J. E. Pietiläinen: Armosta langenneille

Armosta langenneille


Oheinen kirjoitus on otettu J. E. Pietiläisen julkaisemasta, Oulussa 1898 painetusta laulukirjasta. »Valittu kokoelma Hengellisiä lauluja Jumalan lapsille elämän tiellä. Kirjoitus näyttää nimikirjaimista päättäen olevan julkaisijan omaa käsialaa.

Koska tällä etsikon ajalla on suuri joukko niitä sieluja, jotka ovat olleet nauttimassa Jumalan armoa, mutta ovat synnin petoksen kautta langenneet pois armosta, ja painuneet epäuskon ja mahdottomuuden alle, niin tahdon tässä muutamalla sanalla huomauttaa niitä, jos tämä vähä kirjanen sattuis senlaisten käsiin, jotka ovat armossa olleet, ja sitten pois langenneet. Ja kaikesta sydämestäni rukoilen Jumalaa taivaallista Isää, poikansa Jeesuksen nimeen, että Hän suuresta armostansa antaisi sen Hänen rakkaan sydämensä tahdon jälkeen kirkastetun olla. Ja että kaikki armosta langenneet vielä kerran tuhlaajapojan tavalla tulisivat Isän huoneeseen, jossa vielä on runsas pito kaikille nälkäisille, jotka sitä turhaan etsivät vieraalta maalta.

Ne keinot, joilla sielun vihollinen, perkele koettaa langettaa armoitettuja sieluja, oat lukemattomat erilaiset. Muutamia se panee katsomaan omaa sydäntänsä ja sieltä etsimään sitä, jota siellä kuitenkaan ei ole. Toisia se panee taas katselemaan toisten vikoja, ja kun se niitä on kyllin peilauttanut, niin sen alla on se salaisesti saanut kylvää penseyden ja kaiken haluttomuuden kristittyin kanssakäymisen, ja niin ulos armosta. Muutamille on taas rietas kirkastanut synnin luvalliseksi ja niin tavoin tunnon sokeuteen. Sekä muutamissa sytyttää niin väkevät synnin himot ja halut, että ei kykene niitä voittamaan, ja koska synti on tullut jäsenillä täytetyksi, niin kyllä sitte on sama rietas valmis mahdottomuutta saarnaamaan senlaiselle, joka syntiä tekee. Ja vielä monella muulla keinolla se saattaa kietoa yhden, armoitetun sielun, ja vieroittaa pois Jumalan armosta. Sen tähden nyt sinä langennut sielu, joka olet näin tahi jollain muulla tavalla tullut pois Jumalan armosta, niin tule nyt vielä kerta lähelle sitä iankaikkista rakastajaa Herraa Jeesusta, joka niin sinun kuin myös kaikkien langenneiden siasta ja edestä on kärsinyt helvetin tuskat ja vaivat ja katso, että Hänen sydämensä rakkaus on nyt, tänäpäivänä yhtä hellä ja palava, kuin silloin, kun Hän ristinhirsipuussa
huusi anteeksiantamusta kaikille, murhaajillensakin.

Ei ole vielä tänä päivänä sammunut se pohjaton rakkaus, joka pakoitti Hänen tulemaan tänne alas tähän kiittämättömään maailmaan. Se rakkaus on kestänyt helvetin vaivat ja koko ihmiskunnan syntirangaistuksen, ettei se ole katkennut ristin alla eikä ristin päällä, vaan täydellisenä voittajana meni Hän läpi helvetin, ja raivasi tien iankaikkiseen kunnian paratiisiin, kaikille katuvaisen ryövärin veljille ja sisarille.

Tulkaa rohkiasti kaikki armosta pois langenneet tämän verisen sovintouhrin tykö, tässä kuuluu vielä yksi laupias ja suloinen ääni kaikille murheellisille, epäileväisille alas painetuille ja synnin kuormalta vaivatuille. Ja kuitenkin se näin on teille, te armosta pois langenneet, että te ette mistään todellista rauhaa löydä muualta kuin tästä armoistuimesta, joka on Jumalan lasten keskellä, nimittäin verinen ja ristiinnaulittu Herra Jeesus. Alinomainen kuoleman ja helvetin pelko vaivaa ja ahdistaa teidän omaatuntoanne ja ne synnilliset huvit, joilla te koitatte rauhoittaa omantuntonne ääntä, niin saapi sen vaan pahenemaan.

