Juhani Juhonpoika Raattamaa

Lähetyskouluista. Talvella 1845 alkoi Raattamaa saarnata kristillisyydestä, mutta varsinainen vaikutuksensa alkoi vasta tammikuussa 1848 Lainion kylässä, Jukkasjärven seurakunnassa. Lähetysseura Tukholmassa oli nimittäin tehnyt kysymyksen, josko Lapin maassakin saataisiin voimaan lähetyskoulu? Ja kun Hernösandin Konsistorio oli antanut Lapinmaan papeille käskyn toimittaa lapsille huonetta ja ruokaa jonkin uudisasukkaan luona, korkean kruunun kustannuksella, että he siellä saisivat opetusta. Niin yhdistettiin Hänen Majesteettinsa Ruotsin kuninkaan armollisella luvalla lähetys ja lasten opetus. Sen tähden meni Rovasti Laestadius joulukuussa 1847 Lainioon, ja sopi talollisten kanssa siellä Lapin lasten holhoomisesta kouluaikana. Uudisasukkaat eivät ymmärtäneet, että tällä koululla tarkoitettiin heidän viinaliikkeensä hävitystä. He ainoastaan ajattelivat sitä ansiota, jonka he saisivat, ja sen tähden suostuivat he koulua vastaan ottaman, ja kirjallinen sopimus tehtiin.

Juhani Raattamaa alkoi siis koulunpitonsa Lainiossa. Oppilaista yksi osa tuskin tunsi kirjaimet. Jonkun paremmin oppineista pani hän vasta-alkavaisia opettamaan; itse opetti hän niitä, jotka jotenkin lukua talkkasivat. Alussa hänen täytyi olla hyvin varovainen, etteivät kuulijat tulisi pois peljätetyiksi. Hän selitti lapsille Kristuksen kärsimisen historiaa. Illoilla kokoontuivat myös kylän asukkaat kouluhuoneeseen, jona oli savupirtti. Siellä pidettiin rukoukset, ja sitten luki Raattamaa jonkun Laestadiuksen saarnan. Se vaikutti niin, että moni kuulijoista meni vihoissaan pois koulusta, mutta toiset jäivät kuuntelemaan. Saarnan luettuaan puhutteli Raattamaa jäljelle jääneitä yön pitkään. Yhteinen uteliaisuus heräsi lappalaisten seassa Jukkasjärvellä kummallista koulua nähdäksensä. Koulua, jossa lapset sanottiin tulevan hulluiksi. Ja hullulta se näyttikin oudolle, kun osa lapsista vaikeroitsi omantunnon vaivoissa, toiset ilosta hyppelivät, toiset taas tulivat voimattomiksi, niin etteivät jalat kannattaneet.

Noin kuukauden ajan oli Raattamaa tehnyt työtä kovan peltomaan päälle, jonka raataja hän oli, kun myös eräälle kylän isolle viinakauppiaallekin tuli pistos sydämeen. Kouluajan alussa tuli kova sota viinalohikäärmeen kanssa, jolla oli puolustajansa kouluhuoneessa. Enimmät kirjanoppineet koettivat puolustaa viinan hyötyä ja tarpeellisuutta Raamatun lauseilla, joita otettiin Salomonin ja Syrakin kirjoista; mutta Raattamaa voitti heidät toisilla Raamatun sanoilla. Viimein kaatoi toinen ja toinen kauppias viinansa maahan. Tämä uhri tuntemattomalle Jumalalle ensin kauhistutti lappalaisia, sillä tuo oli heidän mielestään hirmuinen synti, Jumalan lahjoja kaataa maahan. Muutamat sanoivat kuin Judas: "miksi ei tätä voidetta myyty kolmeen sataan penninkiin ja annettu vaivaisille?" – Näin ajattelivat viisaat ja ymmärtäväiset juopot, mutta ei auttanut potkiminen tutkainta vastaan. Vähitellen lappalaiset itsekin tulivat huomaamaan, ettei viina ketään hyödyttänyt, mutta suuresti turmeli ihmiskuntaa. He tulivat näkemään, että viina oli suurin syy Lapin kansan kurjuuteen ja köyhyyteen. Mutta viinan himot olivat ylön väkevät, ja kiusaus sen viljelemiseen oli voittamaton niin kauan, kuin pohjallinen omantunnon heräys saattoi heitä kammomaan tulivettä. Kauhistavaiset ovat paloviinan turmiolliset vaikutukset yleensä, ja enin kammottavaiset olivat ne Lapin-maassa, jossa yleinen tapainturmelus ja raakuus tuli vielä hirmuisemmaksi viinan kautta. Enin sydäntä särkevä oli viattomain lasten kärsiminen viinan tähden.

