaikki siveät huorat laskevat maitonsa. Vapahtajan ja apostolitten aikana tahtoi se varjella vanhaa Mooseksen uskoa niinkuin me kuulemme tämän toisen joulupäivän epistolasta, Me kuulemme sen kantavan kristittyin päälle, että Jeesus Natsareenus muuttaa säädyt, jotka Mooses meille antoi. Pakanat myös kantoivat kristittyin päälle, että ne katsovat ylön oikeata Jumalan palvelusta ja tekevät erään tapetun juutalaisen Jumalaksi. Koska Luteerus saarnasi paavia vastaan, niin valittivat paavilaiset, että Luteerus tahtoo muuttaa vanhaa kristinuskoa, joka oli seisonut 1500 vuotta. Niin muodoin oli käärme silloin muuttanut nahkansa ja tuli vanhan kristityn haahmossa sotimaan vanhan kristinuskon puolesta, jonka muka Luteerus oli tullut muuttamaan. Vaikka nyt Luteeruksen aikana ei ollut vanhasta kristinuskosta muuta jälellä, kuin ainoastaan pyhä Raamattu, sillä kaikki muut kirjat olivat paavilaisten omat väärät asetukset. Kuitenki tahtoi vihollinen vanhan kristityn haahmossa varjella vanhoja paavilaisten asetuksia ja paavilaisten kirjoja, joita Luteerus tuli muuttamaan. Siitä syystä tuomitsevat paavilaiset Luteeruksen niinkuin väärän rohveetan ja suuren noidan, joka oli liitossa perkeleitten kanssa. Koska käärme näin muuttaa nahkansa ja tulee vanhan kristityn haahmossa varjelemaan vanhaa kristinuskoa, jolloin uskottaa se palvelijoitansa, että kristityt ovat väärät rohveetat ja villihenget, jatka tahtovat muuttaa vanhoja asetuksia, ja hävittää vanhan uskon.

Me näemme epistolasta, kuinka kiivas vihollinen on sotimaan vanhan uskon puolesta, jonka kristityt tahtovat hävittää. Ja koska se tulee vanhan kristityn haahmossa varjelemaan vanhoja säätyjä, joita juutalaiset, pakanat ja paavilaiset ovat järellä vihollisen mielisuosion huomanneet. Silloin kiivastuu rietas niin kovin totuuden puolesta, että hän puree hampaitansa ja tukitsee korviansa, ottaa kivet käteensä, ja viskaa villihengen Stephanin päälle, joka tahtoo muuttaa säädyt, joita Mooses on antanut. Koska käärmeen siemenet puikivat sydämen juuressa, silloin vuotaa myös käärmeen myrkky hampaista. Sen tähden ne kiristelevät hampaitansa.

Nyt on käärme kolme kertaa muuttanut nahkansa. Ensimäisen kerran se riisui nahkansa Kolkatan mäellä. Se tuli sinne variseuksena varjelemaan vanhaa Mooseksen uskoa, jonka se luuli kristillisyyden kautta menevän hukkaan. Toisen kerran se riisui nahkansa roomalaisten pääkaupungissa. Sinne se tuli varjelemaan vanhaa pakanan uskoa, ja silloin oli se julma tappamaan kristityitä. Kolmannen kerran se riisui nahkansa Luteeruksen aikana. Silloin se tuli vanhana kristittynä varjelemaan vanhaa kristin uskoa Luteerusta vastaan, joka tahtoi muka hävittää vanhan kristinuskon. Ja nyt se taas heti kohta riisuu nahkansa neljännen kerran. Se tahtoo nyt tulla varjelemaan vanhaa Luteeruksen uskoa, jonka muutamat kristityt, joita haukkumalla kutsutaan lukijaiksi, körttiläisiksi ja villihengiksi, tahtovat muka hävittää.

Ja millä nahalla ikänänsä käärme on tullutki auringon eteen, on se vihannut vaimon siementä ja sanonut: nahka nahasta ja kaikki, kuin ihmisen takana on, antaa hän henkensä edestä. Koska nimittäin vihollinen ei pidä puoltansa järellä, täytyy hänen ruveta kristittyin nahkaan maailman lain voimalla. Maailman herrain ja ylimäisten pappein päälle kantaminen Pontius Pilatuksen edessä, kuuluu yhä aina. Erinomattain ovat juutalaisten ylimäiset papit, pakanain ylimäiset papit ja paavilaisten ylirnäiset papit, joita lohikäärme on vetänyt pyrstöllänsä taivaasta maan päälle, ne ovat katkerimmat Jeesuksen ristin viholliset. Nepä ymmärtävät noutaa valkean helvetistä, millä he näkevät makkaroita tehdä kristittyin verestä.

