Veljesten väliset rikokset

Kavahtakaa teitänne. Jos veljes rikkoo sinua vastaan, niin nuhtele häntä
ja jos hän itsensä parantaa, niin anna hänelle anteeksi. Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä rikkoo sinua vastaan, ja seitsemän kertaa päivässä sinun tykösi palajaa, sanoen: minä kadun: niin anna hänelle anteeksi. Ja apostolit sanoivat Herralle: lisää meille uskoa. Luuk.17: 3, 4, 5.

Tuo läksy, minkä Jeesus on opetuslapsilleen antanut opittavaksi, on minulle niin äärettömän hankala ja vaikea oppia, varmaan kaikki toiset kristityt siinä läksyssä menevät paljon minusta edelle, jonka vuoksi etupäässä olenkin tämän kirjeen itseäni varten tarkoittanut. Ei tuo opittava läksy tosin ole pitkä. Minä sen kyllä osaan ulkoa. Mutta kun pitäisi sitä sisältä lukea, niin aivan väkiselläkin se tahtoo mennä väärin.

Veli on rikkonut minua vastaan ja minun pitäisi nyt häntä siitä synnistä nuhdella, vieläpä niin ettei toiset kuule, kahden kesken yksinänsä, kuten Jeesus toisessa paikassa neuvoo. Siinä tuli heti vastaan vaikea paikka päästä läpi. Tekee niin hirveästi halu puhua veljen rikoksesta muillekin. Mutta siinä joutuu rikolliseksi, jos kieli pääsee irti ryöstäytymään. Ja sitten, kun viimein tapaa tuon rikollisen itsensä, jota minun hänen omassa persoonassaan pitäisi synnistä nuhdella, niin vanha aatami säälii minua, pelkää etten minä muuten tule toimeen enkä voi pitää puoliani, jos nimittäin asia menee kovin tiukalle, eikä rikollinen hyvällä ota syytä päällensä. "Kyllä minä sinua autan," sanoo vanha aatami. ”Ja olisihan se sinullekin suuri häpeä ja loukkaus, jos sanakiistassa joutuisit tappiolle, varsinkin kun oikeus on sinun puolellasi." Ja niin vanha aatami edelleen opettaa: "Nyt kun ensi kerran sen rikollisen tapaat, niin sano sille sillä ja sillä lailla, että se kerrankin saa kuulla nimensä." Ja nyt kun se tilaisuus tuli, että hänet tapasin, niin minä olenkin silloin varuissani, ja vanha aatami on tullut sanoja niin täyteen, että minun henkeni ahdistaa minun vatsaani." (Job. 32: 18).

Sopii nyt sitten mennä veljeä nuhtelemaan synnistä, kun vatsa on täynnä vanhan aatamin höystämiä sanoja. Kuinkas arvelet, veljeni ja sisareni, tuleeko rikokset silloin korjatuiksi? Ei toki, ei sinnepäinkään. Päinvastoin joutuu rikolliseksi vielä sekin, joka aikoi toista rikoksesta korjata. Korjauksen kun piti tapahtua rakkauden ja hengen siveydessä, menikin se vanhan aatamin vihassa ja kiivaudessa. Eikä minulle viheliäiselle jäänyt muuta keinoa, kuin saada rikollisena synnit anteeksi, toiselta rikolliselta.

Mutta entä sitten, Jeesus sanoo, että jos tuo rikos veljen puolelta uudistuu seitsemän kertaa päivässä, ja se yhtä monta kertaa tulee ja sanoo katuvansa, niin "anna hänelle anteeksi." Vaikka tuolla ei näytä olevan syvää murhetta, ei kyyneleitä, sanoo vain: "minä kadun," niin anna hänelle anteeksi. Ja pidä häntä edelleenkin rakkaana veljenä, niin kuin ei välillänne olisi sanaharkkaa eikä mitään rikosta koskaan ollutkaan. En ole tuohon kokemukseen koskaan sattunut joutumaan, mutta kyllä sen arvaa jo edeltäpäinkin, kuinka minulle siinä kävisi. Kun tuosta yhdestäkin rikoksesta on niin perin vaikea selviytyä, miten sitten seitsemästä rikoksesta päivässä. Kuka tiesi minä ainakin seitsemännellä kerralla sanoisin: "Joudat mennä helvettiin happanemaan, koska et osaa sen paremmin vaeltaa."

