Laki ja evankeliumi

Mutta sen me tiedämme, että kaikki, mitä laki sanoo, sen hän sanoo niille, jotka lain alla ovat: että jokainen suu pitää tukittaman, ja kaiken maailman pitää Jumalan edessä vikapää, oleman. Sen tähden, ettei yksikään liha taida lain töiden kautta hänen edessänsä vanhurskautetuksi tulla, lain kautta synnin tunto tulee. Mutta nyt on se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa; ilman lakia julistettu, lain kautta todistettu. Se Jumalan vanhurskaus (sanon minä), joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta, kaikkien tykö ja kaikkien päälle, jotka uskovat: sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat he syntiä tehneet, ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä. (Room. 3:19 - 23 ).


Jumalan pyhä, vanhurskas laki on se vaatimusten luettelo, joka ilmoittaa miten ihminen voisi Jumalalle kelvata, ja Hänen edessään syytön ja virheetön olla. Se on ehdoton, armoton ja syntiinlankeemuksen vian alaisen ihmisen täysin mahdoton täyttää. Se vaatii paljon, mutta ei anna vähäisintäkään voimaa ihmisen niitä täyttää. Armottomilla vaatimuksillaan se aiheuttaa ihmissielun hengellisen kuoleman.

Lakisaarna on opetusta, joka näitä lain vaatimuksia ihmiselle tulkitsee ja selvittää. Oikein julistettuna se jättää ihmisen tuomion alle. Tämän tähden sellaiset ihmiset, jotka tahtoisivat omilla töillään Jumalalle kelvata, ovat antaneet jumalanlapsille tuomarin nimen. Jumalan valtakunnasta laki julistetaan puhtaana ja lyhentämättömänä, eikä ihmiselle jää mitään mahdollisuutta kelvata kaikkivaltiaalle Jumalalle. Mutta tämä laki julistetaan vain lain alla oleville ja siitä elämää etsiville. Kun laista ei muuta elämää löydy kuin tappava voima, tekee se vihaiseksi jokaisen, joka tätä kirousta tahtoo povellaan vaalia. Näitä armosta uskojaa kohtaan vihan kantajia on meidänkin aikanamme tavattoman paljon.

Saarnattu evankeliumi on opetusta siitä, miten lain tappama ihmispoloinen saa Jumalan valmistaman sovintovanhurskauden täydellisenä elämäkseen omistaa. Siinä, missä ihmisen mahdollisuudet loppuvat, vasta Jumalan mahdollisuudet alkavat. Tämä ei ole Jumalan kaikkivaltiuden kiistämistä, Jumala vain ei käy riitelemään syntisen ihmisen kanssa, eikä väkisellä ilman valinnan mahdollisuuden antamista omaksensa ota. Mutta nöyrille, tyhjille ja köyhille Hän lahjoittaa täydellisen sovintovanhurskauden valtakunnassaan. Jokaiselle kyselijälle kuuluu ehdoton, vapauttava synninpäästön sana: "Veljeni, sisareni, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Taivaallinen Jumala on valtakuntaansa kätkenyt hoitokeinot, joilla Hän jatkuvasti lapsiansa hoitaa, neuvoo ja lohduttaa. Tämä onkin evankeliumin ydin, jossa Jumalan lupaukset täyttyvät yksityisen ihmisen elämässä. Kun lain tappama, särjetty sydän siirretään kuoleman alta armovaltakuntaan elämän alle, ei siinä vaiheessa ole lain vaatimisella enää mitään sijaa. Evankeliumin kirkkaudessa näkyy synti kyllä syntinä selvemmin kuin lain alla, mutta samalla kuitenkin on tunnolla lohdullinen varmuus, kaiken olen anteeksi saanut. Vielä opettaa Jumalan armo nimellisiäkin asioita nimeltään korjaamaan ja taakkoja purkamaan. Kertomaan kaikki uskomisen esteet luotetulle kristitylle, niin tulevat sielun haavat hoidetuiksi ja pestyiksi Jeesuksen verellä. Sitten onkin hyvä käydä puhtaalla tunnolla kilvoituksen matkalle.