Luteerus on kirjottanut, että perkele saattaa saarnata evankeliumia paremmin kuin pappi. Ja se on kyllä uskottava, että semmoinen pappi saarnaa niin suloisesti, että kaikki siveät huorat laskevat maitonsa. Ei suinkaan semmoinen pappi hauku kunniallisia ihmisiä huoraksi ja varkaaksi; ei hän hauku juomariksi, koska hän on itse juomari, ei hän soimaa huoria, koska hän on itse huora, ei hän
hauku viinaporvaria, koska hän pitää itse vähäsen viinakaupan, ei hän nuhtele kirousmiehiä, koska hän itse kiroaa, ei hän nuhtele tappelusmiehiä, koska hän itse tappelee, ei hän nuhtele niitä, jotka pitävät kalaasia ja turhia pitoja, sillä hän tahtoo itse myös olla niissä.
Ja kuinkapa perkele saattaa saarnata itseänsä vastaan. Ei hän saata itseänsä haukkua. Mutta kristityitä, joita hän katsoo vääriksi rohveetoiksi ja villihengiksi, niitä semmoinen pappi haukkuu ja ulosajaa huoneestansa.
Mutta samassa paikassa, jossa koirat ovat nuolleet Naapotin verta, pitää koirain myös nuoleman kristittyin vainoojain verta. Monessa paikassa nousee nyt raaka kansa vimmaan, ja tappaa herroja, pappia ja kuninkaita viinaryypyn edestä. Tässä muutamana vuonna ammuttiin ylimäinen piispa Ranskan pääkaupungissa. Hän ammuttiin kansalta, joka oli yllytetty kapinaa tekemään. Eikä ole niin pitkä aika siitä, kun raaka kansa Ruotsin pääkaupungissa oli surmaamassa ylimäistä piispaa. Onkos ihme, että raaka kansa viimein yltyy ja nousee villiin, koska tämä kansa on jätetty luonnolliseen tilaansa ja hengelliseen pimeyteensä ilman nuhdetta. Kyllä semmoinen villikansa saattaa viinaryypyn edestä, sekä herroja että pappia tappaa.

Siionin Lähetyslehti, heinä- elokuu 1961

L. L. Laestadius: Jeesus herättää lesken pojan

Jeesus herättää lesken pojan

Luuk. 7: 11–17

Katselkaamme nyt Jumalan armon kautta, kuinka Jeesus herättää ylös niitä nuorukaisia, jotka ovat nuorena kuolleet ja kuolemansa kautta saattaneet vanhimpansa murheellisiksi.

1. Minkä tähden oli tämä nuorukainen kuollut?
2. Minkä tähden se murheellinen vanhin itki?
3. Minkä tähden Jeesus armahti häntä, ja herätti nuorukaisen ylös?

Meidän toivomme on, että elämän ja kuoleman Herra armahtaa niitä vanhempia, jotka itkevät lastensa kuoleman tähden, ja herättää heidän nuorukaisensa ylös, ennen kuin he vajoavat hautaan.