Siis ainoa ja paras neuvo on teille, koska vielä armon ajassa olette, että kiiruusti menette Jumalan lasten tykö, ja tunnustatte syntinne, ja Jeesuksen veren ja pyhän nimen tähden rukoilette anteeksi, ja myös uskotte, niin on totisesti Jumala taivaasta vastaava rakkauden tulella teidän sydämiinne. Ei teille tarvitse saarnata armon järjestyksessä niin kuin suruttomille, sillä te ette sitä kykene sanomaan niin kuin suruttomat, että kyllä minä kahden kesken menen Jumalan luo, vaan teillä on jo koettelemuksesta se vakuutus, että jos Jeesusta tahtoo tavata, niin pitää mennä Hänen opetuslastensa joukkoon, sieltä sen löytää.

Mutta me tiedämme, että vaikka teillä se vakuutus on, niin ei teillä silti niin helppo ole uskoa, perkele saarnaa koko helvetin voimalla teille mahdottomuutta uskomiseen, syystä että hän on saanut teitä ehdolla ja tahdolla syntiä tekemään aivan valaistulla omallatunnolla, joka ei itse totuudesta olekaan leikintekoa, sillä jos meidän Jumalamme on armollinen ja laupias, niin on hän myöskin totinen ja vanhurskas, joka vihaa syntiä ja vääryyttä. Mutta juuri sen tähden, että Jumala niin ankara ja vanhurskas on, ettei Hän saata syntiä rakastaa, niin on Jeesus Jumalan poika omassa ruumiissaan kärsinyt synnin rangaistuksen. Siis on kaikki synti niin kuin jo maksettua velkaa, ainoastaan me tahdomme luopua ja irtaantua synnin vallasta, ja tarttua lujasti kiinni Jumalan lupauksiin Jeesuksen veren sovittavaisesta voimasta, joka pesee ja pois ottaa kaiken maailman synnit.

Tulkaat, tulkaat langenneet kaikki Herran armoistuimen tykö, josta vielä rauhan sanomat kuuluvat. Ottakaa ja kantakaa vielä vähän aikaa Kristuksen pilkkaa tämän nurjan ja huorintekijän sukukunnan keskellä, niin saatte iankaikkisen ja katoamattoman perinnön taivaassa, jota ei koi syö, ei ruoste raiskaa, ei varkaat kaiva eikä varasta.

Antakaa maailman sanoa teitä hulluiksi, villeiksi ja hihhuleiksi, ei se riko omantunnon rauhaa, kuin vaan on vaatteet Jeesuksen veressä valaistu, että saattaa levollisesti odottaa sitä päivää, jolloin saamme kaikin siirtyä pois tästä surun ja kyynelten maasta, nauttimaan täydellistä lepoa ja rauhaa Jumalan ja Herran Jeesuksen kirkasten kasvojen näkemisessä.

Ja auttakoon Herra Jeesus kaikkia meitä sinne, jotka nyt vaellamme tätä kaitaista elämän tietä, ja palauttakoon kaikki eksyneet ja armosta pois langenneet takaisin tähän Isän huoneeseen, josta vielä vaatetetaan tuhlaajapoikia. Ja toivomme vielä, että uskottomat ja synnissä kuolleet alkaisivat hekin ajatella, mitä heidän rauhaansa sopii, sillä lyhyt ja arvaamaton on armon aika. Pian loppuu se ilo, joku on maailmalla, ja iankaikkinen itkuvirsi on edessä niin köyhillä kuin rikkailla, ylhäisillä ja alhaisilla, pienillä ja suurilla, tyhmillä ja viisailla, jos ei Jumalan ennättämätön armo saa sydäntä kohdata, ja synnyttää oman tahtonsa jälkeen uudeksi luontokappaleeksi Kristuksessa.

Ja vielä lopuksi huomautan, että oman autuudensa tähden sitä kukin kilvoittelee. Ei tule toinen toisen uskolla autuaaksi, eikä mene toinen toisen jumalattomuuden tähden kadotukseen. Mutta koska Jumala on meille armonsa ja evankeliuminsa antanut, niin emme saata niin kiittämättämät olla Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan, että salaisimme tämän tavaran, joka on tuhannen kertaa kalliimpi kaiken maailman kultaa ja hopeaa, niin että kaikki maailman ääret jo pitäis yhdistyä ynnä meidän kanssamme nauttimaan tätä valmista Jumalan autuutta, jota nyt sulasta Jumalan armosta saarnataan kaikille katuvaisille ja synnin kuormalta vaivatuille.

Amen totisesti, niin totta kuin Herra Israelin Jumala elää.

J. E. P.
Pietiläisen laulukirja 1898
Päivämies 31.12.1959

Armas Mehtälä: Henkilökohtaisen neuvon tie

Daavid ja Naatan
Sam. 12. luku

Tämä kallis ja opettavainen Jumalan sanan paikka tahtoo puhua meille kristityille. Huomatkaa, tämä on Jumalan kansan keskuudessa tapahtuneita asioita. Ovathan tapauksen päähenkilöt kumpikin uskovaisia miehiä, toinen valtakunnan hallitsija, toinen profeetta.