Mutta tuntemiset loppuvat, arkikristillisyydessä saattaa tulla lankeemuksia, tulla tahroja ja haavoja tunnolle. Niitäkin opettaa Pyhä Henki korjaamaan, aivan nimeltään viemään Jeesuksen verellä pestäväksi ja evankeliumilla korjattavaksi sekä hoidettavaksi. Kuitenkin se sama vihollinen, joka syntiin viettelee, on keksimässä jos jonkinlaista syytä, että kristityn tunnon asiat jäisivät hoitamatta. Saattaa synti näyttää kovin pieneltä, tahi sitten liian suurelta tunnustettavaksi, ei sitten vahingossakaan koskaan sopivan kokoiselta. Myös voi syntikuormaa kertyä hoitamattomalle tunnolle niin paljon, että siinä jää aivan mahdottomuuden alle: mistä kohtaa edes alkaa, en minä kuitenkaan koskaan saa kaikkia syntejäni kerrotuksi ja korjatuksi, miksi alkaa ollenkaan. Tämä on kyllä totta, ettei koskaan voi kaikkia syntejään omalla nimellään tunnustaa, niin läpikotainen on ihmisen turmelus, että aina jää sellaista, jota ei muista, eikä siihen tarvitse takertua.

Kuitenkin juuri tällä sielunvihollinen on molemmilla laidoilla vaanimassa, toisaalta niin, että jäisi kokonaan uskovaisen tunnonasiat hoitamatta ja sitten vähitellen kuormien alla usko kokonaan kuolisi. Toiselta puolen on se valvottamassa ja kaivattamassa silläkin, että ovatko ne synnit varmasti kaikki anteeksi. Ei olisi milloinkaan vara vapaasti armosta iloita. Ymmärrämme tämän Jumalan lapsina niin, että kun synnit annetaan anteeksi, ovat ne kerralla kaikki anteeksi. Mitä tämän jälkeen seuraa ripissä ja julkisesti korjattavia, niin se on anteeksi annetuista synneistä Jumalan armovoiman kuljettamana tapahtuva. Sydämen tilaa ei ratkaise se, onko ja miten tarkkaan synnit nimeltään tunnustettu, vaan se, onko Jumala saanut vaikuttaa halun, panna syntiä pois, vai onko siellä vihollisen aikaansaama halu piilotella ja puolustella sitä. Tämä kuitenkin niin ymmärrettynä, että jolla on halu valkeuteen, ei hän piilottele, eikä puolustele syntiä, vaan nöyrällä mielellä ahkeroi parannusta tehdä kaikesta, minkä tunnollaan tietää olevan.

Mutta hoitamaton omatunto sietää niin paljon syntiä, että se aiheuttaa pahennusta toisissa uskovaisissa, siis Jumalan seurakunnassa, vieläpä epäuskoisissakin. Tunnon valkeudessa vaeltavissa kristityissä se aiheuttaa syvää murhetta. Synnin vapautta etsivät taas hakevat omille synneilleen puolustusta. Onhan tämä yksi synnin vapauden muoto katsoa, että koska tuo tekee tuota, tottapa minä saan tehdä tätä. Näin ei opeta Jumalan sana, eikä Jumalan seurakunta, vaan langenneita neuvotaan parannukseen. Jokainen oppi, joka jättää luvallisuuden tehdä syntiä, on väärä, näyttäköönpä miten oikealta tahansa. Tämä asia on kirjoitettu monilla lahjoilla Raamattuun. Esimerkkinä tässä mainittakoon Roomalaiskirjeen 6. luku, josta lain, evankeliumin ja synninvapauden suhdetta selvittämään otettakoon tähän muutamia katkelmia. "Mitäs siis meidän pitää sanoman? Pitääkö meidän vielä synnissä oleman, että armo suuremmaksi tulisi? Pois se! Me jotka synnille kuolleet olemme, kuinka meidän vielä pitäisi siinä, elämän? (1 - 2) Ja älkää antako teidän jäseniänne vääryyden sota-aseiksi synnille, mutta antakaa teitänne Jumalalle, niin kuin kuolleista eläviksi tulleet, ja teidän jäsenenne Jumalalle vanhurskauden sota-aseiksi. Sillä ei synnin pidä teitä vallitseman, ettette ole lain, vaan armon alla. Kuinka siis, pitääkö meidän syntiä tekemän, ettemme ole lain, vaan armon alla? Pois se! Ettekö te tiedä, että jolle te annatte itsenne palvelijoiksi kuulemaan, sen palvelijat te olette, taikka synnille kuolemaksi eli kuuliaisuudelle vanhurskaudeksi? (13 - 16) Mutta että te nyt olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, niin teillä on teidän hedelmänne pyhyyteen, mutta lopuksi iankaikkinen elämä. Sillä kuolema on synnin palkka, mutta ijankaikkinen elämä on Jumalan lahja Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. (22 - 23).