1. Minkä tähden tämä nuorukainen oli nuorena kuollut?

Valitettavasti kuolevat muutamat aivan nuorena, ja niitten kuoleman tähden tulee vanhemmille suuri murhe, niin kuin esimerkiksi se vanha Israel oli suuressa murheessa poikansa kuoleman tähden, ehkä Joosef oli kuitenkin elämässä. Ja Daavidille tuli niin suuri murhe pojan kuolemasta, että hän rupesi itkemään ja huutamaan: voi minun poikani Absalom! Ja koska vanhimman lapset niin nuorena kuolevat, tulee vanhimmalle raskas murhe niitten kuolemasta. Ja ei vanhimmat pääse siitä murheesta, ennenkun Jeesus sanallansa herättää niitä lapsia ylös. Minkätähden nuorukaiset niin nuorena kuolevat? Sillä ei ole Jumala tahtonut yhdenkään syntisen kuolemaa, vaan Jumalan tahto on se, että he kääntyisivät Jumalan puoleen ja tulisivat autuuden tuntemiseen. Mutta vihollinen, joka käypi ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän saisi niellä, se sama mies, joka on alusta ollut miestappaja, on syypää niitten kuolemaan, jotka nuorena kuolevat. Jos nimittäin nuorukaiset pysyisivät elävänä, niin tulisi vanhemmille ilo niistä lapsista. Mutta kun he kuolevat nuorena, niin tulee vanhimmalle sydämellinen murhe. Synnin kautta hän niitä lapsia tappaa; sillä Paavali todistaa, että synnin kautta on kuolema tullut maailmaan. Vaikka suruttomat luulevat, ettei vihollisella ole valtaa heitä tappaa; mutta siinä he surkeasti pettyvät. Perkeleellä on niin suuri voima, että hän saattaa niitä tappaa, koska he ovat antaneet itsensä vihollisen vallan alle. Vihollinen tappaa ensin hengellisesti, koska hän saattaa hengellisen kuoleman heidän päällensä, ja koska he ovat hengellisesti kuolleet, saapi hän niin suuren vallan heidän päällensä, että hän tappaa vielä ruumiin. Muutamia hän tappaa juopumuksen kautta, muutamia tappaa huoruuden perkele, muutamia vihan perkele ja muutamia kunnian perkele. Muutamia taas tappaa ahneuden perkele, muutamia ylpeyden, muutamia epäjumalaperkele ja muutamia omanvanhurskauden perkele. Mutta ei suruton ihminen tunne niitä, eikä hän niin muodoin usko, että perkele tappaa ihmisiä, ensiksi sielun puolesta, koska hän saattaa hengellisen kuoleman matkaan. Ja sitte hän tappaa vielä luonnollisesti, koska hän panee heidät itsensä surmaamaan, eli terveytensä pilaamaan juopumuksen, huoruuden, ylpeyden, ahneuden ja vihan kautta. Ja vaikka ei ole kirjoitettu evankeliumissa, mikä perkele oli sen nuorukaisen tappanut, joka kannettiin ulos. Niin saatamme kuitenkin ymmärtää, että joku perkele oli hänen tappanut; sillä synnin kautta on kuolema tullut maailmaan; ja me tiedämme, että synti on perkeleestä.

2. Minkä tähden vanhimmalle tulee niin suuri murhe niistä lapsista, jotka nuorena kuolevat. Se on vanhimman luonnossa sellainen taipumus, joka tekee sen surun ja murheen välttämättömäksi. Ei saata vanhin välttää murhetta, koska lapset kuolevat. Ei niistä lapsista tule vanhemmalle niin suuri murhe, jotka kuolevat, ennen kuin ovat vanhimman rintoja imeneet ja vanhimman perässä kontanneet ja hänen peräänsä itkeneet. Kun sellaiset lapset kuolevat, tulee vanhimmalle suuri murhe ja kaipaus niitten lasten perään, jotka niin nuorena kuolevat. Siinä on oikea syy, minkä tähden vanhimmalle tulee niin suuri murhe, koska rintalapsi kuolevat. Voi, voi, nuorukainen! Miksi sinun piti niin nuorena kuoleman, ja jättämän sinun vanhempasi itkemään, murehtimaan ja kaipaamaan sinua. Se olisi somempi, että sinä nyt istuisit vanhempasi haudan päällä ja itkisit verta, kuin että vanhimman nyt täytyy istua sinun hautasi päällä ja huutaa sinun nimeäsi, etkä sinä kuitenkaan vastaa hänelle, koska sinä olet kuollut. Ensin on hän sinun suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt, sitten on hän sinua pessyt ja elämän vedellä puhdistanut; hän on valvonut ja rukoillut sinun edestäsi siinä hyvässä toivossa, että hänelle tulisi ilo sinusta. Mutta nyt sinä olet rauennut kuolemaan, ja vanhimman vaiva meni hukkaan. Voi, voi, mikä murhe tulee vanhimmalle sinusta, kun sinun piti kuoleman. Hänen täytyy nyt istua haudan päällä ja huutaa: missä ovat ne nuorukaiset, joita minä kasvattanut olen? Ne ovat rauenneet ja pois menneet; ei ole vanhimmalla iloa kaiken sen vaivan edestä, jonka hän kärsinyt on.