Tässä kerrotaan, kuinka kuningas David oli joutunut sisäiseen lankeemukseen. Ehkä huomaamattaan oli sydän ylpistynyt ja synnin rakkaus voittanut. Vaikka Jumala antoi hänestä sellaisen todistuksen, että ”tämä on mies minun sydämeni jälkeen.» Lankeemuksen syytä ei voi muuten ymmärtää eikä, sydämen kääntymistä Jumalan tahdon tieltä, kuin että tuo hurskas kuningas oli taistelussa herpaantunut, ja joutunut valvomattoman paikalle. Tunnon puhtaus ei näkynyt enää niin tärkeänä. Mehän ymmärrämme uskon kilvoituksesta, että on vaikea nöyrtyä parannukseen jo pienistäkin rikkomuksista. Ja näin pian synti voittaa meidät.
Kuningas häpäisee raskailla rikkomuksillaan sekä omaa kunniansa, että siihen aikaan taistellutta Jumalan kansaa. Yksi jäsen kun on sairas, niin siitä kärsii koko ruumis. Meidän täytyy ihmetellä Natanin rohkeutta. Se oli erikoista uskon rohkeutta, mennä neuvomaan kuningasta parannuksen askelille. Meistä nykyisen ajan hienostelijoista tuntuu perin karkealta jo sanamuotokin. Ajatelkaa: kuninkaalle vasten kasvoja sanoa: Sinä olet se mies. Me kyllä käsitämme, että ellei langennut kristitty tule yleisen saarnan alla syntinsä tuntoon, niin silloin, ei ole muuta neuvoa, jos me rakastamme tuota vikaan joutunutta veljeämme taikka sisartamme, kuin henkilökohtaisen neuvomisen ja puhuttelun tie. Tekstimme antaa aivan selvän opetuksen. Eikä tämä tapaus ole ainoa Raamatussa esimerkkinä siitä, kuinka me täällä taistelujen ja lankeemusten tiellä tuemme lähimmäisiämme. On erotettava toisistaan: tulla omista synneistään tuntoon ja loukkaantua neuvon ja nuhteen sanaan. Davidille tuli synnin tunto, vaikka ensin hänkin yritti vierittää syyn toisen päälle. Hän koetti olla tunnoton, ja kääntää pois huomion itsestänsä.

Mutta totuuden hengen edessä ei pitkälle pääse ulkokullailemalla. Se armotta ja epäkohteliaasti paljastaa synnin synniksi. Kun tunto avautuu, niin Jumalan armona kirkastuu sekin, että meistä tottelemattomista pidetään taivaasta päin näin hyvää huolta. Eihän siitä voi muuta, kuin kiittää armollista Isää, että hän ei jätä meitä makaamaan lankeemuksen syviin haavoihin ja kuolemaan, vaan aina nostaa ja parantaa meitä tässä »majatalossa palvelijoittensa kautta, ja Poikansa pyhässä nimessä ja sovintaveressä pesee pois Siionin tyttären saastan." Ja joka päivä armollisesti antaa kaikki synnit anteeksi, ja ottaa meidät heikot ja lankeilevaiset lapsensa tästä murheen laaksosta tykönsä taivaaseen. Jos me kuuliaisina lapsina hänen tahtonsa tietä taivallamme tätä ristin kaitaista, mutta niin autuaallista kirkkotietä.

Vähin veljenne armossa ja uskossa,
Armas Mehtälä
Päivämies 31.12.1959

'''''''''''''''''''''''''''
Ei suruttomat viitsi kuulla semmoisia Raamatun paikkoja, joissa heidän jumalaton elämänsä maalataan heidän silmäinsä eteen. Mutta suloisia armon sanoja he kyllä omistavat.

Laestadius.
Päivämies 31.12.1959
'''''''''''''''''''''''''''''''
Suruttomalla ihmisellä ei oikeastaan ole mitään syntejä omallatunnollaan, syystä, että perkele jo aikoja sitten on haudannut ne unhoituksen virtaan.
Laestadius
Päivämies 31.12.1959

Puhe Jaakobin petoksesta ei ole oikeutettua

Jumala itse toteutti valitsemisensa


Usein kuulee puhuttavan Jaakobin petoksesta, kun tahdotaan selittää, se ulkonainen menettely, mitä oli käytettävä Iisakin siunauksen saattamiseksi Jaakobille, vaikka se perimyssäännön mukaan olisi kuulunut esikoiselle Eesaulle.
Raamatun valossa tuollaiselta puheelta puuttuu oikeutus. Saarnaaja Hannes Karjalainen Muhoksen Kylmälänkylästä kajoaa seuraavassa tähän mielenkiintoiseen raamatulliseen ongelmaan.