Kuitenkin on ihminen synnin alle myyty, ja oman luontonsa puolesta syntiin halukas. Vain Jumalan voima varjelee kristittyä. Joudumme kysymään: miksi ei Jumala aina varjele lapsiaan, vaan sallii joskus hyvinkin raskaita lankeemuksia? Yksi syy on varmasti se, että julkisten lankeemusten kautta Jumala karsii pois Siionistaan tottelemattomia. Mutta niille, jotka saavat nousemisen armon, Hän tahtoo näin kirkastaa rakkautensa luonnetta, armonsa suuruutta ja todellista voiman lähdettä, ettei omiin voimiin ole vara liikaa luottaa. Myös näin joudumme olemaan täydessä riippuvuussuhteessa Jumalan valtakantaan. Tämä on suurta rakkautta, kun tiedämme, ettei ulkopuolella ole yhtään syntien anteeksiantamusta, ei elämää eikä autuutta.

Uskomme kannalta on sittenkin tärkeintä se, että tuntomme on puhdistettu Jeesuksen verellä kuolettavaisista töistä. Kun Pyhä Henki Jumalan valtakunnasta opettaa, on hedelmä aina se, että se paljastaa ihmisten syntejä heidän omilletunnoilleen. Tunnon tilasta sitten riippuu, mitä sen jälkeen tapahtuu. Joka pyytää omilla töillään Jumalalle kelvata, kuulee tuomion sanan puhtaimmastakin evankeliumista, koska siinä ei ole yhtään ihmistekoa, vaan mittaamaton Jumalan armo, ja Herran Jeesuksen kallis sovintotyö, joka omistetaan uskolla tyhjään sydämeen. Silloin ei ole ihmisteoilla mitään merkitystä, vaan niille jotain arvoa etsivä jää armotta tuomion alle. Tunnon puhtaudessa kilvoitteleva taas tulee ruokituksi armon muruilla, lohdutetuksi evankeliumin lupauksilla ja rohkaistuksi kerjäläisenä jatkamaan alettua matkaa.

Sanan kuulossa tulee halu aivan omakohtaisesti kuulla, suloista synninpäästön julistusta. Kun Jeesuksen veri pesee pois matkalla tarttunutta likaa, vaikuttaa se aina uusiutuvaa ja lujittuvaa rakkautta Herran lauman jäsenissä. Mutta Pyhä Henki toimii ja vaikuttaa muutenkin, kuin julkisen saarnan ja opetuksen kautta. Kun Herra Jeesus aikanaan opetti, Hän saarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia, mutta valtakuntansa syvimmät salaisuudet Hän uskoi apostoleille näiden saarnojen jälkeen ja muulloinkin käydyissä perhepiirikeskusteluissa. Kuitenkin jätti Jeesus paljon `puhumatta, koskapa sanoi: "Minulla olisi vielä paljon sanomista, mutta ette voi nyt kantaa. Vaan kun se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen, sillä ei Hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu, ja tulevaisia hän teille ilmoittaa." Onhan asia niin, ettei heikko ihminen, Jumalan lapsikaan, jaksa kaikkia Jumalan totuuksia kerralla ymmärtää, eikä niiden painoa kantaa. On suurta Jumalan armoa, että saa uskoa päivän kerrallaan, ja valtakunnan työssäkin tyytyä siihen, mitä Jumala kuhunkin tilanteeseen antaa. Ei siinä jää muuta mahdollisuutta, kuin ansiottomana kysellä omaa taitamattomuuttaan anteeksi. Näin perhepiirikeskusteluissa vieläkin Pyhä Henki, jumalanlasten suun kautta kirkastaa evankeliumia yksityisesti kunkin vikaan joutuneen tasolle, vieläpä alapuolelle laskeutuen.

