Armas Mehtälä: Henkilökohtaisen neuvon tie

Daavid ja Naatan
Sam. 12. luku

Tämä kallis ja opettavainen Jumalan sanan paikka tahtoo puhua meille kristityille. Huomatkaa, tämä on Jumalan kansan keskuudessa tapahtuneita asioita. Ovathan tapauksen päähenkilöt kumpikin uskovaisia miehiä, toinen valtakunnan hallitsija, toinen profeetta.

Tässä kerrotaan, kuinka kuningas David oli joutunut sisäiseen lankeemukseen. Ehkä huomaamattaan oli sydän ylpistynyt ja synnin rakkaus voittanut. Vaikka Jumala antoi hänestä sellaisen todistuksen, että ”tämä on mies minun sydämeni jälkeen.» Lankeemuksen syytä ei voi muuten ymmärtää eikä, sydämen kääntymistä Jumalan tahdon tieltä, kuin että tuo hurskas kuningas oli taistelussa herpaantunut, ja joutunut valvomattoman paikalle. Tunnon puhtaus ei näkynyt enää niin tärkeänä. Mehän ymmärrämme uskon kilvoituksesta, että on vaikea nöyrtyä parannukseen jo pienistäkin rikkomuksista. Ja näin pian synti voittaa meidät.
Kuningas häpäisee raskailla rikkomuksillaan sekä omaa kunniansa, että siihen aikaan taistellutta Jumalan kansaa. Yksi jäsen kun on sairas, niin siitä kärsii koko ruumis. Meidän täytyy ihmetellä Natanin rohkeutta. Se oli erikoista uskon rohkeutta, mennä neuvomaan kuningasta parannuksen askelille. Meistä nykyisen ajan hienostelijoista tuntuu perin karkealta jo sanamuotokin. Ajatelkaa: kuninkaalle vasten kasvoja sanoa: Sinä olet se mies. Me kyllä käsitämme, että ellei langennut kristitty tule yleisen saarnan alla syntinsä tuntoon, niin silloin, ei ole muuta neuvoa, jos me rakastamme tuota vikaan joutunutta veljeämme taikka sisartamme, kuin henkilökohtaisen neuvomisen ja puhuttelun tie. Tekstimme antaa aivan selvän opetuksen. Eikä tämä tapaus ole ainoa Raamatussa esimerkkinä siitä, kuinka me täällä taistelujen ja lankeemusten tiellä tuemme lähimmäisiämme. On erotettava toisistaan: tulla omista synneistään tuntoon ja loukkaantua neuvon ja nuhteen sanaan. Davidille tuli synnin tunto, vaikka ensin hänkin yritti vierittää syyn toisen päälle. Hän koetti olla tunnoton, ja kääntää pois huomion itsestänsä.

Mutta totuuden hengen edessä ei pitkälle pääse ulkokullailemalla. Se armotta ja epäkohteliaasti paljastaa synnin synniksi. Kun tunto avautuu, niin Jumalan armona kirkastuu sekin, että meistä tottelemattomista pidetään taivaasta päin näin hyvää huolta. Eihän siitä voi muuta, kuin kiittää armollista Isää, että hän ei jätä meitä makaamaan lankeemuksen syviin haavoihin ja kuolemaan, vaan aina nostaa ja parantaa meitä tässä »majatalossa palvelijoittensa kautta, ja Poikansa pyhässä nimessä ja sovintaveressä pesee pois Siionin tyttären saastan." Ja joka päivä armollisesti antaa kaikki synnit anteeksi, ja ottaa meidät heikot ja lankeilevaiset lapsensa tästä murheen laaksosta tykönsä taivaaseen. Jos me kuuliaisina lapsina hänen tahtonsa tietä taivallamme tätä ristin kaitaista, mutta niin autuaallista kirkkotietä.

Vähin veljenne armossa ja uskossa,
Armas Mehtälä
Päivämies 31.12.1959

'''''''''''''''''''''''''''
Ei suruttomat viitsi kuulla semmoisia Raamatun paikkoja, joissa heidän jumalaton elämänsä maalataan heidän silmäinsä eteen. Mutta suloisia armon sanoja he kyllä omistavat.

Laestadius.
Päivämies 31.12.1959
'''''''''''''''''''''''''''''''
Suruttomalla ihmisellä ei oikeastaan ole mitään syntejä omallatunnollaan, syystä, että perkele jo aikoja sitten on haudannut ne unhoituksen virtaan.
Laestadius
Päivämies 31.12.1959