Lähtökohta tämän kysymyksen selvittelylle on mielestäni siinä, jumallista valintaa koskevassa Herran Sanassa, joka annetaan Rebekalle kahden vielä syntymättömän pojan riidellessä hänen kohdussaan. Hänestä ennustetaan lähtevän kaksi kansaa, joista suuremman on palveltava vähempäänsä. (1. Moos. 25: 23)

Vastaavanlaisen toisen valinta siunauksen kansaksi ja toisen hylkääminen kirouksen kansaksi ilmeni jo Aabrahamin historiassa. Selvästi se näkyy toteuttamaan, hänelle annettiin Jesajalle, (Jes. 54). ja Paavalille, (Gal. 4: 27)

Kun äiti Rebekka sitten ryhtyi toteuttamaan hänelle annettua Jumalan aivoitusta, neuvoen poikaansa Jaakobia menemään laumaan ja tuomaan vohlat hänelle, sitten Iisakille valmistettavaa mieliruokaa varten. Tulee Jaakobin vanhurskauden ja pyhyyden kunnioittaminen esille siinä kuuliaisuudessa, millä hän tottelee äitiänsä.

Henkilökohtaisesti hän pelkää kirousta, kuten aina herännyt ja valvova sielu. Mutta hänen on noudatettava äidin neuvoa, tietäessään itse Jumalan toimivan äidin kautta. Äidille ei Eesaun syntielämä ole salassa, Isä taas on sokea, ja hän arvostelee asioita vain inhimillisten aistiensa nojalla. Eesaun langenneen vaelluksen hedelmiä hän ei näe.

Jaakobin mieskohtaisesta petoksesta ei voida näin ollen puhua. Sen torjuu jo se arka ja epäröivä mieliala, jonka vuoksi äidin on aivan erityisesti poikaansa neuvottava kuuliaisuuteen.

Koko siunauskertomuksen läpi kiintyy huomio siihen tosiasiaan, että toimivana ja samalla vanhimman oikeudella, pojalleen tehtäviä antavana osapuolena on äiti Rebekka. Näin oli myös Aabrahamin häädellessä pois kotoaan palkkavaimo Haagaria ja tämän poikaa Ismaelia. Oikean äidin kautta Jumala toteuttaa valtaansa, kun on siunauksen perillisestä kysymys.

Äiti puetti esikoisen parhailla vaatteilla, ja aterioimaan alkava Iisak tunsi tutun lauman hajun, keskustellessaan Jaakobin kanssa. Siinä hänen sydämensä suopui siunaamaan häntä, jonka itse Jumala oli siunattavaksi valinnut. Älkäämme puhuko Jaakobin petoksesta, kun me tässä näemme, miten Jumala taivutti iäkkään Iisakin elämään ja toimimaan uskosta silloin, kun hän oli herkistänyt lihalliset aistinsa, oppiakseen hengellisissä asioissa. Eikö juuri tästä syystä Heprealaiskirje korosta Iisakin ratkaisua Jaakobin hyväksi uskon tekona? (Hebr. 11:20)

Usko ja siveellisyys ovat tässä kertomuksessa vain näennäisesti ristiriidassa. keskenään. Tuo ristiriita näet johtuu langenneesta ihmisluonnosta, joka erityisesti Jumalan vanhurskaita arvostellessa „katsoo muotoon, kun taas Jumala katsoo sydämeen." Ilmankos Kristusta hänen halvan näköisessä seurakunnassaan vielä tänäänkin vihataan.

Liikuttavaa on se, ettei äiti enempää kuin veli Jaakobkaan, ryhdy kantelemaan Eesaun lankeemusta isälle. Se olisi ollut lyhin tie Eesaun kiroamiseen, mutta sitä eivät omaiset toivoneet, joskaan eivät myös voineet nähdä, että siihen tilaan olisi siunauksen perintä jätetty. Oliko Eesaun vioista vaikeneminen heissä salattua hänen nousemisensa toivoa?

Hannes Karjalainen
Päivämies 14.6.1956

Lenna Anttila: Profeetta Elia

Profeetta Elia


16. sunnuntaina kolminaisuuden päivän jälkeinen sunnuntai

1. Kun 17–24.
Profeetta Elia oli Israelin nälänhädän vuoksi mennyt Jumalan äänelle kuuliaisena Sidonin Saraptiin. Siellä oli Jumala profeettaa ja erästä leskiäitiä, ja hänen poikaansa ihmeellisesti ruokkinut kourallisella jauhoja ja tilkkasella öljyä kauan aikaa.

