"Kun on päästy kääntöpuolelle"

"Kun on päästy kääntöpuolelle"


Immon ukko oli tuolla lailla tuumitellut, kun olivat ihmiset kummastelleet hänen "pitkää porstuttaan." Jaksoi pahaa tai kärsimätöntä sanaa päästämättä talostella Emmansa kanssa, vaikka tuo eukko-raukka pakkasi olemaan ärmätti ja turhan tuiskija.
Ukko oli Emmansa kanssa saanut parannuksen armon. Jokisen Aukusti oli heitä molempia siunannut Karitsan lunastusveressä kaikkien heidän syntiensä anteeksiannolla. Tuo oli tapahtunut "sinä suurena sotatalvena."
Silloin oli päätetty alkaa hengessä sota "perkelettä, maailmaa ja omaa lihaa" vastaan. Olipa tietysti sovittu siitäkin, että ollaan molemminpuolisessa ystävyys- ja avunantosopimuksessa, kun nämä "kolme suurta käyvät kimppuun."
Ei soimata toistensa syntejä, kun ei Jumalakaan niin tee niille armolapsilleen, joiden synnit ja rikokset hän antoi anteeksi.
Ja kun ne ihmiset joskus sitten kummastelivat Immon ukkoa, että "miten te jaksatte tuon ämmän kanssa", niin ukollapa ei ollutkaan vastaus hakemisessa:
"Noo, jopahan toki, kun on päästy kääntöpuolelle!"

***

Kääntöpuolelle se pääsi muinen myös syyrialainen Naeman, lahjakas jos myöskin arvonsa tunteva sotaherra, kun Herra tempasi hänet, valittunaan kuin kekäleen helvetin tulesta, painaen hänet profeetallisen sanansa nöyrään uskomiseen ankaran pitalitaudin kautta.
Kyllä tuokin patriootti osasi omaa maatansa ylvästellen ihailla. Se oli hänelle iiber alles", kuten saksalaiselle heidän kotimaansa. Ivaten hän puhui Jordanista, jossa israelilainen profeetta Elisa neuvoi häntä puhdistautumaan, vieläpä seitsemän eri kertaa. Vähimmin hän osasi korskalta luonnoltaan tällaisia neuvoja pitää jumalallisina, kun ne sitä paitsi alun perin antoi israelilaisilta sotavangiksi otettu tyttönen.
Mutta Herran profeetan neuvonsanaan lopulta alistuttuaan kuuliaisessa uskossa, pääsi sotaherrakin kääntöpuolelle. Pääsi kuin pääsikin.
Ja niin kävi hänelle kuin Immon ukolle. Israelin maan multakin tuli hänelle niin rakkaaksi, että sitä piti viedä kotiin Syyriaan kokonainen muuliparin kuorma.

***

Kuusamon Tavajärven evakkomummo, jolta sota ja alueluovutus vei kodin ja konnun ja kaiken maallisen elannon, joutui ajelehtimaan rintamaiden ihmisten nurkissa, milloin missäkin.
Mutta ottipa hän "kortteerinsa" mistä tahansa, niin aina hän nosti näköpaikalle asuinloukossaan pienen pullon. Siinä pullossa oli pelkkää tomua!
Pelkkääkö?
Ei se mummolle ollut pelkkää, vaan kristittyjen jaloissa hänen kotipirttiinsä kulkeutunutta "sinä yönä, jona hänen suotiin kotikylänsä jumalanlasten kanssa pitää viimeiset seurat ennen evakkoon lähtöään." Tuo tomu oli hänelle "pyhää maata."
Tavajärven evakkomummo muisti, että oli siinä rauhanvuosien yltäkylläisyydessä joskus väsähdettykin naapurien vikoihin. Miksikäs ei silloin!
Mutta kääntöpuolelta heitä yhteisesti, ja kutakin erikseen tarkastellessaan hän aivanpa päätteli sydämessään, että jokaisen heistä piti itse asiassa olla juuri sellaisia kuin olivat. Vikoineen, virheineen.
Juuri sellaisina he olivat rakkaimpia.

***

Mistähän johtunee, että viallisten lähellä viihdymme sittenkin parhaimmin.
Syntisten kilvoittelijain käsiä tuntuu itse Kristus kannattelevan. Ei heitä seurakunnassa lyödä "rusikalla jumalattomasti." Olisiko niin, että Immon ukon "kääntöpuolella" oloon sisältyisikin se oleellisin kristillisyydessä, nimittäin
Rakkaus.

—tt–
Päivämies 18.10.1956