Herra Jeesus viimeisenä iltana ennen ehtoollisen asettamista vyöttäytyi liinaisella ja pesi opetuslasten jalat. Sanoi sen jälkeen antaneensa heille esikuvan, että niin kuin hän, Herra ja mestari, oli opetuslasten jalat pessyt, myös olivat nämä velvolliset pesemään toinen toisensa jalkoja. Tämän esikuvan käyttämisestä on kysymys tänäkin päivänä, kun jumalanlapset toinen toistansa synnistä nuhtelevat, käyden aivan nimellisistä neuvomaan. Silloin ei ole ihmisviisaudelle sijaa, kun tätä palveluksen virkaa Jumalan valtakunnassa hoidetaan. Eikä siihen tehtävään ole yksikään omalta puoleltaan sopiva, mutta täytyy olla vyötetty kalliilla liinaisella, Herran Jeesuksen valmistamalla sovintovanhurskaudella. Sittenkin joutuu arkana kyselemään, miten niin toimisin, etten Jumalan työtä turmelisi. Sekin on Jumalan armoa, ettei tarvitse, eikä saa omiin voimiin luottaa, mutta täydellisen, Jumalan voiman varassa toimia. Silloin ei ole vara puhua niin kuin onnistunut epäonnistuneelle, vaan saavat epäonnistuneet ja kaikkensa tuhlanneet kohdata toisensa, ja Herra Jeesus on heidän keskellään taivaallisia aarteita jakamassa. Tämä liinaisella vyöttäytyminen merkitsee sitä, että ennen kuin toisia neuvotaan, hoidetaan omat asiat kuntoon. Jos saastaisella tunnolla jumalanlapsi toista neuvoo, jää siihen saastainen ja synnin maku. Jos siellä on riita, tai riidan aihe välissä, jää hyvääkin tarkoittavaan neuvomiseen riidan maku, ehkäpä koko asia menee riitelyksi. Eikä toisen anteeksi annettujakaan syntejä jaksa unohtaa, vaan ne jurnuttavat aina mielessä. Niinpä sellaista riitaa purkamaan on parempi lähteä rauhantekijänä, ensin omansa pois ottaen.

Kuitenkin on neuvojan turvallista lähteä asialle tietoisuudessa, että ellei asia muuten selviä, sitä hoidetaan ensin pienemmissä ryhmissä ja lopulta se saatetaan seurakunnassa ratkaistavaksi. Eikä taivaallinen Rakastaja sittenkään etsi eroon syyllisiä ja syyttömiä, vaan etsii langenneita syntisiä, armahtaakseen heitä. Voi kuitenkin sitä, joka asettuu seurakuntaa vastaan. Sellaisten tähden Herra Jeesus itkee verisiä kyyneleitä koko ruumiillaan, niin kuin teki kerran Getsemanen yössä. Koko seurakunta on murheissaan heidän tähtensä. Sopii tätä ajatella sinun, ystäväni, joka enemmän luotat omaan ymmärrykseesi, kuin siihen valkeuteen, jonka Pyhä Henki on seurakunnalleen antanut. Seurakunta ei ole päätöksiään tehnyt turhan vuoksi, vaan tarkoitus on se, että heikoimmat ja horjuvimmat tulisivat varjelluksi synnin viettelyksiltä, ja näin kotikunniaan kostuisivat. Ei hoitotoimenpiteilläkään ole muuta tarkoitusta, kuin olla vetämässä tuntonsa turmelleita takaisin evankeliumin siunauksen alle. Pyhä Henki ei hajota, vaan sen työnä on kokoaminen yhteen laumaan, Herran Jeesuksen lammashuoneeseen. Sielunvihollinen pitää huolen hajottamisesta, se tekee vieläkin alttareita, verisen uhrialttarin näköisiä, mutta niillä ei uhrata Jumalan Karitsaa maailman syntien tähden, vaan kaikkea muuta. Näillä väärillä alttareilla uhraajia, ihmiskiitoksen ja maailman kunnian hiilivalkeilla lämmittelijöitä, kutsutaan vielä Siionin Kuninkaan morsiamelleen valmistamiin pitoihin. Taivaallinen Kuningas on käskenyt sanoa: "Vaatikaa heitä tulemaan."