Sitten sairastui leskivaimon poika ja kuoli. Hädässään sanoi leskivaimo Eliaalle: "Sinä olet tullut minun tyköni, että minun pahat tekoni muistettaisiin ja poikani kuolisi." Profeetta otti pojan, vei ylistupaan, jossa hän asui ja laski hänet vuoteeseensa.
Hän rukoili Jumalaa sanoen: "Herra minun Jumalani, oletkos niin pahoin tehnyt tätä leskeä vastaan, jonka luona minut holhotaan, että tapat hänen poikansa." Kolmasti hän rukoili ja sanoi: "Herra minun Jumalani, anna tämän nuorukaisen sielun tulla häneen takaisin."

Herra kuuli Eliaan rukouksen ja poika virkosi elämään. Kun leskivaimo sai tietää poikansa elävän, sanoi hän profeetalle: "Nyt minä ymmärrän, että olet Jumalan mies ja Herran sana on tosi sinun suussasi."

Tarkastaessamme tätä pyhän sanan kohtaa, huomaamme profeetta Eliaan toimissa nämä kolme: uskon, toivoa ja rakkauden. Niistä Paavalikin on puhunut.

Vahvalla uskolla luottaa Elia siihen, että Jumala kyllä pystyy tässäkin tapauksessa auttamaan. Esimerkillinen on Eliaan usko, sillä tilanne tosiaankin on toivottoman näköinen. Kuollut nuorukainen sylissään menee Elia ylös portaita ylistupaan. Voisiko nyt näkyä tässä kenenkään silmiin, että hän luottaa omiin voimiinsa tai ennen tekemiinsä tekoihin kuolleen nuorukaisen herättämiseksi! Jumalan voimaan hän luottaa, ja uskoo hänen kuulevan hätääntyneen huudon.

Toivoen Jumalan auttavan leskeä, tarttuu hän asiaan omalla tavallaan, tai oikeammin jumalanlapsen tavalla: laskee pojan vuoteelle ja ryhtyy rukoilemaan. Tuossa teossa tarvitaan totisesti elävää toivoa, johon Jumala on meidät uudesti synnyttänyt niin kuin Pietarikin siitä on kirjoittanut.

Rakkaus on suurin kaikista. Rakkaus on suurempi kuin usko, vaikka rakkaus lähimmäiseen on uskon hedelmä. Mutta Jumalan rakkauden ilmestymisestä olemme me saaneet uudesti syntymän ja uskon. Ilman uskosta vuotanutta rakkautta ei olisi leski holhonnut Eliaa, eikä Elia olisi ilman Rakkautta voinut rukoilla hengessä ja totuudessa. Sillä Jumalaa on rukoiltava hengessä ja totuudessa, sanoo apostoli Jakob. Mitäpä olisi se rukous ollut, ellei siinä olisi ollut mukana rakkaus. Ja mitä nuorukaisen kantaminen olisi merkinnyt, ellei se olisi ollut rakkauden osoitus ja työ.

Mutta he palvelivat tulevaisen varjoa. Se mitä silloin on ajallista asiaa kirjoitettu, on nyt hengellistä. Elian vuode on ikään kuin hänen sielunsa lepopaikka. Siitä Davidkin sanoo: "Palaja taas minun sieluni sinun lepoos."

Siionin matkalaulaja laulaa: "On lepopaikka suloinen, laitettu Golgatall, Jeesuksen verihaavoissa."

Jeesuksen haavoissa on se virvoittava, turvallinen ylistuvan vuode, myös nykyhäivän uskovaisten lepopaikka. Ja sille parantavalle vuoteelle pyytää tämän päivän Elia kantaa köyhän leskiäidin uskosta pois kuolleen lapsen.

Huutakaamme vain rohkeasti Herran puoleen. Hänellä on voimaa auttaa. Hän antaa armoa, kun me apua tarvitsemme. Hän voi auttaa ja tahtoo siirtää kaikki kuolemasta elämään. Huutakaa ja rukoilkaa hengessä ja totuudessa, te Jumalan köyhät, raadolliset ja murheelliset pyhät, sillä hän on sanonut: "Hädässäsi avuksesi huuda minua, minä olen auttava sinua, ja sinä olet kunnioittava minua." Muistakaa silloin, kun uupumus valtaa, että "jotka kyynelin kylvävät, ne saavat ilolla niittää."

Kuulluksi tulleen rukouksen ei tarvitse olla pitkä tai kaunis. Esim. 10 spitaalista, jotka Jeesus puhdisti, huusivat taanpaa: "Jeesus rakas mestari, armahda meitä." Tuo tuli kuulluksi. Se ei ole pitkä, ei kaunistettu eikä ulkokullainen, onpahan vain hätähuuto syvyydestä Jumalan Pojan tykö. Hän antoi yksinkertaisesti eikä voimannut, niin kuin Eliakin sai, mitä hän sanoi.