Jos vielä olisi hänellä muutamia lapsia elämässä, niin ne ovat raavastuneet, ja me tiedämme, etteivät ne raavaat lapset paljon muista sitä vaivaa, jonka vanhin on kärsinyt heidän edestänsä. Ne raavaat lapset jättävät vanhimpansa yksinänsä ja lähtevät pois maailmaan. Niin pian kuin he lakkaavat imemästä, juoksevat he ulos maailmaan. Ja koska he tulevat raavaiksi, tahtovat he itse tienata jotakin, ei raavaat lapset tyydy siihen, mitä vanhin antaa, he pitävät vaivana olla vanhimman talossa, ja usein sanovat: ei vanhin anna meille palkkaa, ja ilman palkkaa emme viitsi häntä palvella. Niin muodoin jättävät ne raavaat lapset vanhimpansa yksikseen, ja menevät vieraan tyköön, joka antaa heille palkan.

Tämä kiitos on sinulle rakas vanhin sen edestä, että sinä olet näitä raukkoja suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt. Tämä on kiitos rakas vanhin sen edestä, että sinä olet valvonut heidän ylitsensä, ja rukoillut heidän edestänsä. Tämä on kiitos rakas vanhin sen edestä, että sinä olet näitten raukkain antanut imeä rintojasi, he purevat rintojasi kun he raavastuvat. Mutta jos vanhin kuolee surusta ja murheesta, tulevat kaikki raavaat lapset ottamaan osaa vanhimman tavarasta ja perinnöstä, ja riitelevät vielä tavaran päältä. Eikös se olisi soveliaampi, että te istuisitte vanhimman haudalla ja muistaisitte siellä niitä autuaallisia päiviä, jolloin makasitte vanhimman sylissä ja imitte hänen rintojansa ja nauroitte vanhimmalle. Mutta sitte jälkeen, koska te olette raavaammiksi tulleet, olette te unhottaneet vanhimman hyvät teitä kohtaan, ja pois vieraantuneet hänestä, saattaen hänet murheelliseksi. Ja vaikka vanhin olisi vielä kuollut murheesta teidän tähtenne, tulette te yhtä hyvin saamaan osan hänen tavarastansa. Katsokaa te raavaat lapset, mitä vanhimman arkusta löytyy, ennenkun te rupeatte hänen tavaraansa jakamaan. Minä luulen, että kuolevainen vanhin on tehnyt sen kaltaisen testamentin, että ne lapset, jotka eivät ole haavoittaneet vanhimman sydäntä. Jotka eivät ole häntä vastauudesta ristiinnaulinneet, pitää saaman osan hänen tavarastansa, mutta ne raavaat lapset, jotka ovat karanneet pois vanhimman talosta, ja ovat eläneet oman kättensä päällä, ja tienanneet itsellensä ruokaa ja palkkaa vieraan tykönä, saavat tyytyä siihen palkkaan, mitä, he ovat tienanneet vieraan tykönä. Ja he saavat itseänsä syyttää, jos he tulevat perinnöttömäksi. Kyllä vissimmästi nämä raavaat lapset tahtovat osan vanhimman tavarasta. Mutta minä luulen, että kuolevainen vanhin on tehnyt sen kaltaisen testamentin, että ne lapset, jotka ovat hänestä luopuneet, ja saattaneet hänet murheelliseksi, eivät saa osaa hänen tavarastansa, ennen kuin tulevat anteeksi anomaan ja sovintoa tekemään.