Kun äidit puolen ja kokonaisen päivän makasivat humalassa, tietämättä maailmasta mitään, niin pienet lapset saivat turhaan huutaa, niin että tulivat sairaiksi. Eikö se siis ollut viattomain lasten paras ystävä Jeesus, joka kuuli näiden pienokaisien huudon, kun Hän herätti Jumalaa pelkääväisen ja uskovaisen raittiuden ystävän, Juhani Raattamaassa, joka raatoi hengellistä peltomaata, ja särki hengellisen Jääpadon kylmäin sydänten ympäriltä Lapin raukoilla rajoilla. Eikö se ollut lasten ystävä Jesus, joka kuuli viattomain huudon, niin kuin Herra kuuli Ismaelin äänen, kun hänen äitinsä Hagar oli nakannut hänet maahan, itkemään itsensä kuoliaaksi? Kuinka moni näistä pienimmistä, eikö jo ollut itkenyt itsensä kuoliaaksi, kun murhan enkeli taikka saastainen viinahenki oli levittänyt turmiotansa kansoissa vuosisatoja? : Kuinka moni äiti olikaan jo itkenyt itsensä kuoliaaksi, kun saastainen henki pakotti hengellisiä sikoja pitämään vaimojansa pahemmin, kuin järjettömiä luontokappaleita? Ja ne kurjat ihmisparat riisuivat itsensä alastomiksi, sammuttaaksensa sammumatonta viinahimoaan. Viinan saastainen henki on oikea parikunnan perkele ja lasten murhaaja.

Voimallisesti saarnasi Raattamaa, ei ainoastansa raittiutta, vaan myös ennen kaikkia totista, elävää kristillisyyttä. Hän teki väsymättä työtä yöt ja päivät. Ainoastansa jonkun tunnin aamupuolen yötä hän nukkui. Se oli ihmeellistä, ettei hän kokonaan uupunut, mutta Jumala oli varustanut hänet erinomaisella ruumiinrakennuksella ja hyvällä terveydellä. Lasten sydämet hän voitti kokonaan; hän otti syliinsä pienimpiä, hyväili heitä ja puhui heille liikuttavaisesti. Ei koskaan hänen tarvinnut käyttää paljon vitsaa; pahimpia hän pani pimeään rankaistusta kärsimään. Kuitenkin löytyi niinkin kovia sydämiä, ettei hän saanut heitä sulamaan. Ja ne sydämet, joihin eivät Raattamaan sanat koskeneet, ei niihin muutkaan voineet vaikuttaa.

Kristillisyyttä ja raittiutta vaikuttaaksensa, ja köyhyyden lähdettä tutkiaksensa, muutettiin lähetyskoulu v. 1849 Köngäsen kylään Pajalan seurakunnassa. Täällä sai "Koulu Juhani" jälleen hyvän tilaisuuden tehdä työtä Herran viinimäessä. Kuulijoita tuli Pajalan seurakunnan kaukaisimmistakin kylistä, ja myös lappalaisia Jukkasjärveltä. Ja nämä viime mainitut olivat paraiten taipuvaiset kristillisyyden opetusta vastaanottamaan, sitten kun viinalohikäärme oli saanut kuolinhaavan.