Niinpä tänä päivänä köyhä, avuton vanhin, joka näkee lapsensa uskon uudistuvan ja elämän palaavan poikaansa, sanoo Sarpatin lesken sanoja sisarelleen tai veljelleen: "Nyt minä ymmärrän jumalansanan todeksi sinun suussasi." Eikä ainoastaan suussa, vaan "suussa ja sydämessä." Se on se sana uskosta, joka meidän seassamme saarnattu on. Ei sitä tarvitse lähteä kaukaa hakemaan, koska se sydämessä ja suussa on. Ole siis turvassa sinä huono kotipappi, Herra Jeesus on sanonut herättävänsä ja virvoittavansa kuolleita, niin kuin näkee Isänkin tekevän.

Ajattele tätä suloista Sarpatin leskestä kertovaa raamatunpaikkaa itsesi ja lapsesi kohdalle. Ehkäpä Jumalan lohdutus on lähempänä kuin aavistatkaan. Armoa ja rauhaa rukoilen Jeesuksen nimen ja veren turvin teille ja itselleni.

Lenna Anttila, Kemi
Päivämies 13.9.1956

Uudenvuodenkirje pakolaissisarelle

Uudenvuodenkirje pakolaissisarelle

Toivotan Jumalan armoa ja rauhaa Sinulle sisällisesti, sekä ulkonaista rauhaa meille kaikille. Tärkeintä tämän rauhattomuuden keskellä olisi Jumalan rauha sielussa. Sitä aarretta omistamaan uskon Jumalan vetävän sinuakin kaikkein koettelemusten kautta. Ajallisten menettämisellä, Hän tahtoo irrottaa sinun sydäntäsi niistä, että huomaisit todella, kuinka epävarmoja ja katoavaisia ne ovat. Ja kuinka tärkeä olisi omistaa taivaallisia aarteita, joiden arvo ei katoa aikojen vaihteluissa, ei sodan melskeissä, eikä edes kuolemassa. Vaan silloin niiden nautinto vasta alkaakin täydellisesti, kun ihmisjärki näkee kaiken lopun olevan käsissä.

Sisareni rakas! Ajallisessa katsannossa on menetyksesi suuri: kunnossa oleva koti, jossa on elämä turvattua, ja saatavissa kaikkea, mitä jokapäiväiseen elämään tarvitaan. Jättää se, ja vielä lasten kanssa; ei mikään maallinen menetys niin suurta ole, vaan jos voisi sanoa Lutherin tavalla, että jää sittenkin Jumalan valtakunta, olisi se onnesta, mutta kun olet vielä ulkopuolella siitä, olet köyhä. Jumala, rakas Isä, saakoon puhua sinun sydämellesi sillä kielellä rakkautensa puhetta, että et enää saattaisi vieraana pysyä sille elämälle, joka on Jumalasta, ja jonka Hän tahtoisi antaa kaikille kalliisti lunastetuille ihmissieluille. Nyt on etsikon aika. Ihmiset ovat olleet kovakorvaisia evankeliumin äänelle, kun sitä on tarjottu vuosikymmeniä rauhassa ja rakkaudessa, mutta nyt on alkaneet tykit ja sotatorvet puhua, nyt sataa taivaalta tulta, pommeja ja myrkkykaasua, nyt lentelee turmanlinnut rauhallisten kotien yllä. Se kaikki on ankaraa parannussaarnaa. Moni koti menettää jäseniänsä, se on vielä ankarampaa saarnaa. Monet ovat jo siitä vaarin ottaneetkin, monen kohdalle on Jumalan pelastustarkoitus menestynyt. Kuolema, lahjomaton vieras, on astunut lähelle. On pannut kysymään, oletko valmis, jos tänä yönä tai päivänä sielusi otetaan pois? Aina on armonaika yhtä tärkeä, lähtö yhtä arvaamaton, mutta kun ihmiset eivät usko sitä, täytyy Jumalan asettaa kuolema silmäin eteen. Suuri paljous onkin tullut Jumalan huoneeseen saatetuksi, vaan vielä on ulkona valituita.

— "Joita Jumala rakastaa, niitä myös kurittaa." Hän kurittaa ja ajaa etsimään Kristusta. Oi, että ihmiset vaarin ottaisivat pian, eivätkä tottelemattomuudellaan jatkaisi tätä vaivan aikaa. Raamatusta näemme, että kun Israelin kansa luopui Jumalasta, kuritti Hän sitä pakanain vitsalla, so. sodalla pakanain kanssa, mutta kun he katuivat ja kääntyivät Herran puoleen, niin rangaistus lakkasi. Suomelle on paljon hyvää suotu, vaan tottelemattomuutensa tähden sitä nyt suomitaan. Oi, ettei tämä etsikonaika pääsisi kenenkään kohdalla ohi vaarinottamattomana! Ei kaikki elämänaika ole etsikonaikaa. Moni, joka on Jumalan uudistuvat kutsut hyljännyt, on joutunut epätoivoon, ettei ole enää jaksanut uskoa, vaikka olisi halunnutkin, ja korvillaan on vielä kutsua kuullutkin. Moni on niin paatunut, ettei ole enää tuntokaan liikkunut. Se on jo suolapatsaan kaltaisuutta. Ei Jumalan Henki nuhtele iankaikkisesti.