Mutta ei Jumalan Poika niin ole sanonut, eikä opettanut. Ja tulisiko viallinen sitten helvetissä paremmaksi kristityksi? Ei suinkaan. En minä ole kuullut, että siellä olisi ketään tullut kristityksi. Jeesus vain sanoo: "Anna hänelle anteeksi." Minun viheliäisen täytyy huudahtaa:

Ah, paljon puuttuu multa. En useinkaan tahdo muistaa, kuinka paljon itse tarvitsen saada anteeksi, kuinka paljon Jumala saa kelvottomuuttani kärsiä ja anteeksi antaa. Jos Jumalalla ei olisi anteeksiantamusta kohdalleni enempää kuin seitsemän kertaa päivässä, niin ei olisi minulla toivoakaan taivaaseen.

Mutta Jumalan puolelta ei ole anteeksiantamusta laskettukaan kertoihin, mutta se on vain yksi anteeksiantamus syntymästä kuoleman hetkeen asti. Kun ihminen on aina syntinen, niin hän tarvitsee aina anteeksiantamusta. Ja sen kautta on ainoa mahdollisuus minulla ja meillä kaikilla kunniaan kostua. Ei taida meillä kellään olla luottamista omaan vanhurskauteen, minulla ei varsinkaan.

Minä kyllä mielelläni olisin oikein hyvä kristitty, vieläpä parempikin kuin toiset Jumalan lapset. Mutta kun Jumalan sanan edessä katselen itseäni, niin muutun kaikkein huonoimmaksi. Ja sellaisena täytyy sauvan turvissa kulkea kotia kohden. Sillä Jeesuksen haavat ovat synteimme hauta, ei mikään muu meitä autuuteen auta. Siis armon uusilla voimilla jatkamme matkaa, uskoen syntimme visusti sovintoveressä anteeksi. Ja kuta enempi ja likemmältä itse uskomme, sen enempi jaksamme toisiemme voimattomuutta kärsiä ja toisillemme anteeksi antaa. Saman armon turvissa on meidän itse kunkin tarve kulkea, sillä auringon valossa uskon silmällä näemme, kuinka olemme mustat itsessämme. Niin on autuutemme kokonaan riippuvainen armosta uskon kautta.

Kun apostolit kuulivat tuon Jeesuksen opetuksen veljesten rikoksista, niiden nuhtelemisesta ja anteeksi antamisesta, niin he sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa." He huomasivat siinä niin vaikean läksyn, jonka läpi he eivät pääse ollenkaan, jos vain heidän uskoonsa ei anneta lisää. Sellainen usko mikä heillä on, ei ensinkään riitä tuon Jeesuksen opetuksen seuraamiseen. Niin opetuslapset ymmärsivät, ja oikein he sen ymmärsivät. Mutta mehän nyt tunnustamme, veljet ja sisaret, olevamme uudensyntymisen armossa, ja että olemme syntymisessä saaneet valittujen lasten hengen. Kuitenkin saamme huomata, kuinka tuo Jeesuksen opetus on vielä sittenkin tuiki vaikea käytännössä toteuttaa. Puhun tässä itsestäni ennen kaikkea, eikä tarvitse niiden ottaa suuttuakseen, jotka ovat siinä kyenneet. Mutta omalle kohdalleni tunnen, että todellakin paremmin minun olisi pitänyt tuo läksy oppia. Ja ilmankin syy on etsittävä siitä, että uskoa on niin vähän. Tuntuu että olisi tarve opetuslasten tavoin huudahtaa: Herra lisää minulle heikolle uskoa. Oi, sinä armollinen ja laupias Isä, joka olet lähettänyt rakkaan Poikasi meitä kurjia pelastamaan synnin, kuoleman ja helvetin vallan alta, anna minulle ja meille kaikille sinun heikoille lapsillesi voimaa sinun pyhää tahtoasi seuraamaan, toinen toistamme rakastamaan, ja sydämestämme kanssaveljille ja sisarille viat ja puutokset anteeksi antamaan sinun Poikasi verisessä ansiossa.

Ja anna myös, että niihin verihaavoihin saisimme viimein onnellisesti silmämme sulkea. Kuule, rakas Isä, heikon lapsesi rukous Poikasi Jeesuksen ansion tähden. Amen.

(Siionin Lähetyslehti v.1921 ja 1963)
Päivämies 21.2.1079
M. Suo (Matti Suo)