Tunnetko sinä, omilla teilläsi harhaileva, Jumalan valtakunnan hoidot ja neuvot vaatimuksina? Niissä ei ole lain vaatimusta, vaan Herran Jeesuksen sydämellisen laupeuden vaatimus. "Herran Jeesuksen rakkaus vaatii meitä." Oikea neuvominen on Jumalan työ, uskon hedelmä. Jos se tulee ihmismielestä, on silloin lihan käsivarsi ojentamassa ja hedelmät sen mukaiset. Tässä jää neuvojana käytetty kysymyksen eteen: olenko lihan käsivarrella ollut toimimassa, kun tulokset ovat niin huonot. Nämä Jumalan asiat eivät kuitenkaan ole ihmisen onnistumisen varassa. Kun on neuvojanakin epäonnistunut, on kuitenkin jäljellä Jumalan valtakunnan evankeliumi. Kaikki epäonnistumiset ja synnin viat annetaan anovalle anteeksi. Kellekään ei jää lupaa tottelemattomuuteen taitamattoman neuvomisen vuoksi, vaan ensin tulisi olla kiire omista synneistä parannukseen, ja sitten sitä taitamatonta neuvojaa neuvomaan, että noin menetellen turmelet Jumalan istutusta ihmissydämissä. Silloin ovat asiat kohdallaan kun ei ole vain neuvojia ja neuvottavia, vaan kaikki saavat olla Ylipaimenen neuvottavina. Hän neuvoo armolla ja rakkaudella. Kun Jeesuksen sovintoveri pesee pois syntiä ja saastaa omiltatunnoilta, korjautuvat vaikeatkin asiat. Tähän kuitenkin tarvitaan paljon nöyrää mieltä, jonka senkin vain Jumala voi antaa, kunhan emme käy riitelemään Hänen kanssaan. "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon."

Jumalan vanhurskaudesta sanotaan, että se on lain ja profeettain kautta todistettu. Ensinnäkin se on sitä ajan puolesta. "Mutta koska aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, syntyneen vaimosta, lain alaiseksi tehdyn, että Hän ne, jotka lain alaiset olivat, lunastaisi, että me hänen lapsiksensa luettaisiin." (Gal 4: 4–5). Niin on myös meidän aikanamme. "Sillä hän sanoo: minä olen otollisella ajalla sinua kuullut ja olen autuuden päivänä sinua auttanut. Katso nyt on otollinen aika, katso nyt on autuuden päivä." (2. Kor.6: 2).

Lain ja profeettain kautta todistettu on evankeliumi myös opetuksen puolesta. Vaikka evankeliumi sinänsä on lohdutussaarna särjetyille sydämille, kuului Jeesuksen lähetyskäskyyn myös opetustehtävä. Parannuksen tehneitä opetetaan pitämään kaikki, mitä Jeesus oli apostoleille opettanut. Opetuksen sanoihin uskovaisen sydämessä asuva Pyhä Henki vastaa, niihin yhtyen. Kun laki kieltää tekemästä sitä, mikä on vastoin Jumalan tahtoa, ei evankeliumi anna siihen lupaa, mutta Pyhän Hengen viran kautta julistetun synninpäästön alla antaa Jumala halun ja voiman hyvää tekemään. Kuitenkaan ei evankeliumi poista ihmislihasta synnin haluja, vaikka hengen halu onkin syntiä vastaan. Näin uskovaisessa, joka täällä kaksiosaisena tekee matkaa, vallitsee jatkuva sotatila Jumalan ja Hänen vastustajansa välillä. Evankeliumin kerjääjinä, synnin poispanijoina pysymme mukana pyhien voittosaatossa.

"Niin kuin myös Daavid sanoo: autuas on se ihminen, jolle Jumala vanhurskauden lukee ilman lain töitä: Autuaat ovat ne, joidenka vääryydet ovat anteeksi annetut, ja joidenka synnit peitetyt ovat. Autuas se mies, jolle Jumala ei syntiä lue." (Room. 4: 6 – 8).

"Sillä en minä häpeä Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin sen uskovalle autuudeksi, ensin Juutalaiselle, niin myös Gregiläiselle. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta. (Room. 1:16–17).

"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman." (Apt. 10:43).

"Kuka on sen kaltainen Jumala, kuin sinä olet, joka synnit anteeksi annat? Hän menee ohitse perimisen jääneiden rikoksia; ei hän pidä vihaa iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen. Hän kääntyy, ja armahtaa meidän päällemme, ja polkee meidän pahat tekomme, ja kaikki meidän syntimme meren syvyyteen heittää." (Miik. 7:18).

Näin on meillä lupa uskoa tälläkin hetkellä itsemme syntisinä vanhurskaiksi, pahoina pyhiksi. Kun näin uskomme, saamme uskoa itsemme aivan keskelle taivasta. Pyydän itsekin perheeni kanssa sulkeutua Jumalan lasten esirukouksiin, että perille pääsisimme.

Päivämies 28.7.1976