Kun on tällainen Jumalan vetämyksen aika, ja tarjotaan, niin silloin on otollinen aika ja autuuden päivä. Silloin, jos kieltäytyy tottelemasta, voi sydän paatua. — Ei ihmisen tarvitse odottaa sitä, että toimeen tulematon hätä tulisi, että olisi sitten pakko tehdä parannus. Eikö vanhemmastakin ole mieluumpaa, jos lapsi vähin kehotuksin tottelee, ettei tarvitse kurilla pakottaa. Niin Jumalakin tahtoisi, että ihminen seuraisi hiljaista kehotusta, joka tunnosta puhuu, että parannus olisi tehtävä. Sen parempi, jota pikemmin, sillä epäusko on erottava seinä Jumalan ja ihmisen välillä. Kun se tulee pois, pääsee lapsen suhteeseen, joka on niin turvallinen ja ihana, ettei luulisi enää harhailevan ulkona tästä valtakunnasta kenenkään, jolla suinkin on tilaisuus siihen tulla. Herra Jeesus maksoi syntivelkamme verisellä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän täytti edestämme lain vaatimukset, ja huusi täydellisen huudon, joten tulimme täysin sovitetuiksi Isän edessä, ja otolliseksi iankaikkiseen autuuteen.

Suuri rakkautensa meihin, ja Isän tahto, olivat ne voimat, jotka saattivat Hänen kuoleman katkeruutta ja syntein painon kauheutta maistamaan, ettei meidän tarvitsisi iankaikkisen kuoleman katkeruutta ja kauheutta maistamaan, ettei meidän tarvitsisi iankaikkisen kuoleman valtaan ja kadotuksen kauhuihin synteimme rangaistukseksi joutua. Oi, ettei Hänen verensä olisi tarvinnut turhaan vuotaa Sinun kohdallesi. Jospa pian tarttuisit kiinni siihen auttavaan käteen, joka taivaasta päin on ojennettuna sinuakin kohden. On vaan 2 valtakuntaa. Perkeleen valtakuntaan kuuluu arvelematta kaikki tuo kauhistus: synti sodanajan hirmujen ja rauhanajan riemujen muodosta, sitten myös kaikki muotojumalisuus, jota on lukemattoman monista eri kaavoista tämän maan kamaralla. On sitä saastaa ja kuonaa vaikka mistä nimestä. Ei luulisi kenenkään oikein ajattelevan ihmisen haluavan kuulua tuohon valtakuntaan, ei edes sinne siistemmälle puolellekaan, kun kuitenkin se vajoaa pohjattomuuteen pyhinensä ja pahoinensa. Sitten on katuminen myöhäistä. Minkä vuoksi ihminen oikein sitten riepelehtaa tuon valtakunnan rajan sisäpuolella, jossa on kuninkaana orjuuttava hirmuhallitsija, jolla on paha mielessä kaikkia kohtaan, ja jos jonkun aikaa suo menestystäkin, niin huonon palkan sittenkin antaa uskollisimmastakin palveluksesta: ikuisen piinan ja vaivan? Sitä täytyy suuresti ihmetellä niiden kohdalle, joilla on tieto ja näkö, millä puolen he ovat, että miksi viipyä siellä, kun rauhan valtakuntaan olisi vain lyhyt askel, ja täällä on kaikki taivaan aarteet käytettävänä, on voidetta ja parantajia Gileadissa.

Miksi sitten ei minun kansani tytär ole terveeksi tehty? sitä todella kysyä profeetan kanssa. "Antakaa teitänne autettaa, ” kuuluu Jumalan kutsu, ja apostoli sanoo: ”Jumala on meissä sovintosaarnan säätänyt." Niinhän se on, että me ihmiset voimme vain luonnollisten aistien huomioitavaksi saattaa tätä asiaa, nimittäin kuultavaksi ja luettavaksi. Emme voi painaa sydämeen, niin halusta kuin sen tekisimmekin. Luther sanoo sen olevan uskovan vallassa, eikä antajan: jos sen uskot, on se sinulla; ellet usko, jäät osattomaksi. Ihmisellä on vastaanottovelvollisuus. Eihän se velvollisuus ole suuri ja raskas? Luulisipa sen tekevän, kun saa sillä Jumalanlapsioikeuden, taivaan rauhan sieluunsa, tulee puetuksi Herran Jeesuksen valmistamaan vanhurskauden vaatteeseen, sydän täyttyy ilolla siitä onnesta, kun on kaikki synnit anteeksi Jeesuksen veressä. Vielä tulee niin turvallinen olo, ettei tarvitse pelätä kuolemaa, vaan saa ikävöiden odottaa pois pääsyä tästä riitelevästä osuudesta parempaan majaan siinä maassa, jossa Herra Jeesus on aurinkona, nautintona ja kiitosvirren ahteena iankaikkisesti.