3. Katselkaamme nyt kolmanneksi, minkä tähden Jeesus armahtaa sitä murheellista vanhinta, jonka lapsi on nuorena kuollut. Minä tunnen Jeesuksen sydämessä, olevan niin paljon rakkautta, ettei hän saata olla auttamata, koska hän näkee sen murheellisen vanhimman itkevän, ja surkuttelevan sitä onnetonta raukkaa, joka oli niin nuorena kuollut. Niin kuin hän armahti Latsaruksen sisaria Marttaa ja Mariaa, jotka itkivät veljensä kuoleman tähden, niin hän myös armahti tätä leskeä, ja sanoi: älä itke. Emme tiedä, minkä tähden tämä leski erinomattain sai sen suuren armon Jeesukselta, että hänen poikansa piti heräämän ylös kuolleista. Mutta niin kuin Jeesus itse sanoi Natsaretin synagogassa: Elian aikana oli monta leskeä Israelissa, mutta ei hän mennyt niitten tyköön, vaan sen lesken tyköön Sarpatissa. Niin taisi Vapahtaja osottaa armonsa sen kaltaiselle leskelle, joka oli köyhä ja ylönkatsottu maailmassa, joka epäilemättä oli opettanut poikansa kristillisyyteen ja oli muutenkin tarvitsevainen. Mutta minä uskon, että Jeesus armahtaisi muitakin vanhimpia, joitten lapset ovat nuorena kuolleet. Jos vanhimmat itkisivät niin paljon lastensa kuoleman tähden, joitten autuudesta he epäilevät, koska lapset raukeavat hengelliseen kuolemaan. Jos vanhemmat huutaisivat Jeesuksen perään, ja rukoilisivat häntä, että hän herättäisi lapset siitä hengellisestä kuolemasta. Niin vissimmästi seisoisivat kuolleen kantajat, kun Jeesus rupeaa paariin; sillä kuolleen kantajat eivät tohdi kantaa enää, eivät he jaksa kantaa, kun Jeesus käsipuolella rupeaa paariin. Hengellisessä tarkoituksessa ovat kuolleen kantajat ne perkeleet, jotka ensin tappavat nuorukaisia. Ja koska he ovat saattanet niitä hengelliseen kuolemaan, kantavat he tätä kuollutta raatoa hautaan. Sinne saattavat kuolleen kantajat kaikki nuorukaiset, jotka ovat hengellisesti kuolleet. Mutta koska Jeesus käsipuolella koskee paariin, niin kuolleen kantajat tulevat voimattomiksi. Eivät he enää jaksa häntä kantaa hautaan eli helvettiin. Näinä aikoina on Jeesus käsipuolella koskettanut paariin, ja moni nuorukainen, joka on ollut hengellisessä kuolemassa, on kuullut Herran äänen. Hänen voimallisen sanansa kautta on moni nuorukainen herätetty ylös hengellisestä kuolemasta. Ja moni vanhin, joka oli itkemässä, ja surkuttelemassa nuorukaisten onnetonta ja surkeaa tilaa, on Jeesuksen voimallisen sanan kautta saanut kuolleitansa, takaisin hengellisestä kuolemasta, josta on tullut suuri ilo vanhimman sydämelle.

Mutta muutamat vanhimmat ovat niin paatuneet, etteivät he soisi Jeesuksen herättävän ylös heidän nuorukaisiansa hengellisestä kuolemasta. Ja semmoiselle vanhimmalle sopii kyllä tämä sana: anna kuolleitten haudata kuolleitansa. Koska tahtovat kantaa lapsiansa hautaan, niin kantakoot.

Mutta sinä murheellinen äiti, jonka ainoa poika ja vanhuuden turva kannetaan ulos vanhimman huoneista, hengellisen kuoleman kautta hautaan. Anna kyyneleesi vuotaa tämän hengettömän nuorukaisen päälle, että Jeesuksen sydän liikutettaisiin armahtamiseen, että hän katsoisi armollisesti sen onnettoman vanhimman puoleen, ja herättäisi hänen ainoan poikansa hengellisestä kuolemasta, ja antaisi hänen elävänä äidillensä, eli murheelliselle vanhimmalle, josta vanhimman sydämelle pitäisi tuleman suuri ilo ja riemu.

Itkekää nyt vanhimmat lastenne kuoleman tähden, olkaa murheelliset ja parkukaa, koska lapset nuorena kuolevat, että Jeesus tulisi opetuslastensa kanssa. Kukatiesi sillä hetkellä, jolloin te olette kaiken toivon kadottaneet, ja armahtaisi teitä, ja herättäisi teidän nuorukaisianne siitä hengellisestä kuolemasta, ja antaisi heitä murheellisille vanhimmalle elävänä jälleen. Oi, mikä suuri ilo siitä tulisi murheellisten vanhimpain sydämille, jos Jeesus tänä päivänä rupeaisi paariin käsipuolellansa, ja voimallisella sanallansa herättäisi muutamia nuorukaisia, jotka hengellisen kuolemansa kautta ovat tulleet vanhimmille suruksi ja mielikarvaudeksi. Kuule armollinen Herra Jeesus murheellisten vanhimpain huokaus, ja armahda heitä, koska he itkevät ja surkuttelevat onnettomia lapsiansa, jotka ovat nuorena kuolleet. Ja me toivomme, että Jeesus herättää jonkun kuolleen nuorukaisen, ja antaa sen elävänä jälleen murheellisille vanhimmille, että vanhimmille tulisi ilo vanhuuden päivinä täällä ajassa ja ijankaikkisesti taivaassa. Amen.

L. L. Laestadius
Siionin Lähetyslehti kesäkuu 1955