Sillä aikaa saarnasi Kaarlo Grope Jukkasjärvellä, ja opetti lappalaisten lapsia suuremmalla menestyksellä, kuin ennen oli ollut mahdollista. Heikko olikin Jukkasjärven lappalaisten kristillisyyden tieto, monta oli yli 20 vuotisia, jotka eivät osanneet suoraan lukea. Nyt tuli heille erinomainen halu oppimiseen, niin että köyhät palvelijat, joilla oli ainoastaan 5 tai 6 poroa, tarjosivat yhden niistä koululle, saadaksensa oppia lukemaan. Jukkasjärven seurakunta, joka oli syvälle vajonnut viinatulvaan, tuli kahdessa vuodessa niin vapaaksi kaikesta viinasta, että vuoden 1850 alussa siellä ei ollut viina ryyppyä enään, sitten kuin viimeinen iso viinakauppias, Juho Ylinentalo Ylisapperosta oli kaatanut maahan 30 kannua viinaa.

Sittemmin työskenteli Juhani Raattamaa jonkun aikaa Jellivaaran seurakunnassa ja viinalohikäärme tuli sieltä kokonaan pois ajetuksi, ja evangeliumillinen kristillisyys siveyden ja raittiuden kanssa sinne istutetuksi.

Niin muodoin leveni tämä kristillisyys kaikkeen suomalaiseen ja lappalaiseen kansaan Ruotsissa. Ja sittemmin on levennyt yleensä suomalaisessa kansassa Ruijassa, Suomessa ja Pohjois-Amerikassa, niin se on ollut eniten J. Raattamaan huolena pitää kristillisyyttä koossa, yksimielisyydessä ja rakkaudessa. Hän on myös estänyt valtio kirkosta eroamista, kun joskus taipumusta siihen on ilmestynyt. Raattamaa on matkustanut saarnaamassa Suomen Lapissa ja Pohjanmaalla aina Oulussa asti. Ja työn tekonsa on tuottanut suuren siunauksen. — Kristillinen kuukauslehti kirjoittaa v. 1882 Lauri Levi Laestadiuksen kertomuksen mukaan. Kaikissa hänen puheissaan on päämaalina eteen asettaa ristiinnaulittua Kristusta, joka on meille Jumalalta tehty viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 1. Kor. 1: 23, 30. Nämä mainitut Raamatun sanat ovat tulleet hänelle niin rakkaiksi, että hän melkein joka saarnassaan niitä mainitsee ja selittää. Hän tahtoo kaikkein kristittyin valvomisen kääntää pois omasta pahuudesta ja puuttuvaisuudesta Jesukseen, että Hän yksin suurena olisi ja Hänen elävä voimansa vaikuttavainen kaikissa uskovaisissa pyhityksen tiellä. Sen ohessa Raattamaa pyytää kiinnittää kaikkia uskovaisia hengen yhteyteen ja rakkauteen keskenään. Mitä tulee siitä, jos rakennetaan ja ei yhteen liitetä? Ei siitä tule kokonaista. Niin on myös Jumalan seurakunta, se tarvitsee olla Hengen yhteydessä rakkauden ja rauhan siteen kautta. Raattamaa osoittaa yhdeksi seurakunnaksi kaikki pyhät kaikkina aikoina, ja kaikissa maan paikoissa, niin hyvin edesmenneet, kuin nytkin eläväiset. Kuten apostoli sanoo Hepr. 12:2 - 24: Vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö, ja elävän Jumalan kaupunkin, taivaallisen Jerusalemin, ja monen tuhannen enkelitten joukon tykö. Yhteisen kokousten ja esikoisten seurakunnan tykö, jotka taivaissa kirjoitetut ovat. Ja Jumalan, kaikkein tuomarin tykö, ja täydellisten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden testamentin välimiehen Jesuksen tykö, ja sen priiskoitusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Apelin veri. Raattamaan sydäntä hallitsi tuon oikian Paimenen henki, että lauma pysyisi koossa, tuon yhden paimenen, Herran Jesuksen ympärillä, joka on antanut henkensä lunastuksemme hinnaksi.