"Jotka Hänen vastaanottivat, niille Hän antoi voiman Jumalan lapsiksi tulla." Se on apostoli Paavalin vakuutus siitä, että osattomaksi ei jää lapsioikeudesta, jos vastaanottaa taivaan lahjan, Herran Jeesuksen. — Minkälaisilla syillä mahtaa vihollinen sinua estää? Kyllin pätevää ei löydy. Ne ovat tekosyitä, ne ovat viivytyksiä, että armonaika livahtaisi ohi, ja tulisi myöhäinen, ja – toivottomuus. Jos maallisen kotisi menetys saisi olla sinulle portaana iäisen kodin omistukseen, ei se olisi liian suuri hinta siitä. Ilman hintaakin olisit saanut taivaallisia aarteita, jos olisit ottanut vastaan. Eipä tiedä jos, ensin Jumalan valtakunnan vanhurskauksineen omistettuasi, olisit saanut ajallisen kotisikin pitää. Kuitenkin Jumala on luvannut sen etsittyä antaa kaikkea muutakin, ja antaa kyllä omillensa, mitä he tarvitsevat, kuten loppiaissaarnassa Luther sanoo: "ennen kuin Jumala sallii köyhän kristityn joutua hätää kärsimään ja nälkään kuolla, hankkii Hän hänelle vaikkapa satojen peninkulmien takaa ihmisen, joka häntä auttaa, ja lohduttaa." Ainoastaan Herran siunaus rikkaaksi tekee. Mutta siunausta ei saata toivoa, ellei itsekin osoita kuuliaisuutta. Usko siis synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä, niin pääset kaikista kalleimman aarteen omistajaksi." Sen suurimman onnen sulle tuokoon tämä uusi vuosi! Toivoo siskosi, S. R.

J. K. Kyllä kai sitä järkevä, lujaluontoinen, terve ihminen, kuten sinäkin, voi rohkeutta ylläpitää, kääntämällä asioita parhain päin, ja olemalla toivorikas. Mutta kun on Jumala omana Isänä, niin on rohkeuden perustus varma, ja rohkeus järkkymätön. Kyllähän uskovaisissakin on heikkoja luonteita, jotka hätäilevät ja pelkäävät, kun eivät muista, kuinka hyvä turva heillä on. Sen vuoksi on tarpeen lietsoa aina rohkeutta mieliin. Meille ei käy pahemmin, kun Jumala on hyväksi nähnyt sallia. — Jumala ei ole tulistuneen Isän kaltainen, joka vihaisesti vitsalla ajaisi lastaan käskyjensä täyttämiseen. Vaan taivaallinen vanhin on kuin rakastava äiti, joka hellästi kehottelee ja rakkaudesta lapsensa onnen tähden, jota lapsi ei itse ymmärrä, tarttuu kuin pakotettuna vitsaankin, kuten lastesi parasta tarkoittavana äitinä olet kokenut. Niinpä taivaallinen Isä, joka sielusi pelastusta tahtoo, rakkautensa pakottamana sallii sinullekin koetuksia, kunnes tottelet kutsuansa.

Jumalan lapsena ollenkin tarvitsemme samaa kasvatusmenetelmää Häneltä. Sen tähden: "meitä täällä vähän aikaa, jos tarvitaan, moninaisilla kiusauksilla vaivataan." Ole rohkea tekemään ratkaisu kuoleman tieltä elämän tielle, niin kaikki asiat parhaaksi kääntyvät. Niin parhaaksi, että taivaassa tavataan, ellei täällä olisi tilaisuutta. Mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, ei myös kenenkään sydämeen astunut. Niin aavistamatonta ja tulkitsematonta hyvää Jumala on valmistanut omillensa. Saamme uskoa, ettemme pety rohkeimmissakaan toiveissamme. Esimakua siitä saa Jumalan lapsi silloin, kun pääsee maistamaan Herran suloisuutta, ja sydän täyttyy ylitsevuotavasti Jumalan rakkauden ja ilon tuntemisella. Jää Jumalan rauhan ja armon haltuun tullaksesi sen omistajaksikin. Sama.

Siionin Lähetyslehti, helmikuu 1940