Jumalan valtakuntaan, ja niin Siionin vuoren tykö, olemme tulleet Jesuksen verisen ansion kautta. Jesuksen veressä olemme saaneet syntien anteeksi saamisen, ja niin vielä kaikille katuvaisille ja uskovaisille kuuluu sama anteeksiantamus. Niin kuin Paavali sanoo: Ef. 2: 13. Mutta nyt te Kristuksessa Jesuksessa olette. Jotka muinen taampana olitte, nyt te Kristuksen veren kautta olette lähes päässeet. Usein on Raattamaa teroittanut muita kalliita lauseita: Pysykää Kristuksen opissa! Ja minä neuvon teitä niin kuin Joseppi veljiään, älkää riidelkö tiellä keskenänne. Saarnatkaa sovinnosta, sovinto tulee sovintoveren voiman kautta. Olkoon nuo kalliit neuvot vieläkin voimalliset Herran omien seassa. Sovintoa tehdessä tarvitaan taivuttaa vanhan aatamin niskaa. Ja ottaa vaari hiljaisesta omantunnon äänestä, sillä kaikki Jumalasta syntyneet olemme veljekset ja sisarukset yhden Isän ja Esikoisen, Herran Jesuksen ympärillä. Niin kuin Raattamaa puhui kerran Hietaniemen kirkossa (kun muutamat ymmärtämättömyydessään olivat kutsuneet häntä tämän kristillisyyden päämieheksi) seurakunnan jäsenten yhtäläisyydestä, ja veljellisestä rakkaudesta, jossa puheessansa vakuutti monta eri kertaa: "ei` ole yhtään päämiestä Herran seurakunnassa! pois se sanan parsi Israelista! Seurakunnan pää on Kristus! Hän on kaikki kaikissa uskovaisissansa."

Muistakaamme rakkaani aina valvoa tuossa elämän paikassa, joka on Jesus, Jumalan ainokainen poika. Hänessä on meillä lunastus, Hänen veressään syntien anteeksiantamus, Hänen viattomuutensa on vanhurskautemme uskon kautta päällemme pujettu. Hänen elämänsä on meidän sielumme elämä. Ja niin kuin te nyt olette Herran Jesuksen Kristuksen vastaan ottaneet, niin vaeltakaat Hänessä, ja olkaa hänessä juuritetut ja raketut ja uskossa vahvistetut, niin kuin te oppineet olette, ja olkaa siinä runsaasti kiitolliset. Kol. 2: 6 - 7. Tässä on meillä oppimista, että yksinkertaisella sydämen uskolla aina pitäymme tuohon veriseen uhriin, ja niin vaellamme Hänessä; uskon kuuliaisuudessa, tuota ihanaa päämäärää kohti. Kotona tuolla puolen kuoleman virran saamme ikuisen rauhan, ei sinne synti ylety, ei nykynen lihamme turmelus seuraa tuolle puolen kuoleman, kaikki lankeemuksen viat jäävät hautaan. Taivaassa tapaamme armaat omaisemme, jotka on uskossa päivänsä päättäneet. Patriarkat, Profeetat ja Apostolit, siellä tapaamme aikakautemme ensimmäiset työmiehet, joita täällä rakkauden ikävällä kaipaamme.

Kohta laulaa henkemme Vapauden maassa,
ljän kasvoin edessä Veisaamme Hallelujaa!
Ikävän ja murheen kyynel Lakkaa vuotamasta,
Koska taivaan riemu ilma Rintoihimme vastaan,
Siell' on Herran Profeetat Ja verimartyyritkin;
Joiden kansa yhdistymme Uutta virttä laulaan.

Leonard Typpö Kirjeitä virvoitukseksi köyhille matkustajille elämän tiellä.
Päivämies 20.2.1969